Tänään on 18.09.2019 06:05 ja nimipäiviään viettävät: Tyyne, Tytti, Tyyni ja Pamela. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
KastehelmiB:

Thairuokaa ja wokkiohje

Julkaistu: · Päivitetty:

  Elokuun lopulla vietin hieman erilaisen illan. Nimittäin thaimaalaista kasvisruokaa valmistaen. Vaikka kokkailen paljon ja olen utelias uusille resepteille ja kokeiluille, niin thaimaalainen ruoka tässä muodossa oli haastava kokemus. Olin mukavuusalueeni ulkopuolella. Käytän kookosmaitoa usein kanaruokiin ja teen kasviswokkeja. Inkivääri ja chili (maltillisesti) kuuluvat vakiomausteisiin, mutta nyt sain tutustua moneen uuteen raaka-aineeseen. Thaimaassa lomaillessa on tullut todettua, että thaimaalainen ruoka on herkullista, mutta mitä kaikkea se on oikeastaan sisältänyt? Kun kotona olen yrittänyt tehdä jotain vastaavaa, en ole saavuttanut samalaista makunautintoa. Nyt pääsin tutustumaan kurssilla tarkemmin aasialaisiin raaka-aineisiin ja valmistusprosessiin. Kuvat räpsin kiireessä kännykällä. Aikaa ei ollut kuvakulmien etsimiseen. Kurssin järjesti työväenopisto. Kurssin esittelyssä kerrottiin, että kurssilla perehdytään siihen, mistä aineksista thairuoka koostuu ja miten niitä käytetään eli juuri sitä mikä kiinnosti. Ruokalistalla oli: Kääng Phed (punainen curry), Pad Thai (paistettu nuudeli tamarindikastikkeen kera) ja Jam Khaau Thood (mausteinen curry-riisikrokettisalaatti), Kuai Tiau Lui Suan (nuudelikääryleet) jne... Pad Thai on varmasti monelle asiassa lomailleelle tuttu ruoka, mutta entä nämä muut?       Opettajana toimi herttainen thaimaalainen Prim, joka kertoi eri alueiden ruokakulttuurista. Pohjoisen ja etelän ruuat eroavat jonkin verran toisistaan, etenkin mausteiltaan (lähinnä chili ja valkosipuli).  Thaiaterian perustana on riisi sekä erilaiset nuudelit ja vermissellit eli riisinuudelit. Trenditietoinen tekee thaikasviksista ja esimerkiksi kalasta maistuvan Thaibowl, johon löytyy netistä runsaasti ohjeita. Aasian matkoilla on tullut todettua, että thairuoka on myös erittäin esteettistä. Ateriat on asetettu kauniisti esille. Lautanen on koristeltu taidokkaasti, jota täytyy lähes poikkeuksetta ihailla ennen ensimmäistä suupalaa. Onhan kasvisruoka lisäksi ympäristöystävällinen valinta. Aasialainen ruoka on myös terveellistä, koska ateriat sisältävät paljon kasviksia ja soijaa. Soijaa on mainostettu vaihdevuosiongelmien lieventämiseen, mutta tieteellisesti soijan ja kasviestrogeenien tehoa ei ole osoitettu (Duodecim). Ruokalajit tarjotaan samanaikaisesti Kun meillä nostetaan vain yksi pääruoka pöytään, niin thaimaassa useampi ruokalaji tarjotaan samanaikaisesti, vähintään kolme eri lajia rinnatusten. Usein keittoa, salaattia, carryja sekä paistettuja tai höyrytettyjä herkkuja. Uunia ei juurikaan käytetä. Riisin ohella lisäkkeenä voi olla myös nuudeleita. Pöytään katetaan myös erilaisia tulisia kastikkeita ja pähkinöitä makuja täydentämään. Pääsin tutustumaan thaimaalaiseen ruokakulttuuriin perusteellisemmin muuta vuosi sitten Thaimaan matkallani. Lähdimme nimittäin katuruokaretkelle. Tuk-tuk kierteli Bangkokin parhaat katuruokapaikat yhden illan aikana. Eri ruokalajit aseteltiin pöydän keskelle, josta jokainen ruokailija sai nostaa annoksen omaan kulhoonsa mieltymystensä mukaan. Ruokaa valmistettiin kaasuliekillä melko alkeellisissa olosuhteissa ja välineillä. Oli ummistettava silmät ja nautittava vain pöydän antimista. Toden totta, ruoka oli hyvää. Perusmausteet - osa tuttuja Thaikeittiössä käytetään currytahnoja paljon: on punaista ja vihreää sekä Panang ja Massaman currytahnaa. Mausteisuus saa maistua tahnoissa, ja niissä käytetäänkin thaikeittiön yleisimpiä mausteita. Chili ehkä mausteista tärkeimpänä, lisäksi inkivääriä, korianteria, valkosipulia, sitruunaruohoa sekä kaffirlimetin kuorta, eikä pidä unohtaa basilikaa, kurkumaa ja juustokuminaa. Ensimmäistä kertaa näin kaffirlimetin kokonaisena ja aaaah… miten huumaava tuoksu siinä oli. Hedelmä oli matkustanut opettajan mummolasta tänne pohjolaan meidän kurssille. Ruokaohjeen aineksissa ei ollut mainintaa suolasta, mutta ohjeiden kala- tai osterikastikeet korvasivat suolan hyvin. Yritimme painaa mieleemme minkä näköisiä oli kala-, sieni ja -soijakastikkeiden pullot ja kyselimme, mistä tuotteita voisi ostaa. Kännykkäkamerat kuvastivat tuotteita ahkerasti raaka-aine-esittelyn aikana. Kirjasin muistiinpanoihini, että tarvittavia raaka-aineita kannattaa etsiä esimerkiksi näistä aasialaisista kaupoista: Aseanic ja Viivoan . Tofu on raaka-aine, jota olen käyttänyt harvemmin, lähinnä paistanut sitä salattiin tai lisäkkeeksi. En oikein ole keksinyt, missä muussa sitä käyttäisin. Niinpä en aiemmin ollut nähnyt pehmeää tofua. Uusi kiva tuttavuus, joka sopii jälkiruokien lisäksi myös muuhun ruuanlaittoon. Tätä aion kokeilla ainakin smoothiessa ja wokeissa. Kun liha on jäänyt vähemmälle viime aikoina, niin tofu on tervetullut vaihtoehto, koska se sisältää runsaasti proteiinia, kalsiumia, rautaa ja sinkkiä.       Ryhmille ohjeet Selkeät ruokaohjeet jaettiin kurssiosallistujille ja jokainen pääsi tekemään ihan omin pikku kätösin thairuokaa. Opetuskeittiössä oli vilskettä muutaman tunnin ajan ja herkulliset tuoksut leijailivat ilmassa. Minun kaverina oli tyttäreni ja tiimin tuli yksi miekkonen kurssilaisista mukaan. Meidän tuli valmistaa kaksi ruokaa, keitto ja wokki. Otin vastuulleni kahdesta ohjeesta tutumman eli Phad Khing wokin (ohje lopussa). Keräsin ohjeen kasvikset ja sienet (muutamia piti etsiä) leikkuulaudalle ja aloin pieniä niitä wokkia varten. Näytti, että raaka-aineita oli valta määrä. Kaksi muuta hoiti keiton liedelle. Esivalmistelu onkin thaikeittiössä tärkeää. Raaka-aineet pilkotaan pieniksi nopeasti kypsyviksi paloiksi tai suikaleiksi. Itse ruoka valmistuu sitten nopeasti, kun wokkipannulle lisätään vihannekset kypsymisjärjestyksessä. Vihannekset jätetään rapsakoiksi, eikä niitä saa kypsentää liikaa. Vitamiinit ja kivennäisaineet säilyvät näin kasviksissa. Mausteet jauhetaan morttelissa ennen ruokaan lisäämistä. Wokkiin lisättiin lopuksi myös palmusokeria (täytyy muistaa tämä), sekin jauhettiin kovasta palasta morttelilla jauhoiseksi. Illan lopuksi, kun kaikki oli valmista, ruoka-annokset kerättiin pöydälle ja kaikki saivat maistaa kaikkea. Ihania makuelämyksiä. Tulista ja vähemmän tulista. Paljon uusia makuja ja etenkin raaka-aineita. Kannattaa siis mennä uteliaana etnisiin kauppoihin etsimään vähän erilaisia raaka-aineita wokkeihin ja keittoihin. Suosittelen kokeilemaan myös erilaisia kala- ja sienikastikkeita sekä kuivattuja sieniä. Thairuossa minua viehättää perusmakujen sekoitus. Suolainen ja makea, karvas ja hapan sekoittuvat sopusoinnussa harmoniseksi makuelämykseksi. Tulisuutta voidaan säädellä chilin määrällä. Pidän myös siitä, että wokkeihin yhdistetään pähkinöitä ja hedelmiä. Paljon kasviksia sisältävällä ruoalla on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia ja thairuokaa voi varioida omassa keittiössä mielensä mukaan. Jälkiruoat Thaimaalaiseen ateriaan ei juuri kuulu jälkiruuat. Ihanat, eksoottiset hedelmät kruunaavat usein aterian ja mikäpä sen parempaa. On pelkästään ilo katsoa taidokkaasti leikattuja ja kauniisti aseteltuja hedelmiä jälkiruokalautasella. Jos jälkiruokaa tarjotaan, niin raaka-aineina käytetään usein kookosta, palmusokeria ja riisiä. Tässä vielä otsikossa lupaamani ohje (paistettua tofua kasvisten ja inkiväärin kera), jonka valmistin tiimin kanssa kurssilla. Ainesosia ja pilkottavaa on aika paljon, mutta sen jälkeen wokin valmistus on helppoa. Kurssilaisia oli noin 10 ja jokaiselle riitti annoksesta pieni maistiainen. Reilumpaan nälkään tämä riittänee 4-6 henkilölle. Phad Khing 1-2 valkosipulin kynttä öljyä pannulle 300 g tofua kuutioituna 75 g kuivaa mustaa fungus sientä liotettuna (n. 20 min) 150 g minimaissia paloiteltuna ohueksi 1 lehtiselleri ihan ohueksi leikattuna 1 sipuli silputtuna 3 kevätsipulia 2-3 cm pituisina paloina 3 rkl tuoretta inkivääriä leikattuna ohuiksi tikuiksi 3 dried bean curds (kuivattu tofu), joita on liotettu vedessä noin 20 min ja leikattu paloiksi 1/2 paprikaa paloiteltuna 3 rkl vettä 1 1/2 rkl sienikastiketta 3/4 rkl soijapaputahnaa 3/4 tl palmusokeria 1. Lisää pannuun öljy keskilämmöllä 2. Kun öljy on sopivan kuumaa, lisää valkosipuli ja paista kauniin keltaiseksi. 3. Lisää tofu pannuun ja paista, kunnes tofu on kauniin keltainen 4. Lisää lehtiselleri, sienet, minimaissi, sipulit ja paista 5. Lisää kevätsipuli, inkivääri, liotettu bean curd, paprika, vesi sekä kastiketta ja sokeria. Paista 6. Ota pannu pois liedeltä, kun kasvikset ovat kypsyneet Tällainen heittäytyminen ihan uusien makujen seuraan oli piristävää ja antoisaa. Millaisia kokemuksia sinulla on thairuoasta? Mari

Avainsanat: ruoka ja terveys hyvää ruokaa öljy wokki vuosi voi vitamiini vihannes vesi valta valmistua valmistus valmistaa valmis valkosipuli vaihtoehto uusi unohtaa ulkopuolella tässä tänne tytär tutustua tuttu tuoksu tuli valinta vaikutus teen suola suolainen suikale sokeri sisältää tofu tiimi tieteellinen thaimaa thaimaalainen thai terveys teho pähkinä punainen sieni sekoittaa salaatti ruoka ruokalaji riisi rauta raaka pöytä pöydälle sipuli sinä omin olin ohje nälkä pullo proteiini pohjoinen pieni pehmeä paprika pannu pala paistettu paistaa painaa otsikko ostaa opettaja näköinen nuudeli nostaa netti muutama muistaa mitä miekkonen mauste mari maku maistua maistaa liha liesi lautanen laji kännykkä kuva kurssi kurkumaa kuori koristelu korianteri kookosmaito kokemus kokeilla kiinnostaa kevätsipuli keskilämpö keräsin keltainen keitto kauppa kaunis katsoa kasvis kasvisruoka kasviksia kasvikset kastike kala jättää juustokumina jokainen jam jakaa inkivääri ilma ihana ihailla herkullinen hedelmä hedelmiä hapan haastava etsiä etelä esittely esimerkki erota elokuu curry chili basilika ateria annos alue ainesosa aine aika aasialainen


blogivirta.fi