Tänään on 16.10.2019 23:12 ja nimipäiviään viettävät: Sirkka, Sirkku, Stella, Vesta ja Diana. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Suden silmukat:

Sukkakausi alkaa

Julkaistu: · Päivitetty:

Viime joulun alla sain niin monta sukkatilausta kokoa 46, että tänä vuonna yritän olla viisaampi ja aloitan ajoissa. Lankana käytän ihan tavallista 7-veljestä ja kuvion löysin jostain netin syövereistä.  Ei ole aina helppoa tämmöisen silmukoimallakaan tehdyn kuvion valmistus. Sain melkein valmiiksi kun huomasin että toiselta puuttui suu. Purkuhommiksihan se sitten meni. Muutenkin toinen Haisuli on kerroksen alempana, mutta sen takia en enää ala purkamaan. Turkista löysimme ihanan väristä ruosteenruskeaa sukkalankaa ja ihan pakko oli ostaa. Tytär halusi siitä tavissukat ilman kuvioita tai kirjontaa. Onneksi olin ottanut sukkapuikot mukaan joten pääsin aloittamaan jo lomalla. Neuloskelin aina odotellessani että tytär saa laitettua itsensä uloslähtökuntoon ;) Liisa Hopeinen Kuunsilta blogissa   järjestää usein arvontoja joissa on hienoja palkintoja. Jokin aika sitten minä voitin nämä kauniit rautaiset koukut. Olin ajatellut korunaulakoiksi , mutta ovatkin niin isot että taidan laittaa terassille lyhtykoukuiksi. Liisa on omansa irroittanut taustalaudasta ja taidan tehdä saman tempun. Kauniimmat ovat ihan semmoisenaan ja laudat voin käyttää vaikka pikku tauluiksi maalaamalla. Paketissa oli kyllä muutakin, m.m. kissoille, mutta tytär on jo vienyt osan ja herkut on syöty. Kiitos sinulle Liisa. Olet niin hyväsydäminen ihminen. Kissarintamalla menee huonosti, sillä Ahududulle iski ensimmäinen juoksu-aika. Vaikka minulla on aina ollut kissoja, niin näin vaikeaa tapausta en aikaisemmin ole nähnyt, kissa selvästi kärsii. Ruoka ei ole maittanut kissalle nyt moneen päivään ja minäkin saan nukuttua vain silloin kun kissa simahtaa lopulta. Toivottavasti ensi viikolla on mennyt pahin ohi, sillä sain varattua leikkausajan Ahududulle. Toista kertaa meillä ei toivottavasti ole tämmöistä viikkoa. Maijastakaan ei ole kuulunut mitään, joten ilmeisesti se auton alle jäänyt kissa nyt sitten oli Maija. Toisaalta hyväkin kun ei ole nyt tässä kiusaamassa kärsivää Ahududua. Eiköhän se tästä vielä iloksi muutu kissarintamallakin.

Avainsanat: voitto neulonta käsityöt kyjy2019 kissa yrittää väri veli valmistus tässä tytär turkki toiselta terassi tapaus suu sukkapuikko sukkalanka ruoka päivä puuttua palkinto paketti ostaa onni olin nukkua netti minä maija löytää loma liisa lanka laittaa käyttää kärsiä kuvio kerros kaunis ihminen hopeinen herkku blogi ala aika juoksu joulu


blogivirta.fi