Tänään on 14.10.2019 01:18 ja nimipäiviään viettävät: Elsa, Else, Elsi ja Ilse. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Lipstick Love:

Bette Box | Lokakuu 2019

Julkaistu: · Päivitetty:

Tänään esittelyyn pääsee lokakuun Bette Box! Syyskuun Bettehän oli yksi parhaimpia pitkiin aikoihin, joten odotukset olivat totta kai korkealla tämänkin boksin kohdalla. Kesän Bettet eivät olleet niitä parhaimpia, eli toivoin muutenkin pientä parannusa boksien tasossa ja että syyskuun korkea taso pysyisi myös näissä seuraavissa bokseissa. Boksilla oli painoa jonkin verran, mikä herätteli myös toiveita sisällön suhteen, sillä vaikka boksin paino ei välttämättä kerro sen sisällöstä mitään, havermmin ne superkevyet boksit ovat olleet ihan niitä parhaimpia. Mitä boksista sitten paljastui? Sisältö näytti tältä. Ei ollenkaan hassumpi ja bongasin heti parikin kiinnostavaa tuotetta. Näytteitä oli taas kerran mun makuuni ehkä vähän liikaa, mutta onneksi niistäkin pari oli tuotteista, joita oon halunnut päästä testaamaan jo pitemmän aikaa! Ziajakin oli taas tässä boksissa edustettuna, mutta mukavana yllätyksenä tällä kertaa boksista tuli brändin hiustenhoitotuote. RFSU ei herättänyt minkäänlaista kiinnostusta, mutta esimerkiksi Herbinan silmänympärysvoide pääsee taatusti käyttöön. Ei ollenkaan hullumpi kokonaisuus! Ziaja Goat's Milk Strenghtening Hair Conditioner With Keratin on täysikokoinen hoitoaine hiuksille. Ziajan vuohenmaitosarja on yksi suosikeistani, mutta sarjan hiustenhoitotuotteita en ole aiemmin testanut, vaikka mulla on itse asiassa tästäkin näytepussukka odottelemassa. Tämä hoitoaine sisältää keratiinia sekä vuohenmaitoproteiinia, ja sen tulisi sekä hoitaa että rakennepaikata hiusta. Itsehän kaipaan vaalennettujen hiusteni kanssa juurikin tällaisia tuotteita, joten toivon todella, että hoitoaine toimii omissa hiuksissani! Tämä on myös Curly Girl -metodiin sopiva tuote. Hinta: noin 4,90 €/200 ml. Boksin tylsin tuote oli tämä RFSU:n Intim Daily Wash, joka on päivittäiseen käyttöön soveltuva intiimipesuneste. Tuotteen tulisi ehkäistä myös hajuja sen sisältämän maitohapon ja pH-arvon 3,5 avulla. Mulla itselläni ei ole tälle tuotteelle käyttöä, vaikka tuotekuvauksessa toki mainittiin, että tämä toimii myös suihkugeelinä. Eteenpäin siis lähtee! Boksista tuli 40 ml koko. Hinta: noin 4,90 €/150 ml. Schwarzkopf Mad About Lenghts Shampoo on erityisesti pitkien hiusten tarpeisiin kehitetty sulfaatiton shampoo. Shampoo sisältää hiusten kosteustasapainoa parantavaa ja hiusta vahvistavaa biotiinia sekä Aquarine Complex -yhdistettä. Testailen itse erittäin mielelläni uusia shampoita, joten tällekin löytyy käyttöä ihan ehdottomasti. Tästä olisi myös ollut mukava saada vähän isompikin koko, mutta kyllä tästä 50 ml koostakin muutaman kerran onneksi testaa. Shampoo ainakin kuulostaa todella lupaavalta ja multahan löytyy pitkät hiukset eli sen puoleen ainakin olen ihan tuotteen kohderyhmää. Hinta: noin 18,90 €/300 ml. Sweety Signature Kasvovesi Aloe Vera & Appelsiininkukka on ihoa virkistävä, kosteuttava ja rauhoittava kasvovesi. Suihkemuodossa olevan tuotteen voi lisätä kasvoille joko ennen muita ihonhoitotuotteita tai vaikkapa valmiin meikin päälle tuomaan kasvoille pientä lisäkosteutusta. Tuote saa tuoksunsa appelsiininkukasta ja aloesta. Sweetyhän on uusi suomalainen tuotemerkki ja jokin aika sitten Bettestä tulikin brändin meikkisivellin. Mua kyseinen sivellin ei ihan onnistunut vakuuttamaan, mutta tämän kasvoveden otan käyttöön oikein mieluusti. Tällä hetkellä multa vaan löytyy vähän turhankin monta kasvovettä avattuna, eli jonkin aikaa tämä joutuu odottelemaan vuoroaan, mutta siis käyttöön tämä pääsee ehdottomasti! Oli kiva saada tämä boksista ja päästä tutustumaan Sweetyyn vähän paremmin. Tuote tuli täysikokoisena. Hinta: noin 8,90 €/100 ml. Herbinan tuotteet ovat aina tervetulleita, joten yksi boksin kiinnostavimpia tuotteita oli ehdottomasti tämä Herbinan Kosteuttava Silmänympärysvoide. Hyaluronihappoa, kofeiinia ja kurkku-uutetta sisältävä sy-voide lupaa vähentää ihon punoitusta sekä silmänalusten turvotusta. Samalla se totta kai myös kosteuttaa silmänympärysaluetta tehokkaasti. Tuote sopii niin päivä- kuin iltakäyttöön. Mulla ei varsinaisesti ole tällä hetkellä tarvetta uudelle sy-voiteelle, mutta oon silti todella innoissani tästä, sillä Herbinan tuotteet toimivat omalla ihollani yleensä todella hyvin. Lisäksi näissä on hinta-laatusuhde lähes aina enemmän kuin kohdillaan, joten en malta odottaa, että saan testattua tämän! Tuote tuli täysikokoisena. Hinta: noin 5,20 €/15 ml. Tässä vielä kasa boksin tuotteita, jotka itse laskin kaikki näyte- ja extratuotteiksi. Eniten kiinnostusta herätti Four Reasons Nature Moisture Shampoo & Conditioner näytteet, sillä tätä kaksikkoa olen halunnut testata jo pitkään. Ziaja Goat's Milk Body Lotion on vanha tuttu tuote ja hyväksi todettu. Fazerin Kaura Lakritsipatukka tuli syötyä jo postausta kirjoittaessa ja oli hyvää! Aika paljon sitkeämpää kuin mihin olen tottunut, mutta ei ollenkaan huonoa. Tuoksunäytteenä oli tällä kertaa Givenchyn L'Intedit EdT. En ole tuoksua vielä ehtinyt haistamaan, mutta se sisältää ainakin appelsiininkukkaa ja tuberoosaa. Toivottavasti tuoksu on mulle mieluinen. Viimeisenä boksista paljastui vielä Sweety Signaturen Scrunchie.  Boksin kokonaisarvo oli noin 27 euroa. Ei mitenkään järin paljon, mutta sisältö oli silti mulle pääasiassa oikein mieluinen ja iso osa tuotteista pääsee omaan käyttöön. Miltä lokakuun Bette vaikuttaa? :)

Avainsanat: 90 lokakuu lisätä laatusuhde vanhemmat kurkku kosteuttava kosteuttaa korkealla korkea koko kirjoittaa kiinnostaa kiinnostavaa kesä kehittää kaura kasvovesi kasvo kaivata iso ihonhoitotuote iho hyaluronihappo hoitoaine hoitaa hiukset hius hinta herättää herätti herbina four fazer esimerkki edt daily brändi box bongata boksi body aloe aika tuote tuoksu tuli toivo toive todettu testata taso tarve syötyä syyskuu suomalainen suhde sivellin sisältö sisältää silmänympärysvoide shampoo sarja saada reasons rauhoittava päästä päivä päivittäinen punoitus postaus pari paino onni odottaa näyte muutama multa mukava ml mitä milk meikki malta maku ziaja schwarzkopf bette box yllätys vähentää voide voi vera vanha uusi tässä tuttu


blogivirta.fi