Tänään on 17.10.2019 10:45 ja nimipäiviään viettävät: Saana, Saini ja Saga. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Jokivarren Maaretta:

Hankikantopäivä

Julkaistu: · Päivitetty:

Yksi ikääntymiseen liittyvistä asioista on muuttuminen iltavirkusta aamuvirkuksi. Niin se vain on uskottava kun viikonloppu viikonlopun jälkeen herään samaan aikaan kuin työpäivinä. Tänä aamunakin jo kuuden jälkeen. En minä sängystä vielä silloin noussut. Köllöttelin rauhassa vielä pari tuntia, lueskelin ja mietiskelin kulunutta viikkoa. Lauantaina olin koko päivän vanhempieni luona siivoamassa ensi viikonlopun juhlia varten. Valmistelut etenevät aikataulun mukaan, hyvä niin. Ehdin myös käväistä muutaman päivän Helsingissä. Pari päivää työjuttuja ja keskiviikon vapaapäivän vietin poikani ja pojanpoikieni kanssa niin tiiviisti että myöhästyin lentokoneestakin. Ensimmäistä kertaa elämässäni jäin tosiaankin lähtöportille ruikuttamaan. Monta kertaa on  tipalla ollut kyllä aiemmin. Myöhästyin ensin Finnair-bussista ja hyppäsin  kentälle menevään paikallisbussiin ,mikä osoittautui vääräksi valinnaksi. Bussi kierteli kaikki Vantaan teollisuusalueet ja lopussa oli vielä tietyömaakin, joten matka sujui todella huolestuttavan hitaasti. En enää tuossa vaiheessa uskaltanut hypätä kyydistä poiskaan ja tilata taksia kun en luottanut siihen että se olisi ollut nopeampi. Olin lähtöportilla 22 minuuttia ennen koneen lähtöä ja kone seisoi siinä putken päässä vaan portti oli  suljettu eikä enää minulle avautunut. Illan viimeisellä lennolla kuulemma portti sulkeutuu noin aikaisin. Muistin sen kyllä siinä seistessäni aikaisemmilta lennoiltani ihan hyvin vaan miksi en muistanut kun lähtöä Herttoniemestä tein? Poikani olisi kyllä minut kentälle heittänyt, mutta en ottanut tarjousta vastaan kun siellä oli menossa lapsiperheen iltapuuhat, enkä halunnut niitä häiritä. No, hetken siinä ihmettelin ja mietin vaihtoehtoja. Onneksi toinen poikani, jolle  hätäpäissäni soitin, muisti että vielä yksi juna lähtee pohjoiseen. Niinpä taas bussiin ja rautatieasemalle, Ehdin kuin ehdinkin junaan ja sain vielä suihkullisen makuuhytinkin. Nukuin yön oikein hyvin  ja ravintolavaunussa iloisten tuntureille matkaavien lomalaisten keskellä nautitun aamiaisen jälkeen riensin suoraan junalta töihin. Työpaikalla avattuani sähköpostini, odotti siellä viesti matkatoimistosta, jossa kerrottiin Finnairin korvaavan matkan, koska en ilmestynyt lennolle!!!Kiitokset vaan Finnair! Tälle samaiselle reissulle viime sunnuntaina lähtiessäni sekoilin vuorostaan  junien kanssa. Olin tilannut kaikki liput matkatoimiston kautta ja varmaan pyysin junalipun yöjunaan, mikä minulle tarkoittaa yhdeksän maissa lähtevää junaa. Sunnuntaisin lähtee poikkeuksellisesti illalla kaksi junaa, toinen klo 18.10 ja matkatoimisto olikin varannut minulle lipun tuohon aiemmin lähtevään junaan, minkä huomasin vasta asemalla kun aloin tarkistaa lipusta hyttini numeroa. Juu, matkaliput olisi hyvä tarkistaa vähän aiemmin, tiedän! Ihana nuori naiskonduktööri onneksi vaihtoi liput ilman mitään korvauksia tai lisiä lähtevään junaan ja niin pääsin matkaan. Tapahtumarikas viikko jälleen siis on ollut. Kun aamulla käytin koiraa takapihalla, niin huomasin ihanan auringonpaisteen ja pakkasen. Hankikanto! Patistin miehenkin ylös ja aamupalan jälkeen suuntasimme innokkaan, melkeinpä yli-innokkaan 14-vuotiaan koiramme kanssa joelle ja joen yli  vastapäiseen tuttuun vaaraan. Monta tuntia patikoitiin pitkin metsiä ja nautittiin  kevättalvesta, joka onkin ollut piilossa tähän asti!

Avainsanat: taksi sänky sunnuntai suljettu soitin reissu rautatieasema päivä pyytää putki portti poika pohjoinen piilo pari pakkanen onni olin nuori numero nukuin muutama muisti minä minuutti metsä matka lukea lippu lento lapsiperhe kone koko koira kello keskiviikko kenttä juna juhlia jokiu ilta ihana häiritä hypätä herätä helsinki finnair bussi asema aikataulu aamupala aamiainen välähdyksiä virran varrelta matkat arjen ilot vuotias viikoloppu viikonloppu viikko viesti varata vapaapäivä vantaa vanhempi valmistelu vaihtaa vaihe töihin työpaikka tunturi tunti tilata tiivis tarkoittaa tarkistaa


blogivirta.fi