Tänään on 16.10.2019 08:40 ja nimipäiviään viettävät: Sirkka, Sirkku, Stella, Vesta ja Diana. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Niin kaukana, mutta niin...kaukana.:

I'll Pretend It's Just Me

Julkaistu: · Päivitetty:

But maybe really it's just me. I need another year for this, trying to teach my common sense not to waiver with my confidence. My thoughts versus my feelings, my thoughts on you hit the ceiling But my feelings aren't a real thing If I feel things I don't really discern. (The Band CAMINO - My Thoughts On You) Wait. I'm sorry. I've just been so insanely busy. I know I should have found the time to send you a message, I screwed up. I'm at the theme park with Teo, but I'll be home tonight. Viikon odotin sen soittoa. Viikon järkkäilin elämääni niin, että voisimme puhua. Itse sitä ehdotin viime viikon sunnuntaina. Vaikka se oli vaikeaa. Olisin halunnut, että se olisi. Oh, this week will be super easy, we'll talk , se oli sanononut. Se oli varmaan keskiviikko, kun aloin puutua. Aloin pelätä, että se ei koskaan soittaisi. Siitä ei kuulunut mitään. Ja tämä oli se syy miksi en olisi ikinä halunnut pyytää sitä soittamaan. Etsimään sitä tunnin koloa johon minut mahduttaa. Koska oli mahdollisuus, että se ei sitä tekisi. Aloin vedellä rajoja tulevaisuuteen, jotain idioottimaisia ajatuksia, että jos siihen ja siihen mennessä siitä ei olisi kuulunut, saisin viimein suuttua sille. Koska paska jätkä. Tämä on tietenkin ääliömäistä. Ei ole mitään aikarajaa enää, tämä sen käytös on epäkunnioittavaa ja julmaa. Paskamaista. Torstain viimeisillä minuuteilla kysyin, että onko sen viikko ollut sittenkin kiireinen. Yritin ihan todella peitellä passiivisaggressiivisuuttani, joka oli kasvamassa valtaviin mittasuhteisiin. Yeah insane, but I think I could call tomorrow? Yeah that will work, vastasin eikä siitä enää kuulunut. Ei edes lukenut viestejäni, kun kyselin kerkeäisikö se. Viimeisen kerran lauantaina illalla. Sunnunaina, kello oli varmaan puoli yksi päivällä ja olin lapsen kanssa pihalla puuhailemassa. Minulla oli sellainen tärinäolo, jonka olin kokenut ensimmäisen kerran kun kuulin ensimmäisen poikaystäväni löytäneen jonkun muun, mutta josta kuulin siis sen ystävältä takaisin Australiassa. You deserve to know , se Scott sanoi. En usein ole vihainen. Silloin olin. Ja taisin olla siinäkin hetkessä, kun naputtelin Tanskikselle pitkän viestin. Se ei ollut suunniteltu, en pyyhkinyt sanaakaan kertaakaan. En kaunistellut mitään. I waited all week. I waited the entire weekend. I'm not going to wait any longer. Sanoin, että se varmasti tietää tunteeni sitä kohtaan. Että olisin halunnut niin paljon nähdä sen uudestaan. Olisin halunnut uskoa siihen kaikkeen, mutta en enää jaksa. You could have told me you were too busy to. But there was nothing. I'm sorry this is how it went, but this is too hard for me now. Loppu. Tunsin oloni kevyeksi. Sillä sekunnilla kun näin sen pallukan viestin lopussa ja tajusin, että se oli lukenut viestin, deletoin jälleen kerran koko viestihistorian ja laitoin puhelimen syrjään koko päiväksi. Olisi vaikea olla katsomatta. Odottamatta jotain vastausta. Mutta elämässä on niin paljon muutakin. Kuten hiekkakakut. Aurinko. Koivut uusissa lehdissään tuulessa. Ja ihmisiä jotka välittävät, joille olen tärkeä ja jotka näyttävät sen joka päivä. Iltaa kohden alkoi hiipiä se toivoton olo. Se kipu joka väistämättä tulee kun itse tuntee vahvasti ja joutuu tekemään ikäviä päätöksiä. Kai sitä jollain tavalla aina vaan toivoo, että saisi selvitettyä asiat jotenkin. Ja kun sitten illalla avasin sen viestin, se oli tuo oheinen.  Purskahdin nauruun. Oopsie doopsie, päädyinkin Teon kanssa huvipuistoon vaikka olen niin kiireinen, etten yhtään kerkeä edes lukea viestejäsi. Se oli se mitä sain siitä viestistä irti. Ei jumalauta. Kaksi päivää myöhemmin puhumme viimein Skypessä. En ensin edes puhu tästä, vaan kaikesta muusta. Se itse tuo asian esille. Pyytää anteeksi. Sanon suoraan, nyt on melkein kesäkuu. Ei ole sinua näkynyt täällä. Jos sovitaan nyt jotain, sun auto varmaan menee rikki. Et pääsekään. Ja mitä sitten? If you had wanted to, you would have come. Even for just a couple of days. You would have already been here. Se ei edes mieti vaan vastaa heti. To me it just isn't worth the money. Päässäni humisee. Olen ihan hiljaa. Spontaanisti alan itkeä. Siis ihan kunnolla. Mitä ikinä odotin siltä, mitä ikinä se olikaan, en odottanut sen vastauksen olevan tämä. Mies joka juuri hetki sitten ostin uuden tuhansien eurojen arvoisen puvun ihan just because. Joka sanoi, että Berliinissä käyttivät ihan tyhmänä rahaa. Joka sanoi joulukuussa, että kun lennot on niin halpoja hänen tulotasoonsa nähden, voisi tulla vaikka joka kuukausi. Minä en ollut sen rahan arvoinen. Satasien takia olin ollut tässä limbossa nyt viisi kuukatta. Tämän kirjoittaminenkin tekee pahaa. Se oli hiljaa jonkun aikaa, mutta alkoi ottaa sanojaan takaisin nopeasti. Tajusin väärin. Että tarkoitti että haluaisi tulla pidemmäksi aikaa jos tulisi. Ettei voisi joka viikko lentää tänne. I have never asked you to. But you could have come. One time in five months, you could have come. Jotain se selittää vielä puoli kolmeen yöllä. Mutta mitään en siitä enää muista. Just isn't worth the money. Sen muistan. Ikuisesti. 

Avainsanat: auto australia aurinko asked ikävä ikuisesti hetki halpa feeling euro entire elämä days common berliini bang avata lapsi käytös kuukausi koko koivu kipu kiireinen kesäkuu keskiviikko kello jätkä jumalauta joulukuussa itkeä it ilta odottaa nähdä need mitä minä miettiä mies message me mahdollisuus lukea longer lentää lento puoli puhua puhelin poikaystävä pelätä paska park ottaa onko olo olin oheinen super soitto soittaa sense scott real raja raha päätös päivä pyytää puku ystävä you weekend wait voida viikko vihainen vesi vastaus vaikea uskoa tässä tänne tuuli tuntea tulevaisuus torstai tietää tarkoittaa talk syy


blogivirta.fi