Tänään on 20.10.2019 03:50 ja nimipäiviään viettävät: Kasperi, Kauno, Kasper ja Jesper. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Niin kaukana, mutta niin...kaukana.:

A Paper Crown and a Heart Made of Glass

Julkaistu: · Päivitetty:

In a kingdom of ash she walks alone She can never look back. She'll make it out, but she's never the same. She's looking down at the scars that remain But you hold your ground, though your kingdom's in flames.  (Alec Benjamin - Paper Crown) Tiedättekö sen tunteen kun tuntuu, että historia vaan toistaa itseään? Että jostain syystä jotenkin päätyy ihan samanlaisiin ongelmiin elämässään kuin ennenkin? Mietin sitä aika syvällisestikin eilen lenkeillä ja ennen nukahtamista. Vietin nimittäin toista tuntia lukien tekstejäni jostain vuoden 2013 tietämiltä kun kanukkidraama oli ylimmillään. Uskomatonta miten samaa tämä nyt on ollut. Mutta ei se voi vaan mun oma vika olla, pakkohan noiden miestenkin on olla jotenkin todella samanlaisia? Rupesin taas juoksemaan tosissani. Olen aina välillä pyrähdellyt jotain muutaman kilometrin hitaita hölkkäpätkiä koirien kanssa, jotka alkavat olla sen ikäisiä, ettei niistä oikein ole juoksuseuraksi. Siksi varmaan tuntuu edelleen aika tuskaisilta noi kunnon juoksureissut, odotan vaan sitä hetkeä kun se taas alkaa tuntua niin älyttömän hyvältä ja helpolta. Jos minulla ei olisi juoksuhistoriaa, varmaan vaan luovuttaisin. Ehkä se on tää ikä. Tanskiskin juoksee. Se harjoittelee Teon kanssa puolimaratoniin. Sehän aikoinaan juoksi maratoneja  useammankin ja esitteli juuri viime viikolla minulle silloisia tilastojaan. En oikein ymmärrä miksi ihmiset tekevät tuota. Okei, juokset, mahtavaa, mutta en tiedä mitä mun pitäisi sanoa jonkun muun juoksusaavutuksista. Itse en tule ikinä pääsemään sellaisiin lukemiin, minua ei vaan kiinnosta tällainen urheilu ihan tarpeeksi edes yrittääkseni. Joskus silloin kun juoksin paljon ajattelin, että puolimaraton vois olla mukava juosta joskus. Nykyään nauran ajatukselle, että maksaisin valtavia summia siitä, että "pääsisin" juoksemaan ihmistungoksessa keskellä päivää jossain. Juoksen illalla tai yöllä, ihan itsekseni enkä tarvitse siitä mitään mitalia. Are you like his personal trainer? Kysyin Tanskikselta maanantaina. Siis Teolle. I guess, heh. Siinä meidän tämän viikon keskustelut. Tai no. Kysyin siltä, miten se aikoo sitten monitoroida Teoa kun on Suomessa. Heh. Bet he'll just lie on the couch eating cheeseburgers, heitin. Se ei ole lukenut edes viestiä. On vaikeata ymmärtää tätä kaikkea. Edes vuosien taistelut samanlaisten fiilisten ympäröimänä eivät ole valmistaneet minua diilaamaan näiden ihmisten kanssa. En halua, että aina vaan puhumme ja sanomme asioita sitten kun minun pinnani katkeaa ja olen lopettamassa kaikkea. Sitten keskustellaan ja hirveesti toivoa kaikesta ja viikkoa myöhemmin olen takaisin siinä samassa ruudusta. Kesäkuu tulee nopeammin kuin ehkä edes tajuan. Ja mitä sitten vaikka kaikki menisi tosi hyvinkin ja olisi kivaa? Se lähtee taas ja sitten onko tämä tätä? Mutta ehkä ei ole kun en kerkeä sitten enää velloa tässä epätoivon ja epätietoisuuden loputtomassa suossa. Mutta en tiedä kerkeänkö nähdä sitä sitten koskaan myöskään. Syskystä tulee aivan hullun kiireinen. When you come back, I don't want us to be so terribly awkward around each other for days before you suddenly decide to kiss me or something. Oh, guess I'll have to remember to brush my teeth before I start driving to your house when I get off the ferry , se totesi silloin yli viikko sitten. No en minä ehkä tarkoittanut, että sen täytyy hyökätä kimppuuni sillä sekunnilla kun näemme taas. Nyt mietin tosissani josko vaan unohdettaisiin koko parisuhdekuvio. Jos sanoisin näistä ajatuksista sille mitään, se aivan varmasti sanoisi soittavansa illalla. Puhuisimme taas koko yön ja aamulla olisin tosi onnellinen kun kaikki on kunnossa. Tuntuu kuin aina vaan hukkaisimme aikaa. Tiedän liian hyvin sen, että jos se oikeasti ihan hirveästi haluaisi nähdä, se hyppäisi koneeseen ja tulisi. You could get me to say pretty much anything right now , se sanoi marraskuussa. Like that I'm the most amazing person in the world, vastasin mielestäni vitsikkäästi, koska tuolloin olin niin epäkiinnostunut sen tunnustuksista, ihmettelin vaan sen outoilua ja pysyin tosi etäällä. You already know that , se sanoi silloin. You are. The most amazing. Tuhosin ne kaikki Facebook-keskustelut joku viikko taaksepäin. Jotkut asiat vaan jää kummittelemaan mieleen. On kyllä aivan eri jutut hänellä nykyään. 

Avainsanat: ilta ikä ihminen hyökätä hullu house historia heitin harjoittelu guess ground glass facebook elämä eating each days brush benjamin alone aika 2013 make like kone koko koira kiss kingdom kilometri kiireinen kesäkuu keskustelu jää juosta juoksu it suomessa she's she personal person paper onnellinen onko ongelma olin nähdä nauraa muutama mukava mitä mitali minä me marraskuu you ymmärtää world voi viikko viesti urheilu tässä tuntua tunti tunne toivoa valvoa tarvita


blogivirta.fi