Tänään on 20.10.2019 14:09 ja nimipäiviään viettävät: Kasperi, Kauno, Kasper ja Jesper. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
DigiLaari:

Sipilöityä muutosturvaa

Julkaistu: · Päivitetty:

Suoratoisto ja Elisa Viihteen käyttö eivät ole olleet niin jännää, että olisin niistä jaksanut kirjoittaa. Suomeen näköjään tarvitaan umpisurkea hallitus ajamaan minut ulos hiljaisuuden punavihreästä viinin kyllästämästä kuplasta. Olen töissä IT-alalla ja palkkatasoni riittää Suomessa mukavasti elämiseen. Kun Sipilän hallitus julkaisi kiristyspakettinsa, ihmettelin oikeastaan miten vähän aiotut leikkaukset kohdistuivat oman alan töihin. Hyvin nopeasti kävikin ilmi, että vuorotyöalat oli tällä kertaa valittu yhteisten talkoiden kärsijöiksi. Hallitus sitten taisi säikähtää vastarinnasta sen verran, että lomarahojen leikkaus otettiin uudestaan toimenpidepöydälle. Nyt ollaan tilanteessa, jossa työmarkkinajärjestöt koittavat saada sovituksi jotain parempaa ja Sipilän takarajat pomppivat eteenpäin kuin jänis auton valoissa. Ajattelin kirjoittaa lyhyesti muutosturvan uudistumisesta irtisanomistilanteissa. Yhden kuukauden palkkaa vastaava työllistymistä edistävä valmennus kuulostaa melko hyvältä, kunnes asiaa katsoo hieman tarkemmin. Olen itse jokin aika sitten osallistunut tuettuun ammattitaitoa kehittävään koulutukseen, jossa pääsin itse valitsemaan muutaman kurssin melko kattavasta valikoimasta. Nuo koulutukset olivat pääosin hyvin järjestettyjä ja pidin niitä hyödyllisinä. Arvelen, näiden kurssien olevan sellaisia, joiden käymistä voitaisiin hyvinkin harkita myös oman alani irtisanomistilanteissa. Selvittelin jälkikäteen käymieni kurssien hintoja ja totesin, että tuo valmennus tarkoittaa käytännössä ehkä kuutta kurssipäivää. Noin lyhyt koulutus irtisanomistilanteessa työntekijää tuskin hirveästi lämmittää. Mahdollisia lienevät myös työllistymistä tukevat CV:n viilauskurssit, joissa on vielä enemmän mahdollisuuksia helppoon rahastamiseen. Näyttää siltä, että työnantaja pääsee edelleen halvalla. IT-alalla on jo aikaisemminkin tarjottu jonkinlaisia koulutuspaketteja myös irtisanomistilanteissa. Todelliset hyödyt keräävät kursseja järjestävät yritykset, jotka tuossa tilanteessa varmaan osaavat laittaa myös hinnat kohdalleen. Kyllä nämä Sipilän poppoon talkoot aika pahalta edelleen haiskahtavat.

Avainsanat: kurssi koulutus kirjoittaa jännää jänis julkaista it hinta hiljaisuus harkita halpa hallitus elisa cv ala aika työelämä sipilä politiikka muutosturva yritys viini valmennus valittu valita valikoima työ töihin työntekijä työnantaja tukea todellinen tarkoittaa suomessa suomi saada palkka osallistua osaava näyttää muutama lämmittää lyhyt leikkaus laittaa kuukausi


blogivirta.fi