Tänään on 19.10.2019 08:02 ja nimipäiviään viettävät: Uljas ja Viking. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
intrigööri:

Tyttöjen päivä

Julkaistu: · Päivitetty:

Tyttöjen maailma ei ikävä kyllä ole koko maailma, kuten juliste kertoo. Huomenna perjantaina on lokakuun 11. päivä ja silloin vietetään kansainvälistä Tyttöjen päivää. Päivän teemoissa on varmasti paljon hyvää ja silloin puhutaan mm. tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Tyttöjen ja samalla naisten ihmisoikeudet ovat kuitenkin erittäin rajallisia eli heikkoja suuressa osassa maailmaa. Jopa suomalaisia tai suomalaistuneita tyttöjä, sekä muita pohjoismaalaisia lapsia joutuu erilaisen sukupuolittuneen väkivallan kohteeksi. Kuvassa silvotaan kenialaista tyttövauvaa. Väkivallan ja alistamisen muotoja on paljon, niiden joukossa on pakkoavioituminen alaikäisenä lapsen tai nuoren vanhempien, ehkä suvunkin  päätösten perusteella.  Perustavia ihmisoikeuksia rikkoo myös kunniaväkivalta, mikä saattaa tarkoittaa perheen tai lähisukulaisten langettamaa  tappotuomiota  pakkovaltaa väistelevälle tytölle. Pahimpia ihmisoikeuksien loukkauksia on tyttöjen silpominen eli vaarallinen ja vahingoittava nk. ympärileikkaus. Joissakin maissa ja uskomuskulttuureissa lähes kaikki tytöt on silvottu joko vauvana tai hyvin nuorena. Suomestakin saatetaan lähettää tyttöjä tiettyihin maihin silvottaviksi tai myöhemmin pakolla naitettaviksi, yms. Myöskään poikien ympärileikkaus ei ole lainkaan kivuton tai ongelmaton toimenpide, ei varsinkaan joissain paikallisissa olosuhteissa maallikoiden tekemänä. Teksti- ja k uvamateriaalia aiheesta löytyy paljon, niitä erittäin vastenmielisiä kuvia ei vain haluta enemmälti katsella, eikä jakaa. Linkitän ensin kokoomuslaisen kansanedustaja Pia Kauman blogitekstiin  naisia alistavista käytännöistä.  Toinen linkki vie Wikipediaan ja kolmas kertoo lyhyesti YK-liiton Tyttöjen päivästä .

Avainsanat: suomalainen rikkoa päivä poika pia perhe pakkovalta olosuhde nuorena nuori nk muoto maa maailma lokakuu linkki liitto lapsi kuva kolmas koko katsella kansanedustaja kansainvälinen juliste jakaa ikävä ihmisoikeus ihmisoikeudet haluta aihe ympärileikkaus yk väkivalta vaarallinen tyttö toimenpide teksti tarkoittaa suuri


blogivirta.fi