Tänään on 19.10.2019 08:50 ja nimipäiviään viettävät: Uljas ja Viking. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Uranaisen odotus - 9kk projekti:

2-7 kk ikäisen lapsen kanssa...

Julkaistu: · Päivitetty:

Jäi vähän tämä kirjoittelu, ei mennyt ihan niin kuin piti... Tarkoitus oli alkaa kirjoittaa viikottain tai edes kuukausittain kunhan rytmiin pääsen mutta enpäs päässytkään joten saamattomuuttani jätin sitten kirjoittelun täysin. Nyt kuitenkin voisin hieman kirjoittaa miltä tuo ensimmäinen reilu puoli vuotta tuntui ja vaikutti. Aika meni kuin sumussa, välillä se oli ihanaa sumua ja välillä täyttä tuskaa. Tällä hetkellä olen palannut työelämään ja tuntuu että nyt vasta olen pikku hiljaa löytämässä itseni uudelleen vaikkakin kotiin on kova kaipuu. Nyt kirjoittelen tätä ruokatunnilla kun masu on täynnä ja hyvä mieli. Kun mies palasi töihin isyyslomalta ja olin kotona yksin tulokkaan kanssa, tuntui aika lentävän kuin siivillä. Öisin tyttö ei hirveästi herätellyt mutta kuitenkin mä heräsin useita kertoja ihan vain tarkistamaan että kaikki on hyvin eli hyvin katkonaista unta tuli nukuttua alkuun. Periaatteessa tyttö on herättänyt vain kerran yössä, joskus kahdesti mutta olen hoitanut asiat niin että mies on saanut nukkua rauhassa ja edelleenkin hoidan ne niin vaikka itse olenkin se joka töissä käy ja rakentaa taloa. Kuitenkin väsymys alkoi painaa itseä joten nukuin tytön kanssa sitten alkuun todella paljon, imetin sängyssä ja nukuttiin yhdessä, välillä puolillekin päiville asti. En vaan yksinkertaisesti jaksanut nousta. Kuitenkin kun viikkoja kului niin aloin pikku hiljaa saamaan itsestäni irti hieman enemmän ja jaksoin jo nousta 9 aikaan aamusta. Silti tyttö oli melkoinen tissiriippuja joten kotihommista ei meinannut tulla yhtään mitään. Ja lattiallekaan en voinut kovin usein tyttöä laittaa koska siellä vetää niin paljon kun talo jostain syystä alkanut vuotaan aivan hulluna tuon talolaajennuksen kanssa. Jos takkaa oltiin lämmitetty edellisenä iltana niin sitten saatoin pystyä 15 minuutiks ehkä tytön laittaa sinne mutta muutoin se oli melkein nou nou. Päivät meni yhdessä hujauksessa, kolmeksi piti tehdä ruokaa miehelle ja senkin valmistelun aloitin jo yhden aikaan koska en tiennyt kuinka pääsenkö tekeen ruuan kerralla valmiiksi vai pitääkö tytön kakkavaippaa yms vaihdella kuinka ja onko tissiä vailla jne jne. Hirveetä kikkailua koko hemmetin homma. Meillä oli myös heti ensimmäisten kuukausien aikana tytöllä flunssaakin, kertaalleen jouduttiin ihan sairaalaankin. Kaikesta olin koko ajan kovin huolissani, pienistäkin oireista. Miehelle meinas siihen mennä jo hermotkin mutta eipä se noita mammaryhmiä luekaan kuinka monella mennyt pienestä oireesta aivan liian suuriin, jopa hengenvaarallisiin sairauksiin, eikä se myöskään ole ollut kaikissa neuvoloissa mukana tai ollut se joka neuvolaan on soittanut kysyäkseen asiasta koska itse olen ollut epävarma. Näin ollen miekkonen ei aina ole ollut kovin ymmärtäväinen mun huolen aiheistani. Eikä ole tänä päivänäkään. Ja ehkä saisi inan enemmän olla huolissaan, ei hysteerinen tartte olla mutta edes jotain mielipidettä eikä vain "ei sillä mikään oo, oot taas ylihuolehtivainen". Ottaisi itse selvää asioita ku ei edes tiedä mitä oireita etsiä. Tää vuodatus siksi koska eilen juuri asiasta melkein riita saatiin ku likalla helahti punaiseks posket, kroppa nokkosihottumalle eikä auttanut rasva, itki lujaa ja ei kelvannut tissi. Eli aivan allergiaoireita ja ei se niissä nähnyt mitään mahdollista hengenvaaraa. Onneksi ei moista ollutkaan ja likka oli aamulla vielä ihan ok, säikäytti mut kuitenkin. Mut väsymyksestä voisin puhua vielä. Se meinaan pääsi mut yllättämään aivan täysin, jopa voisin ehkä puhua jonkin sorttisesta masennuksesta. Kun sinne kotiin vaan jää jumiin, eikä saa itseään sängystä ylös, eikä neljän seinän sisältä pois, koti leviää käsiin ja ei vaan jaksa enää yrittää, jokainen miehen sana satuttaa ja vituttaa niin kyllä mä sanon että loppu olin kotona olemiseen. Oon paljon virkeämpi ja taas inan enemmän oma itseni kun pois kotoota oon päässyt. Vaikka rakastan lastani ja kaipaan aivan hulluna kotiin nyt, niin tiedän etten jaksaisi tuota samaa enää uudelleen ainakaan heti! Etenkin se puolison tuki olisi saanut olla enemmän, eikä vaan haukkuja että ku et ole saanut aikaan mitään, kaikki on paskasti ja mikään ei riitä. Ei puoliso ymmärrä mitenkä väsynyt oikeasti voi ihminen olla vain silkasta imetyksestä ja tississä roikkumisesta (en minäkään ymmärtänyt marisevia naisia aikaisemmin ollenkaan). Sitten kun sai päivän aikana edes jotain aikaiseksi ja oli itsestään ylpeä niin sitten tulee herra kotiin ja kertoo että olisit voinut edes imuroida, pestä tiskit tai jotain vastaavaa. Ei se ymmärrä kuinka ylitsepääsemättömältä se oikeasti voi tuntua ja olla myöskin vauvan kanssa mahdotonta. Enkä mä sitä sille voi selittääkään koska ei sen ymmärrys vain riitä, enkä jaksa asiasta joka päivä riidelläkään. Mielummin oon sitten vaan hiljaa, itken itsekseni ja mietin kuinka paska oon. Nyt oon päässyt tuosta pois, en enää mieti kuinka riittämätön olen koska olen sisäistänyt sen etten mä vaan ole jaksanut ja vireystila on ollut nolla. Joka päivä kotona olosta oli vain seuraavaan päivään selviytymistä ja ahdistavaa vaikka lasta rakastin ja halusinkin hoitaa mutta siltikin se vei mut alas ja aivan tosi kauaksi musta itsestäni. Mä vihasin olla siellä sotkun keskellä, mä vihasin sitä kuinka mua arvosteltiin, mä olin loppu! Nyt ku oon ollut pari viikkoa töissä, oon aivan eri ihminen, en tiedä mitä tuun olemaan parin kuukauden päästä, toivottavasti hyvin voiva ja ihana oma itseni. Toki töissäkin on paskaa mutta kyllä tää sen olon voittaa mennen tullen mitä kotona oli! Eikä ole tarkoitus miestä vain haukkua noilla aikaisemmilla sanoilla, vaikka kyllä sekin kritiikkinsä ansainnut on, mutta lähinnä purin sitä mikä mieltä painoi. Ja oon ne sanonut sille monet kerran ääneen aivan nenän edessäkin että vaikka miekkonen tätä lukisikin ni ei pitäis mitään yllätystä tulla. Mutta kaiken tuon ahdistuksen, vitutuksen, mitättömyyden keskellä oli siltikin ihanaa aikaa. Sen vähän siis mitä muistan, koska sen verran sumussa olin. Likka oli helppo, ei huutanut ylimääräistä. Atooppinen ihottuma likkaa vaivaa ja rasvalla joutuu läträän mennen tullen ja palatessa, se on rasittavaa mutta tehtävä. Kunhan likalla pysyy nykyään rytmi (ruoka, uni) niin kaikki on hyvin, tai ainakin melkein hyvin. Alkuunhan ei rytmiä ollut, minkään näköistä vaan tyttö vaati multa sen mitä vaati ja tehtävä oli. Nyt onneksi tyttö on aivan täysin tyytyväinen oloonsa kunhan saa unta, ruokaa ja tissille pääsee. Imetän siis edelleen vaikka oon jo töissä. Miekkonen nyt kotona tytön kanssa ja niillä mennyt oikein hienosti, oon ylpee miekkosesta. Ei sillä varmaan ole mitään marisemista koska likka on sille naantalin aurinko kunhan toi rytmi tosiaan pysyy.. Mulle likka on ollut melko haastava taas kun kotiin menen, tinttailua ja reagointia on ollut tästä muutoksesta etten ole kotona koko ajan. Mutta se toivottavasti menee ohitte. Likkaa on pitänyt katsoa koko ajan, koskettaa, sylittää, ei oo hetkeksikään saanut jättää. Sitten se saattaa yhtäkkiä vaan päättää alkaa itkee mulle, en tiiä mistä syystä mutta sitten kun pääsee halimaan niin kaikki on hyvin. En vaan taaskaan saa tehtyä kotitöitä kun tyty on tollainen, se hieman raastaa. Kuitenkin puoli vuotta on mennyt hienosti, kaikesta huolimatta rakastan elämääni tällä hetkellä, lastani ja puolisoani, nyt vain kotilaajennus valmiiksi niin saa alkaa ottaa iisisti. Puoleen vuoteen on myös mahtunut kaiken näköistä muutakin, viron reissu tehtiin ja ollaan usein käyty jo tampereellakin. Tyttö reissaakin hienosti eikä oo mitään ongelmia autossa matkustelun kanssa kunhan ruokaa saa ja välillä pääsee verytteleen... (päästeleen pieruja :D )

Avainsanat: kirjoittaa katsoa kaipuu kaivata jää jättää jokainen jaksaa itkeä itku ina ihminen ihana huoli homma hoitaa herättää herra helppo haukkua haastava etsiä elämä auto aurinko aika ahdistus olin oire näköinen nukkua nukuin noita nenän nainen naantali musta multa mitä miettiä mies mielipide mieli miekkonen melkoinen masennus luja lasta lapsi laittaa käsiin kuukausi kroppa kova kotona koti koskettaa koko riita reissu rasva rakentaa rakastaa raastaa päättää päästä päivä pystyä puoliso puoli puhua pestä paska pari palata painaa ottaa onni onko olo siivilä seinä sana rytmi ruoka tuli tuki rinta tissi tiski tehtävä tarkoitus talo sänky soittaa työ töihin työelämä tyttö tuska tuntua ylimääräistä yksin väsynyt väsymys vuodatus voittaa voi vituttaa viro viikko vetää vauva vaiva yrittää ymmärrys ylpeä öisin


blogivirta.fi