Tänään on 19.10.2019 14:06 ja nimipäiviään viettävät: Uljas ja Viking. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Uranaisen odotus - 9kk projekti:

Käynnistys, supistukset, limatulppa, verta, epiduraali, synnytys ja ihana lapsi

Julkaistu: · Päivitetty:

En tee tätä enää koskaan, en ikinä, ei tuu kuuloonkaan että ikinä koskaan tekisin tätä uudelleen, en koskaan synnytä enään. Tai ainakin uskoisin niin. Kokemus helvetistä! Tosiaan raskauden ollessa 40+0 päätettiin synnytys käynnistää. Kohdunsuu ei ollut auki, kaulaa oli jäljellä n. sentti mutta paikan oli kuitenkin pehmeät. Lääkäri päätti aloittaa käynnistyksen perinteiseen malliin, 3 x 50 mg pilleriä / 1 pv, 3 x 100 mg pilleriä/ 2 pv ja kolmantena päivänä oltaisiin laitettu alakertaan ainehet. Sinne saakka ei onneksi tarvinnut mennä. Ensimmäinen päivä meni pillereitä otellessa 4 h välein, eipä niistä oikeastaan supistuksia tullut, hyvin pieniä ja hentosia sekä hyvin harvoin. Sairaalalla oli tylsää, hyvin tylsää, sänky oli perseestä ja kyllä ketutti, onneksi oli mahtava huonekaveri jonka kanssa juttu luisti ja jääkiekko matsi tuli yöllä jota vahtasin. Töitäkin olin ottanut vähän mukaan niin niitäkin oli sitten mukava tehdä, Ruuasta pakko sanoa että se on vain jotain aivan hirveää sairaalassa, ei niin ku minkään makuista ja aivan harmaata mössöä, yök. Kyllä sillä hengissä pysyy mutta ei se mikään makuelämys ole. Siinä tosiaan oltiin sairaalassa päivä joka tuntui turhalta ja yöllä loppui ne pienetkin supistukset. Eikä niistä oikeastaan ollut kohdun kaulan tai suunkaan puolesta hyötyä, tai kuulemma aina ne jotain tekee vaikkei ne tuntuisikaan miltään. Olin mä napakasti yhdelle sormelle auki muistaakseni illalla sitten, mutta tosi kivuliaasti yllä se sen sormen sinne sai tungettua...  Siinä se eka päivä ja yö sitten meni, peukaloita pyöritellen ja jännittäen, odottaen malttamattomana että jotain tapahtuisi mutta turhaan.. Toinen päivä pyörähti käyntiin, aamusta kuudelta ensimmäinen pilleri, käyrille jotka oli ihan ok vaikkakin jouduttiin aina herätteleen pikkusta ku oltiin nii molemmat väsyksissä huonosti nukutun yön jälkeen. Näistä vahvemmista pillereistä oli jotain hyötyä, jonkin verran tuli taas supistuksia, ei kuitenkaan paikat auenneet sen enempää eikä suppareitakaan kovin paljoa tullut. Huonekaverilla kyllä tuli supistuksia, kipeitäkin sellaisia mutta ei kuitekaan kunnolla meistä kummallakaan lähtenyt synnytys käyntiin... Mulla kävi sääliksi naapurin kipuja ja toisaalta olin kateellinen. Kymmenen aikaan sain toisen pillerin, 4 h välein niitä tosiaan annettiin. Huonekaveri ei enää saanut sitä koska sillä oli sen verran kovat kivut jo.. Mä sitten yritin stepata pitkin osaston käytäviä välillä josko se hieman käynnistelis synnytystä, ei auttanut, nukuin päikyt ja yritin syödä niitä kamalia ruokia,, Kahden aikaan oli taas kolmannen pillerin aika, eipä sekään aivan hirveesti polttoja tuonut. Huonekaverin poltot oli kovia ja se sai jonkun kipupiikin, helpotti oloa heti. Huokasin helpotuksesta että ehkä mullakin sitten helpottaa tuollaisen kipupiikin jälkeen poltot kun ne jossain vaiheessa alkaa kunnolla, joten ajatus lohdutti kovasti. Päätin sitten lähteä korvapolilla kolmen aikaan moikkaan porukoita jotka oli vanhoja työkavereita, kun ei polttoja pahemmin ollut ja liikkuminen teki hyvää sekä loi toiveita siitä että synnytys käynnistyisi kunnolla. Nooh siellä mä nauroin ja juttelin kavereiden kanssa ettei tää lapsonen näytä mitään tulemisen merkkejä, vähän jumpattiin ja sitten lähdin takaisin äippäpolille. Kun saavuin huoneeseeni tuntui että housuihin valahti jotain, nooh menin vessaan, väärä hälytys, ei mitään... Kuitenkin tuli todella oksettava olo, ei laatta lentänyt mutta oksetti, kätilö laittoi mulle akupunktio neulat pahoinvointia vastaan ja ne varmaan auttoi. Hetken päästä kätilö tuli ottaan taas käyriä ja tuntui että taas valahti jotain housuihin, nyt jo sängystä noustessa näin että verta ja tuntui että tavaraa on housuissa paljon. Ja niin sitä sitten hulahti myös vessanpönttöön, siinä meni limatulppa... Verenmäärä mua hieman hätkähdytti mutta kätilö rauhoitteli että normaalia, normaalia... Hetken päästä kuitenkin kun kysyin että mistä sitten johtunee niin ei oikein osannut sanoa että mistä johtuu, epäili että kohdunkaulan avautumisesta mutta ei osannut sanoa varmaksi. Edelleen asia on mulle mysteeri. En ollut varma oliko miekkonen tulossa sairaalalle vaiko ei, olin nimittäin sanonut että en tiedä tarvitseeko hänen tulla mutta toivoin kuitenkin että voisi ehkä tulla mua piristämään sinne koska oli niin pirun tylsää. Kello oli jotain puol neljä kun laitoin miehelle viestin että limatulppa tuli, hirvee määrä verta ja että olis sittenkin kiva jos oikeasti tulisi sairaalalle että vähän pelottaa.. No meillä on tosi pitkä matka sairaalalle nii tuntui kuitenkin tyhmältä kutsua se sinne kun ei tienny edistyykö synnytys mihinkään. Kello oli suurin piirtein neljä kun mies ilmaantui sairaalalle, oli oma-aloitteisesti tullut suoraan töistä sairaalaan vaikka olin vielä muutama tunti sitten sanonut ettei välttistä tarvitse. Onneksi tuli, koska vain sen läsnäolo helpotti mun oloani. Supistuksia alkoi tulemaan, sain lääkkeitä, mutten edelleenkään sitä kipupiikkiä. Supistukset ei jostain syystä piirtynyt kunnolla ja näin ollen kätilö kyseli tahtoisinko mielummin akupunktiota ja sanoin vaan jotta vitut että nyt sellainen kipupiikki kiitoksia. Sitten jossain vaiheessa sain sellaisen ja olo helpottui vaikkei supistukset loppuneetkaan. Jossain vaiheessa olin vielä lähettämässä miekkosta kotiin, kunnes sitten päätettiin että odotetaan nyt että kätilö vielä katsoo kohdunkaulan tilanteen ja sitten vasta lähtee... Oli käynyt jo syömässä ja kuluttanut aikaansa aikas hyvin sairaalalla, tarkkoja kellonaikoja mulla ei enää ole tiedossa mutta alkuiltaa se oli kun kätilö sanoi että synnytys on täydessä käynnissä, kohdunsuu 4-5 cm auki että nyt lähdetään synnytyssaliin. JAIKS!!! Istuin pyörätuoliin, mies keräs mun kaikki kamani huoneesta ja vei johonkin säilöön, purin hammasta ja tahdoin vain epiduraalin!!!! Jälkikäteen sain tietää että saliin ollaan lähdetty siinä kahdeksan jälkeen illalla, luulin kellon olleen jotain kuuden pintaan, muutama tunti oli kadonnut täysin kipuilun ja supistuksien vuoksi. Saavuttiin synnytyssaliin, siellä oli hämärää ja mulle heti kerrottiin että tässä on ilokaasua, sitä vedetään näin ja tulet rakastamaan sitä. Itse pelkäsin ilokaasua jotta menen liian sekaisin siitä etten sitten muista koko synnytystä tai että tulee huono-olo tai käyttäydyn jotenkin huonosti sen vuoksi. Monia kauhutarinoita kun ilokaasusta olin kuullut. Kuitenkin kätilö sanoi että tulen rakastamaan sitä ja niinhän siinä kävi. Kätilö näytti minulle asennon missä nyt alkuun minun kannattaisi ilokaasua hengitellä ja että siinä kivut helpottaisi. Auttoihan tuo hieman mutta silti tahdoin vain mahdollisimman nopeasti jotai muuta helpotusta. Synnärin työntekijöiden työvuorot vaihtuivat hetimmiten, joten uusi kätilö saapui kehiin heti ilokaasu opetuksen jälkeen. Siitä se sitten alkoikin oikein todenteolla, aika kului nopeasti minusta ja miehelläni aika mateli... Lääkäri saapui ja tarkasti tilanteen, nimenkin se kertoi mutten sitä muistanut enää sekunnin jälkeen. Mulle oli ihan sama kuka perkele siinä on kunhan joku nyt pian helpottaa mun oloani jotenkin. Tämä lääkäri katsoi että olen auki n. 4-5 senttiä mutta jotain paksua seinämää on jäljellä, puhkaisi kalvot ja lapsivesi valahti pihalle, sitä ei kuitenkaan kovin suurta määrää tullut mutta kuitenkin käsittääkseni tarpeeksi tai ainakin silloin luulin että sitä oli hyvin mutta synnytyskertomuksessa luki jotta sitä oli niukasti. En sitten tiedä oliko sillä mihinkään mitään merkitystä. Verta ja hyytymiä tuli kuitenkin synnytyskertomuksen mukaan tässä vaiheessa myös jonkin verran. Mulla ei ole mitään hajua asiasta, itsellä oli olo vain että paskaa tulisi koko ajan tai että pitäisi päästä paskalle. Pyysin myös jotain lääkettä että pääsisin tyhjentämään suoleni, mutta mulle kerrottiin vaan jotta liian myöhäistä moiselle. Siinä sitten odoteltiin ja vedettii ilokaasua, anelin jotain lisäpuudutusta/kivun lievitystä, en muista sainko jotain ennen epiduraalia, tuntui nimittäin ikuisuudelta että sain epin. Synnytyskertomuksen mukaan olen saanut epin n. klo 22.00 ja se laitettiin kahdessa osassa. Eivät meinanneet saada epiä laitettua jostain syystä, muistaakseni kolmannella kerralla vasta saivat sen paikalleen. Kamala kun koko kroppa sädetti kipua ympäriinsä kun tuolla alaselän seudulla ronklasivat, juuri siellä missä mun pahimmat hermovauriot on ja mistä olen aina muutoinkin kipeänä. Onneksi kuitenkin saivat laitettua sen, muutoin olisin sanonut että sektioon, kiitos... Kakkahädän tunne paheni epin jälkeen ja tuli sellainen olo että nyt täytyy saada tää muksu pihalle ja pian. Kätilö tutki että oon saman verran auki kuin ennenkin mutta muksu on tullut alaspäin. Tämän jälkeen tapahtui jotain, en muista mitä, mutta vissiin mun sydänäänet madaltu tai lapsen, en oo aivan varma kummin mutta se tasaantui itsestään. Myös verenpaineet lähti laskemaan mulla, sain jotain lääkettä kanyyliin, se ei vissiin oikein tehonnut, itse en muista mutta mies kertoi että se ei alkanut tehoamaan heti joten kätilö ihmetteli missä vika. Sitten huomattiin että kanyyli ei vedä, laittoivat jonkun painepussin tippaan ja johan alkoi vetämään ja verenpaineet tasaantumaan, mitään tästä en muista paitsi sen ihmeellisen painepussukan jonka laittoi tippapussin päälle, vähän niin kuin verenpainemittarin ja pumppas siihen ilmaa. Aloin olemaan jo tosi väsynyt vaikkei periaatteessa mitään ihmeellistä ollut vielä tapahtunut. Sitten jossain vaiheessa mulla tuli kuumeinen olo, lämpö oli vissiinkin nousemassa, laittoivat tippaan panadolia, tätäkään en aluksi muistanut ollenkaan. Vasta näin jälkikäteen asia palautui hämärästi mieleen. Tämän jälkeen muutenkin alkaa olemaan muistikuvat hyvin hatarat, lähinnä muistan asioita sieltä täältä ja synnytyskertomusta läpi käyden mieleen palautuu joitakin kohtia mutta jotkut taas on aivan puuta heinää, tuntuu että lukisi jonkun toisen synnytystarinaa koska itsellä ei ole moisista mitään hajua. Muistan että lapsen päästä on otettu jotain kokeita synnytyksen aikana varmaan kolmesti, arvot olivat olleet ihan ok. Jossain vaiheessa mut katetroitiin kun oli kusihädän tunnetta enkä uskonut pystyväni pissaamaan. Sitten jossain vaiheessa epiduraalin kanyyli irtosi mun olkapään kohdalta johon se oltiin teipattu, sitä kätilö kirosi ja soitti heti lääkärille. Hirvee homma siinä oli saada uusi kanyyli siihen jotta saisin lisää epiduraalia. Onneksi saivat sen siihen nimittäin jollei olisi onnistunut, olisin taas pyytänyt että mennään sektioon, kiitos. Jossain vaiheessa mulle aloitettiin myös oksitosiinitippa, en tiedä missä vaiheessa mutta sen avulla vissiin sitten aloin avautumaan, supistuksetkin paheni jossain vaiheessa mutta ne muista missä ja milloin.. Kaikki aika käsitteet alkoi olemaan yhtä mössöä ja mulla ei oikeasti enää ollut mistään mitään käsitystä, saatika sitten muistikuvia kovinkaan paljoa. Jossain vaiheessa yritin myös syödä jotain, ei uponnut ja jäi syömättä. Sitten jos oikein muistan niin melko pian sen jälkeen kun yritin syödä niin alkoikin tulee kovempi paineen tunne alakertaan ja kätilö katsoi että olen täysin auki,. Sitten aloitettiikin ponnistusharjoittelut, tuntui että synnytin vain paskaa. Ja ihan kirjaimellisesti siis... Jossain vaiheessa muistan että kätilö sanoi että hiuksia vähän näkyi, uskoin että nyt ollaan lähellä että tää synnytystuska olisi ohitte, turha luulo... Ihmettelin että synnytyssalissa oli vain miekkonen, minä ja kätilö, luulin että meitä olisi paljon enemmän. Jossain vaiheessa kyllä tulikin väkeä mutta en tiedä koska ja missä vaiheessa synnytystä. Mutta ikuisuudelta kuitenkin koko punnailtu tuntui, ihan hirveeltä. Synnytysasentoa muutettiin kun en meinannut jaksaa ponnata enää muksua tai jonkun muun syyn takia, en oo aivan varma miksi mutta sellaiset mustat jalkojen sijat laitettiin pöytään kiinni ja niitä vasten sain painaa ja punnata. Jossakin vaiheessa mulla myös pidettiin jalkavälissä jotain kuumaa märkää vaippaa/kangasmyttyä, se helpotti hieman oloa... Yritin punnata lasta pihalle sen minkä pystyin mutta en vain saanut lasta muuta kuin edes takaisin synnytyskanavassa, en saanut punnattua sitä niin paljoa että olisi jäänyt odottamaan seuraavaa ponnistusta jotta sillä oltaisiin saatu asiaa eteenpäin vaan aina pää painui takaisin sisälle. Jossain vaiheessa sain myös jotain lisäpuudutusta, en vain muista taaskaan että missä vaiheessa ja mitä... Sitten vaihtuikin jo aamuvuoro, oltiin siis synnytelty jo koko yö... Taaskaan mulla ollut pienintäkään hajua ketä ne ihmiset oli mutta vissiin yksi opiskelija ja kätilö tai lääkäri, sekä yövuoron lääkäri muistaakseni jäi loppuun asti vaikka sen vuoro olikin jo loppunut. Uudet tyypit synnytyssalissa päättävät leikata välilihan, jollei sitä oltaisi pian tehty olisin pyytänyt jonkun sen tekemään koska en vain enää jaksanut ja lihakset alkoi olemaan jo siinä kunnossa ettei mulla pian ollut niihin enää mitään hallintakykyä. Nooh sitten kun siellä oltiin hieman puukkoa näytetty oli mun helpompi ponnistaa ja vihdoin vauva syntyi. Toki repesin ponnistusvaiheessa vielä lisää, muuta en tuntenut kuin että lapsi valahti mun sisältäni ja jokin "raapaisi" mua oikeaa nivusta kohti tuolla jossain takana, hieman persuuksille päin. Mutta tosiaan tuo raapaisu olikin repeämä eli repesin sitten oikein kunnolla. Lapsi syntyi,isää pyydettiin leikkaamaan napanuora, ei tahtonut, ihmettelin miksi, en muistanut tätäkään heti mutta jälkikäteen muistui mieleen. Oli kuulemma sen verran heikko fiilis itselläkin hänellä ettei sen vuoksi tahtonut mennä leikkaamaan, eipä tuo haitannut mua mutta olisin kuvitellut hänen haluavan tehdä sen mutta ymmärrän kyllä jottei pystynyt. Sain meidän ihanan tyttövauvan rintakehälleni ja opiskelija painoi vatsaani niin että istukka tuli pihalle. Kuulin vain että siinä oli jotain kalkkeumaa ja että on inan repaleisen oloinen. Kysyivät myös tahdonko nähdä istukan, sanoin etten mä sillä enää mitää tee.. Lapsi oli kuitenkin rinnallani ja olin onnesta soikea! En voi sanoin kuvailla kuinka onnellinen olin, sain synnytettyä alateitse, meille tuli tyttö, musta tuli äiti ja mieheni sain tytön. Muistan vain höpöttäneeni jotain että meille tuli tyttö ja että musta tuli äiti tai jotain, en oo aivan varma mitä mutta jotain sellaista kuitenkin.. Suukonkin mieheltä sain mutten muista sitä lainkaan... Kuitenkin kuulin tytön hengityksestä ettei kaikki ollut aivan kohdallaan ja lastenlääkäri otti likan minulta tutkiakseen tytön, sanoi ettei hengitys saturoi aivan täysin että mitään suurta hätää ei ole mutta viedään tyttö teho-osastolle tarkkailuun. Minut kursittiin kasaan siinä samalla kun tyttöä sai pitää rinnallani. Isi lähti tytön kanssa teholla ja mun piti mennä alapesulle, Oli hieman heikko happi ja hyvä kun pysyin tajuissani. Verta olin menettänyt jonkin verran ja olin hieman kuutamolla jo pelkästä väsymyksestäkin. Kuitenki päätin että minähän pesen alapääni, piste. Että oon tän kaiken pystynyt niin pystyn kyllä tuonkin... Vessanpöntöllä istuessani alkoi vähän vinkuu korvissa ja vintti pimeneen, mutta hoitaja tunki vaan päätäni polvien väliin ja sanoi jotta pidä silmät auki, niin mä pidinkin ja pysyin tajuissani. Sain kuin sainkin pestyä alapääni jotenkin mutta tein sieltä samalla jonkun ihme löydäksen mitä siellä ei aikaisemmin ole ollut. Siellä oli joku hervottoman kokoinen pallo ja sit joku pienempi pallo. Se pienempi pallo oli sitten peräpukama joka tuli esiin mutta se iso pallo oli hematooma, jonkin sortin sisäinen verenvuoto, vähän niin ku mustelma mutta ei kuitenkaan. Sitä kutsuttiin lääkäri katsomaan, lääkäri ultrasi myös kohdun ja päätti että lähdetään leikkaukseen koska hematooma on niin iso ja kohdussa on vielä niin paljon kalvoja ja istukan jämiä. Niin mut vietiin leikkaukseen ja kaavintaan. Ennen leikkausta laitettiin mulle kestokatetri joka oli aivan perseestä! Leikkuusaliin mentiin pitkin sairaala käytäviä, mulla oo pienintäkään käsitystä miten mut oltiin peitelty tai minkä näköinen olin kun menin siellä pitkin poikin mut samapa tuo, pääasia että tyttö oli kunnossa. Siitäkään mulla ollut kunnon käsitystä vaikka joku mulle sanoikin että siellä on kaikki ihan ok että lapsi saa lisähappee. Jotain muutakin muistaakseni tehtiin mutta en yhtään muista että mitä... Ehkä hyvä niin.. Leikkaussaliin kun päästiin niin toivoin nukutusta, en enää tahtonut olla hereillä, mutta niin ne päätti että hereillä ollessa leikkaus tehdään, spinaalipuudutuksessa. Huone oli tooosi kylmä, kuulemma bakteerien leviämisen estämisen takia lämpötila piti olla alhainen. Palelin aivan hulluna! Jotenkin ne puudutti mut, en muista mitenkä mut selkärankaan vissiinkin. Sitten lähtikin koko kropasta tunto, olin vain pelkkä pää ja siitäkin oli osa puutunut,ainakin kieli. Ainoo mitä kropasta tunsin oli kylmyys mutta senkin tosi epämääräisesti. Jossain vaiheessa tuli huono-olo, en kuitenkaan oksentanut.. En myöskään pysynyt enää yksinkertaisesti hereillä vaan nukahdin sinne. En oo varma heräsinkö jossain vaiheessa mutta heräämössä viimeistään avasin silmäni.. Siellä mulle laitettiin tooosi paljon peittoja päälle, sellainen ihana kuumalla ilmallakin täytettävä peitto kaikkien muiden lisäksi. Mut oli kyl aivan hirvee kylmän horkka sielläkin, siis täräjin aivan totaali paljon, eikä siitä tuntunut tulevan loppua. Koko kroppa huusi hoosiannaa. Sain tripin juotavaksi siellä ja se hieman auttoi oloon, ei kuitenkaan ihan hirveesti. Jossain vaiheessa alkoi pikku hiljaa tunto kroppaan muutoinkin palaamaan ja sitten pystyi taas liikuttelemaan jalkojaan, toinen toimi alkuun hieman huonommin kuin toinen, en vaan muista kumpi. Soittivat myös teholle ja kysyivät onko tytöllä kaikki hyvin, oli kuulemma mutta teholle jäätiin siltikin. Sitten kun aloin olemaan elävien kirjoissa lähdettiin mua viemään kohti osastoa. Ihanat hoitajat kuitenkin kysyivät multa tahtoisinko käydä teholla katsomassa tytärtäni ja tottakai tahdoin. Oli aivan ihana että päästiin sinne katsomaan vaikken nyt ihan hirveesti sieltä sängyn pohjalta nähnytkään. Enemmän näin paljon letkuja, tv-ruudut missä näkyi sykkeet ja happisaturaatiot, lämmöt ja kaikki tarpeellinen. En muista kysyivätkö että tahdonko nousta katsomaan tyttöä paremmin vaikko että nostaisivat likan viereeni mutta annoin asian olla koska olin niin väsyksissä itse ja ajattelin että parempi tytönkin olla rauhassa. Itku kuitenkin pääsi taas kerran ja nyt uudelleen kun yritän muistella sitä tunnetta ja hetkeä. Oli ihanaa että tytöllä oli kaikki hyvin ja ei suurta vaaraa kuitenkaan vaan tila oli vakaa ja olimme vain ns tarkkailussa. Mutta oli se siltikin ihan hirveää nähdä se letkujen määrää ja kaikki, etenkin kun olit vielä itse väsyksissä, et osannut kysyä mitään ja olit aivan pihalla kaikesta. Kuitenkin iltaa kohti alkoi itselle selvitä että tilanne oli oikeasti hyvä eikä mitenkään vakava, tulehdusarvot oli hyvät vaikkakin inan koholla mutta tyttö ei tarvinnut antibiootteja ainakaan vielä. Loppu päivä meni itsellä sängyn pohjalla, katetri oli edelleen paikoillaan ja mihinkään en saanut liikkua. Kanyylissä tippui veri kun olin menettänyt sen verran paljon verta synnytyksessä ja leikkauksessa. Syödä yritin ja hieman sängyssä liikkua että selkä ei aivan pettäis mutta koko kroppa oli niin paskana että eipä siinä hirveesti tehnyt mieli syödä eikä liikkua ylimääräisiä. Lupasivat mulle että pääsen katsomaan tyttöä kunhan veri on tippunut mutta sitten iltahoitaja meinasi että on liian myöhä mennä kun vikat veret oli menneet, silkkaa laiskuutta hoitajalta koska myöhemmin teholta sanottiin että sinne saa tulla koska vaan ja on jopa suotavaakin. Hoitaja olisi vaan joutunut viemään mut ja selvittää sen letkusotkun eikä vissiin tahtonut sitä tehdä. Mulla harmitti ja itketti yöllä etten enää tyttöä päässyt näkemään. Selkä ja lonkat alkoi yöllä sitten olemaan jo todella kipeitä, ei meinannut enää kestää ollenkaan, rukoilin yöhoitajaa poistamaan katetrin mutta ei suostunut. Myös kanyylin olisin tahtonut pois mutta eivät suostuneet sitäkään poistamaan kun ei ollut tietoa laitetaanko muhun vielä lisää verta vai kuinka tehdään. Aamusta sitten aamiaisen jälkeen multa poistettiin vihdoin katetri, mut ei kanyyliä vielä silloinkaan... Kuitenkin fiilistä nostatti se että pääsisin suihkuun ja pian katsomaan tyttöä!!! Siitä seuraavassa kirjoituksessa... :) Kuitenkin synnytys oli aivan jotain kamalaa, tekisin sen siltikin heti uudelleen koska palkinto oli noin ihana! Sydän pakahtui ja en tiennyt että elämästäni puuttui jotain näin suurta ja ihanaa. Koko raskaus oli kamalaa ja synnytyskin hankala mutta kyllä suoraan sanottuna voisin toisenkin lapsen tehdä jos olisin hieman nuorempi ja aikaa olisi enemmän. Ei mulle mitään synnytyspelkoa jäänyt, seuraavan kerran tietäisin jo hieman mihin varautua ja yrittäisin ennakoida juttuja hieman paremmin sekä valmistautua. Nyt ei osannut valmistautua ollenkaan mihinkään ja se oli suurin pelon syy, sen myönnän näin jälkikäteen. Ei synnytystä voi kontroloida, siihen hirveästi pysty vaikuttamaan mutta siihen valmistautua ja sitä varten voi ennalta varautua monin tavoin joita en osannut edes ajatella. Kerron niistä myös myöhemmin. Kuitenkin ihana muisto jäi synnytyksestä, sen mitä nyt muistan ja hoitajat oli suurimmaksi osaksi maailman ihanimpia! Kiitos heille kaikille Ja nyt voin sanoa että musta ei enää tule äitiä vaan olen äiti!

Avainsanat: bakteeri avata auttaa arvo ajatus ajatella aika aamuvuoro aamiainen ilma ilta ihmeellinen ihme ihana hätä huono huone homma hoitaja hereillä helpottaa heinä heikko harmaa happi hammas fiilis elämä eka kipu kipeä kieli kello kaula kamala kahdeksan kadonnut jääkiekko jämä juttu jalka jaksaa itku isä iso isi ina kroppa kova koko kokemus kirjoitus kirj kirjaimellisesti lapsi laittaa laatta käynnissä käydä kätilö käsitys kysyä kylmä kuuma lääkäri lääke läsnäolo lämpötila lämpö lähteä liikkua lihas leikkaus leikata lasta musta multa mukava muisto muistella monin mitä minä mies mieli miekkonen menettää matka maku makuelämys mahtava selkä sekunti sekaisin sairaala saapua saada ruoka raskaus pöytä päättää päästä pää päivä pyytää pysyä pystyä puuttua puu polvi poistaa pohjalla pitää piste piru pieni pienempi perseestä perinne pelko peitto paska pallo palkinto paine painaa pahoinvointi osasto opiskelija opetus onni onnellinen onko olo olkapää olin odottaa näköinen nähdä nuori nukuin neljä naapuri märkä mysteeri muutama äiti yrittää ympäri väärä väsynyt vuoro voi vintti viedä vessa veri vauva varma valmistautua vakava vaikuttaa vaiko vaihe uusi tässä työntekijä tyyppi tyttö turha tuntua tunti tuntea tunne tuli toivo toive tilanne tila tietää teho tee tarvita tarpeellinen tapahtua sänky syödä syy synnytys sydän supistus suihku sormi sit sisäinen silmä seutu sentti selvitä selvittää


blogivirta.fi