Tänään on 16.11.2019 04:23 ja nimipäiviään viettävät: Aarne, Aarno, Aarni, Arne, Arnold ja Arna. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Suvikumpu:

päivitystä

Julkaistu: · Päivitetty:

Sateisen, hämärän ja sumuisen syysviikon päätteeksi on mukava todeta, että varastosta löytyy kesäisempiä kuvia ja jutunaiheita ainakin muutamaan postaukseen, kun juuri nyt ei omalta pihalta irtoa oikein mitään postattavaa. Nyt lähdetään retkelle! Tervetuloa mukaan Uppsalaan! Kävimme syyskuun puolessa välissä parin päivän syysretkellä Ruotsissa. Laiva saapui satamaan aamulla puoli seitsemältä ja Tukholman puutarhaliikkeet avautuivat vasta kymmeneltä, joten aikaa kuluttaaksemme ajoimme Uppsalaan. Kasvitieteellinen puutarha on avoinna joka päivä klo 7-21. Vaikka olemme käyneet puutarhassa muutaman kerran aikaisemminkin, olisi kannattanut vähän etukäteen tutustua puutarhaan, nyt vain kävelimme ja katselimme mitä eteen tuli. Seuraavalla kerralla valmistaudun paremmin. Kaunista ja mielenkiintoista oli vielä syyskuussakin. Uppsalassa sijaitsee pohjoismaiden vanhin yliopisto.  Uppsalan yliopiston kasvitieteellisen puutarhan  perusti lääketieteen professori  Olof Rudbeck vanhempi  nykyisen  L inneträdgårdenin  paikalle vuonna 1653,  jotta lääketieteen opiskelijat voisivat oppia kasvitiedettä ja tutustua lääkekasveihin Puutarha vahingoittui pahoin kaupungin palossa v. 1702,  eikä yliopisto pystynyt kunnostamaan sitä entiselleen ja puutarha olikin suljettuna 40 vuotta. Vuonna 1741 Carl Linneé tuli Uppsalan Yliopiston lääketieteen professoriksi ja sai vastuulleen puutarhan. Hänen johdollaan siitä tuli yksi aikansa johtavista kasvitieteellisistä puutarhoista.  Kasvitieteellinen puutarha rekonstruoitiin Linneén alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vuonna 1745, jolloin puutarha sai nimekseen Linneén puutarha.     Kun puutarha  kärsi toistuvasti läheisen Fyrisån-joen tulvista,  Kustaa III lahjoitti v. 1787 Uppsalan linnan puiston yliopistolle uutta kasvitieteellistä puutarhaa varten, jonne sitten siirrettiin kaikki vanhat kasvit  . Nykyään puutarhassa kasvaa 9000 erilaista kasvilajia ja -lajiketta.  Linneanum, jonka edessa aukeaa barokkipuutarha.  Barokkipuutarhan kosmoskukat olivat vielä täydessä kukassa. Ruusut ja pionit olivat jo lopettaneet kukintansa, kesällä nekin istukset ovat varmasti upeat.  Orangerian ulkopuolella oli isoissa ruukuissa erilaisia sitruspuita ja muita välimeren kasveja. Talveksi kasvit siirretään sisälle orangeriaan. Norbyvägenin toisella puolella on puutarhan uudempi osa, jossa sijaitsevat mm. trooppinen kasvihuone ja keittiöpuutarha, sekä Estellen tunturi Uppsalan ainoa tunturi.  Vuonna 2012 tuotiin 300 tonnia eri kokoisia kivä puutarhaan. Parin vuoden aikana istutettiin kivien lomaan lukuisia erilaisia tunturikasveja. Tunturi on yliopiston kastelahja prinsessa Estellelle.  Trooppinen kasvihuone oli ainoa paikka, jonne oli pääsymaksu, 50 kr/hlö, joka piti maksaa automaattiin. Osattiin sentään käyttää sitä. Ensimmäiseksi tultiin sademetsään. Jossa oli melko kosteaa ja lämmintä, lisäksi kyltissä huomautettiin, että sademetsässä voi sadekuuro yllättää milloin tahansa. Yhden kerran saatiin vettä niskaan, mutta onneksi siellä oli tiheä kasvillisuus ja isoja palmunlehtiä, ettei kastuttu kuitenkaan. clusia minor Lummehuoneessa oli vielä kosteampaa Arboretumiin ei ehditty poiketa, mutta siellä ainakin pihlajat olivat komeita Orangerian seinustalla lisää palmuja ja välimeren kasveja   Orangerian kaktussiipi, sielläkin poikettiin ihan pikaisesti, alkoi tulla kiire Tukholmaan.... Mukavaa, jos jaksoit mukana koko kierroksen,  meillä kului tuolla melkein kolme tuntia kierrellessä.  Onnin kanssa toivotellaan leppoisaa viikonloppua. Toivotaan, että vähän saadaan auringonpaistettakin jossain välissä! ♥

Avainsanat: syyskuu suunnitelma sijaitsee vanhempi v uppsala ulkopuolella tutustua tunturi tunti tuli tukholma trooppinen toistuva todeta talvi matkat yllättää yliopisto välimeri voi viikonloppua varasto vanhin seuraava seinusta satama ruusu ruotsi päivä päivitys puutarha puoli professori prinsessa postaus pohjoismaat olof niska muutama pioni piha paikka oppia opiskelija onni kävellä kärsiä mukava mitä maksaa lääketiede loma linna laiva lahjoittaa käyttää kasvihuone kasvi kasvaa jonne jokiu iii ehtiä kustaa kukka koko kello kesä kaupunki kaunis carl alkuperäinen ajaa ainoa


blogivirta.fi