Tänään on 14.11.2019 13:34 ja nimipäiviään viettävät: Iiris ja Iris. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Sairaan rakas elämä:

Esimerkillinen lihatilallinen

Julkaistu: · Päivitetty:

Lihatilallinen Jari Eerola on toiminut mallikelpoisesti. Eilinen Hesari (Tuuloslainen tila vähensi päästöjään) kertoo, että hän on saanut erilaisin toimin nautojensa hiilijalanjäljen laskemaan 13,4 kiloon hiilidioksidiekvivalentteja teuraskiloa kohden, mikä on vähemmän kuin Suomessa yleensä ja vain kolmasosa kainsainvälisestä keskiarvosta. Konsulttiyhtiön Eerolan tilasta tekemä laskelma ottaa huomioon ruokinnan, lannan ja sähkön kulutuksen. Tilallinen on onnistunut vähentämään myös polttoaineen käyttöä ja ilmanvaihto on muutettu koneellisesta painovoimaiseksi. Ympäristöhyödyn lisäksi toimet ovat parantaneet tilan taloudellista tulosta. Eerola myöntää, että talous ja eläinten hyvinvointi ovat olleet hänellä ollut etusijalla ympäristötekijöihin nähden. Tämä on hyvää kehitystä. Nautojen metaanipäästöt eivät ole vähentyneet, mutta ympäristön kokonaishaitat ovat pienentyneet. Mikäli ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat IPCC:n raportin mukaiset, on lihantuotannon mitä ilmeisesti vähennyttävä. Se ei tapahdu hetkessä. Ihmisten kulutustottumukset muuttuvat hitaasti samoin kuin elinkeinorakenne. Eerolan toimet vievät oikeaan suuntaan. Jos jokainen meistä pystyisi  vähentämään samassa suhteessa aiheuttamiaan päästöjä, olisi päästy paljon eteenpäin. Tilallinen kaavaile lähitilojen kanssa yhteistä biokaasulaitosta, jonka avulla ympäristökuorma laskisi entisestään. Nostetaan hattua Jari Eerolalle.

Avainsanat: yhteiskunta ilmastonmuutos ympäristö viedä vaikutus tila talous taloudellinen sähkö suomessa raportti päästö pystyä ottaa nostaa mitä vanhemmat kulutus keskiarvo kehitys jokainen jari ipcc ihminen hän hyvinvointi hesari hattu eläin


blogivirta.fi