Tänään on 13.11.2019 22:21 ja nimipäiviään viettävät: Kristian, Ano ja Krister. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Muna vai Kana:

Rakkaus vs. velvollisuus

Julkaistu: · Päivitetty:

Hyvää lehtimajanjuhla-aikaa. Viime vuonna Israelissa, tänä vuonna kotona. Tämän syksyn suhteen ei ole ollut yhtään sellainen olo, että olisin kaivannut Israeliin. Mutta kun viimeksi kesäkuussa olin, niin tuntuukin, että juurihan siellä olin. Ehkä kevätkaudelle järjestetään rukousmatka, jota seuraavaksi matkaksi kuvittelen. Se olisi sitten ryhmämatka, joten odotan nyt muilta lisätietoja. Suomessa siis ja Jumalan käsittelyissä näyttää mukavasti tämäkin syksy menevän. Se, miten Hän löytää aina uusia ja uusia alueita vääristä asenteista on hyvin ihmeteltävää ja sitten kuitenkin niin ihanaakin. Että Pyhä Henki jaksaakin vaivautua, kun itse olisin lyönyt hanskat tiskiin jo niin monta kertaa. Viime aikoina minua on havahdutettu omasta vastuun- ja velvollisuudentunteista nousevista motiiveista. Olen ehkä jossain määrin pikkutarkka ihminen, joka haluaa, että asiat tehdään niin kuin ne on jossain ulkopuolella määritelty. Varsinkin jos olen itse vastuussa näistä asioista. Tämä velvollisuudentunteesta nouseva toiminta saattaa kuitenkin olla hyvin jyräävää, koska velvollisuudentuntoni menee niin helposti rakkauden ja armollisuuden ohi. Esimerkiksi nyt kun olen yhden yhdistyksen sihteeri, minua suorastaan raivostuttaa tilanteet, jossa yhdistyksen sääntöjä ei pikkutarkasti noudateta. Aivan kuin minulla sihteerinä olisi kaikki vastuu ”ylöspäin” tilanteesta. On vaikea löytää rakkauden taso suhtautua näihin asioihin ja ajatusmaailma, jossa armollisuus muita kohtaan olisi tärkeämpää kuin se, meneekö kaikki sääntömääräiset asiat ihan pilkulleen oikein. Velvollisuudentunteen olen huomannut myös monessa muussa asiassa. Aivan kuin kantavana voimana, mitä se sitten kuitenkaan ei loputtomiin voi olla. Siinäkin väsyy niin kovasti. Se kyllä kuulostaa hyvältä ja oikealta: kantaa vastuunsa ja tehdä velvollisuutensa. Mutta nekin ovat itsekkäitä motiiveja, vaikka velvollisuutena olisikin sitten tehdä hyvää toisille. Mitäs sitten kun ei pystykään täyttämään velvollisuuttaan tehdä hyvää? Silloin tuleekin oikein paha mieli ja mustuu hieno hyväntekijän kuva. Kolaus on kova, kun hommat eivät toimineetkaan niin kuin MINÄ "kauniisti" olin ajatellut. Masentuu ja muut osalliset saavat myös vihaiset ajatukset. Niin, ei se velvollisuus ollutkaan se Jumalan antama toimeenpaneva voima. Ei velvollisuus täyttää lakia. Syvemmällä on sittenkin rakkaus. Se on sitten kuitenkin siellä, olemassa, minussakin Jumalan antamana. Vaikka jotenkin niin pienenä pisarana kaikenlaisten kerrosten alla, ettei se ole päässyt voimaansa näyttämään ja suuntaansa antamaan. Velvollisuudentunne on ollut niin iso kilpailija ja jotenkin vähän ”samankaltainen”. Samanlaisiin ”hyviin” tekoihin suuntaava ja sitten kuitenkin juuri on niin eri. Velvollisuudentunne on minussa itsessäni. Sen sijaan: ”Rakkaus on Jumalasta” (1. Joh. 4:7). Se on jotakin paljon suurempaa ja kestää niin paljon enemmän. ”Kaiken se peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” (1. Kor. 13:7). Minussa ei todellakaan ole kaiken kärsivää rakkautta, mutta on helpottavaa, että Sanan lupauksiin kuitenkin tällainen kuuluu ja ajatus siitä, että rakkaudessa voi kasvaa. Helpottavaa on myös, että ei ole väärin se, että väsyy velvollisuuksiinsa. Niin kuuluu tapahtuakin. Se on pelottavaa, mutta se ei ole loppu vaan alku. Väsyin totaalisesti palkkatyössäni ja olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä Jumala on sen jälkeen opettanut kaikesta suorittamisesta. 8,5 vuotta olen jo elänyt tätä ”erilaista elämää”, mutta velvollisuus rakkauden tiellä on kyllä ollut mukana koko ajan. Uusia alkuja ei ole oikein voinut olla, koska ilman rakkautta voimana päätyisin väsymykseen hyvin nopeasti. Huolimatta siitä, vaikka se uusi asia olisikin jotain ”hengellistä”. Yhtä lailla olisin tehnyt sitä ”Herran työtä” vastuuntunto ja velvollisuus edellä pinna pikkuhiljaa kiristyen. Olen täällä vuosien varrella joskus ennenkin rakkaudettomuudesta kirjoittanut. Siitä aivan kuin mustasta aukosta, joka imee kaiken itseensä eikä ulos tule mitään. Aivan kuin koko rakkaus-sana olisi aivan tyhjä ja outo käsite. Jotakin mitä vain näytellään ystävällisyyden kuorella vailla mitään syvempää voimaa. Ja sitten kuitenkin Jumala on lähettänyt matkan varrelle ihmisiä, joilla on ollut rakkautta niin paljon, että siitä on riittänyt tulvahduksia minunkin suuntaani, minunkin heikkouksiini. Se on käsittämätöntä. Ja saa uskomaan, että tällainen voima sittenkin on olemassa. Jumalan rakkaus ja armo. ” Tavoitelkaa rakkautta ” (1. Kor. 14:1). Kiva, että Paavali sanoo niin. Ettei oleteta, että sitä automaattisesti olisi. ” Rukoilen myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ” (Fil. 1:9) ” Herra lisätköön teille yhä runsaammin rakkautta toisianne ja kaikkia kohtaan ” (1. Tess. 3:12) Jne. Kasvunvaraa todellakin löytyy.

Avainsanat: yhdistys voima voi velvollisuus vastuu vaikea uusi usko syksy suomessa suhde suhtautua sihteeri sana rukoilla sääntöjä taso tilanne totaalinen toiminta tyhjä ulkopuolella rakkaus pyhä pinna pieni pelottava paavali outo olo olin näyttää paha kantaa kaivata muut musta mitä minä mieli löytää loputon lisätieto käsite kärsiä kuva kova kotona koko kilpailija kiitollinen kesäkuu kasvaa jumala israel iso ihminen hän hieno herra henki hanska esimerkki automaattinen armo alku ajatus


blogivirta.fi