Tänään on 14.11.2019 00:23 ja nimipäiviään viettävät: Iiris ja Iris. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Keltainen kirjasto:

Boris Pasternak Viimeinen kesä – Kadota, niin voit löytää. Pasternakin elämä katkelmina

Julkaistu: · Päivitetty:

Boris Pasternakin Viimeinen kesä on kokoelma monentyylisiä tekstejä. Näistä kansista löytyy pari upeaa novellia. Niiden lisäksi on omaelämänkerrallisia katkelmia, yritelmiä omaelämänkerraksi, kirjailijan jälkisanat sekä ymmärtääkseni suomentajan oikaisuja kirjailijan väärinmuistamiin tapahtumiin tai päivämääriin. Boris Pasternak. Viimeinen kesä.  Jälkisanoissa Pasternak itse on sitä mieltä, että hän on elämässään kirjoittanut vain yhden romaanin, johon hän on täysin tyytyväinen. Se kirja on tietysti upea klassikko Tohtori Živago . Olisikohan näin itsekriittinen kirjailija itse ollut ylpeä tästä sekakokoelmasta, jonka tekstien pirstaleita ei saa ilman kirjailijan elämää koskevaa taustatyötä liittymään toisiinsa. Oliko Pasternak Živagon, Nobelin palkinnon ja Neuvostoliitossa kokemiensa vaikeuksien takia niin kiinnostava henkilö, että tällaiselle ylijäämäpakille löytyi Suomessa lukijoita? Toki lopputuloksena rakentuu jonkinlainen kirjailijankuva. Sain tietää, että Pasternak oli ensin säveltäjä. Hän ahdistui absoluuttisen sävelkorvan puuttumisesta sen verran paljon, että luopui haaveesta. Sen jälkeen Pasternak lähti Marburgiin Saksaan opiskelemaan oikeustiedettä ja innostui filosofiasta. Kirjailijana hän oli ensin runoilija. En tunne Pasternakin runoja, mutta niitä pidetään hyvin vaikeaselkoisina. Viimeinen kesä alkaa upeilla novelleilla Ljuversin lapsuus ja Viimeinen kesä . Niitä lukiessani uppouduin Pasternakin kaihoisaan ja lyyriseen maailmaan, jossa henkilöt lipuvat elämänsä läpi itseään suuremman kohtalon vietävinä. Tarinoista puuttuivat lähes kokonaan dramaattiset käänteet, mikä ei haittaa, kun Pasternak osaa kirjoittaa taidetta mistä vaan. Vaikka keväästä "kevätilma harhaili horjuvin jaloin loassa aivan kuin olisi vasta opetellut kävelemään" . Ljuversin lapsuus -novellissa ollaan Permissä, jossa lapsuutta elävät Zenja ja hänen veljensä Serjoza. Oli kotiopettajatar, äkkivihastuvan isän jatkuvat poislähdöt, häilyvä, mutta tunteikas äiti, ja ne hauraat vuodet lapsuuden ja nuoreksi naiseksi varttumisen välillä. "Aluksi he itkivät – myöhemmin pelko muuttui heissä vihamielisyydeksi" . Talvet olivat ankaria ja ne vietettiin turkistaljoissa – keväät olivat leveitä ja anteliaita. Kaksijakoisessa tarinassa perhe muuttaa Permistä Jekaterinburgiin ja Aasian rajan ylitys oli vertauskuvallista lapsuuden ja nuoruuden välivaiheessa. Viimeinen kesä oli vuonna 1919, kun Serjoza saapui sisarensa luo ja lähti sen jälkeen rintamalle. Niin poistuivat ihmiset sinä viimeisenä kesänä, jolloin elämä vielä näytti kääntyvän yksilöiden puoleen ja jolloin rakastaminen millä hinnalla hyvänsä maailmassa oli helpompaa ja luonnollisempaa kuin vihaaminen. Novelleja seuraavista tekstikatkelmista saan tietää muun muassa, että Boris Pasternak syntyi Moskovassa 1890 ja kasvoi taiteilijaperheessä. Isä Leonid oli nimekäs taidemaalari ja äiti Rosa Kauffmann pianisti. Perheen tuttavapiiri käsitti huikaisevan nimekkäitä taiteilijoita ja älykköjä. Nuoren Boriksen idoli, säveltäjä Aleksandr Skrjabin, oli perhetuttu. Perheen luona piipahti itse Leo Tolstoi ja he osallistuivat Rilken Moskova-vierailuun. Myöhemmin Pasternak kiinnostui Vladimir Majakovskista ja futuristiryhmästä, mutta jätti heidät pian. Majakovskin loisteliaasta, mutta itsemurhaan päättyneestä, elämästä kerrotaan kirjassa myös. Pasternakin ainoa oikea yritys kirjoittaa omaelämänkerta oli Viimeisestä kesästä löytyvä  Turvakirja . Turvakirjassa hän erittelee niitä elämän olosuhteita, jotka tekivät Boriksesta hänet. Elämässä on kadottaminen tärkeämpää kuin löytäminen. Siemen ei kanna hedelmää, ellei se kuole. Turvakirjassa nuori mies opiskelee ahkerasti Marburgissa. "Ylläni kohosi päätähuimaava rinne, jolla kolmena kerroksena riippuivat yliopiston, raatihuoneen ja kahdeksansataa vuotta vanhan linnan kiviset mallit." Hän on taloudellisesti ahtaalla ja saa katkerat rukkaset nuoruudenihastukselta. Marburgiin hän palasi vain kerran maailmansodan jälkeen ja ajatteli pommitetun Saksan ojentelevan käsiään kuin almuja anoen... Turvakirja päättyy dramaattisesti Tolstoin kuolemaan, jota koko Neuvostoliitto itkee. Tolstoi oli niin mahtava, että hänessä ruumiillistui valtio ja uusi aika. Pasternak oli näkevinään "ikkunan alla hänen elämänsä, joka kuului nyt menneisyyteen...Ja aivan seinän vieressa seisoi valtiomme joka suin päin ryntää vuosisatoihin ja hyväksytään niihin ainaiseksi...Juuri hänellä oli tuo uusi aika veressään.  Tulevaisuus oli hemmotellut häntä jo lapsuudesta asti" . Tällaisia hajatelmia tästä kirjasta. En tiedä kenelle Viimeistä kesää suosittelisin. Tosifaneille? Venäläisestä kirjallisuushistoriasta kiinnostuneille? Keltaisten kirjojen joukossa Viimeinen kesä on yksi haastavimpia, koska se ei ole edes kokoelma tarinoita vaan nippu fragmentteja. Kaksi ensimmäistä novellia kannattaa lukea. Sen jälkeen kehotan suuntaamaan suorinta reittiä kohti venäläiskirjallisuuden parasta a-luokkaa eli Tohtori Živagon pariin.

Avainsanat: teksti tarina tapahtuma talvi taloudellinen taiteilija taidetta taidemaalari säveltäjä suomessa sinä viimeinen kesä boris pasternak äiti yritys ylpeä yliopisto vuosi vladimir viimeinen veli valtio uusi upea tunne tulevaisuus tietää siemen seinä saksa runo runoilija rosa rinne reitti rakentua raatihuone pianisti perhe pelko pari palkinto palata opiskelu nuoruus nuori novelli nobel neuvostoliitto neuvostoliitossa muuttaa moskova mies menneisyys malli mahtava maailmansota löytää kirjailija luokka lukea lopputulos linna leo lapsuus kuolema kokoelma koko kohtalo klassikko kirja kirjoittaa kiinnostava kevät kesä kadota jonkinlainen jolla itsemurha itku isä häntä hän hinta henkilö hedelmä filosofia elävä elämä boris ainoa aika


blogivirta.fi