Tänään on 13.11.2019 04:31 ja nimipäiviään viettävät: Kristian, Ano ja Krister. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Lipstick Love:

I Love Me 2019 fiilikset & ostokset

Julkaistu: · Päivitetty:

Tänä viikonloppuna vietetään Helsingin Messkukeskuksessa I Love Me 2019 messuja. Itse käväisin messuilla eilen lauantaina yhdessä ihanien Kultainen Kynsilakka ja Vadelmamurusia blogien naisten kanssa! Ihmisiä riitti ihan miettömästi ja aika oli selkeästi kullannut muistot siitä, kun itse viimeksi messuille osallistuin, sillä en todellakaan muistanut, että väkeä on messuilla niinkin paljon. Olimme paikalla jo aamulla heti kello 10, kun tapahtuman ovet aukenivat ja pahin ruuhka tuntuikin olevan ehdottomasti vasta pari-kolme tuntia avaamisen jälkeen. Ihan mukavasti saatiin kuitenkin kierrettyä kaikki meitä kiinnostavat pisteet ja ostokset tehtyä!  Messuilla vallitsi mun mielestä todella kiva tunnelma, sillä vaikka ihmispaljous oli valtava, olivat ihmiset pääasiassa liikkeellä iloisella mielellä. Mähän itse ahdistun todella helposti suurissä väkijoukoissa, mistä johtuen kierränkin aika taidokaasti kaukaa aina kaikki Stockan Hullut Päivät, festarit ym. Nyt siltä ahdistukselta kuitenkin vältyttiin ja iso syy siihen oli ehdottomasti se, että me saimme bloggaajapassiemme kanssa käyttää lehdistökeskuksen tiloja, joissa sai istua rauhassa ja pitää pientä taukoa messuilusta. Mulle tuli todellakin tarpeeseen päästä hetkeksi aina välillä pois sieltä ihmispaljouden keskeltä hieman hengähtämään. Mun messusaaliini ei ollut tänä vuonna mikään järin suuri, vaikka mieli teki ostaa yhtä sun toista ihanaa. Suurin osa näytteilleasettajista kertoi todella mielellään tuotteistaan ja palvelu oli muutenkin ystävällistä ja iloista, vaikka hälinää ja kuhinaa pisteillä riittikin. Iso osa pisteistä oli myös todella kauniita ja brändille ominaisesti sisustettuja! Oli ilo katsella niitä ja käydä vähän hypistelemässä, swatchailemassa ja tuoksuttelemassa tuotteita. Alennukset olivat myös todella hyviä joissain pisteissä, eli sen puoleen olisin hyvin voinutkin napata mukaani enemmänkin tavaraa. Yllä näette kuitenkin koko messusaaliini ja seuraavaksi käydään tuotteet läpi vielä hieman tarkemmin. Ekopharma oli mulle ehdottomasti se brändi, jonka tuotteet piti päästä näkemään. Ihastuin Ekopharmaan jo pari vuotta sitten ja koska brändin tuotteet ovat hitusen vaikeasti saatavilla, olivat messut oiva tilaisuus päästä katselemaan tuotteita. Ja totta kai mukaankin sitten tarttui jotain! Uutena tuotteena ostin itselleni  Ekopharma Karpalo Puhdistusöljyn, joka on öljystä maitomaiseksi muuttuva ihonpuhdistusaine. Mä rakastan öljyputsareita, joten tämä oli mulle aika varma valinta! Kirjoittelen tästä taatusti vielä lisää, kunhan olen tuotetta saanut testattua. Toinen tuote oli jo tutuksi tullut Ekopharma Tyrni Silmänympärysvoide. Mä en olisi tarvinnut uutta sy-voidetta, mutta koska tämä on yksi mun kaikkien aikojen suosikeistani niin olihan tämä pakko napata mukaan. Hinta: 35,00 € yhteensä. Ei oltu ehditty kiertämään messuilla paria minuuttia kauempaa, kun mä tein jo ensimmäiset ostokseni ja nappasin mukaan kaksi kappaletta Beautyblendereitä. Nämä olivat ne, mitä oikeasti lähdinkin messuilta hakemaan ja jotka tiesin ostavani. Värivaihtoehtoja messuilla oli todella monia ja lopulta nappasin itselleni yhden vaaleanpunaisen ja yhden nuden/vaaleanruskean meikkisienen. Alkuperäinen pinkki bb päästää hirmuisesti väriä itsestään pesujen yhteydessä, joten toivoisin, että nämä kaksi neutraalimman väristä eivät tekisi sitä ihan niin paljon. Hinta: 14,90 €/kpl. Seuraavaksi esittelyyn pääsee tämä puroBIO:n aivan tajuttoman upea Resplendent Highlighter . Ostin tämän sävyssä 01, joka on kauniin shampanjan sävyinen. Swatchailin messuilla useampiakin highlightereita, mutta tämä nousi ehdottomasti suosikikseni, sillä tämä on todella, todella kimaltava ja pigmenttinen, mutta ei lainkaan glitterinen! Ihan täydellinen highligher siis mun makuuni. Tämä on hitusen tummempi kuin mitä normaalisti suosin, mutta ei kuitenkaan liian tumma itselleni ainakaan poskiluun yläpuolella käytettynä. Rakastuin tähän välittömästi enkä tainnut olla ainut, sillä tiedän ainakin parin muun bloggaajan ostaneen myös puroBIO:n highlighterin. Brändi oli mulle itselleni myös hieman tuntemattomampi, eli senkin puolesta oli ihan mahtavaa löytää tämä tuote. Hinta: 8,00 €. Kangasnaamiot olivat tarjouksessa monilla eri pisteillä, ja Bearelin pisteeltä nappasin lopulta mukaani 10 kpl Mizonin Joyful Time Sheet Maskeja. Olen joitain Mizonin naamioita joskus käyttänyt, mutten yhtään muista että mitä, joten päätin suosiolla napata 10 erilaista naamiota itselleni, sillä mitään suosikkeja näistä mulla ei entuudestaan tosiaan ollut. Myös esimerkiksi Beaytykolla oli Eyenlipin naamiot todella hyvässä alessa (5,00 €/10 kpl), mutta koska mä sain niitä hiljattain sekä blogimiitin goodiebagista että Ihana Sinä kauneusboksista, vei Mizon tällä kertaa voiton. Hinta: 10,00 €/10 kpl. Mukaan lähti messuilta ilmaiseksi myös pieni kasa näytteitä, kupongilla saatu I Love Me Popsocket sekä pienempi koko uudesta Ilona Luonkosin Delicious Vartalalokakusta. Luonkoshan lanseerasi juuri kolme uutta kakkua - kaksi vartalolle käytettävää sekä öljypuhdistuskakun miehille. Tästä vartalokakusta kirjoittelen ehdottomasti lisää samassa yhteydessä, kun kerron teille muutenkin Ilona Luonkosin öljypuhdistuskakuista, eli toivottavasti vielä parin seuraavan viikon aikana! Näytteet pääsevät näytepussukkaprojektiini ja sitä kautta jossain vaiheessa esille. Olitteko te I Love Me messuilla tänä vuonna? Jos olitte niin mitä kaikkea tarttui mukaan? :)

Avainsanat: silmänympärysvoide purobio puhdistusöljy mizon kangasnaamio highlighter ekopharma beautyblender bearel öljy väri voide viikonloppu vartalo varma vaihe uusi upea täydellinen tuote tunti tunnelma tumma tuli toivoa tila tilaisuus tarttua tarjous tapahtuman sävy syy suuri suosio suosikki stocka palvelu ostos ostaa osallistua oiva näyte napata sinä ruuhka rakastua rakastaa päästä pitää pinkki pieni pienempi pari messut mies mieli naamio muisto mitä minuutti lanseeraus löytää maku me hinta helsinki festarit esimerkki ehtiä delicious brändi blogi istua iso ilona ihana kakku koko kirjoittaa kello katsella karpalo käydä kynsilakka kultainen käyttää käytetty bloggaaja bb alkuperäinen alennus aika ahdistus 90 euro


blogivirta.fi