Tänään on 15.11.2019 20:44 ja nimipäiviään viettävät: Janina, Janika, Janita, Janette, Jannika ja Jeanette. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Muna vai Kana:

Häpeää

Julkaistu: · Päivitetty:

Marraskuu. Ihan kivaa, ei ainakaan nyt ahdista, vaikka pimeämpi vuodenaika on ottanut vallan. Kynttilät ja levollinen mieli auttavat kovasti asiaa. Tosin levollisesta mielestä ei voi aina niin puhua, kun mielessä pyörii niin monenlaista. On ihmissuhdeasia, josta on seurannut jo vähän pitkäkestoisempaa levottomuutta ja koen suurta voimattomuutta sen edessä. Ja sitten kaikkea muuta. Selvittelin muun muassa hiukan sukuni osuuksia sisällissodassa ja olen tehnyt myös retkiä joillekin tapahtumapaikoille rukouksen, sovituksen ja sovinnon hengessä. Lisäksi käytiin katsomassa pandoja. Olivatkin todella suloisia otuksia ja olisin voinut katsella niiden bambunsyöntiä vaikka kuinka kauan. Jos pandat olisivat lähempänä, ottaisin varmaankin vuosikortin ja kävisin aina välillä niitä katsomassa. J Aina välillä mieleen nousee enemmän myös häpeä. Olen siitä täällä ennenkin kirjoittanut. Joskus jonkun kirjan pohjalta ja mitä milloinkin. Se on niin tuttu kaveri ja kuitenkin niin ikävä seuralainen. On mielestäni paljon helpompi vapautua syyllisyydestä kuin häpeästä, joka menee vielä paljon syvemmälle. On häpeä koko olemassaolostani tai ainakin häpeä todella monista perustarpeistani. Viime viikolla sain kosketuksen häpeääni seuraavalla tavalla: Eräs henkilö joutui tekemään työn, johon en itse ollenkaan pystynyt. Minulla ei ollut kykyä edes auttaa häntä, vaan jouduin vain katselemaan vierestä, kun tämä toinen teki jotakin äärimmäisin fyysisin ponnistuksin. Hän teki sen minun takiani ja tavallaan olin kiitollinen, että tämä asia tuli tehdyksi. Kuitenkin tämä toinen joutui tilanteessa jo jotenkin niin äärimmilleen, niin sitten siitä tulikin jotenkin hävettävä kokemus. Että minun tarpeeni aiheuttikin näin suuren työn. En olisi halunnut että hän joutuu sellaiseen tilanteeseen. Se, että joku joutuu kärsimään vuokseni aiheuttaa minulle häpeän tunteen. On vaikea ottaa rakkautta vastaan. Häpeän alle kätkeytyy monet hyvin perustarpeet, syömiseen, lepoon, henkiseen ja fyysiseen läheisyyteen liittyvät. Kaikissa niissä on elementtejä, jotka herkästi laukaisevat häpeän tunteen, jos tulevat esiin jollain tietyllä tavalla. Tarpeitani, joita ehkä jotenkin on pitänyt peittää tai joiden vuoksi joku toinen on joutunut kärsimään tavalla, jota en olisi halunnut. Se, että joku toinen teki puolestani raskaan asian, enkä itse pystynyt yhtään auttamaan vei ajatukseni myös Jeesukseen. Hän otti häpeälliset syntini omasta tahdostaan, kantoi ja kärsi ne ristille sovittaakseen syntini. En pysty häntä siinä mitenkään auttamaan. Ja jotenkin sekin aiheuttaa häpeää, tuo kärsimys minun takiani. Mutta sitten kuitenkaan ei. Hän oli vapaaehtoinen. Sen Hän oli tullut tekemään, sitä varten maailmaan tullut. ”Te tiedätte, että hän ilmestyi ottamaan pois synnit.” (1. Joh. 3:5) Toisen kärsimys minun takiani aiheuttaa helposti kiitollisuudenvelan, aivan kuin minun pitäisi jotenkin yrittää korvata toisen kärsimys, vaikka en siihen mitenkään pysty. Jumalasuhteeseenkin voi tulla velvollisuudentunnetta aivan kuin jälkeenpäin minun nyt pitäisi yrittää hyvittää Jeesuksen kärsimyksiä. Ei Hän varmastikaan halua sitä. Ei minulla ole mitään miten sitä voisin hyvittää. Kunpa voisi vapautua kaikesta velvollisuudentuntoisesta yrittämisestä ja ottaa kaiken armon vain kiitoksella vastaan. Kiitos. Perustarpeisiin ja olemassaoloon liittyvä häpeä on vaikea, koska se tulee erityisesti esiin lähisuhteissa. Tai niiden puutteena, koska ei sitten edes pysty päästämään ketään niin lähelle, että asiat pääsisivät kunnolla valoon ja voisivat parantua terveiksi. Tarvitaan hyvin armollista ja ymmärtäväistä seuraa, että asioissa voi päästä eteenpäin, koska niin helposti laittaa ”luukut kiinni”, jos yhtään tuntuu, että häpeä vain lisääntyy. Mutta toisaalta on kyllä hyvä uskaltautua kohtaamaankin häpeää ja koittaa ajatella siitäkin että sekin on vain tunne. Niin kauhealta kuin se sitten sattuukin juuri silloin tuntumaan, kun johonkin vanhaan haavaan osutaan. On se ihmeellisen vaikeaa välillä, vain se olemassa oleminen. Jo pelkän olemassaolon ylle on niin kaikenlaista verkkoa ja seittiä heitettynä. Ollaan jossain niin syvällä, että itse ei oikein niistä tunteista otetta saa. Jotenkin siihen tarvitaan ulkopuolisen armollista katsetta. Nähdyksi tulemista ja sitten rakkauden ja armon peitettä. Jumalaa ja toista ihmistä. ” Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan kestävä, sillä rakkaus peittää syntien paljouden .” (1. Piet. 4:8)

Avainsanat: voi vapaaehtoinen valo vaikea yrittää ylle vuodenaika tuttu tunne tuli syvä sisällissota seuraava rukous retki rakkaus auttavat auttaa armo ajatella aiheuttaa koko kokemus kirja kiitollinen kestävä kaveri katsella jumala jeesus ikävä ihmeellinen häpeä häntä hän herkkä henkilö fyysinen elementti mieli marraskuu lisääntyä levottomuus laittaa kärsimys kärsiä kynttilä kyky mitä olin ottaa parantua otus päästä puhua


blogivirta.fi