Tänään on 13.11.2019 20:15 ja nimipäiviään viettävät: Kristian, Ano ja Krister. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Ihan oikea blogi?:

VIRKATTU KUKKARONKEHYSPUSSUKKA

Julkaistu: · Päivitetty:

Virkkauskurssien pitäminen on yksi parhaimpia asioita, mitä elämässäni on parin viime vuoden aikana tapahtunut! Olen kurssien myötä tavannut ihania ihmisiä sekä tutustunut uusiin virkkaustekniikoihin ja silmukoihin. Viimeisimpänä tutustuin Star Stitch -silmukkaan eli vapaasti suomennettuna tähtisilmukkaan. Yksi virkkauskurssilaiseni halusi virkata sillä itselleen pussukan ja varmistuakseni, että osaan neuvoa häntä, virkkasin itselleni pussukan, johon kiinnitin kukkaronkehyksen. Virkkasin pussukan Dropsin Muskat -puuvillalangalla, jota kului n. 37 grammaa. Kun pussi oli valmis ja langat päätelty, ompelin siihen puuvillakankaasta vuoren ja ompelin sen piilopistoin kiinni pussin suuhun. Litistin pussukan reunan silitysraudalla litteäksi, jotta se mahtui vaivatta kukkaronkehyksen sisään. Tämän jälkeen harsin ensin kehyksen paikoilleen ja vasta sen jälkeen ompelin sen kiinni ompelulangalla. Pari kertaa jouduin korjaamaan kehystä, että sain sen suoraan. Olen ollut kuukauden päivät koulussa ilman penaalia, mutta nyt saan kynäni repun sivutaskusta pois, kun pussukasta tulee oiva penaali. Pidin star stitch -silmukasta ja sen virkkauksesta. Se on äärimmäisen kaunis ja sillä tuli ihanan muhkea pinta. Pussukka on melko paksu, vaikka siinä ei ole muuta vuorta kuin ohut puuvillakangas. Star stitch silmukkalla saisi virkattua mainiosti vaikka kämmekkäät tai tablettikotelon. Kukkaronkehyksen tilasin Ompelijan maailmasta ja sain sen postin kautta parissa päivässä. Kehystä valitessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että sen reunojen on oltava niin avoimet, että sen sisään mahtuu paksusta puuvillalangasta virkattu reuna ja vielä puuvillakankainen vuori. Itse virkkasin star stitch -silmukat Sarah Hazellin Virkkausmallien käsikirjan ohjeilla (malli 100), mutta hyvät ohjeet silmukoiden virkkaukseen löydät Eilen Tein -blogista (tässä linkki) ja  kukkaron kehyksen ompeluun löydät Unikuun Terapiahuone -blogista (tässä linkki) .     Kuvien ihana kalenteri on Katie Daisyn kalenteri vuodelle 2020, jonka saan pian käyttöön! Katie Daisy on amerikkainen taitelija, jonka töihin voit tutustua esimerkiksi Instagramissa. Tässä linkki.

Avainsanat: kurssi kukkaro korjata kaunis kalenteri instagram ihana häntä paksu oiva ohje neuvoa mitä maailma linkki kuukausi pussukka pussi posti pinta penaali pari suomennettu stitch star silmukka sarah reuna reppu virkata virkattu valmis töihin tässä tutustua tuli tilata tavata suu virkkaus vuori gramma esimerkki daisy blogi avoin


blogivirta.fi