Tänään on 23.04.2019 23:08 ja nimipäiviään viettävät: Yrjö, Jyrki, Jyri, Jori, Yrjänä, Georg, Gran, Örjan, Jöran, Jörgen ja Jörn. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle 115 minutes


Jyrki Virolainen -

                                                   Mitäs me loikkarit! 1. Liike Nyt, jonka johtavana puuhamiehenä on esiintynyt  kokoomuksesta viime keväänä eronnut Hjallis Harkimo, julkisti tänään lisää eduskuntavaaliehdokkaitaan. 2. Samalla selvisi, että toisen kauden kansanedustaja Maria Lohela (sin) liittyy loppukaudeksi  - siis pariksi kuukaudeksi - Harkimon mainittuun eduskuntaryhmään. Hän ei aio kuitenkaan lähteä...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. Eduskuntavaaleihin on enää hieman yli kuukausi. Kaikkien ehdokkaiden nimet julkistettiin toissa päivänä 5.3. Tällöin mm. selvisi, ettei ulkoministeri Timo Soini (sin) asetu ehdolle. Muista jatkosuunnitelmistaan Soini vaikenee, joten emme vielä tiedä, aikooko hän asettua ehdolle europarlamentin vaaleissa, jotka toimitetaan toukokuussa. 2. Puolueiden kannatusgalluppeja julkaistaan tuon tuosta eli tahtia pari viikossa. Tänään torstaina 7.3. julkistetiin Ylen Taloustutkimuksella...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

Eronnut pääministeri Juha Sipilä vaalitilaisuudessa Riihimäen Prismassa 8.3. klo 15.30 1. Kolmen eri hallituksen toimikaudella runsaat toistakymmentä vuotta valmisteltu sosiaali- ja maakuntauudistus eli Sote kaatui tälläkin kertaa ryminällä ja vieläpä aivan aivan kalkkiviivoilla. Vielä viime sunnuntaina pääministeri Juha Sipiä esitti Ylen kyselytunnilla optismisesti, että uudistus saadaan kyllä "maaliin" eli hyväksytysti eduskunnassa. Kaikki kuitenkin ymmärsivät, että...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. Huhtikuussa pidettävät eduskuntavaalit lähestyvät vauhdilla. Vaaleihin on enää kolme kuukautta. On siis aika herättää henkiin tämä blogikin.  2. Jokainen puolue kehittää oman iskulauseen tyyppisen vaalisloganinsa tai -mainoksensa, jolla yritetään kiinnittää äänestäjien huomiota puolueen erinomaisuuteen.  3. Ensimmäisen vaalisloganinsa ehti esitellä kokoomus, joka mainos otsikolla "Luotamme Suomeen" komeili tänään esimerkiksi Helsingin Sanomien etusivulla. Sama...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. Presidentti Sauli Niinistö keskusteli lauantaina Turun kirjamessuilla hänestä äskettäin kolme erilaista kirjaa kirjoittaneiden Risto Uimosen,   Lauri Nurmen  ja Tuomo Yli-Huttulan kanssa. Elokuussa ilmestyivät Nurmen yhdessä toimittaja Matti Mörttisen kanssa kirjoittama kirja Sauli Niinistö - Mäntyniemen herra ja Uimosen teos Sauli Niinistö - Tasavallan presidentti . Viime viikolla puolestaan julkaistiin Tuomo Yli-Huttulan kirja Presidentti ja porvarivalta . 2. Alun perin...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. Presidentti Sauli Niinistö tapasi tänään keskiviikkona Sotshissa Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Tapaaminen käytiin Putinin hulppeassa loma-asunnossa. Sauli niinistö oli lentänyt Sotshoin jo tiistai-iltana. Keskustelu oli aika lyhyt ja presidenttien tiedotustilaisuus kesti 45 minuuttia. 2. Tapaamiselle oli ladattu melko suuria odotuksia ja mediassa esiteltiin laajasti kysymyksiä, joista presidenttien arveltiin keskustelevan. Kuten aina ennenkin, herrojen odotettiin juttelevan...


blogivirta.fi
Jyrki Virolainen -

1. Sauli Niinistö täyttää tänään 70 vuotta! Onnittelut! Presidentti ei pidä virallisia synttäreitä, vaan juhlii "työn merkeissä", kuten kulunut fraasi kuuluu. Huomenna lauantaina Yle haastattelee Niinistöä. 2. Mitä töitä presidentillä smahtoi olla tänään? Ainakin tasavallan presidentin esittely valtioneuvostossa. Tämä tehtävä ei liene kuitenkaan ollut kovin raskas, sillä asialistalla oli vain 4-5 varsin simppeliä asiaa. Yksi  asia koski muutosta arvonimilautakunnan...


blogivirta.fi
Kira Josefina S. -

Mitä kaikkea ehtiikään tapahtua yhden yön aikana. Sitä ehtii huolestua erään uimahallin pukuhuonessaa, kun mukana ei olekaan uimapukua ja reppu on täynnä epämääräisiä vaatekappaleita, kuten liian isoja pyöräilyhousuja, kun käytävällä ei saa kävellä paljain jaloin, ja kun kiire jo on, kiire jo on, ja kaikki paikat ovat täynnä ihmisiä estämässä lasin taakse pääsyn. Ehtii kävellä tumman meren päällä, 40 senttimetrin levyisellä sillalla isänsä kanssa...


blogivirta.fi