Tänään on 21.08.2018 05:22 ja nimipäiviään viettävät: Soini, Veini ja Sven. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle 1960


Jyrki Virolainen -

1.  Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen mainiossa kirjassa Sauli Niinistö - Mäntyniemen herra (Into Kustannus Oy) kerrotaan aika laajasti Sauli Niinistön ennen poliittisen uran alkamista harjoittamasta asianajosta. Niinistö ei tosin ollut asianajaja, vaan hän harjoitti asianajoa vain sivutoimenaan.  2. Sauli Niinistön päätyö tapahtui Turun hovioikeudessa, jossa hän oli  esittelijänä eli viskaalina peräti 12 vuotta.  Sanoin "peräti", koska itse olin 1970-luvun alussa viskaalina...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Olin yöpynyt Korpikartanossa siksi, että pääsisin heti aamusta Lemmenjoen kansallispuistoon. Olin ajatellut patikoida siellä Joenkielisen kierroksen, jonka ei pitänyt olla vaikea, mutta sen pituus hieman epäilytti. Kierroksella oli pituutta joko 16 tai 18 kilometriä (eri lähteet antoivat eri tiedon), ja se saattoi olla polvelleni liikaa, kun oli tullut käveltyä viime aikoina päivittäin. Yhden yksittäisen pitkän lenkin polvi kestäisi, sen tiesin, mutta jatkuvasta...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

SSH-projektia varten maksoin vuodeksi ArkivDigitalin Allt-i-ett -tilauksen, jolla pääsee käsiksi perukirjahakemistoonsa. Siitä onkin ollut hyötyä, mutta käyttöliittymässä näkee aina samalla muut hakemistot, joista suurin osa on 1900-lukua. Projektissani hyödynsin niistä vain kantaa Befolkningen i Sverige 1860-1930 . Nimihaulla pääsin suoraan 1900-luvun alun rippikirjan sivulle, kuten edeltävänä aikana Suomessa FamilySearchin haussa. Eli erinomaisen hyödyllistä, jos on tuolta...


blogivirta.fi
Listablogi -

Sisältää hitin - sivustoon ja -kirjaan tutustujat ovat nähneet, että levyluettelossa albumin nimi on lihavoitu erottuakseen perässä seuraavasta levymerkin nimestä. Kummassakin lihavointi on tehty joka levyyn erikseen. Indesigniin perehdyttyäni hoksasin että lihavoinnin voi taitossa automatisoida, jos nimien välisen sanavälin muuttaa katkeamattomaksi. Miksi tätä selitän? Siksi, että helpoimmin muutos toteutui etsi/korvaa-komennolla, johon kopsattiin kunkin levymerkin nimi ja...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Mustion ohella retken ainoa varsinainen kohde oli Fiskarsin museo, jossa en ollut aiemmin käynyt. Pieni puurakennus tarjosi hieman helpotusta helteestä ja jossain määrin freesiä esitystä teollisuusykmpäristöstä. Heti alkuunsa kylläkin pettymys, kun hevoskärrysimulaatiossa ohjaksista kiskominen ei vaikuttanut kulkuun mitenkään. Onhan niitä sellaisiakin hevosia, tietenkin. Taloa kiertäessä hevoset tulivat vastaan joka huoneessa. Kun toimistointeriööriinkin oli eksynyt...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Seijun Suzukin rikoselokuvat 1960-luvulta ovat saaneet kohtuullista mainetta, mutta itse en ole niihin päässyt tutustumaan. Nyt sitten Yle täräytti kuumaan kesään näytteen vuodelta 1963. Kirkkaita värejä, nopeaa toimintaa, farssimaista menoa, melko reipasta väkivaltaa, varsinkin suhteutettuna äärimmäisen seesteiseen japanilaiseen yhteiskuntaan. Selvästi 60-luvun länsimainen hapatus on päässyt asiaan vaikuttamaan, musiikkikin on jonkinlaista musikaaliviihdejazzia pahimmasta...


blogivirta.fi
Hannun blogi -

Aloitin viime kesänä Victor Hubinonin ja Jean-Michel Charlier’n klassisen sarjakuvan Punaparta (Barbe-Rouge) lukemisen. Sarja alkoi Pilote -lehdessä vuonna 1959, ja Charlier käsikirjoitti sitä kuolemaansa, vuoteen 1989, asti. Hubinonin jälkeen (1974) mukaan tulivat muut piirtäjät. Viime tammikuussa pääsin osiin 7–9, jotka ovat ilmestyneet integraalina, sen kolmantena niteenä. Nyt on vuorossa neljäs integraali, eli albumit 10–12.  Yhdeksäs jakso oli  Le Piège espagnol...


blogivirta.fi
Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Maapallon luonnonvarojen ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä on tänä vuonna jo 1. elokuuta, aiemmin kuin koskaan ennen. Ihmiskunta on vain seitsemässä kuukaudessa käyttänyt kaikkia maapallolla tämän vuoden aikana syntyviä luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja. Nykyisellä luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiin 1,7 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan käyttämät luonnonvarat. Suomalaisten ylikulutuspäivä oli jo 11.huhtikuuta. Diagrammissa on esitetty maapallon...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Etiopian lähettejä pe 15.6. Lähetyksen kesäpäivillä. Kuva: Kirsi Myllyniemi. Ritva Olkkola-Pääkkösen puhe Lähetyksen kesäpäivillä 15.6.2018: Suuri armo oli heillä kaikilla 1967 pääsiäisenä Norjan Luterilaisen Lähetysliiton lähetyssihteeri Eikli sanoitti ensi kertaa sen, mitä tänään juhlimme. Juutilaisille Eikli sanoi: tervetuloa Japaniin ja Olkkolalle tervetuloa Etiopiaan! Annettuna Jumalan armon haltuun Lahden Kansanlähetyspäivillä tulin Oslon kautta, missä...


blogivirta.fi
Pieniä mietteitä -

Edulliset lomamatkat. Puola. Lomamatka Puolaan. Gdansk. Seksiä hotellissa. Viskifoorum. Joululahjat. Jouluarvonta. Escort Service. Limusiinivuokraus. Edulliset häämekot netistä. Kesätarjous. Ilmaislahjat. Gdansk.


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Otavalta on kesällä ilmestynyt uusi NonStop-kirja, jonka sankareina ovat Tim ja Tom. Kirjoitin kokoomateoksesta arvion Kvaakkiin . Sattumalta tarjoutui mahdollisuus lukea sankareiden seikkailuja enemmänkin, sillä SPR:n Kontissa oli myynnissä Uniin tunkeutuja , Egmontin 2003 julkaisema albumi. Otavan kokoelmasta puuttui Timin ja Tomin arkkivihollinen Shock, salaperäinen kypärään pukeutuva maailmanvaltiudesta haaveileva roisto. Uniin tunkeutujassa Shock on keskeisessä osassa. Sanotaan...


blogivirta.fi
Hannun blogi -

André Hunebellen Fantomas-sarjan toinen osa, Fantomas nauraa kuolemalle (Fantômas se déchaîne, 1965), tunnetaan Suomessa myös nimillä Fantomas iskee jälleen ja Fantomasin paluu . Ensimmäinen osa oli loppunut takaa-ajoon kaikilla mahdollisilla kulkuvälineillä, mutta Fantomas pakeni lopulta sukellusveneellä merten syvyyksiin. Toinen osa alkaa komisario Juven juhlinnalla: hänelle myönnetään kunnialegioonan mitali. Tämän ylevöittämisen jälkeen komisariota alennetaan niin...


blogivirta.fi
Hannun blogi -

Elokuvahistorian legendaarisin Fantomas on Louis Feuilladen sarjaelokuva, joka valmistui vuosina 1913–1914 Pierre Souvestren ja Marcel Allainin kirjasarjan pohjalta. Mielikuvituksellista rikostarinaa elokuvasivat 1930- ja 1940-luvulla myös Paul Féjos, Ernst Moerman, Jean Sacha ja Robert Vernay. Mestaririkollinen Fantomas nousi uudelleen valkokankaille vuosina 1964–1966 André Hunebellen ohjaamassa kolmiosaisessa elokuvassa. Tällä kertaa tyylilaji on humoristinen, mistä takeena on...


blogivirta.fi
Ruokablogi.fi -

  Ah, Välimeri, tuo turkoosina hehkuva, jonka rannoille nousivat ensimmäiset Länsimäisen sivistyksen virstanpylväät. Välimeren ruokavaliota pidetään useasti terveellisenä ja se on listattu jopa UNESCON aineettomiin maailmanperintäokohteisiin. Normaalisti Välimeren ruokavaliolla tarkoitetaan Espanjasta, Italiasta ja Kreikasta tulevaa ruokavaliota. Mikä on yllättävää, Välimeren ruokavalion konsepti kehitettiin vasta 1960-luvulla tarkoittamaan lähinnä Kreetalaista...


blogivirta.fi
Smoke On The Water -

Lasissa Olutravintola Pikkulinnun hyllystä löytynyttä vanhaa Strathisla-tuotantoa. Strathisla 1960, 40%. Gordon & MacPhail. Pullotusvuosi ei tiedossa. Tuoksu on pehmeä ja täyteläinen. Etenkin vanhoista Macallanista tuttu tuhti ja erittäin aromikas sherryisyys hallitsee. Nätti tammi, tumma suklaa ja kahvi. Maku on mehukas ja herkullinen. Runsas kypsien hedelmäinen kirjo. Viikunaa, taatelia ja hapahkoa marjaisuutta. Tammi tuo sopivasti kuivuutta. Jälkimaussa sherryisyys jatkuu runsaana...


blogivirta.fi
teetai -

Toistaiseksi olen käyttänyt suuren osan kesästäni lukemiseen. Okei, olen ehtinyt saunoa, uida, tavata sukulaisia, nukkua, syödä uusia perunoita, katsoa jalkapalloa livenä ja televisiosta, käydä festareilla, osallistua konferensseihin, istua autossa ja terassilla, vastailla sähköposteihin, tappaa kärpäsiä ja käydä taidenäyttelyssä. Muun ajan olen lukenut. Kesä- ja heinäkuun aikana olen saanut päätökseen 22 kirjaa. Olen ahminut, enkä aio kirjoittaa jokaisesta...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Reuna (2018) — selviytyminen, 1960-luku, elämänmuutokset. Suomalaisten siirtolaisuudesta Yhdysvaltoihin ja Kanadaan on kirjoitettu paljonkin, sen sijaan kohdemaakseen Australian valinneista on yllättävän vähän kirjallisuutta. Heti kun sellainen kohdalle sattui, tämä Ella Laurikkalan Siirtolainen, halusin kirjan lukulistalleni. Merten taakse on lähdetty monista eri syistä, mutta päällimmäisenä lienee kuitenkin aina ollut toivo paremmasta elämästä. Kirjan päähenkilö Raija...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

US-presidentti Donald Trump tuli, näki, koki, uhkaili ja lähti Euroopan retkeltään kotiin Yhdysvaltoihin, josta olisi tehtävä Trumpin sanoin noitavainojen alta jälleen The Great. Se onnistuukin, kun keskitytään omiin asioihin, omaan maahan, omiin kansalaisiin ja omaan sisäiseen osaamiseen *. Elimme 100 vuotta amerikkalaista hegemoniaa valtiosta, jonka juuret ovat Euroopasta, Afrikasta ja Uuden mantereen saarivaltioista – latinojen määrä Yhdysvalloissa kasvaa nopeimmin. Trumpin on...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

  Amerikkalaista kansallistuntoa ylläpidetään Vapauden puolesta kaatuneiden muistoista   US-presidentti Donald Trump tuli, näki, koki, uhkaili ja lähti Euroopan retkeltään kotiin Yhdysvaltoihin, josta olisi tehtävä Trumpin sanoin noitavainojen alta jälleen The Great. Se onnistuukin, kun keskitytään omiin asioihin, omaan maahan, omiin kansalaisiin ja omaan sisäiseen osaamiseen *.   Elimme 100 vuotta amerikkalaista hegemoniaa valtiosta, jonka juuret ovat Euroopasta, Afrikasta ja...


blogivirta.fi
Listablogi -

Viitisen vuotta sitten linkitin tänne Spotify-soittolistoja eri vuosien isoimmista hiteistä. Nyt kun vuosilistasivusto on vihdoin valmis myös 2017:n osalta, päätin linkittää sinne kaikkien vuosien soittolistat täydennettyinä Top 75 -mittaan. Tällä välin Spotifyn valikoimat ovat laajentuneet olennaisesti muunkin kuin The Beatles in suhteen. Kotimaisista menestyksistä vasta melko hiljattain päätyivät sinne muun muassa Tuula Amberla n Lulu , Heikki Hela n Uneton yö ja ainoana...


blogivirta.fi



Yhteisöllisyys -

Muistelo Olipa kaksi velipekkaa ihan totta niin jo lapsena he lukeutuivat järki ihmisiin Villenä ja Pekkana nyt heidät tunnetaan ja tämän jutun aikana he käyvät koulua Historian kirjaa siinä juur kun tutkitaan ja lähdetty on sotaretkeen Vienan Karjalaan käy opettaja retken syitä selvittelemään näät sinne mentiin veljiämme vapauttamaan Ville viittaa innoissansa silmin kirkkahin mun isäin sanoi, siel on kyllä käyty ennenkin on esi-isät menneet Vienaa vapauttamaan mutt silloin...


blogivirta.fi
Bella-blogit -

Yksi jutuista, mitä ehdimme tekemään Jyväskylässä oli lasten liikennepuisto Viitaniemessä. Puisto on ilmainen ja avattu jo 1960-luvulla, mutta en muista käyneeni siellä IKINÄ. En, siis vaikka olen asunut vuosikaudet Jyväskylässä. Nyt ajattelin, että omat lapset olisivat sopivan kokoisia sinne, joten kävimme testaamassa. Puisto on avoinna maanantaista lauantaihin ja sieltä löytyy monenkokoista polkuautoja ja traktoria. Toivoimme saavamme sellaisen, mihin mahtuu kaksi kyytiin tai...


blogivirta.fi
Optimismia ja energiaa -

Yksi jutuista, mitä ehdimme tekemään Jyväskylässä oli lasten liikennepuisto Viitaniemessä. Puisto on ilmainen ja avattu jo 1960-luvulla, mutta en muista käyneeni siellä IKINÄ. En, siis vaikka olen asunut vuosikaudet Jyväskylässä. Nyt ajattelin, että omat lapset olisivat sopivan kokoisia sinne, joten kävimme testaamassa. Puisto on avoinna maanantaista lauantaihin ja sieltä löytyy monenkokoista polkuautoja ja traktoria. Toivoimme saavamme sellaisen, mihin mahtuu kaksi kyytiin tai...


blogivirta.fi
Listablogi -

Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä. Where Is My Man oli hieno comeback paitsi 56-vuotiaalle Eartha Kitt ille myös muun muassa Village People n perustajana tunnetulle ranskalaistuottaja Jacques Morali lle. Biisistä tuli jättihitti Ranskassa ja myöhemmin ympäri Eurooppaa. Suomessa mentiin sinkkuykköseksi, jukebox-listan kolmanneksi ja 1984-vuosilistan 12:nneksi. Teksti antaa hieman...


blogivirta.fi
Listablogi -

Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä. Myöhemmän Abba -managerin Stig Anderson in sävellys muotoutui Sauvo Puhtila n tekstillä Brita Koivusen linjaan sopivan humoristiseksi ja singlelistan ykköseksi. 1960-vuosilistalla päädyttiin seitsemänneksi. Tarina myötäilee ruotsalaisen Lill-Babs in laulamaa alkuperäistä, jossa Kustaa oli Klas-Göran. Mies on kadonnut Amerikkaan 15 vuotta sitten...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Reuna (2018) — avioliitto, mielenterveys, kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ollessani lapsi muinaisella 1960-luvulla termiä ”elävän leski” käytettiin toisaalta eufemistisena, toisaalta vähän halveksivana ilmaisuna, kun puhuttiin eronneista. Marjo Ojalammin kokemus elävän leskenä olemisesta on jotain paljon rajumpaa. Hän nimittäin menettää miehensä psykoosille: se nuori Kalle, johon hän tutustui, on lopullisesti mennyttä, jäljellä on vain vaikean psyykkisen sairauden...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

David Cornwell alias John le Carré on syntynyt 1931, mutta ei anna vieläkään periksi. Tämä uusin romaani ilmestyi 2017 ja teksti on edelleen tuoretta. Vanhalle miehelle ymmärrettävästi nyt palataan uran huippuhetkien pariin, uusi romaani virittää jatkokuviota le Carrén läpimurtoteokselle The Spy Who Came In From the Cold ja maineen sementoineelle The Quest for Karla -trilogialle. Näiden teosten lukemisesta on itselläni varsin paljon aikaa, mutta onneksi olen nähnyt kohtuullisen...


blogivirta.fi
Käsintehtyä ja kaunista -

Saaristoseikkailu jatkuu Viime vuonna teimme roadtripin Saariston Rengastie lle ystäväni kanssa. Tuon reissun viimeisen postauksen sain päivitettyä blogiin vasta tämän vuoden toukokuussa. Vieraillessamme Nauvossa  ajatuksemme oli tehdä retki myös Seilin saarelle. Tuolloin aikataulut eivät passanneet yhteen Seilin aukiolojen mukaan ja Seili jäi tuolloin kokematta, joka harmitti suuresti. Kun valokuvausporukka päätti tehdä viikonlopun mittaisen reissun Seiliin, halusin ehdottomasti...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Gummerus (1960) — jännityskirjallisuus, kauhu, trillerit. Robert Blochin Psyko on vuonna 1959 julkaistu kauhuromaani motellissa vaanivasta sarjamurhaajasta. Olen tietenkin nähnyt Alfred Hitchcockin vuonna 1960 ohjaaman elokuvaversion. Varmaan suurin osa ihmisistä tunteekin tarinan elokuvasta, joten en tässä kerro juonesta kovin paljon. Vaikka olinkin nähnyt mustavalkoisen elokuvaversion ennen kirjaa, silti tämä oli todella pelottavaa luettavaa. Siitä huolimatta että… Read more...


blogivirta.fi
Pois työpöydältä -

Musiikin ajan keskiviikon toisessa konsertissa esiintyi defunensemble  vahvistusten kanssa. Konsertin kuudessa kappaleessa liikuttiin maisemista toisiin. Yhteistä kappaleille oli se, että ne olivat yhtä lukuunottamatta uusia, 2010-luvun tuotantoa. Mukana oli yksi tämän vuoden kantaesitys, Taideyliopiston sävellyksen professori Veli-Matti Puumalan Angular Objects in Liquid Time (2018). Konserttiin oli koottu näytteitä Viitasaarella vierailemassa tai opettamassa olevilta säveltäjiltä...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »