Tänään on 20.05.2019 21:52 ja nimipäiviään viettävät: Lilja, Karoliina, Lilli, Karolina ja Lilian. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle 53. viimeinen lapsuuskesä


Synopticon -

Vajaa vuosi sitten, tummuvan kiinalaisillan lämmössä kirjoitin muistikirjaani onnen olevan merkityksen kokemista tai sitä, ettei koe tarvetta pohtia merkitystä. Tässä viikossa on ollut paljon kummankinlaisia hetkiä. Vaikka olen nukkunut kuin Napoleon, välillä on kohottu Maslow'n tarvehierarkian puuttuvalle, kuudennelle tasolle. Perusversiossaan pyramidi huipentuu itsensä toteuttamiseen. Ystäväpiirissäni on kuitenkin jo pitkään ymmärretty, että korkein taso on yhdessä...


blogivirta.fi
Rinnepesue -

Pyhäinpäiväviikonlopun Skiexpo oli jälleen merkki siitä, että uusi talvilajien sesonki on ovella. Tällä kertaa Etelä-Suomessakin saatiin nauttia aikaisesta talvesta, joten mielikuvitusta ei suuremmin tarvittu talvilajien fiilistelyyn. Juttumme otsikko on ehkä hiukan dramaattinen, palataan siihen lopuksi. Murtomaahiihtoa pääsi kokeilemaan aidolla lumella.  Messuilla oli jälleen tarjolla hiihto- ja laskettelukohteita sekä varusteita lähinnä alppihiihtoon, lumilautailuun ja...


blogivirta.fi
HesPootin Lokikirja -

Niin vierivät päivät kuukaudet ja vuodet , lopulta edessä oli se hetki kun oli aika saattaa rakas ystävä sateenkaarisillalle. Olimme kuvitelleet että Hessu saisi vielä viettää kanssamme tulevan kesän, mutta sen käynti kävi jo kovin kankeaksi ja viimein se ei enää päässyt sohvalle nukkumaan. Yhtenä päivänä se söi vain puolet ruuastaan oksentaen hetken päästä senkin. Seuraavana päivänä se ei suostunut enää koskemaankaan ruokaan.  Silloin tiesin että nyt on aika.  ...


blogivirta.fi
Emma Espanjassa -

Viimeinen viikonloppu oli täynnä juhlaa. Perjantaina oli ESN:n järkkäämät vaahtobileet (yäk) ja sitten eilen käytiin suomityttöjen kanssa istuskelemassa. Vaahtobileet eivät ole oikein miun juttu, mutta kun kaikki tuntui olevan menossa sinne niin sitten miekiin pitkin hampain menin mukaan. Hieman sateisesta säästä huolimatta istuskeltiin ensin ulkona ja sitten vasta lähempänä yhtä mentiin ite yökerhoon. Suuri yllätys oli ettei siellä ollutkaan mitään vaahtoa! Saatiin yli...


blogivirta.fi
Lankahamsterit 1 - Hamsterien ykköset! -

Onnistuin kuin onnistuinkin vielä rutistamaan kolme tilkkua Nina-keristä. Lopussa oli pakko vaihtaa yhden tilkun taktiikkaan, kun ei voinut olla varma, ehtisikö kahta valmiiksi ennen deadlinea. Kello näytti 23.56, kun kiskaisin viimeisestä silmukasta langan läpi. Kuvia en saa nyt puhelimitse läpi, mutta ehkä huomenna ehdin lisäämään kuvan uusimmista edellisten kera. Keittiövaa'an lukema näytti yhteensä 38 g . Kiitos vielä kerran niin Kristelille kuin apuemoillekin!


blogivirta.fi
Tiiamaria -

Viimeinen SNY syksy 2013 -paketti saapui hyvissä ajoin ennen joulua. Nettibreikin vuoksi päivitys tulee vasta nyt, mutta paketti kuitenkin ilahdutti ihan yhtälailla kuin muutkin SNY:ltä syksyn mittaan tulleet paketit. Kiitos kaikesta kuuluu Anulle :) Tältä näytti viimeisen paketin sisältö. Itsetehty ilahduttaa aina erityisesti, joten tuo joulukortti oli kiva yllätys :) Pikkukaulin oli oikeasti ihan huippu juttu. Tuo on ehdoton suosikkini leipomisvälineistä ja vanhan alkaa jo olla...


blogivirta.fi
Hyviä uutisia - katolista apologetiikkaa suomeksi -

Tällä blogilla on esitelty aika paljon Joseph Ratzingerin/Benedictus XVI:n ajatuksia ja kirjoja. Tänä vuonna tuli jymyuutinen, kun kävi ilmi, että emerituspaavilta ilmestyy vielä yksi kirja, neljäs ja viimeinen haastattelukirja Peter Seewaldin kanssa. Last Testament: In His Own Words jääkin nyt sopivasti myös tämän blogin viimeiseksi testamentiksi. Emerituspaavi vahvistaa Seewaldille, ettei hän enää aio kirjoittaa. Se […]


blogivirta.fi
Päivän Salmi -

Viimeinen sana. Mitä jää jäljelle, kun on kaikki jo sanottu? Maija Vilkkumaan mukaan viimeinen sana on EI. Entä, jos viimeinen sana olisikin KYLLÄ, JOO, TAHDON. Mikään ei tunnu elämässä yhtä hyvältä, kun ystävä suostuu mielellään pyyntöön. Lapsenkin silmät syttyvät tuikkimaan, kun vastaa myönteisesti leikkiin kutsuun. KYLLÄ on vahva viesti, joka vie tätä elämää eteenpäin. Nyt en tarkoita pakon edessä myöntymistä, vaan vilpitöntä halua sanoa kyllä. Uupuneen...


blogivirta.fi
Tinttaran duunailut -

Tää vuosi alkaa kuten viime vuosi loppui. Fifi-huivilla. Molemmat huvit on neulottu Dropsin Baby merinosta. Harmaa valmistui viime vuoden puolella ja meni synttärilahjaksi ystävälle. Punaiselle ei ole vielä saajaa, lahjalaatikkoon menee siis. Kumpaankin huiviin meni hiukan yli kaksi kerää lankaa.


blogivirta.fi
Britannian kierros 2007 -

Tänään on viimeinen päivä Lontoossa ja Iso-Britanniassa muutenkin. Check-out hotellilta on jo tehty, mutta rinkat ja matkalaukku on vielä hotellin matkatavarasäilössä. Lontoo on tänään harmaa, sateinen ja viileä, joten on ihan hyvä aika poistua maisemista. Miira jaksaisi vielä olla reissussa pidempäänkin, mutta minä olen ihan tyytyväinen, että pääsemme kotiin. Oma sänky, oma koti ja saa […]


blogivirta.fi
Satumaista sadetta -

Yksi yö vielä ja huomenna nokka tai nokat kohti Kiinaa, vuorokauden kuluttua olemme jo melkein perillä. Tänään vielä pakattiin matkalaukkuja, koitettiin saada mukaan mahtumaan kaikki ne pienetkin nyssäkät, jotka oli tulleet irrallisina kotoa tänne hotelliin. Tuntuu, että tavaraa on ihan kamalasti, hyvin olisi voinut noista osan laittaa sinne konttiin pari viikkoa sitten. Hotellissa ei ole henkilövaakoja, joten joudumme vaan toivomaan, ettei 100 kg:n raja ylity matkalaukuissa ja...


blogivirta.fi
-XJ- [mies kylmästä, elämää kaukana] -

minä saraseeni viimeisen idän asukas päivä kääntyy kuuksi tähdet pimeän odotusta kuunkierron tällä puolen kuvioiden kierot nimet ei, ei Otavaa rakkaani


blogivirta.fi
Vanhanpiian arkea -

Sen ystävä soitti. Oli vasta nyt kuullut tarpeeksi tapahtuneesta. Ja minä kerroin osatotuuksia. Tarjosin valjuja lohdun sanoja. Sen ystävä kyseli. Eikä minulla ole vastauksia. Ei minulla ole enää mitään sille aiheelle. Ja silti on. Sen ystävä sanoi, yllättynyttä voitonriemua äänessään, että rakastin yhä. Ei se ymmärrä, ettei se siitä ole kiinni. Ei rakkaus riitä. Ei koskaan. Varhain opin, miten hauras onni onkaan kuinka se ei kestä kauaa Minä haluan tietää, miksi...


blogivirta.fi
Palanut Peukalo -

     En luovuta, en.   Takerrun oksan kärkeen tiukasti, silmät kiinni huulet yhteen puristettuna   Kuinka kauan jaksan?   En luovuta, en.   Tuuli tempoo ja repii kuin ohimennen toisella kädellä   Pahempaa on tulossa.   En luovuta , en.   Väkevä tuiverrus taivuttaa runkoa kohti maata   Huudan lujaa:   ”En luovuta, en!”   Maasta kahahtaa kuolleiden ääni:   Kuin hiljaista naurua.


blogivirta.fi
Salainen #neulontaystävä -

Viikolla tupsahti postilaatikkoon muumi-aiheinen kirjekuori. Siitä löytyi kaksi kerää aa-aa-alpakkaa, pari muumilakua ja ihanat sukat Elvikälle. Sukkia en saanut kuvaan, neitonen vilistää pitkin pihaa ne jalassaan eikä pysähdy kuvausta varten.. Ovat selvästi mieleiset! Kuvassa on myös aikaisemmin saatu sukkakirja ja sukkalankaa, olen unohtanut kuvata nekin. Kiitos verano !


blogivirta.fi
Titiri -

Pähkäilyn jälkeen päätin tuoda tänne valmistuneet tekeleeni sitä mukaa kuin niitä valmistuu. Viime vuoden 2011 haastavimmista valmistuneista saattanen sitten pakista ehkä joskus myöhemmin. Kaikki valmistuneethan löytyvät täältä . No niin, se ensimmäinen pari on sukkapari nuorimmalle tyttärelleni:      .       Klikkaa kuvia suuremmaksi!               Malli: Yarnissiman la digitessa Lanka: Flying sock (100% Blue Face Leicester) Väri: Ruby Puikot: no 2...


blogivirta.fi
queerandfuck -

Ja loput jätän rannoille itkemään tai lähetän toisiin kaupunkeihin.


blogivirta.fi
Optimismia ja energiaa -

Missä tai mitä? No kolmevitosena. Se ajatus iski aamulla ensimmäisenä päähän. Herään joka aamu miettien, kenen syntymäpäivä tai nimipäivä tänään on. Määrä vaan lisääntyy, kun ajatuksiin tulee ihmisten lapsia. Muistan jotenkin todella hämmentävästi päivämääriä ja välillä yllätyn, kun ihmiset eivät tiedä edes omaa nimipäiväänsä. Kerron pari hassua esimerkkiä: muistan blogikollegani Nooran ÄIDIN syntymäpäivän. Muistan kaikkien läheisten kaverien lasten...


blogivirta.fi
Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset -

Aivan pian tämä ennakkoon niin pitkältä vaikuttanut ajanjakso elämästä on ohi! Tiedämme päivän, jolloin vauva todennäköisesti ja viimeistään putkahtaa mahasta ihmisten ilmoille, sillä hän on syntymässä suunnitellulla keisarinleikkauksella, johon on varattu aika tälle viikolle. Nyt onkin hyvä hetki koota fiiliksiä raskausajan loppupuolesta.  Ensimmäisen kolmanneksen kuulumiset voi lukea täältä ja toisen kolmanneksen täältä. Kun viimeisten kolmen raskauskuukauden...


blogivirta.fi



Ilmastonmuutos - maailman suurin huijaus ? -

Tämä sama Luoteis-Uusimaan kirjoitukseni julkaistiin myös tänään ilmestyneessä Vihdin Uutisissa: LUOTEIS-UUSIMAA (linkistä helpommin luettavana)


blogivirta.fi
Kirppikset.info -

Viimeinen Oljenkorsi on avoinna ma-su 10-18.


blogivirta.fi
Kinnaskoppa -

Vielä yksi loppukiripari valmistui viikonlopun aikana mökkeillessä. Virkatut lapaset pukinkonttiin, lankana Nalle yksin ja kaksinkertaisena sekä huivista ylijäänyt liukuvärjätty vironvillan loppu. Siitä johtuen lapasten välillä hienoinen väriero. Koristeena neulahuovutusta. Tämän kierroksen saldo ei päätä huimaa: 3 valmiit ja kahdet aloitetut, jotka valmistunevat jouluun mennessä. Niistä kirjoneuleiset pidemmällä: eka peukkua vaille valmis ja toisesta resori aloitettu...


blogivirta.fi
Sukkasadon kotilato -

Tällä viikolla valmistui: Sukkia yhteensä: 70 Aikuisten sukkia: 43 Lasten sukkia: 23 Vauvojen sukkia: 4 Tossuja yhteensä: 3 Lasten tossuja:2 Vauvojen tossuja: 1 Aikuisten säärystimiä: 1 Näin on neulottu taas tänäkin vuonna satokausi päätökseen! Kiitos kaikille osallistujille ja ennenkaikkea emoille, ilman teitä ei olisi satoa! Koitan kuluvan viikon aikana saada vielä loppusaldot laskettua, saadaan se lopullinen yhteenveto tämän vuoden pareista. Kiitos ja kumarrus, kaunista...


blogivirta.fi
KULTturisti -

Taannoin veikkasin Jennifer Harmania ensimmäisen PPT-turnauksen voittajaksi. No, äsken esitetyssä finaalissa Harman putosi pelistä ajoissa ennen loppukähinöitä. Mainitsin myös kolme muuta nimeä, joista yksi, John Juanda, kuuluikin turnauksen voittajalle. Jäin vähän harmittelemaan turnauksen kakkosen, sympaattisenoloisen Chris Biglerin kohtaloa. Bigler pelasi ovelasti ja harkiten, vaihteli pelityyliään ja ajoittain "luki" Juandaa varsin hyvin. Itse asiassa Biglerin tyyli saattaa...


blogivirta.fi
Ilmastonmuutos - maailman suurin huijaus ? -

LUOTEIS-UUSIMAA 16.4. Sama tulee lauantaina 18.4. myös Vihdin Uutisiin. Hauskasti on Lutari nimennyt myös vasemmiston ehdokkaan Tanskaseksi, tekevällä kiireessä sattuu ;-).


blogivirta.fi
Kuvia Kurvista -

Asiaa tarkemmin mietittyäni tulin siihen lopputulokseen, että lopetan tämän blogin tähän. Viimeisenä kuvana näkymä ikkunasta 27.10. kun kävin siivoamassa asunnon esittelykuntoon.


blogivirta.fi
turkasen loki -

Sähköisen elämäni integraatio lähestyy huipennustaan. Voiko tämän jälkeen kaivata enempää? Rakennan vielä kotiini alttarin ja palvon facebookia jumalana.


blogivirta.fi
Tapio Tuuri -

Isämme Tapio Tuuri nukkui pois 17.2.2015 Vaasan keskussairaalassa. Hän sai viettää viimeiset viikkonsa kotonaan Tuurinperällä läheisten, hoitajien, ystävien ja Pomo-kissansa kanssa. Isälle oli tärkeää saada olla loppuun asti kotona. Hän sanoi, että viimeisen viikon ehtii sitten viettää valkoisissa lakanoissa.  Hänen vakava sairautensa havaittiin lääkärikäynnin yhteydessä tammikuussa. Tauti eteni nopeasti ja oli havaittu myöhäisessä vaiheessa. Hänen voimansa hiipuivat...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 74 75 Seuraava »