Tänään on 22.09.2019 17:50 ja nimipäiviään viettävät: Mauri, Muritz ja Moritz. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle 7 tähden liike


Susiblogi -

Viime viikonloppuna olimme äippän kanssa koko päivän koulutuksessa, ensin teorian, sitten käytännön osuuden merkeissä. Tässä pitäisi sitten alkaa pitää päiväkirjaa, jotta äippä pysyy kärryillä. Kerronpa ensin, mitä kaikkea äippä oppi. Koulutus koostuu kahdesta osasta - (1) henkisestä valmentautumisesta sekä (2) lajitaidosta . Ensimmäiseen kuuluvat ohjaajan ja koiran suhde, ohjaajan asenne, motivaatio ja suunnitelmallisuus sekä ohjaajan että koiran ominaisuudet...


blogivirta.fi
Luolaelämää -

Torstaina hikoilin taas Härmälässä kuulan kahvassa. Elokuun kunniaksi vaihdettiin uuteen ohjelmaan, joka toi mukanaan muutamia ihan uusia liikkeitä ja vanhoista uusia versioita. Treenin rakennekin on nyt erilainen. Neljän liikkeen sarja tehdään kaksi kertaa peräkkäin, pidetään pieni tauko ja sama uudestaan. Ohjelmassa taisi olla näitä neljän liikkeen pattereita kuusi erilaista. Lisäksi toki alku- ja loppulämmittelyt. Erilaisia kyykkyjä uudessa ohjelmassa on paljon, mutta...


blogivirta.fi
Äitimyyttien murruttua -

Aika kuluu nopeaan, sen oppii vauvan kanssa kotona oleva äiti, joka pian ihmettelee kuinka siitä vastasyntyneestä pikku rääpäleestä onkin jo kasvanut tuollainen painava jässikkä. Toisaalta aika kuluu myös todella hitaasti ja sitä turhaantuu, tylsistyy ja ärtyy pitkiin päiviin, jotka toistuvat samanlaisia viikosta toiseen. 35. Vauvan kanssa kotona on palkallista lomailua Vauvan kanssa kotona olo on haaste, johon valmistautuminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Sitä saattaa...


blogivirta.fi
Viljon treenipäiväkirja -

Koska tuntuu että aina tulee harjoiteltua vähän mitä sattuu, otin käyttöön ihan yksinkertaisen xls-sheetin johon olen listanut kaikki tähän mennessä läpikäydyt liikkeet. Sarakeotsikot ovat harkkapäivämäärät ja liikkeiden kohdalle tulee raksi jos olen harjoitellut juuri sitä liikettä. Mahdollisimman yksinkertainen ja nopea täyttää siis (ja helppo nähdä yhdellä silmäyksellä mitä on jäänyt treenaamatta). Tänään treenasin seuraamista, sivulle tuloa perusasentoon...


blogivirta.fi
Kiian blogi -

Mulla on tällä hetkellä pieni paniikki kahdesta syystä: 1) Mun lomaa on jäljellä enää reilu viikko (siis miten loma voi aina mennä niin nopeasti!), ja sit pitäis palata takas töihin, mutta en vaan yhtään haluais. Mun työmotivaatio on -1000 ja koitan kokoajan keksiä hyviä verukkeita joilla välttäisin töihin paluun... ainakin vähän pidemmäks ajaks (esim. joulukuuhun asti?). 2) Treenasin äsken Kiian kanssa tottista pihalla, ja tajusin ettei se osaa enää yhtään avoimen...


blogivirta.fi
Karvakorvien Elämää -

Eli tokotiistai koitti taas pian, viikko on hävinnyt jonnekin :D! Aluksi otettiin paikallaolo. Välillä käytiin palkkaamassa. Miltsuliini pysyi ihan hyvin paikallaan, ei mennyt paniikkiin, vaikka kävin piilossa muutamaankin otteeseen vähän pidempiä aikoja. Hiano! Sit käytiin vapauttamassa ja uusittiin liike vielä vähän lyhyemmällä paikallaoloajalla. Seuraavaksi otettiin liikkeestä seisominen. Mä halusin kokeilla avoimen liikkeestä seisomista palaamalla koiran taakse. Eihän se...


blogivirta.fi
PK-sektori -

Sinua on kustu silmään. Heitä salikortit, lisäravinteet ja kuntoiluvälineet roskiin. Unohda kaikki mitä olet kuullut saliharjoittelusta ja venyttelystä. Pitäisikö uskoa ennemmin entistä linnakundia kuin kuntosaliohjaajia ja kuntoiluguruja? Ainakin kannattaa kuulla, mitä konnalla on kerrottavanaan.  Viime vuonna ilmestynyt Convict Conditioning sisältää kuntoilubisneksen kannalta vaarallisia ajatuksia. Se väittää että parhaat treenit eivät vaadi paljoa aikaa, kalliita...


blogivirta.fi
Tatzin treenipäiväkirja -

 Reissusta on kotiuduttu, palautumisesta sen sijaan ei voi vielä puhua sen verran painaa flunssa päälle. Yritän nyt kuitenkin jotain tänne sopertaa!  Perjantaina siis kisat alkoivat koirien tarkastuksella niin järjestäjien kuin eläinlääkärinkin toimesta. Suomen joukkueen harjoitukset alkoivat noin tunnin päästä ja kävin Tatzin kanssa tekemässä pienen treenin kentällä. Luoksetulo kentälle ja juoksin vähän karkuun, mutta otin liikkeen loppuun asti. Seuraamista ja siinä...


blogivirta.fi
Tuunattu mekko -

Olen lähdössä muutaman viikon kuluttua risteillen Tukholmaan. Matkani tarkoituksena on Coldplayn keikka, mutta ennen keikkaa minulle jää kuitenkin ruhtinaallisesti aikaa vierailla muutamassa mielenkiintoisessa second hand- liikkeessä. Tukholma on täynnä edullisempia ja kalliimpia, pieniä ja suuria second hand- liikkeitä, mutta kahdessa paikassa haluan ehdottomasti käydä. Toinen näistä liikkeistä on Lontoosta lähtöisin oleva Beyond Retro . Tukholmassa vaateketjun liikkeitä on...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Tässä ilmastoalarmismia (valevasemmistolaisuutta) yhtä ajatusvirhettä lukuun ottamatta erinomaisesti kyseenalaistavassa "Ilmastotiede"-kirjoituksessa on otettu erityistarkasteluun ns. Extinction Rebellion (Elokapina) -liike >>  Extinction Rebellion: ilmastotempauksissa ei ole kyse ilmastosta -  Poimin siitä omaan analyysiin muutaman kiinnostavan ja oleellisen kohdan. Samalla tämä analyysini toimii sopivasti linkityksenä edellisen blogikirjoitukseni ( Miksi ns. valevasemmistolaisuus on...


blogivirta.fi
Salmoblog -

Osa 3: 30.12. - 1.1. Aloitin vuoden toiseksi viimeisen päivän jututtamalla aamupalalla arkkitehtina jenkeissä työskentelevää argentiinalaista seinänaapuriani, joka jakoi tietyt ärsytyksen aiheeni hostellimajoittumisen nykymeiningistä. Kaikki vain tuijottavat älypuhelimiaan ja tietokoneitaan, ja aito kanssakäyminen on vähäistä. Toisaalta se on vain usein itsestä kiinni. Kun alkaa toimittelemaan niin kyllä sitä saa hauskoja keskusteluita aikaan. Niinku mulla oli ollut tässä...


blogivirta.fi
Korea XChange -

Seoul tarjoaa paljon hyviä liikkeitä. Ensin täytyy vain löytää ne. Kerron tässä nopeasti parista omasta suosikistani. Omistan kohtuullisen paljon laukkuja ja kenkiä. Köyhinä kuukausia voi mennä vaatekaappiin shoppailemaan ja löytää jonkun kenkäparin, jonka on jo unohtanut. Hauskaa ja erittäin halpaa. Kenkiä olen löytänyt Hoegin alueelta balleriina liikkeestä. Liike sijaitsee aseman ja Burger Kingin välissä. Kadulla on paljon pieniä liikkeitä, eikä hinnat todellakaan...


blogivirta.fi
Susiblogi -

Valmentautuminen toko- ja BH-kokeeseen on saanut yllättäviä käänteitä. Ensin mainittu jouduttiin perumaan murtuneen hampaan takia, kun äippä viime hetkellä muisti, etten saa olla doupattuna kisoissa. Maaliskuusta lähtien olemme treenanneet BH-koetta (käyttäytymiskoetta) varten ensin yleisissä susitreeneissä ja sitten alaosaston järjestämällä BH-kurssilla. Tuli tarpeeseen, kun ei äippä ollut opettanut minua istumaan liikkeestä. Tokossa kun on ainakin alo-luokassa vain...


blogivirta.fi
Tarinattaren tarinatupa -

Cassandra oli juuri täyttänyt 33 ja hän mietti miten seuraavat vuodet tulisivat kulumaan. Hän oli saanut toteutettua suuren unelmansa, hän oli saanut avattua valokuvausliikkeen. Cassandra oli intohimoinen valokuvaaja, hän oli myös opiskellut taidetta ja kuvausta Pariisissa. Sen jälkeen Cassandra oli muuttanut takaisin synnyinseuduilleen Ranskan Rivieralle. Siellä oli aurinkoisempaa ja tietyllä tavoin rennompaa kuin kiireisessä Pariisissa. Sitä paitsi häntä oli aina pidetty...


blogivirta.fi
pistoksissa -

Täällä ollaan. Päivät joutilaana alkoivat kyllästyttää oikein kunnolla. Ymmärsin hyvin miltä koirista tuntuu olla kaiket päivät yksin kotona, isännän ja emännän ollessa töissä tai harrasteissa. Ei mikään ihme jos nuo Luojanluomat olennot keksivät itselleen virikettä pitkien yksinäisten tuntien ratoksi. Huomasin minäkin katselevani pöydänjalkoja sillä silmällä; huomaisikohan isäntä jos hieman nakertaisin...? Pöydänjalat syötyinä sitten odottaisin väkeä...


blogivirta.fi
Veloena -

Unen ja valveen välitila, transsi, jaksaa kutsua tarkkaavaisuuttani vuosi toisensa jälkeen. Tuntuu, että moni seikka, jonka bluffaa valveessa näkymättömiin, pääsee pelmahtamaan todellisuuteen tässä kohdin. Transsi on luultavasti juuri se seikka, jonka takia olen kääntynyt joogassakin kohti muotoja, joissa minuus katoaa, valveeseen sekoittuu aimo annos unta ja rentoutumisvaste tulvii yli. Yksi oudoimmista transsitotuuksista on, että sisimmässäni asuu mittarimato. (Ei etana, vaikka...


blogivirta.fi
My trainings -

Yep,yep! Ajattelin, että nyt olisi vihdoin treeneistä jotain raportoitavaa. Talvitreenit ovat saaneet vahvan potkaisun liikkeelle ja olen vaihtanut vanhan kunnon kehonpainolla treenaamisen laitteillisiin ja lisäpainollisiin rutiineihin. Ajattelin kokeilla, että minkälaista muutosta saan kehityksessä aikaan kun käännän pöydän ihan ylösalaisin ja totuttelen täysin itselle uusiin rutiineihin. Toistaiseksi tulos on ollut äärimmäisen positiivista ja nämä kyseiset liikkeet ovat...


blogivirta.fi
Pieniä mietteitä -

Tervehdys taas pienen tauon jälkeen. Nyt ei olekaan tarjolla mietteitä tms. ajatuksia tai tarinaa, vaan ihan aitoja käytännön vinkkejä ja vihjeitä (jos niitä nyt kukaan oikeasti haluaa) sellaisille, jotka suunnittelevat tai ovat miettineet matkustavansa joskus Puolaan! Kohdekaupunki näissä neuvoissa on Gdansk, joka on yksi osa kolmen kaupungin alueesta (Gdansk - Gdynia - Sopot). No niin, että tervehdys vain jälleen! Laitetaan hieman juttua Gdanskista. Tuli siellä jälleen...


blogivirta.fi
Malin ja Tikin treeniblogi - ja vähän Varjonkin -

Kisavuosi avattiin 2.2. Pellossa RPKK:n järjestämässä tokossa, tuomarina Marja-Leena Hituri. EVL:ssä oli koiria vain kolme, meidän vuoro toisena.  Paikkaistuminen  10. Oli istunut rauhassa ja ihan tyytyväisen näköinen oli kehään palatessanikin. Paikkamakaaminen ja luoksetulo  9,5, puoli pistettä lähti siitä, kun Vaisu vahtihaukahti viereisen koiran tassujen töminä -äänelle sen tehdessä luoksetulon. Halli oli evl:n alussa tosi hiljainen ja Vaisu ensimmäisen kolmanneksen...


blogivirta.fi
Stella & Dante -

Päivä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla kun auto, jonka piti tulla jo edellisenä iltana, ei ikinä ilmestynyt paikalle! Ei siinä sitten muu auttanut aamulla kuin todeta että joku vaihtoehtoinen matkatapa pitää keksiä ja nopeasti! Onneksi junalla pääsi aika pitkälle ja ihana kisajärjestäjä Tytti lähetti Tuulaan hakemaan mut asemalta kisapaikalle! Kiitoksia vielä avusta! Voittaja-luokassa oli mun ja Dracun lisäksi kaksi koirakkoa, mutta katseltiin EVL ensin. Tuomarina...


blogivirta.fi



Stella & Dante -

Dracun kanssa ensin isolla kentällä tokoa ja sitten vein vielä muun lauman kotiin ja otettiin muutamaa liikettä viereisellä pikkukentällä. Isolle kentälle rakensin ensin ruudun ja sitten sirottelin matalampia tötsiä sinne tänne. Treenattiin: Seuraamista. Kaikki askellajit läpi sekä askeleet. Teki hyvin, mutta jouduin huomauttamaan edistyksestä muutaman kerran. Vähän meinasi katsekontakti tippua kun lähestyttiin merkkejä tai ruutua. Nyt pitää muistaa treenata seuraamista...


blogivirta.fi
Sara -

HSKH sai kaksoisvoiton HSKP:n Piirinmestaruuksissa :) Hupsin kanssa meillä oli kunnia olla mukana voittaneessa joukkueessa, vaikkakin oma keskinkertainen ykköstulos riivittiin kasaan aika karmivalla suoritukselle. Ei olla vielä(kään) mitenkään valmiita nurtsille tai isojen tapahtumien kokeisiin. Kuva: Juuso Kuparinen Ylläoleva kuva kertoo aika hyvin, "kyllähän mä teen mutta kerkeen samalla kattella kaikkee muutakin kun ei tää oo niin kauheen tärkeetä". No, asennetreenit jatkuu ja...


blogivirta.fi
Bordercollie Viski -

Lähdin poikain kanssa kohti Järvenpään T-treenejä. Tarjolla oli kaksi kehää tokottelua ja liuta Tending-koiria - mikäs sen parempaa! Ja takaisin tullessa oli entistä suuremmin hymy herkässä, Tupla oli niiiiin pätevä ja Viskikin pätevä paikalla makaaja . Aloitettiin liikkeet paikalla makuulla, Tupla oli ryhmässä, jossa alo-avo-voi koiria, eli pelkkä makuu. Vähän jänskätti, kun toisessa kehässä tehtiin liikkeitä (rauhallisia) ja ettei vaan tapahdu lähinnä muille...


blogivirta.fi
Toivo, Siru ja Viljo -

Tanjan ja Ennen kanssa treenailtiin hyytävän kylmissä olosuhteissa Takkulassa. Toivo häiriköi aluksi Enneä :) Seuraaminen. Jeee!! Olipa hyvää :) Ei tainnut osua jalkaan kertaakaan :D Ruutu . Hyvä merkki, mutta paikka ruudussa jälleen turhan edessä. Höh. Tälle pitää alkaa tekemään jotain.. Hyppynoutoa puukapulalla . Tein toooosi vinoja heittoja. Pari kertaa jäi liikaa kiinni kapulaan, eikä ollut kuulevinaan hyppykäskyä.. Takaisinpäin jätti myös mieluusti hypyn...


blogivirta.fi
Teemu Hiilinen - Teemu tarttuu toimeen -

Ministeri Iiro Viinanen kirjoitti tänään mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin ( https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005894177.html ). Kirjoituksessa hän jatkaa oikeiston hyökkäystä ammattiyhdistysliikettä kohtaan. Tekstiä lukiessa olisi voinut jälleen pelata patamusta porvaribingoa, kun tekstistä löytyvät fraasit jämähtäneisyys, verot, YTK jne. Bingon olisi voinut huutaa jo varmasti toisen kappaleen kohdalla. Lisäksi Viinanen on joko tahallaan ymmärtänyt asioita väärin...


blogivirta.fi
Ride love laugh -

Nyt on taas oltu oppimassa uutta - Emelie Brolinin kouluvalmennuksessa. Edellisestä valmennuksesta oli pari kuukautta, Floriksen ratsastamisesta kuukausi - ja tästä postauksen valmennuksesta on jo pari viikkoa. Miksen koskaan opi kirjoittamaan asioista niiden vielä ollessa ajankohtaisia? Mitä mä tästä enää edes muistan? :D T. surkea bloggaaja On ollut ilo huomata miten paljon Floris on kehittynyt Emelien ratsastamana! Aloittaessani ratsastamaan Floriksella sille oli selän käyttö...


blogivirta.fi
HANDUT IRTI VENEZUELASTA -

BOLIVAARISESTA VALLANKUMOUKSESTA VUOSINA 1982–2017 Ajatus molemmat Amerikat kattavasta vapaakauppa-alueesta syntyi v. 1990 George Bush vanhemman päässä. Ensimmäinen Amerikkojen huippukokous pidettiin v. 1994, ja siihen osallistuivat kaikki alueen valtiot (34) Kuubaa lukuun ottamatta. Tuolloin päätettiin muodostaa FTAA (Free Trade Area of the Americas) v. 2005 mennessä. Valtionpäämiehet päättivät laajasta toimintaohjelmasta mm. demokratian, lujittamiseksi, taloudellisen...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

" Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä." Tähän Kristuksen ylimmäispapillisen rukouksen sanomaan perustuu uskontokuntien ekumenia. Tätä vuosituhantista uskonnollista liikettä on vaivannut hajoaminen erilaisiin, toisiaan ymmärtämättömiin suuntauksiin. Ekumenian tehtävänä on palauttaa yhteinen usko keskeiseen, olennaisimpaan. Mikä on tilanne työväenliikkeen, vasemmiston piirissä? Samat ilmiöt vaivaavat sitäkin. Ei ihme että saksalaisessa,  yhdessä  kesäkauden ...


blogivirta.fi
Tiputeekki -

Ai niin, tällainenkin oli olemassa. Blogi. *blush* Autuaasti ensin unohtui kaiken kiireen keskellä, sitten alkoi pistelemään tyyliin pitäisi ja pitäisi. Ja tässä sitä ollaan. Keskellä yötä. Uni ei tule, närästää - koneelle! Jahas. Mitäs tässä parin viikon aikana on tapahtunut? Matalalentoa tukka (tai se mikä nyt on kasvanut lähteneen karvaston tilalle) putkella olen taas yhä vielä singahdellut työterveysfysioterapeutin, normihoitojen, Meikun fyssan fysioterapeutin sekä...


blogivirta.fi
RASKASTA METALLIA -

Viime kesänä olin Metalliliiton Murikkaopistolla "Kirjoitan- siis ajattelen"- kurssilla. Siellä onnistuin lietsomaan itseni oikeaan mielentilaan ja kirjoitin kantaaottavan mielipidekirjoituksen joka löytyy alta. Kun asioita ajattelee tänä päivänä niin asia on edelleen ajankohtainen. Jos ei kerralla tapeta niin sitten pikkuhiljaa… Nyt en tarkoita kirjaimellisesti vaan vertauskuvallisesti. Kyse on siis siitä, miten ammattiyhdistysliike kohtelee nuoria toimijoitaan. Suurin ongelma...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 51 52 Seuraava »