Tänään on 20.04.2019 00:12 ja nimipäiviään viettävät: Lauha ja Arla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ahström capital


Kohti taloudellista riippumattomuutta -

Sijoitusstrategiani tuotto verrattuna STOXX Europe 600 Gross Indeksiin ja OMXH25-indeksiin Uuden vuoden ilotulitteet on paukuteltu, tinoista katsottu alkavan vuoden kurssiraketit ja muutoinkin sijoittajien katseet ovat siirtyneet jo vuoden 2014 puolelle. Sitä ennen on kuitenkin syytä ottaa vielä lyhyt revanssi menneestä vuodesta. Vuodesta muodostui kokonaisuutena loppujen lopuksi erinomainen. Salkkuni toteutunut tuotto asettui kulujen jälkeen (mm. kaupankäyntikulut, leimaverot...


blogivirta.fi
Kohti taloudellista riippumattomuutta -

Ilotulitusta! Kuva: Rémi. P. / flickr Tiedätkö sen tunteen, kun olet tehnyt jonkin asian eteen töitä roppakaupalla ja viimein saat aikaiseksi läpimurron? Sitten tiedät miltä minusta tuntuu! Olen jo pitkään tutkinut eri vaihtoehtoja ja tapoja miten voisin tarjota käyttämäni sijoitusstrategian myös muille. Tie ei totisesti ole ollut helppo. Matkan aikana on tullut käännettyä monta eri kiveä. Olen miettinyt muun muassa voisiko sijoitusyhtiö olla yksi ratkaisumalli. Keskustelin...


blogivirta.fi
Kohti taloudellista riippumattomuutta -

Sijoitusstrategiani tuotto verrattuna STOXX Europe 600 Gross Indeksiin ja OMXH25-indeksiin Tervetuloa vuoden ensimmäiseen ja viimeiseen kvartaalikatsaukseen! Viimeiseen? Kyllä, seuraavan kvartaalin aikana käynnistyy hoitamani HCP Quant rahasto ja nämä kvartaaliraportit ilmestyvät jatkossa Quantin sijoittajakirjeessä. Jos siis haluat seurata näitä jorinoita myös jatkossa, lisää itsesi HCP Quantin postituslistalle. Edellisessä sijoittajakirjeessä kävin läpi mm. Quantin...


blogivirta.fi
Kohti taloudellista riippumattomuutta -

Kirjamme on viimein julkaistu! Virallinen julkaisupäivä oli maanantaina 28.4. Kustantajasta johtuen kirjassa oli toimitusvaikeuksia joihinkin kirjakauppoihin, kuten Akateemiseen kirjakauppaan ja Suomalaiseen kirjakauppaan, mutta nyt tilanne pitäisi olla korjattu ja saatavilla ympäri Suomen. Omat kappaleeni sain postista keskiviikkona. Voin kertoa että tuntuu todella hyvältä pitää usean vuoden työstämisen jälkeen työn hedelmää käsissä. Tähän ovat konkretisoituneet otsalla...


blogivirta.fi
Haado Blog -

Sorry for the negligence. I'm back. Back in Sapporo. Back from what or where? Well, a trip. Or rather, a journey. Yeah. Journey sounds more grand. Let's stick with that. T his journey began on the 28th of February, 2007, and ended exactly three wee ks later, 21st of March. Not even arguably, undeniably one of the best journeys of my life. This enormous excursion included strange and won derful coincidences, new acquaintances, old friends, good luck, bad luck, beautiful scenery and of course...


blogivirta.fi
Kenen YK? -

Tanaan pidettiin puheet kolmannessa komiteassa agendan kohtaan 60 sosiaalisesta kehityksesta. Lahes kaikki maat ottivat kantaa, suurin osa hyvin samalla tavalla. Taman kohdan alaisuuteen kuuluu myos nuorisoasiat. Nuorisodelegaateista kaikki paitsi Malta ja Romania saivat pitaa puheen maansa puolesta. Ainoastaan Ruotsia ja Norjaa sensuroitiin etukateen. Liikuttavaa yhteishenkea, nyokyttelya ja hymistelyahan se pitkalti oli, silla kukapa hyvia asioita kyseenalaistaisi. Piristavaa oli tietyst...


blogivirta.fi
Matkailua Kaakkois-Aasiassa -

Wow.. it has been a long time since I wrote here last time. Heh, it's a bit funny that I wrote earlier that I will write here maybe twice a month. Huh, that just ain't gonna work. I realized that I am living here on Pulau Penang just an ordinary life. Nothing very special is going to happen that often. So I decided to forget this blog for a while. But now I am back. Why? Probably because I felt like writing something up again. I just felt like gathering my memories here a little bit. The thing...


blogivirta.fi
Browsing Fashion -

Här är de sista bitarna av min Madriddresa, för att sammanfatta mina intryck av Spaniens huvudstad säger jag: Kort, kurvig, färggrann, het, flottig, fiesta, siesta, öldoftande nätter, lugn, rörelse och musik, det är Madrid för mig och jag rekommenderar det VARMT! Here are the last bits and pieces of my trip to Madrid. To sum up the feeling the capital of Spain left me I'd say: Short, curvy, colorfull, hot, greasy, fiesta, siesta, nights smelling of beer, calmness, movement and music...


blogivirta.fi
Finglish Blog -

Hi to everyone! I'm Finnish, I speak Finnish and I live in Finland. But I write in Finglish. I do want to start a blog. And wanting is enough in a country of Nokia and other electric things. If I want enough, I'll do. Ain't that right? I try to bring you some strange things I see in my everyday life in Helsinki, the capital of Finland. It sounds like small potatoes, but it's not, I assure you. Finland is a very strange country. Helsinki is a very strange town. We are pretty strange people. And...


blogivirta.fi
Velhametsä -

So, the proverbial excrement has really hit the fan. Massive demonstrations around the Middle-East, a French editor was sacked for printing the cartoons in France , several Arab countries have withdrawn their diplomatic representation in Denmark, Palestinian Islamist groups have threatened Danes and Norwegians and they are declared valid targests as are any diplomats from these countries. Muslims in Finland have joined the boycott and condemn Denmark and Islamists in London have threatened...


blogivirta.fi
Velhametsä -

BBC News , a bastion of political correctness, has gone out of its way and published the following article : Does diversity make us unhappy? By Mark Easton Home editor, BBC News It is an uncomfortable conclusion from happiness research data perhaps - but multicultural communities tend to be less trusting and less happy. Research by the Home Office suggests that the more ethnically diverse an area is, the less people are likely to trust each other. The Commission for Racial Equality has also...


blogivirta.fi
Qtea, Qsta ja muusta -

Taloussosiologia. Miten aina unohtuukin ajatella niitä kaikkia taloudellista toimintaa ohjaavia kulttuurisia normeja ja miten aina vajoaakin tyhmään taloustieteilijämäiseen illuusioon siitä, että markkinat osaavat heti ohjata itseään, kunhan on riittävän kirkasta ja läpinäkyvää (no ei tietenkään koskaan ole, mikään). Investointien kohdalla on tietenkin kasoittain kaikenlaisia kulttuurisia (ja osin myös konkreettisia) rakenteita, joita niiden tekeminen edellyttää. Selitin...


blogivirta.fi
Kiitotie -

Jyrki 69, front man of Finnish rock band The 69 Eyes, shares five of his favourite haunts around the Finnish capital. The post Helsinki: a goth ‘n roller’s guide appeared first on Blue Wings .


blogivirta.fi
Turku- kulttuurin kehto -

"Cultural capital is not only about a nice, interesting, vibrant year. It is about rethinking the role of culture in the urban society, it is about repositioning the city , re-inventing the city in a cultural perspective, putting the city on the mental map of a lot of people from Europe. This idea is always in our minds producing projects, selecting projects, setting up a choreography for the


blogivirta.fi
Turku- kulttuurin kehto -

I am here in Turku wondering what is happening to our town. At the same time it is proclaiming to be the European Cultural Capital and the same time it is very violently acting against it´s own artists, young people and the real "cultural capital" it has in the town.Stewart Home has written a very interesting article where he asks what is happening in Scandinavia. I think that Home has a


blogivirta.fi
Vornasblogi -

2015 was a year that saw me enjoy the best summer of my adult life and bid farewell to a bunch of people, the capital region, a relationship that came with two awesome cats, an awesome apartment and a very important corner of the net, and finished with my luck finally running out in the form of one broken neck. Continue reading →


blogivirta.fi
More shameless remarks by Larko -

The Tallinn commuter train service is just great. I live well outside the capital and do not visit it too often. It makes sense to buy a single ticket rather than having a monthly card. I do not need to have cash with me on board. There is a card I can upload either money […]


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Bergman – yksi vuosi, yksi elämä.     SE 2018. PC: B-Reel Films. Co-production companies: SVT, SF Studios, Gotland’s Film Fund, Film Capital Stockholm fund, Nordsvensk Filmunderhållning, Reel Ventures and Motlys. With support from: The Swedish Film Institute, The Norwegian Film Institute, Nordisk Film & tv fond and Creative Europe.     D: Jane Magnusson. CIN: Emil Klang – 1920 x 1080 – 2K DCP. ED: Hanna Lejonqvist. Head of research: Henrik von Sydow. Assistant researcher: Erik...


blogivirta.fi
Turku- kulttuurin kehto -

The Culture is flourishing in Turku - or is it?The only independent filmteather in Turku is closing its door by the end of the year. It means that also the film clubs and screenings of Finnish Film Archive are after that without a place where gather an have screenings.Turku used to be "a cinema city" having vivid filmculture scene: in Finnish film studies they used to speak about "school of Turku


blogivirta.fi
Light Scrape -

Road 1 Road 2 The photographs were taken on December 15th by the road to Timmermalmi. (Posting title is from the poem Scenes of Life at the Capital by Philip Whalen.) Posted by Juha Haataja at http://lightscrape.blogspot.com/


blogivirta.fi



Kiitotie -

Passion and a love for the sounds of the capital city drive the Portuguese capital’s bubbling music scene. The post Fall in love with Lisbon’s soul appeared first on Blue Wings .


blogivirta.fi
elsass -

Ruotsalaisen bloggarin  Johanna Bradfordin koti  on myynnissä, ja vau minkälainen koti se onkaan! Supermakea, kokonaisilmeeltään vaalea. Minimimalismia, design-huonekaluja ja vintage-aarteita sulassa sovussa, ja näiden yhdistelmästä syntyy kodikas KOTI.  The home of the Swedish blogger's Johanna Bradford is on sale. And what a treat it is! Just perfect white entity. Vintage treasures, some design pieces, light color tones make this a HOME with capital letters.   Source of...


blogivirta.fi
kameravene.fi lokikirja -

Sri Lanka, Sigiriya 23.12.2018. Sigiriya tai Sinhagiri (Lion Rock Sinhalese: සීගිරිය, Tamil: சிகிரியா) on muinainen kivilinnoitus, joka sijaitsee Pohjois-Matalen kaupunginosassa lähellä Dambullaa Sri Lankan keskiosassa. Nimi viittaa historiallisesti ja arkeologisesti merkittävään alueeseen, jota hallitsee valtava kivi, joka on lähes 200 metriä korkea. Kuningas Kasyapa (477 - 495) rakensi palatsin tämän kallion päälle. Pienelle tasangolle, joka oli noin...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Helsingin hovioikeus on tuominnut Destian maksettavaksi 2,49 miljoonaa euroa, koska se oli laskuttanut lähes 30-kertaisella hinnalla länsimetroverkon salaojaputkista. Kyseisen Destia Oy on tienrakennuksen ja infastruktuurialan yritys, joka myytiin vuonna 2014 suomenruotsalaisten miljonääri ja rahasukujen omistamalle Ahström Capital sijoitusyhtiölle, jonka hallituksessa istuu lukuisia suomenruotsalaisten rahasukujen miljonäärejä. Ottaen vielä huomioon sen, että kuinka länsimetro...


blogivirta.fi
Af-riikka -

Christmas, the most commercial religious holiday of all is approaching. One might think that the materialistic, carnevalistic celebration of religious holidays would not have reached Bhutan yet – wrong. The two tsechu s, religious festivals I have testified in Thimphu, the capital and in Bumthang, Central Bhutan have had a vast selection of attractions outside the official programme of sacred dances ( cham ): gambling, drinking, dancing girls...you know, the usual things you would associate...


blogivirta.fi
Feel Valencia -

My friend Juha came from Finland to see me and wanted to try what it's like to travel without tour guides and tourist buses. So I took some time off from my university classes and we jumped on a bus and headed to the capital of Spain. Madrid struck us with the same astonishment I got the last time I was there. Madrid is situated in over 600 meters from the sea level like most of the central Spain. Is that what gives this city the feel of an anthill..? In the museum of modern art of Reina Sofia...


blogivirta.fi
Finnhorse - National Treasure -

From visitturku.fi and Kuninkuusravit – in English The 85th Royal Race, Kuninkuusravit, takes place in the oldest city and former capital of Finland, Turku. The Kuninkuusravit weekend is the biggest harness racing event in Finland, attracting about 50-60 000 spectators every year. This is … Continue reading →


blogivirta.fi
HANDUT IRTI VENEZUELASTA -

BOLIVARIAN VENEZUELA IN THE AXIS OF AGGRESSION For years Venezuela has been in the axis of systematic aggression and distortion by the media. The situation escalated yet further when the right wing coalition party MUD seized power in the 2015 elections after having won a clear majority of National Assembly seats in the country. According to President Nicolas Maduro the current situation resembles the spring 2002 coup attempt a lot. The same forces are attempting yet another coup. Because of...


blogivirta.fi
Botanist on Alp -

In these later years, with this darkening horizon, I have been struck by the shortness of historical memory. It seems to work for about 50-60 years even in our supposedly rational civilization, supposedly ever learning from its mistakes. And now we think that the 1930's are so deliciously retro, so worth imitating. And liberalism, this bland, technocratic liberal-democratic modern order back in its sorry role as the guardian of blind, shortsighted, ever destructive capital. Any fighting...


blogivirta.fi
Oppitori -

Klikkaa kuvaa tai tätä päästäksesi varsinaiseen linkkiparveen. Laitoin samat sanat vielä toiseenkin sanakirjaan linkitetyiksi . Koska se on helppoa, laitoin vielä tänne samat sanat vieviksi Redfoxiin, su-en -sanakirjaan. Täällä linkit vievät Googlen kääntäjään. Se muistaa kerran valitun kielen kunnes vaihdat uuden. Alla on 1000 englannin yleisintä sanaa aakkosjärjestyksessä peräkkäisenä listana, josta niitä voi myös arpoa tällä . Tietysti sanoista voi hakea...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 Seuraava »