Tänään on 18.06.2019 07:38 ja nimipäiviään viettävät: Tapio ja Ingolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle aikakausi


Raunonblogi -

TÄMÄ KIRJOITUKSENI ON SILTÄ AJALTA (VUOSI 2000), JOLLOIN ISA EI OLLUT VIELÄ VALLANNUT SUOMESSA TILINTARKASTUSTA. Nykyistä osakeyhtiölakia koskevassa hallituksen esityksessä todettiin, että hyvän tilintarkastustavan kehittäminen on ammatillisten yhteenliittymien tehtävä. KHT-yhdistys on aktiivisesti tältä pohjalta pyrkinyt toimimaan. Suomalaisessa lainsäädännössä on hyvä tilintarkastustapa jäänyt tähän asti täsmentämättä. Juridisesti ratkaistaessa hyvän...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Normandian maihinnousu 1944 Ranskan rannikolle Putinia ”ei haittaa” ettei hän saanut kutsua Normandian maihin­nousun muisto­tilaisuuteen Ilkka Luoma   6.6.2019 - 21:30 Niin  Vladimir Putin  kuin asiantuntevat historioitsijat tietävät, että Saksan kolmannen valtakunnan luhisti lopulta Itärintama, jossa venäläiset ja saksalaiset aseveljineen (muun muassa Suomi omana Jatkosotanaan, jonka piti olla vain Kesäsota! - osana Operaatio Barbarossaa) kävivät tuhoamissotaa - vailla...


blogivirta.fi
Pastorilla on Asiaa -

Visio ihmiskunnan tulevaisuudesta Elämme internetin kulta-aikaa, jossa jokainen mölöpää saa laukoa mielipiteitään verkkoon suodattamattomana muiden ihmeteltäväksi. Tällaisesta rajattomasta tiedonvälityksestä haaveiltiin science-fiction novelleissa jo 1950-luvulla, ja visioitiin että kun kaikki maailman ihmiset kommunikoivat keskenään, maailma muuttuu utopiaksi, jossa tieto ja sivistys jakautuu kaikille ja alkaa uusi rauhan ja tiedon aikakausi. Tosielämässä tämä vapaan...


blogivirta.fi
Teekutsuilla -

Kirjoitin tuossa reilu kuukausi takaperin postauksen, jossa kaipailin lisää miehiä seksipositiiviseen keskusteluun , ja kuin ihmeen kaupalla sain yhteydenottoja vaikka millä mitalla! Tämä postaus aloittaa siis juttusarjan, jossa puheenvuoron saavat miehet. Osa teksteistä on vieraskirjoittajien käsialaa, osa tulee olemaan myös haastatteluja – näkökulma on joka tapauksessa miesten. Päästetään siis ääneen ensimmäinen kirjoittaja, nimimerkki TR! Mitä on miehisyys? Olen itse...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Ensimmäinen machete-taistelu.     CU 1969. PC: ICAIC. D: Manuel Octavio Gómez. SC: Manuel Octavio Gómez, Alfredo Del Cueto, Jorge Herrero, Julio García Espinosa. Cin: Jorge Herrero. ED: Nelson Rodriguez. C: Idalia Anreus, Eslinda Núñez, Ana Vinas, Adolfo Llauradó, Jose A. Rodriguez, Omar Valdes, Rene De La Cruz, Miguel Benavides. VET 80625 – K7 – 84 min     KAVI 35 mm print with English subtitles.     Screened at Kino Regina, Helsinki (50 Years Ago), 30 May 2019 La primera...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

* päivitetty iii Helatorstain kiireettömäksi viisaushetkeksi; Valtionkirkolla eli ns eliitin hegemonian keskususkonnolla on valtava valta - nostaa Sipilän kaltainen lahkomafian johtaja pääministeriksi. Kyllä, niin nyt on, vapaamuurarien ja iloisten CIA-aktiivien Suomessa valtionkirkon tukemana kirkkovaltiossa.   Koska: a) ihmiset eivät tunne Ruotsin&Vatikaanin kolonisaation historiaa Suomessa b) koska ihmiset eivät tunne pappiskulttien historiaa ja varsinkin c) "kristinuskon"...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Karikatyyri tyypillisimmillään ... vrt. Jylland Posten!* HS: ”Ootko sä jutsku?” Itäkeskuksessa eurovaali­ehdokkaalle esitetty kysymys alle­viivaa Euroopassa elettäviä vakavia aikoja ~  https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006113986.html -  Ilkka Luoma   22.5.2019 - 12:22 kommentti Hyvin haastava otsikko, johon vastaaminen saattaa saada moderoinnin herkistymään. " Jutsku " on haukkumanimi, jota ei soisi edes esimerkkinä toistettavan, ainakaan laatumediassa.  Nimitys...


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Afrikkalaisten kokemuksista on tehty filmi.Kuva: Fair use. Joel Kontinen Saksalla on kiire puhdistaa maineensa. Ensin, heidän piti palauttaa Australian abojen ja Namibian alueen hererot Saksan vankiloissa. Nyt on tullut jo kysymys afrikkalaissyntyistä Saksan kansalaisista, joita Hitler ja kumppanit eivät mitenkään halunneet sinne. Natsien aikakaudella 1933–1945 Saksassa oli tuhansia


blogivirta.fi
Arto Köykän blogi -

On hyvinkin mahdollista, että paperikirjoista tulee vinyylilevyjen kaltaista erityisharrastajien herkkua. Ne muuttuvat eräänlaiseksi rakkauden lajiksi korvautuessaan sähköisillä kirjoilla. Tosin tämäkään trendi ei ole vääjäämätön. Siitä kertoo vaikkapa se monelta lukiolaiselta kuulemani ajatus, että perinteinen kirja on parempi. Sen sijaan on järjetöntä ajatella, että HS:n Laura Saarikosken tarjoama ajatus tekstinjälkeisestä ajasta voisi toteutua. "Toukokuun alussa...


blogivirta.fi
Tatu Japanissa -

Nyt kun edellinen keisari on astunut alas valtaistuimelta ja uusi ”Reiwa”-aikakausi on jo hyvän matkaa menossa, on hyvä hetki katsastaa mitä edellinen ”Heisei”-kausi piti sisällään Japanissa. Koostan tähän artikkeliin jokaisen vuoden alle pääpiirteittäin huomionarvoisia tapahtumia ja asioita. Teemat vaihtelee laidasta laitaan, mutta toivottavasti tärkeimmät asiat tulee käsiteltyä. Kommentoikaa, jos jotain tärkeää jäi unohtumaan, mutta huomioikaa […]


blogivirta.fi
Oppitori -

Täällä on ohjeita, kuinka sanalistaa voi käyttää. aalto, aamu, aamupäivä, aamuyö, aarre, aate, aatteellinen, aatto, aavistaa, aavistus, abortti, abstrakti, aerobic, afrikkalainen, agenda, agentti, aggressiivinen, ahdas, ahdinko, ahdistaa, ahdistus, ahkera, ahkerasti, ahneus, ahven, aidosti, aids, aie, aiemmin, aiempi, aihe, aiheellinen, aihepiiri, aiheuttaa, aiheuttaja, aiheutua, aika, aika-ajo, aikaansaada, aikainen, aikaisin, aikaisintaan, aikakausi, aikakauslehti, aikalisä...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Talouden tuntijat sanovat, että teollisten yksinoikeuksien luvaton käyttö on vaikea ongelma Kiinan ja USA:n suhteissa. Puhe on meneillään olevasta kauppasodasta. Analyysi on virheellinen. Kilpailussa on aina kysymys myös yksinoikeuksista. USA on tehnyt parhaansa sekoittaakseen ne. Kiina puolestaan toimii perinteiseen tapaan. Saksan valtiot keräsivät huolellisesti tietoja Englannista ja saatuaan pyörimään etenkin suurisuuntaisen kemian teollisuuden säätivät, nyt Saksan...


blogivirta.fi
Kirjakassi -

Winston Graham Poldark - Vihan vuorovedet The Angry Tide 1977 Suomennos: Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen Gummerus 2019 659 sivua Kirjastolaina Vihan vuorovedet on Poldark-kirjasarjan seitsemäs osa, ja on samalla yksi parhaimmista. Se käsittää vuosien 1798 - 1799 Cronwallin elämää. Maailmalla kuohuu. Battle of the Nile l. Abukirin taistelu oli Ranskan vallankumoussotien meritaistelu, joka käydään kirjan taustalla, ja jonka jylinät kuuluivat aina Cronwallin kallioiselle rannikolle...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

 Archeological News Finland - Ancient Finnic Norden, Nordic History - Sivua päivitetään säännöllisesti HS 2018 Miksi arkeologian tohtori on hämmentynyt? Miksi ei tunnusta että viikinkikulttuuri oli suomalainen kuten islantilaiset täsmälliset saagat kertovat? Eikö arkeologian tohtori vieläkään ymmärrä että suomenruotsalaisten ohjaama "musevirasto" on ensisijaisesti propagandavirasto joka on salannut ja tuhonnut tuhansia kohteita ja esineitä "jotta Suomi olisi ruotsalainen"...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Pitkäperjantaina päätimme lähteä vähän kuljeskelemaan Barrancon kaduille. Barranco on boheemiksi mainostettu kaupunginosa Liman eteläosassa, ja se on tunnettu katutaiteestaan, värikkäistä taloistaan ja viehättävistä kaduistaan. Kun pääsimme Barrancon keskusaukiolle, päätin ottaa yhteisselfien minusta ja ukkelista. Olin ostanut juuri ennen matkaa selfiekepin, ja nyt sitä olisi hyvä koekäyttää, kun olin muistanut ottaa sen hotellista mukaanikin! Pian kuitenkin huomasin...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Markku Kuisman kanssa olemme keskustelleet ajatuksesta herättää pahennusta kirjoituksilla historiasta. Ajatuksen tiellä on käytännön ongelmia. Asiaa puoleen ja toiseen mietittyäni uskaltaisin sanoa, että ainakin ennen historia oli osa poliittista toimintaa, kunnes siitä tuli vahvasti kaupallista toimintaa, kunnes kauppa lakkasi käymästä. Ehkä amerikkalaiset olivat tässäkin asiassa parhaita. Ensimmäinen suurelokuva li ”Kansakunnan synty” (Griffit, 1915). Tarina meni...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Kolumbiassa juhlitaan pääsiäistä varsin perusteellisesti, ja monet olivat ottaneet koko pääsiäisviikon, Semana Santan, vapaaksi. Virallisia vapaapäiviä olivat kuitenkin vain kiirastorstai ja pitkäperjantai. Kun ylimääräisiä vapaapäiviä oli tyrkyllä useampi kappale, päätimme lähteä käymään jossakin, ja Peru, tarkemmin sanottuna Lima, nousi taas puheenaiheeksi. Minua ei olisi edelleenkään huvittanut lähteä Limaan, kun Lima tuntui jotenkin niin mielenkiinnottomalta...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Bernie Gunther -sarjan 14. ja ehdottomasti viimeinen osa, koska Philip Kerr kuoli vuosi sitten. Ehkä joku vielä pääsee tutkimaan jäämistöä ja rakentaa sitten vaikka löytämästään 10 sivun pätkästä uuden Gunther-romaanin. Näinhän on käynyt mm. Raymond Chandlerin ja Stieg Larssonin kohdalla. Mutta se on sivuseikka, kyllä se nyt tässä oli. Toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan sijoittuvat Gunther-romaanit ovat minusta ehkä vielä kiehtovampia kuin kauemmas sijoitetut...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Volodymyr Zelenskyi HS: Vanhaan valtaeliittiin pettynyt Ukraina valitsee seuraavaksi poliittisesti tuntemattoman johtajan ~  https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006078650.html   -  ... Ilkka Luoma   20.4.2019 - 9:12: Ukrainan historia alkaa osaltansa Kiovan Venäjästä, sen ollen jopa kaupunki Kiovan osalta venäläisyyden pääkaupunkiehdokas. Ukrainalaiset kuuluvat laajaan slaavilaisuuden eripuraisuusyleisryhmään - jakaantuen vahvasti "galitsialaisiin" lännessä ja...


blogivirta.fi
Ripsa -

On ollut kipu siinä haljenneessa polvessa. Tai sääriluu se kai meni pirstaleiksi, kun putosin. Siinä on polven alapuolelle pantu jotain keinotekoista luuta ja nyt tuntuu että polvi alkaa hölskyä. Sillä tavalla hassu asia, että tuskin se hölskyy ja todennäköisesti kipu on polven sisällä.   Jostain syystä lääkärit ovat kaikki ruvenneet väittämään että tasapainoni on huono. Yhdelle sanoin että jalat ovat epätasapainossa. Se määräsi fysioterapeutin katsomaan onko toinen...


blogivirta.fi



Ilkka Luoma -

Suomessa ei ole enää suurta puoluetta, joka loisi vahvaa luottamusta eduskuntaan! 1 - Ensin hyvät puolet! Tasa-arvo sukupuolien välillä eduskunnassa lähenee optimia, joka tosin voi rakentua myöhemmäksi vastakkainasetteluksi (?) Lisäksi eduskunnan keski-ikä hiukan nuorentui, mikä merkitsee kahta asiaa: kohta suurin äänestäjäjoukko, eläkeläiset katsoivat nuoremmat arvojensa mittaisiksi ja äänestivät intoa yrittää, silti kokemuspatteristoon riitti reilu kymmenkunta edustajaa...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Kirjahyllyt tuntuvat olevan katoavaa luonnonvaraa, mikä surettaa meitä kirjafriikkejä ja kirjoista elantoaan saavia. Nykyisiin valkoisiksi sisustettuihin koteihin ei meinaa mahtua kirjahyllyjä, joka tuntuu olevan epämuodikas sisustuselementti - samaan aikaan, kun lukemisen hyviä puolia korostetaam entistä enemmän. Onneksi monissa lastenhuoneissa sentään löytyy vielä kirjavalikoimaa. Toki meilläkin ajatellaan tilankäyttöä, sillä asunnossa ei ole liikaa neliöitä. Kirjoja ei...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Ehdimme olla Markus Ahosen kanssa jo jonkin aikaa facebook-kavereita, kunnes aivoni rekisteröivät kunnolla sen, että hän asuu Irlannissa ja sopii täydellisesti haastateltavaksi tähän sarjaani. Ahosen uusin Isaksson -dekkari, sarjan viides, on juuri ilmestynyt, mutta hän ehti vastailla kysymyksiin kiireisen Suomen mediakiertueen taukohetkellä radiohaastattelujen ja lehtijuttujen välissä.  1. Kuka olet ja mitä teet? Olen Markus Ahonen, kirjailija, lehtimies ja viestinnän...


blogivirta.fi
Virtaa sanoista -

[ Petroskoi-matkakertomuksen neljäs osa .] Kun ennen matkaa kertailin Pietarin-kokemuksiani, tuttavat muistuttelivat, että onhan kaikki nyt tämän päivän Venäjälläkin jo ihan toista kuin neljännesvuosisata sitten. Ja ihan varmasti onkin – mutta on hyvä muistaa myös, että tämänkertainen matkani ei suinkaan suuntautunut maineikkaaseen metropoliin vaan Venäjän periferiassa sijaitsevaan pikkukaupunkiin. Melkein väittäisin, että Petroskoi vuonna 2019 on oikeasti aika lähellä...


blogivirta.fi
Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Kuva: Pixabay . Suomen vuoden 2019  ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä osuu huhtikuun alkupuolelle. "Tarkka" päivämäärä on tänään 5. huhtikuuta . Todellisuudessa täysin tarkan päivämäärän laskeminen on mahdotonta. Tieto kuitenkin tarkoittaa sitä, että jos kaikki maapallon ihmiset eläisivät suomalaisten elintasolla, tänä vuonna olisi kulutettu uusiutuvia luonnonvaroja jo huhtikuun tienoilla yhtä paljon kuin maapallo ehtii tuottaa koko tämän vuoden aikana. Loppuvuoden...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Judy Davis as Sybylla Melvyn and Sam Neill as Harry Beecham. Loistava urani / Min lysande karriär (SE) / Min strålende karriere (NO).    AU © 1979 Margaret Fink Film Productions Pty Ltd. PC: Margaret Fink Productions - in association with: The New South Wales Film Corporation / Greater Union Organisation (GUO). P: Margaret Fink. Assoc P: Jane Scott.     D: Gillian Armstrong [credited as Gill Armstrong]. SC: Eleanor Witcombe - based on the novel (1901) by Miles Franklin - not translated...


blogivirta.fi
Mamman maailma -

Jouluruusu, kevään ensimmäiset kukat. Huhtikuun kirja lukupiirissä on Anna Miskon Armovuosi. Minäkin taisin nostaa käteni kun äänestimme seuravaa yhdessä luettavaa kirjaa, historialliset tarinat kiinnostavat. Varsinkin nyt kun olen penkonut urakalla vanhoja kirkonkirjoja 1700 - 1800- luvuilta. Tämäkään kirja ei löytynyt Celianetistä luettuna, oli luettava itse. Nythän lukeminen silmäleikkausten jälkeen onnistuukin ihan hyvin. Mielelläni kuitenkin kuuntelen ammatti-ihmisten...


blogivirta.fi
Tatu Japanissa -

Ei, tämä ei ole aprillipila. Tänä keväänä keisari Akihito luopuu vallasta ja tilalle nousee hänen poikansa. Samalla myös vaihtuu Japanissa aikakauden nimi, joka on nyt vuodesta 1989 ollut 平成 (heisei). Nimi vaihtuu noin kuukauden päästä keisarin virallisen vaihdoksen aikaan. Vallanvaihdon yhteydessä hallituksen paneeli keskustelee ja päättää uuden aikakauden nimen. Tänään sen julkistettiin olevan 令和, れいわ, […]


blogivirta.fi
intrigööri -

Miljardi taalaa seteleiksi pinottuna. Vaalien lähestyessä muutamat puoluepamput ovat olleet tavallista löysempiä puheissaan. Onhan se niin, että vaalien jälkeen suuret sanat voidaan niellä ja unohtaa sinne muiden mahanpurujen joukkoon. Ennakkoäänestys alkaa muuten jo 3. huhtikuuta! Varsinkin vasemmistopuolueista on usein todettu, että se tai tuo aiottu uudistelu maksaisi ehkä "pari, kolme miljardia" tai jotain sinne päin. Ei niin, että oikeistossa oltaisi oltu viimeisten...


blogivirta.fi
Turun Sanomat - Extreme -

“Jos haluatte näyttelijöiksi – LUKEKAA. Jos ette halua näyttelijöiksi – LUKEKAA.” Tällä älypuhelimien valloittamalla aikakaudella lukeminen on syöksynyt hätälaskuun. Kirjaan ei osata enää tarttua, kun kaikki aika kulutetaan somepostauksiin. Olen huomannut, että koulujen käteen viskaamat lukukirjat jäävät opiskelijoilta lukematta. Lukisivatko nuoret kirjoja ollenkaan, jos heitä ei kehotettaisi siihen? Ala-asteella en lukenut kirjaa sivuakaan, ellei [...]


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava »