Tänään on 22.08.2018 02:22 ja nimipäiviään viettävät: Iivari, Iivo ja Ivar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle aikakausi


Pois työpöydältä -

Varmuuden vuoksi kopion tähän Oulun taiteiden yön ohjelman. Nettisivu kun on parina vuonna kaatunut suuren liikenteen vuoksi. Oulun Taiteiden Yö torstaina 16.8.2018 – ohjelmistoa Tiedossa oleva tilanne. Paikkojen yhteydessä sulkumerkin jälkeen tehdyt merkinnät:  E  = esteetön pääsy,  WC  = inva-wc,  I  = induktiosilmukka Tarkan ohjelman ja aikataulun karttoineen löydät Taiteiden Yössä kätevästi Oulun juhlaviikot -sovelluksesta. Lataa ilmainen sovellus  App Storesta...


blogivirta.fi
Rusinan pipanat ja päivien kimallus -

Varasin kolme tuntia Ateneumin italialaisille mestaritöille maailmansotien väliin ( Fantastico ). Nyt täytyy todeta, ettei näytteillä olleet työt sytyttäneet. Eihän niissä sinänsä mitään vikaa ollut, hyvin sai selvää, mitä esittivät, mutta ne vaan ei olleet sellaisia, että olisin halunnut niitä katsella enemmän. Tein ohimarssin liian isojen käsien ja jalkojen sekä geometristen ruumiinmuotojen ohitse. Ne olivat kuin kollaaseja. Maalattu tausta, johon oli lisätty elottomia...


blogivirta.fi
Pintaa syvemmältä -

KANSAN UUTISET 10.8.2018 Zimbabwessa järjestettiin viime viikolla ensimmäiset vaalit presidentti Robert Mugaben 37 vuotta kestäneen valtakauden jälkeen, ja monet toivoivat maan siirtyvän kertaheitolla uuteen demokratian aikakauteen. Oppositio puhuu kuitenkin vaalivilpistä , samalla kun poliisi metsästää suurimman oppositiopuolueen johtajia ja ihmisoikeusjärjestöt raportoivat opposition kannattajien sieppauksista, pahoinpitelyistä ja raiskauksista . Vaalikomission julkistamien...


blogivirta.fi
Stoori -

Viikko sitten vaihtui heinäkuu elokuuhun. Nyt vietetään mun vuoden lemppari kuukautta ja haluankin kertoa, että miksi rakastan elokuuta? Syksy on ihan ovella ja uusi aikakausi alkaa Syksy on ainakin minulle ollut aina sellainen uusi minä uusi elämä tyylinen vuodenaika ja inspiraatio on kovimmillaan silloin. Syksyisin ihmisillä alkaa koulut, uudet työt jne. Yöt pimenevät En tykkää, […] The post MIKSI RAKASTAN ELOKUUTA? appeared first on Stoori .


blogivirta.fi
Nettipäiväkirjani -

Teknologia on ihana ja ihmeellinen asia. Se tuntuu nykyään jokapäiväisessä elämässä pelejä myöten, mikäli sellaisia sattuu harrastamaan. Ensin internet muutti pelaamisen, sitten mobiiliteknologia, mutta mihin nyt ollaan menossa? Pelimaailmassa tapahtuu kaiken aikaa, riippumatta siitä puhutaanko video-, mobiili- vai rahapeleistä. Jälkimmäisen osalta yksi uusimmista keksinnöistä ovat virtuaalipelit, joita voi nyt jo pelata määrätyissä pelisivustoissa. Isommassa mittakaavassa...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Malmöläisen Widerbergin varhainen elokuva vuodelta 1963, en ole ennen nähnyt. Elokuvassa ollaan Malmön työläiskortteleissa 1936, keittiörealistinen ote, jalkapalloa pelataan, viina virtaa, elämä ei ole mitään Skansenin Allsångia. Mutta verrattuna Suomen oloihin samaan aikaan, jengillä näyttää menevän erittäin hyvin. Jopa jalkapalloa pelataan nurmella. Radiosta seurataan Ruotsin häpeällistä 3-2 -tappiota Japanille Berliinin olympialaisissa. Alussa melko eloisa rytmi, mutta...


blogivirta.fi
Kylväjä-blogi -

Kotimaantyön johtajan Hanna Lindbergin puhe Lähetyksen kesäpäivillä 17.6.2018: Kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg Lähetyksen kesäpäivillä su 17.6. Kuva: Mikko Saari. Sisäisesti olemassa "Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne." (Ef. 3:16) “ So wake me up when it's all over, when I'm wiser and I'm older. All this time I was finding myself, and I didn't know I was lost. Herätä minut, kun kaikki on...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Motorola on esitellyt Yhdysvaltojen markkinoille Moto Z3 -älypuhelimen. Verizonin kautta myytävä puhelin ei välttämättä näytä kovin ihmeelliseltä, koska se ei sitä oikeastaan olekaan, mutta siinä on kuitenkin yksin hienous: sen saa jälkikäteen päivitettyä 5G-aikakauteen. Päivitys tapahtuu Motorolan suunnittelemalla 5G Moto Mod -palikalla, joka lukittautuu kiinni puhelimen takakuoreen. Moduulissa on neljä (jokaisella sivulla yksi) 5G-antenni sekä Snapdragon X50 -modeemi, joka...


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Peliautomaatit kuuluvat suomalaiseen arkeen sen verran olennaisena osana, että harva enää muistaa aikaa ennen niiden ilmestymistä kauppoihin ja kioskeihin. Sellainenkin aika on kuitenkin joskus ollut, vaikka vaikealta se tuntuukin uskoa. Tarkemmin tuo peliautomaatteja edeltävä aikakausi päättyi 1920-luvulla, kun kaikkien suosikkipeli Pajatso ilmestyi ensimmäistä kertaa suomalaisten ihmeteltäväksi. Ensi kertaa Pajatsoa ei kuitenkaan pelattu suomenkielisellä nimellään. Se […]


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

"Menneisyys ei koskaan poistu. Se vain piiloutuu." Näin toteaa herra Hendrich Tomille. Tom on syntynyt vuonna 1581, Hendrich vielä aiemmin, mutta he keskustelevat nykyajassa. Heitä vaivaa outo syndrooma, tauti tai miksi ilmiötä haluaakaan sanoa: he eivät vanhene muiden ihmisten tapaan. Vaan paljon, paljon hitaammin. He eivät ole ainoita laatuaan: alboiksi kutsuttuja henkilöitä on muitakin, ja Hendrich antaa Tomille tehtäväksi löytää heitä, jotta oudoiksi, mielisairaiksi tai...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Jo ollaan aikoihin eletty, sillä nyt tämä kansainvälisesti tiedeuskovaispiireissä korkealle arvostettu TEDx tiedekonferenssi alkoi puoltamaan pedofiliaa, kun äsken Saksassa sijaitsevan Wurzburgin yliopistossa järjestettin TEDx konferenssin luento, joka keskittyi pedofilian puoltamiseen. Pedofilia kuuluu uuden maailmanjärjestyksen tavoitteisiin ja pyrkimyksiin tuoda se osaksi tulevaisuuden kulttuuria Vaikka tämä nyt saattaakin kuullostaa ensikorvaan mahdottomalta asialta, että...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Olen postauksien kanssa vuorokauden myöhässä, ja syynä on hotellin huono nettiyhteys. Olin pyytänyt hiljaisen huoneen ja iloitsin, kun huoneeni oli ihan käytävän perimmäisessä nurkassa, kaukana hisseistä ja ohikulkijoiden mölinöistä. Iloa ei kuitenkaan kauan riittänyt, kun tajusin, että wifi ei yllä tänne perimmäiseen nurkkaan. En kuitenkaan jaksanut yrittää vaihtaa huonetta, koska mieluummin valitsen rauhallisuuden kuin wifin. Wifikin toimii ihan hyvin, jos huoneen ovi on...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

SelfMadeHero (2017) — sarjakuvat, elämäkerrat, 1900-luvun alku. Vuonna 2009 Arktinen Banaani julkaisi erinomaisen elämäkertasarjakuvan Kiki : Montparnassen kuningatar, joka kertoi kiehtovan Alice Prinin elämäntarinan ja antoi lukijalle läpileikkauksen Montparnassen taiteilijayhteisöstä 1900-luvun alun Pariisissa. Tämän aikakauden Pariisissa on selkeästi jotain joka viehättää tekijäkaksikkoa, sillä Catel Mullerin ja José-Lois Bocquetin uusin teos – jota ei ole vielä...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Supercellin data scientist Jarno Seppälä piti hiljattain esitelmän Games First -tapahtumassa, missä on kertoi miten peliyhtiö hyödyntää koneoppimisen mahdollisuuksien Clash Royale -pelissä. Koneoppiminen mahdollistaa pitkälle personoidun pelikokemuksen, jolloin sekä Supercell että pelaaja voivat hyötyä mahdollisimman paljon pelistä. Seppälän mukaan Clash Royale -pelin korttitarjoukset ovat hyvin pitkälle automatisoituja koneoppimisen avulla. Treenattujen mallien avulla peli...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien Donald Trumpin ja Vladimir Putinin huipputapaaminen Helsingissä on huomenna, joten teen tässä siihen liittyvää asioiden tarkastelua ja yhteiskunnallispoliittista analyysiä - Facebookissa olen ollut edelleen hyvin aktiivinen näissäkin merkeissä, mutta nyt siis teen viimein blogiini ko. asioiden tutkimisen perusteella koostetta. Ensimmäinen huomiota kiinnittävä seikka on tietenkin se, miten Donald Trumpin ennen näkemätön kiistanalaisuus...


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Siinä se on. Keskiaika-juhlien menu. Missään tapauksessa se ei ole autenttinen. Se ei ole ylimystön eikä rahvaan ruokajärjestyksen mukainen. Sen gastronominen


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Porissa on luvassa erityisen vilkas heinäkuu, sillä kaupungissa järjestetään jokavuotisten Porijazzien ja SuomiAreenan lisäksi asuntomessut. DNA on lähtenyt mukaan tapahtumiin omalla älykoti-demolla. Osaksi SuomiAreenaa suunnitellussa älykodissa hyödynnetään DNA:n rakentamaa 5G-verkkoa, jossa datasiirron nopeus yltää yhteen gigabittiin sekunnissa. Ajatuksena on, että vierailijat voivat ihmetellä ja kokeilla tulevaisuuden älykodille suunniteltuja palveluita. 5G-verkko on...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Otava (2018) — historialliset romaanit, 1800-luku, naisen asema. Epookkikomedia Kultaportin kaunottaret seuraa 1870-luvun Turun seurapiirielämää ja aikakauden käytöstapojen huvittaviakin kiemuroita, sillä mikäpä voisi olla vaarallisempi elämänvaihe nuorelle neidolle kuin seurapiireihin astuminen. Tanssiaiskauden kiihkeissä pyörteissä on helppo sortua väärään mieheen, tai pilata naimamahdollisuutensa jo alkuunsa pohdiskelemalla mielettömiä naisten oikeudesta osallistua...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Kesä 2018 on edennyt jo lähes puoliväliin, mutta vasta nyt palaan taas kartoittamaan sen aikaisia helletilanteita ja kuumimman päivän kohtaloa historiallisen toukokuun jälkeen - Koska kesäkuun aikana en juurikaan kirjoitellut muutenkaan blogissani, niin koostan tässä yhdellä kertaa samaan kirjoitukseen kesäkuun aikana ilmenneet helletilanteet tutuille Etelä- ja osin Keski-Suomen paikkakunnille.  Samalla tulee myös säätilanteiden kertausta muutenkin, missä korostuvat erikoiset...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Mullin mallin / Helter Skelter. Ville-Veikko Salminen, Leni Katajakoski, Esa Pakarinen, Eemeli. Mullin mallin / Helter Skelter. Bluff Brothers: Matti Kuusla, Spede Pasanen, and Pentti Nevaluoma parodying television. Upp och ner.     FI 1961. P+D+CIN: Veikko Itkonen. SC: Reino Helismaa. AD: Roy. M: Toivo Kärki. S: Eija Itkonen. ED: Armas Laurinen.     C: Esa Pakarinen (Severi Suhonen), Eemeli, Kokemäen Uuno, Leni Katajakoski (Anja), Ville-Veikko Salminen (Ville), Spede Pasanen, Matti...


blogivirta.fi



Matkapuhelinblogi -

Applen mobiililaitteille tarkoitettu App Store -sovelluskauppa täyttää pyöreät 10 vuotta heinäkuun 10. päivänä. Ihmisten tapa käyttää verkkoa ja digitaalista sisältöä on muuttunut täysin viimeisen kymmenen vuoden aikana, mikä näkyy myös App Storen tilastoissa. Mobiilisovellukset ovat syrjäyttäneet puhtaiden verkkosivujen ja -palveluiden asemaa. Nettiselainten tilalle on tullut sovelluskauppa, josta voi ladata laitteelle suunniteltuja sovelluksia, jotka kykenevät...


blogivirta.fi
Paholaisen-Asianajaja -

Aina silloin tällöin jokin jännittävä uusi tieteellinen tutkimus kiinnittää tieteestä kiinnostuneet toimittajan/toimittajaksi haluavat mielenkiinnon. Näin tapahtui Nicole Arcelle, joka kirjoitti Tech Times sivustolle oman tulkintansa siitä mitä eräs tutkimus tarkoittaa. Arcellen tulkinta mäjähtää täysillä päin metsään syöksyvän auton tuulilasia. In a massive genetic study, senior research associate at the Program for the Human Environment at Rockefeller University Mark...


blogivirta.fi
Vasarahammer -

Valtamedian instanssit ovat jo kauan sitten lakanneet olemasta tiedotusvälineitä ja siirtyneet agendajournalismin ja suoranaisen propagandan puolelle. Siksi aina välillä pitää pysähtyä miettimään, miten asiat oikeasti ovat. Youtube-kanavista yksi suosikeistani on ruotsalainen SwebbTV . Siellä vanhat ukot, yleensä oppineet tai pitkän uran liike-elämässä tehneet henkilöt keskustelevat ajankohtaisista asioista. Yksi tällainen vanha ukko on eläkkeellä oleva entinen tutkija ja...


blogivirta.fi
Arjentola - Rita Dahl -

Viestinnän ammattilaisten Viesti ry:n sivuilla julkaistiin tekstini kehittämästäni vaikuttavan kirjoittamisen koulutuksesta . Kuka puhuu kenelle ja millä argumentein?   28.6.2018 Kategoriat  Asiasanat  Kirjoittam inen ei ole koskaan  neutralia, vaan meihin vaikuttavat erilaiset sosiokulttuuriset kirjoittamisen ehdot ja instituutiot, tiedostamme sitä tai emme. Jotkut kirjoittamisen tyylit ovat kuitenkin vielä vaikuttavampia kuin toiset, kirjoittaa vaikuttavaan kirjoittamiseen...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Rivakkavauhtista avointa peliä Samarassa. Lähes samat miehistöt kuin avauskierroksen peleissä, vain kylkiluunsa katkaisseen Kvistin tilalla Schöne ainoana avausmuutoksena. Molemmat tuntuivat hyökkäyshaluisilta, mutta Tanska vakuuttavampi koko ajan. Kuuden minuutin kohdalla hieno kuvio, Nicolai Jørgensen käänsi Eriksenille, jonka kova veto kaapittui maalivahdin käsien välistä. Jørgensenillä oli hieno omakin viimeistelypaikka myöhemmin, pusku luukulta ohi. Tanskan hieno ote...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Intelin modeemiliiketoimintaa luotsaava Asha Keddy kertoo Nikkei Asia Review'lle , että uuden sukupolven XMM 7560 -modeemi on astunut massatuotantovaiheeseen. Näin ollen se olisi valmis Applen tulevan syksyn älypuhelinjulkistuksia varten. XMM 7560 on Intelin matkapuhelinliiketoiminnan näkökulmasta ensiarvoisen tärkeä tuote, sillä se on yhtiön ensimmäinen piiri, joka tukee sekä GSM- että CDMA-verkkoja. Matkapuhelinvalmistajien ei tarvitse siis kehittää esimerkiksi AT&T:lle ja...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Vadstenasta jatkoin matkaa Linköpingiin, jossa on "oma" aluemuseoni Östergötlands museum. Toivoin saavani irti jotain maakunnan erityisluonteesta ja/tai historiasta. Mutta aina ei voi onnistua. Museossa oli kyllä maakunnan historialle varattu tila. Siinä ilmoitettiin olevan kolme eri osaa: perhe-elämä, työelämä maalla ja kaupungissa sekä valta ja ihmiset. Viimeksi mainittua en löytänyt ja lipputiskin tytön vakuutteluista huolimatta luulen sen jääneen myöhemmän näyttelyn alle...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

Venäjän aave Suomen yllä Aave kummittelee Suomen yllä: Venäjän aave. Kuten kaikki vanhat ajat kokeneet muistavat, ennen kylmän sodan loppua Suomessa oli ainakin sivistyneissä ja kalustetuissa huoneissa vaikea uskaltautua paheksumaan ääneen Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomuksia ja epäoikeudenmukaisuutta. Tämä johtui koko joukosta syitä ja sielullisia mekanismeja. Ensinnäkin tietysti sekä Suomessa että monissa muissakin länsimaissa oli paljon sellaisia vasemmistolaisia, jotka...


blogivirta.fi
Sara Sieppi -

Mähän olen siis ihan ultimaattinen synttärifani. Rakastan synttäreiden fiilistä ja sellaista tunnetta, että jokin aikakausi on päättymässä ja jotain uutta on alkamassa. En tunne käsitettä ikäkriisi(ainakaan vielä), eikä vanheneminen ole […]


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Seuraava »