Tänään on 13.11.2019 20:29 ja nimipäiviään viettävät: Kristian, Ano ja Krister. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle aino aalto


Pikkukiviä -

Siis Kalevalan Aino ei ole nainen. Naisten asemasta on silti hyvä keskustella ja #metoo-aallon mukana on tullut järkevää avautumista asioista, joista olisi pitänyt puhua jo kauan sitten. Mutta tämä Aino-kohu oli nyt taas yksi tarpeeton kohu. Kyllä, meillä ihmisillä on tapana ottaa asiat konkreettisesti, mutta Kalevala ei kerro konkreettisista asioista. Lönnrot kokosi Kalevalan olennaiset tarinat kansanrunoista, joissa on shamanistia aineksia ja sankarien matkat ovat lähinnä matkoja...


blogivirta.fi
Magnoliasade -

Oppaat ovat varovaisia. Todella varovaisia. Ymmärtäähän sen, he ovat kuitenkin viime kädessä vastuussa turistilaumastaan. Kun kyselimme tiistaina harrastusmahdollisuuksista, toimistosta epäiltiin että Porto Santon risteilyt eivät vielä ala pitkään aikaan. Ja kun soitimme keskiviikkona, epäiltiin, että Porto santolle lähteminen ei varmaankaan olisi hyvä idea sateisen sään vuoksi. Mutta V oli päättänyt, etä Porto santolle mennään ja mentiinhän me. :) Liput varattiin...


blogivirta.fi
Heikki Meriläinen -

Kansankirjailija ja perinteen kerääjä Heikki Meriläinen, Sotkamo 1847 - Paltamo 1939. Heikki Meriläisen elämä,  hänen itsensä kertomana Alkuteos painettiin Werner Söderström Osakeyhtiön Kirjapainossa Porvoossa 1927 ENSIMMÄINEN MUISTONI. Syntynyt lienen Sotkamon Korvaniemen kylässä Kantola-nimisessä pienessä talossa joulukuun 21 päivänä vuonna 1847 aamuhämärässä. Kylmä pakkasen-kirtutuisku kuului olleen. Liekö se ennustanut minun myrskyistä elämääni. Kerrottiin...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Heinäkuussa 2018 Aino Pennanen kieltäytyi Finnairin lennon lähtövalmisteluiden aikana istuutumasta lentokoneessa ja yritti estää neljää poliisia kuljettamasta mahdollisesti rikollista miestä lentokoneessa. Tapaus tuli suureen julkisuuteen videon johdosta. Vihreän juristin korkealentoinen protesti on ohessa hidastuksena selkokielellä. Aino Pennanen ei tuntenut maasta poistettavaa henkilöä tai hänen oikeustapaustaan. Katumattomana Pennanen kirjoittaa päivityksen rikostuomion...


blogivirta.fi
SISUSTAJA -

Alvar Aallon suunnitteleman A810 lattiavalaisen lampun varjostimet yhteensä 8 €.


blogivirta.fi
Ride love laugh -

Kaupallinen yhteistyö: Aino Nations Cup Blogini seuraajina teille on varmasti jo tuttu juttu, että olen ratsastuksen lisäksi intohimoinen valokuvaaja. Ja mikä onkaan parempaa, kuin saada yhdistää nämä kaksi rakasta harrastusta. Hevostapahtumien, tai oikeastaan isojen kansainvälisten ratsastuskilpailujen, kuvaaminen on itselleni yksi ehdoton suosikkiasia. Kuvasin ensimmäisen kerran SIHS:ssä vuonna 2016, ja siitä lähtien ratsastuskisojen kuvaaminen kuuluu suosikkipuuhiini. Tämän...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Minyan matkablogi -

Oli haikeaa viettää viimeistä päivää Balilla. Lähdin aamusta yksin viimeisille surffeille. Näin rannalla Ekan ja Pertun, joista ensimmäisen kanssa juttelin pitkään ja jälkimmäisen ainoat ja viimeiset sanat olivat vastaus ”Ei” kysymykseen, onko sillä illalla aikaa hengata meidän kanssa.. Muille herra oli kyllä ystävällinen ja jauhoi kovasti indonesiaksi. Ihan kuin olisin loukannut tai suututtanut Pertun jotenkin.. Tai sitten ihastus muhun olikin voimakkaampi kuin olin...


blogivirta.fi
Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogi -

Makinitossa ollessa saimme vihiä Sveitsissä asuvalta saksalaisjunnulta, että vuoden 2009 MM-kisanäyttämönä ollut Thunin aalto toimii kesäisin melko usein ja saattaisi nytkin toimia. Patoluukuilla säännösteltävän kosken aalto on hänen mukaansa siirtynyt joen toiseen reunaan ja on selkeästi parempi kuin aiempi. Muistelin, että edellinenkin aalto oli loistava, joten Thuniin oli päästävä. Varmuutta aallon toiminnasta ei ollut ja tiedustelujen jälkeen selvisi, että Thunin...


blogivirta.fi
Levyhylly -

Vaahtopäät (I ja II) olivat Turun suunnassa toimineen ja tietysti edelleenkin toimivan Ensio Musicin (esiintyy myös nimellä Selecta) uuden aallon aikaan sijoittuvat kokoelmat. Siinä missä ensimmäinen osa oli osittain Varsinais-Suomeen sijoittuvaa musiikkia, tämä kakkososa noukkii yhtyeitä myös Joensuuta myöten. 80-luvun alussa levy-yhtiö mainosti itseään rokki- ja uuden aallon imagolla, mutta suurimmat hillonsa se teki 90-luvulla Anna Hanskin ja Rainer Frimanin tyyppisten...


blogivirta.fi
PAX - Postmoderni Akateeminen Karjalaseura -

HELSINKI-VEHKALAHTI-HAMINA-VIIPURI-TERIJOKI-KIVENNAPA-HARLU-RAUTU-KONEVITSA- KÄKISALMI-SORTAVALA-IMPILAHTI-PITKÄRANTA-VÄRTSILÄ-KITEE-JNE-HELSINKI Melkein vuosi sitten, ihan heinäkuun lopussa, teimme opettavaisen, silmiä avaavan, mielenkiintoisen ja mahdottoman pikkubussikiertueen Venäjän puoleiseen Etelä-Karjalaan. Samalla nekin meistä, jotka eivät aiemmin luovutetussa Karjalassa ole käyneet, saivat kosketuksen Karjalaan ihan oikeana (? vrt. Sadun edellinen viesti)...


blogivirta.fi
Minyan matkablogi -

Ihana paiva. Aamulla oli vahan kahden vaiheilla, mita surffaamisesta tulee, silla olin taas aamulla tukkoinen. Lahdettiin kuitenkin reippaasti rannalle ja surffikoululle. Otin tanaan pitemman laudan, 8.6 jalkaa ja kummasti oli erilainen meininki. Aallot olivat isoja ja oli kamala tyo paasta niiden yli tarpeeksi kauas rannasta. Parimetriset aallot kun rikkoutuivat niin siina oli melkein takaisin rantahiekalla. Perasta painkin Perttu sanoi, etta pitaa tehda eskimokaannos isoissa aalloissa...


blogivirta.fi
Arjen pyöritystä -

  Laura haastoi blogissaan skräppäämään aaltoja. Tässä mun tekele vaikkei haasteeseen ehtinyt. Aallot ovat Kap Verdeltä.


blogivirta.fi
Julkinen salaisuus -

Pakkohan sinne oli päästä uudestaan. Tällä kertaa lensimme Pisaan ja sieltä matkustimme junalla La Spezian kautta Manarolaan. Kone nousi ilmaan neljältä iltapäivällä ja juna saapui määränpäähän illalla puoli kymmenen korvilla. Taakse jäi sateinen Helsinki, tosin säätiedotukset olivat lupailleet sateita ja myrskyjä myös Cinque Terreen, ja lämpömittarin lukeman kerrottiin keikkuvan maksimissaan kahdenkymmenen asteen tuntumassa. Perillä aallot löivätkin voimallisina...


blogivirta.fi
oravanpesä -

Kun kutsussa yhdistyy kaksi lempiasiaani, kissa ja Japani, ei siitä voi kieltäytyä. Artekissa avautui torstaina FIN/JPN-ystävyyskokoelmaa esittelevä näyttely Suomen ja Japanin 100-vuotisten diplomaattisuhteiden kunniaksi. Näyttely on auki 31.8.2019 asti ja jatkossa on tarkoitus joka kesä olla myymälässä esillä joku teemanäyttely. Tänä kesänä se on siis Suomen ja Japanin ainutlaatuista suhdetta käsityötaidon, nykymuotoilun ja klassikoiden esittelevä. Esillä on sekä...


blogivirta.fi
Ladies Night -

Punk-muistoja? Niitähän on. Tai onko ne Uuden aallon muistoja? Kuinka se olikaan nuorille tärkeätä silloin, kun sitä aikaa elettiin, että osasi erottaa punkkarin punkista, ymmärtää niiden välinen ero. Minulle henkilökohtaisesti se ei ollut tärkeää, mutta joskus närkästyin, kun joku aikuinen sekoitti ne keskenään. Hymh ;) Olin enemmänkin Uuden aallon ystävä, enkä digannut niin kovasti punkkia. Punkbiisit ovat lyhyitä, mieletöntä menoa, ja ideologiaa. Se ideologia ei...


blogivirta.fi
Erkki Havansi -

Tuleva Aalto-yliopisto aikoo aikanaan avata komeasti. Vihkiäisten pääpapiksi koetetaan värvätä maailman rikkain mies, Bill Gates. Siis jonkinlainen "Wavegate". Aallon sanoma ja suunta on selvä: amerikkalainen big business on uuden yliopiston innoittaja. Huolimatta viimeaikaisista katastrofaalisen huonoista näytöistään. Lama meidän taloudessamme on jenkkilähtöinen, mutta pääpuhujaksi ei silti kelpaa maailman henkisesti rikkain mies, Dalai Lama. Jo ennen Aalto-avajaisia ehättää...


blogivirta.fi
Fiktiivisiä keskusteluja -

Tuopa Aino, neito nuori, sisar nuoren Joukahaisen, läksi luutoa lehosta, vastaksia varvikosta. Taittoi vastan taatollensa, toisen taittoi maammollensa, kokoeli kolmannenki verevälle veijollensa. Jo astui kohin kotia, lepikköä leuhautti. Tuli vanha Väinämöinen; näki neitosen lehossa, hienohelman heinikössä. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Eläpä muille, neiti nuori, kuin minulle, neiti nuori, kanna kaulanhelmilöitä, rinnanristiä rakenna, pane päätä palmikolle, sio silkillä...


blogivirta.fi
Hiekka- Rosan blog -

Oletteko huomanneet, että kohta on joulu? On pimeää ja joka  Glühwein on parempaa kuin glögi! puolelle sikiää pikkuisia kojuja, joissa myydään erilaisia herkkuja, glühweinia tai hassuja koruja.  Jos avaa radion, siellä soi Last Christmas.  Tämä tarkoittaa sitä, että ajasta Berliinissä on jo yli puolet takana. Kurssit alkoivat puolitoista kuukautta sitten, ja sittemmin elämäni on aika lailla rutinoitunut, no, semmoiseksi normielämäksi. Käyn koulussa, kaupassa...


blogivirta.fi
Märket-kuvapäiväkirja -

Aikaisin maanantaiaamuna heräsimme Märketillä tuulen ujellukseen, kun kova lounaistuuli tuiversi. Otin kamerani ja jalustani ulos kalliolle, missä aloin etsia sopivia kuvauskulmia. Kuvattuani tyrskyjä puolisen tuntia olin jo painumassa takaisin pehkuihin, kun muut alkoivat vasta heräillä. Huomasimme että tyrskyt sen kuin kasvoivat, vaikka tuuli oli jo hiukan heikkenemässä. Tuuli oli myös kääntymässä, mikä toi suuria aaltoja myös luodon eteläkärkeen, mistä niitä pystyi...


blogivirta.fi



Oppitori -

Tältä sanat näyttävät arpojassa. Olen tehnyt listasta Quizlet-harjoituksen . *-merkki auttoi siinä. Tämänkin listan voi kokonaan tai osittain copypastata tähän arpojaan, jossa tekstin voi suurentaa/pienentää sopivaan kokoon painamalla Ctrl+hiiren pyörää pyörittämällä  ja sanoja tutkia. Olen täällä ideoinut, kuinka tätä voi käyttää vaikka aliaksen pelaamiseen. Oivallinen tapa oppia sanoja pelaamalla sanapeliä. olla*asua, eksisteerata, eksistoida, elellä, eleskellä...


blogivirta.fi
Helsingin aallot -

Yksi Alvar Aallon Helsinkiin piirtämästä 11:sta talosta on Punavuoressa sijaitseva ns. Insinööritalo, jonka Aalto suunnitteli Suomen Teknisen Seuran toimesta. Rakennus valmistui vuonna 1952. Talon suojeluprosessi alkoi vuonna 2000, kun se Alvar Aalto Säätiön aloitteesta määrättiin rakennuskieltoon. Vuonna 1997 talo oli palanut tuhopoltossa pahoin, jolloin lähes koko katujulkisivu ja interiööri tuhoutuivat. Tiiliverhouskin jouduttiin rakentamaan kokonaan uudestaan. Aula on...


blogivirta.fi
Hiekka -

Oletteko huomanneet, että kohta on joulu? On pimeää ja joka  Glühwein on parempaa kuin glögi! puolelle sikiää pikkuisia kojuja, joissa myydään erilaisia herkkuja, glühweinia tai hassuja koruja.  Jos avaa radion, siellä soi Last Christmas.  Tämä tarkoittaa sitä, että ajasta Berliinissä on jo yli puolet takana. Kurssit alkoivat puolitoista kuukautta sitten, ja sittemmin elämäni on aika lailla rutinoitunut, no, semmoiseksi normielämäksi. Käyn koulussa, kaupassa...


blogivirta.fi
Minyan matkablogi -

Huh mika paiva taas takana. Aamulla paineltiin ostamaan lentolippuja Denpasarista Yogyakartaan, ties kuinka monta kertaa oltiinkaan yritetty toimittaa tuota asiaa. Vihdoin saatiin ne ja lahto taalta pois on 7.12. aamulla heti kuudelta. Tehtiin vahan shoppailuja siihen peraan. Sain vihdoin ostettua bongorummun, joka oli pistanyt mun silmaan aiemmin ohi kulkiessa. Jarjettoman kauniisti kaiverrettu lohikaarme koristaa rummun jalkaa, todellinen taideteos siis jo itse rumpu. Maksoin siita 310.000...


blogivirta.fi
Oppitori -

Linkkikokoelma Suomen taiteen kultakaudesta  - taidelinkit/skuupit Suomen taiteen merkittävintä aikaa on ollut ns. Taiteen Kultakausi 1880-1910, jolloin taiteen avulla rakennettiin se Suomi-kuva, joka pätee yhäkin. Kausi oli monitaiteellista. Sen merkittäviä edustajia olivat Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen ja Albert Edelfelt, Hugo Simberg ja Helene Schjerfbeck, musiikin puolella Jean Sibelius ja kirjallisuuden Eino Leino. Oppimateriaali Kultakaudesta. (Valitettavasti linkki on...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Siitä asti, kun kummityttöni perhe muutti Tuusulaan nelisen vuotta sitten, olen haaveillut päivän viettämisestä Tuusulan Rantatiellä. Tämän vuoden elokuussa, kesäloman viimeisenä päivänä toiveeni viimein toteutui. Sadekuurotkaan eivät haitanneet, sillä auto vei paikasta toiseen ja sateiden välissä ehti ihmettelemään pihapiirejä. Meillä oli seurassamme yksivuotias ja neljävuotias, joten kierros rajoittui tällä kertaa kolmeen kohteeseen, mutta Halosenniemi ja Lottamuseo...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tässä sanalistassa on lähes kaikkia muita kirjaimia kuin ä ja ö.  Tässä on Kielitoimiston sanakirjan sanastoa peräkkäin ilman ääkkösiä, sanat on sekoitettu, eikä se sisällä yhdysviivoja. Tämä taitaa olla paras, koska hirsipuusanoissa ei ehkä voi olla viivojakaan tässä alustassa . Valmistin uuden sanalistan hirsipuuta varten (alla), jossa ei ole ääkkösiä eikä suhuässiä. Peli näyttää ajoittain olevan parkeerattuna, mitähän se tarkoittaneekaan. Mutta se tulee...


blogivirta.fi
Minyan matkablogi -

Voiko postausta aloittaa muuten, kuin kertomalla, kuinka kiva paiva on taas ollut? Mentiin aamusta surffaamaan. Aallot olivat jarkyttavan isoja, isoimpia mita olen Kutalla tana aikana nahnyt. Ei ollut mitaan mahdollisuuksia yrittaa muita kuin vaahtopaita, jo rikkoutuneita aaltoja. Polvet on vaan niin kipeet eilisesta, kun konttaillaan laudalla ennen ylosnousua. Suolavesi ja lauta kirvelevat. Oltiin vain tunti, mutta sekin tuntui tanaan pitkalta ajalta. Laura jai hengailemaan beachille...


blogivirta.fi
Sisustusblogi -

ek AMA 500 valaisin on upea Aino Aallon suunnittelema klassikko, joka sopii täydellisesti esimerkiksi ruokailutilaan.


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 29 30 Seuraava »