Tänään on 19.10.2019 07:11 ja nimipäiviään viettävät: Uljas ja Viking. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ajo lubliniin


Mediatoimistokierros -

Sivusto >>


blogivirta.fi
Mika Sipuran verkkopäiväkirja -

Lähtö Kilpisjärveltä klo 6.00. Edessä Googlen mukaan seitsemäntoista tunnin ajo. Tien yli lennähtää sepelrastaskoiras klo 6.12. Ajamme kolmen tunnin vuoroissa halki aurinkoisen pohjoisen ja sateisen etelän. Muistan asioita, joita minun piti tällä reissulla tehdä. UV-mittarit eivät mitanneet, eivätkä sukelluskotelot kastautuneet. Makrokin unohtui reppuun. Voi olla että näille seuduille täytyy vielä palata. Päässäni soi varsin mieluisana korvamatona Arch Enemy. Jätettyäni...


blogivirta.fi
Lankapirtti -

Jämäkuuni jatkuu edelleen vaikka yhden poikkeuksen siihen olen tehnyt menneen viikonlopun aikana. Ja nyt on taas jämälankaa puikoilla, mutta siitä sitten myöhemmin. Nyt on esittelyssä jämälankasukat ja täudestä kerästä tehty sytomyssy. Nämä sinivartiset sukat kokoa 39 ovat ihan perussukat, varsi vain 11 cm kantalapun yläreunasta mitattuna Langat ovat Gjestal Jannen jämiä (kahta sinistä ja kahta eri sävyjä olevia beigejä), joiden menekki yhteensä 66 g Silmukoita 52, puikot...


blogivirta.fi
Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Tälle kesälle oli suunnitteilla etupihan päällystys.  Näkemyksemme mukaan ei pitäisi olla enää tarvetta tulla jymistelemään etupihan kautta takapihalle telaketjuilla, joten etupihan viimeistelykin on otettu nyt työn alle. Pohdimme pintamateriaaleja jo aikaisemmin ja hyvin pian päädyimme laittamaan etupihalle asfalttia kiveyksen tai soran sijaan. Soralle jättö ei ollut vaihtoehto koirien ja lasten sekä puutteellisen siivousintoilun vuoksi. Tuolla sepelillä koirat näyttivät...


blogivirta.fi
Ilyenan tekele -

minkä takia mun pitää pelätä amppareita vaikka ei ees satu kun ne pistää eikä mulle tuu mitään näppylöitä? haluan pietariin. mahdollisuuss olisi kesällä lähteä neljäksi päiväksi, pitäis vaan lupa irrota kotopuolesta. joo tarviin luvan vaikka täysikäinen olenkin. en sitten saanutkaan pikkutoukkaa. tuomas sanoi että mä näytän terveemmältä ja kuulemma mun tissit on kasvaneet. jee.eli suomeksi = olen lihonut. no eipä tuo haittaa kunhan ei uusia vaatteita tarvi ostaa...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Johannes Häyhä kertoo kirjassaan Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 5: Kesäaskareet , että ei mikään menneen ajan kohtaloista ja oloista ole täällä kansalla niin tuoreessa ja hirmuisessa muistossa, kuin rekryytin otto eli sitominen Venäjän vallan aikana, vaikka se ei kestänyt kuin neljätoista vuotta, kertoi Holttola. Meidän rovasti sanoi, että sitominen alkoi v. 1797 ja loppui v. 1811, jolloin Viipurin lääni taas yhdistettiin muun Suomen kanssa.  Rekryytin ottoa...


blogivirta.fi
It's so beautiful it makes you wanna cry. -

Mulleppa ei kuulu oikein mitaan. Kamalasti teke vaan mieli kirjotella, mutta en tieda etta mita kirjottelisin. Perjantaina oli ne mun laksiaiset, tosin ne oli vaan ehka sellasta hengailu aikaa, ja osa ihmisista ei edes ilmestyny. Erican kanssa sanottiin moikat, ja vielakin valilla itketyttaa kun ajattelen etten tuu sita tyttoa nakemaan piiiiitkaan aikaan. :((( Eilen otin aurinkoa, uin naapurin uima-altaassa ja vietin rennon kesapaivan. Tanaan sit oli vika kirkko jossa tuun olemaan, ja sieltakin...


blogivirta.fi
Tarinoita muuttuneesta maailmasta -

sana: rumpu Markus ja Karla eivät jatka pyörällä kauas. Olisi liian huomiota herättävää. He ajavat kyllin kauas Väliportista ja Tuhkakaupungista ja hylkäävät pyörän. He seisovat ja katsovat miten se vierii rinnettä alas ja uppoaa veteen. - Eikö sinua yhtään sureta? Karlan käsi hiipii Markuksen käteen. Tämä puristaa sitä lujasti ja hymyilee lämpimästi. - Ei sitten pätkääkään. Terve menoa! Minä en edes pikkupoikana ollut pyörien perään. Ensimmäinen mitä...


blogivirta.fi
Tilkkuliinin kätköt -

No niin. Eräänä kauniina perjantaina Outila ehdotti, että nyt pitää tehdä jotain tyhmää. Vähän yksinkertainen kun olen, niin suostuin oitis. Päätettiin lähteä lauantaiaamuna porukoitten asuntoautolla Kemiön suuntaan ja yöpyä jossakin matkan varrella. Kätköreissu osoittautuikin lopulta tavoitteisiin nähden varsin onnistuneeksi. Emme tainneet löytää puoliakaan kätköistä, löytyneet kätköt eivät olleet mistään kotoisin, eksyimme lopulta jonnekin huitsin nevadaan ja...


blogivirta.fi
Hobittilauman touhuja -

Pikkuveli sai autoradan, hetihän sitä oli kokeilemaan päästävä. Kilpa-ajo käynnissä. Hups,pieni pamaus.


blogivirta.fi
SAMASE -

Töissä. Toiset ovat hiihtolomalla perheensä kanssa. Toisaalta, aamulla katsoessani "lämpö"mittaria kiitelin itseäni, että pääsen taas toimiston ihanaan lämpöön. Lapset ovat tarhassa ja syyllistävät äitiä säännöllisin väliajoin siitä, että muut lapset ovat matkoilla. Minkäs teet, hoitovapaalla kun ei paljon lomaa ole kertynyt. Seli, seli. Jos lomaa olisi ollut, olisin kuitenkin varmasti viettänyt sen kotona tai mökillä. Mikähän siinä on, kun lapsia sytyy, se muuttaa...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Kun karhu-ryhmä ajoi takaa tätä Volvo V50 merkkistä autoa, jossa väitettiin olevan tämä Porvoon poliisien ampumisesta epäilty kaksikko. No yksi ohi ajanut auto ehti ikuistamaan toisen näistä pidätetyistä miehistä ja kuten näette, niin kyseessä on eri mies kuin kumpikaan tästä Ruotsalaisveljesten kaksikosta. Kun näillä Granholmin veljeksillä kummallakin on tuollainen viikinkiparta.  Mutta tällä Ikaalisissa kiiniotetulla miehellä oli taas enemmän...


blogivirta.fi
Rusinan pipanat ja päivien kimallus -

7.30 Odotin ukkoskuuron ohimenoa, kävin pihalla toteamassa sateen edelleen rankaksi ja kävin vaihtamassa vaatteita kotona ja otin sateenvarjon.  7.45 Kadulla metroaseman edessä kuorma-auto ajoi vesiläpeen ja roiskutti koko suihkun päälleni. Kastuin alusvaatteita myöden.  8.00 Takaisin kotiin vaihtamaan vaatteet ja kurakamppeet päälle. Nyt pääsin metroasemalle jokseenkin kuivin jaloin.  Bussin takaovesta paineongelmia, seistiin joka toisella pysäkillä 5-10 min koska ajo takaovi...


blogivirta.fi
itallseemedperfect -

Hehee, iski hirmuiset paineet ensimmäista kunnon postausta kohtaa. Päädyin aika listamaiseen ratkaisuun, mutta jospa tää nyt sitten kertois jotain musta. Rakastan: - Kiireettömiä kotiviikonloppuja, jotka on tehty pitkään nukkumisesta, päiväunista, ruoasta ja herkuista, hyvistä elokuvista/kirjoista/telkkarisarjoista, shoppailusta ja ehkä pienestä kävelylenkistäkin. Pahin kiireettömän viikonlopun estäjä tai pilaaja on tietenkin stressaava kouluhomma, jonka deadline on...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
tikanpoika -

Vanha vuosi "lusittu". On sen verran raihnainen olo, että pitää lähteä kuntoilemaan tänään. Huonot työasennot ja vuoden istumiset painaa. Vuoden vaihde vierähti työn merkeissä. Olihan se ihan hienoa ajaa just puolen yön jälkeen isolla yhdistelmällä pienen kylän läpi, kun kadun varret oli täynnä ihmisiä (yleensä ei ketään) ja joka puolella räiskyi. Oli oikeastaan hienompaa kuin itsenäisyyspäivän paraatissa ajo. Nyt oli ihan oma paraati. Posti oli tuonut tämän vuoden...


blogivirta.fi
Tuleva Motoristi -

Takaumia Kirjoitetaan nyt näin takautuvasti, kun alkukesä oli hiljaisempaa. Kuten siis aiemmin mainitsin, meni alkukesä Sirpan pyörällä ajellessa. Fasu lähti ajoon toukokuun alusta (melkolailla) vaivattomasti. Niitä perinteisiä kaasaritukoksia oli hiukan, ei meinaa oikein ottaa kierroksia. Ekan tankillisen jälkeen alko taas rullaan perinteisesti. Pientä thyyninkiä tuli laitettua kauden alussa, vaihdoin taakse ledeistä koostuvan jarruvalon. Haussa oli keinotekoisesti järjellä...


blogivirta.fi
Taloblogi -

Hiukka hiljaista ollut kesällä tämän päiväkirjan kanssa muiden kiireiden takia. Koitan jossain vaiheessa päivitellä kuulumisia. Nyt en sen kummemmin palaa kesän alkupuolelle, mutta tämän hetkisen tilanteen voi todeta uusimmasta kuvagalleriasta. Lyhyesti kerrottuna autokatoksessa on nyt katto ja seinistä puuttuu enää rimoitus. Siinähän päädyttiin perinteikkääseen suomalaiseen rimalaudoitukseen. Ratkaisu on kylläkin on työläämpi kuin paneeli ja puuta menee enemmän, mutta...


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Minulla todettiin tämänkesäisessä syöpäkontrollissa liian alhainen testosteronitaso, joka on mitä ilmeisemmin seurausta eräästä ensimmäiseen syöpääni liittyvästä toimenpiteestä. Turun tori tänään Turun tori tänään Sain tällä viikolla kolmannen testosteronipiikin. Alhaiseen testosteronitasoon liittyy monia oireita. Tunnistan niistä useita itsessäni. Käsittelen tässä osaa niistä. Kärsin välillä hyvin voimakkaasta väsymyksestä. Minua luonnollisesti kiinnostaa...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Turun Viikko-sanomat julkaisi 19. & 26.2.1831 piiiitkän runon Talonkirjat Jääsken-maalla , jonka teksti tarkentaa paikan Jääsken kihlakunnan Ruokolahdeksi. Runon kirjoittaja H. E. H. ilmiselvästi on muutaman perukirjan tehnyt, vaikka vaatteet unohtuivatkin (?) jälkikirjoitukseksi. Ehkä olisi paikallisia perukirjoja läpikäyden siis tunnistettavissakin. ...Ensin maat ja mannut kaikki, kalut kiintiät visusti; sitten kirjat sukukunnan, erinäiset, irtanaiset, talon kalut kamssunensa...


blogivirta.fi



NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Eräs Ikaalisten kohdalla ohi ajanut autoilija ehti kuvata kännykkäkamerallaan tämän videon, jossa näkyy tämä mieskaksikko, jonka poliisi otti kiinni tuolla tieosuudella. Mutta taas tässä toisella ohi ajaneesta autosta myöskin kuvatulla videolla näkyykin, että vain toinen tästä mieskaksikosta on kädet ylhäällä ja tuossa kohtaa näkyy myös tämä karhu-ryhmän käyttämä panssarijeeppi siellä takana. Eli kun tuossa ensimmäisessä videossa sitä...


blogivirta.fi
Stoori -

Pyöräillen Jyväskylästä Uuraisille   Viime viikonloppuna oli viimeiset kauniit ja lämpöiset päivät. Lauantai-iltapäivänä päätimme ex tempore lähteä käymään lasten isovanhempien luona Uuraisilla. Tietysti pyöräillen. Muutaman pidemmän matkan aiemmin pyöräilleenä olen huomannut sähköpyörän akun käyttäytyvän, kuin auton polttoaineen. Kaupunkiajo kuluttaa enemmän, kuin maantiellä ajo. Uskaltauduin siis sen puolesta matkaan, vaikka valmistaja on ilmoittanut...


blogivirta.fi
Rita -

Teos: Suurenmoinen sitruunaseikkailu Kirjailija: Heli Rantala Kuvittaja: Henna Ryynänen Kustantaja: WSOY (2019)  Sivuja: 138 Yleisvaikutelma: Sitruunanraikas   Hauska huomio:  Kirjailijalla ja kuvittajalla on samat nimikirjaimet; HR. Suomalainen.com: Klikkaa .  Kirjan alkusanoissa kertojamme Tuuli Ajo antaa tarinalle taustat; miten hänen pappansa ja mummonsa olivat tavanneet Australiassa kun pappa oli siellä kuvaamassa sitruunaa oopperatalon katolla, miten he menivät naimisiin...


blogivirta.fi
Äiti oon elossa -

Here we go. Koti kutsuu. Vähiin käy ennen ku loppuu. Keskiviikkoaamulla lähtee lento kotiin ja nyt alotettiin pakkaaminen. Ella on käyny läpi kaikki epätoivon tunteet ja me ollaan yhessä runtattu kamoja sen kahteen isoon laukkuun. Eka oli sellanen tunne että eihä tästä tuu kissaa eikä lasta, mutta nyt alkaa jo vähän näkyä valoa tunnelin päässä. Tuskin maltan odottaa että ite pääsen himppuun ja alotan saman session... Mulla on jo suunnitelmat, kuinka tungen viulukotelon...


blogivirta.fi
Taksitar -

Rakkaat asiakkaani siellä Rautatieaseman-tolpalla, voisitteko te mennä jonottamaan sitä taksia sinne keltaisella taksitolpan merkillä merkitylle tolpalle? Niin pitkään kun Ale-pubi on ollut poissa ja rakennustyömaa myllännyt Rautatieasemalla, niin pitkään se taksitolppa on ollut siirrettynä jokusen kymmenenmetriä eteenpäin siihen Rautatienkadun varteen. Kyllä, se on se keltainen suorakaiteen muotoinen merkki missä lukee TAKSI. Se EI ole se mustalla jätesäkillä peitetty...


blogivirta.fi
Paskaaks tässä -

Siirtyykö äidin aivot synnytyksessä lapselle, vai pehmenevätkö ne liiasta lässytyksestä alta aikayksikön? Vaikea sanoa mikä on oikea syy siihen, että monet (huomaathan ettei tuossa edellä lue kaikki, vaan monet) pienten lasten äidit tuntuvat kadottaneen kaiken järjen jonnekin. Tällaisiin tapahtumiin olen itse lähiaikoina törmännyt. Tapaus1 Matkustan sellaisessa uudehkossa paikallisjunassa, jossa eteisessä on pyörätelineet ja lastenvaunuille paikat. Seison itse monien muiden...


blogivirta.fi
Tupakaton toukokuu -

Hyvinhän tää menee. Alkaa tulla olo, että tää voi jopa onnistua. Päässä vähän humisee, kädet vähän tärisee ja on kylmät - mutta olo on huomattavasti parempi kuin silloin kun viimeksi yritin lakkoa 6 vuotta sitten - kiitos nikotiinikorvaustuotteiden. Kolmas imeskelytabletti menossa tänä aamuna. Eka tuli nielaistua heti aamutuimaan ja se jo olisi ollut syy vetää rööki, mutta pysyin kovana. Tutkimusten mukaan yllättävä stressitilanne on suurin syy, miksi tupakkalakko menee...


blogivirta.fi
Jjjoo. -

Torstaina pääsin sentään maan alle. Miri ja Martin olivat lähdössä eeppiselle pitkälle valokuvausretkelle Gandaran alasisäänkäynnin kautta. Dare ei ollut vielä käynyt Salle Angelissa, joten suunnitelma oli, että me kaksi käymme siellä ja käännymme takaisin - ajatus 10+ tunnin mittaisesta kuvausretkestä ei kumpaakaan innostanut. Parkkipaikalle päästyämme Martin ilmoitti, että minä ja Dare voisimme mennä ensin, ja saisimme ainakin puoli tuntia etumatkaa. Sisäänkäyntiä...


blogivirta.fi
Karvainen elämäni -

Tänään onkin se odotettu päivä, lähdemme koiran hakumatkalle. Tuollainen karvainen hauva-vauva meille tulee. (ei tuo kyseinen pentu, tuo kyseisen pennun kuva on lainattua materiaalia) Koko ilta taitaa mennä pennun tuoksuisessa loppupäivässä, yö sitä vastoin, taitaa mennä valvoessa, kun vauvalla on ikävä äitiä. Jospa se tuo Iitu osais auttaa edes hieman.... Epäilen, mutta ihmeitähän aina sattuu. Iitu onkin nyt metsällä miehen kanssa, onpahan sitten hieman rauhallisempi kun...


blogivirta.fi
Keskiverto lintuharrastaja -

Blogihiljaisuuteni ajan tärkein lintuharrastuskulttuurin ilmiö on epäilemättä Eelis Raritétin ilmitulo. Oletan kaikkien blogini lukijoiden jo tutustuneen ensimmäiseen fiktiiviseen orniglamrokkkariin, mutta mikäli ilmiö ei ole tuttu, niin Eeliksen kotisivuilta löytyy kaikki tarpeellinen. YouTubessa on aika liuta kappaleita, mm. musiikkivideot kappaleista Retkikummisetä ja Mr. Orni Finland . Eelis Raritét on tietenkin taiteilijanimi; sen takana lymyää muuan kovan luokan...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 Seuraava »