Tänään on 20.06.2018 10:18 ja nimipäiviään viettävät: Into, Inga ja Ingalill. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle alkoholistin läheinen


Me, myself and China -

Tasan viikon päästä lähden takaisin Aasiaan. En voi väittää, etteikö alkaisi tulla pientä lähtöahdistusta kun edes kuvittelen hyvästien sanomista. Koti-ikävää en ole potenut edes lapsena, mutta ulkosuomalaisuuden myötä olen joutunut käydä läpi monet vaikeat hyvästit, eivätkä ne tunnu helpottavan vieläkään. Onneksi sentään sain tällä kertaa viettää Suomessa jopa 6,5 viikkoa ja vaikka niistäkin yli kaksi viikkoa meni ulkomailla, olin sentään perheen kanssa...


blogivirta.fi
Markus Janssonin blogi -

Kela tilasi taannoin tutkimuksen CFS / ME / SEID (jatkossa käytetään uutta termiä SEID) liittyen. Syynä oli ilmeisesti se, että ihmiset olivat alkaneet herätä tähän sairauteen ja sairastuneet alkaneet saada oikeita diagnooseja siihen (masennus yms. väärien diagnoosien sijaan), koska tieto oli lisääntynyt.  Tutkimus valmistui   nimellä "Krooninen väsymysoireyhtymä. Etiologia, diagnostiikka, hoito sekä kuntoutusinterventiot", tekijöinä Iris Pasternack, Anni Remahl, Anneli...


blogivirta.fi
Majlynn -

Loppu on hiljaisuutta -Hamlet Niin. Kuten jo alkutekstistä voi ehkä päätellä, ajattelin tänään pureutua hieman vakavampaan asiaan. En ajatellut nyt puhua ICS-pöydistä tai Kelly-laukuista. Ajattelin puhua kuolemasta -itsemurhasta, tarkemmin sanottuna. Sattui nimittäin niin, että eräs minulle läheisen ihmisen läheinen henkilö ajautui itsemurhaan. Se oli kaksi viikkoa sitten. Poismenneen läheiset löysivät hänet ulkoa roikkumasta. Kammottava tapa jättää tämä maailma - eikä...


blogivirta.fi
RAAPIMAPÖLKKY -

Alustuksena, että olen pyöritellyt viimeisen vuoden ajan mielessäni kahta englanninkielistä sanaa kuin mantraa: divergentti ja serendipiteetti. Ne ovat herättäneet ajatuksissani enemmän vastakaikua enemmän kuin mikään muu pitkiin aikoihin: Kyky ajatella ja reagoida tavallisesta poikkeavilla, luovilla tavoilla sekä sattuman ohjaamat, odottamattomat löydöt. Minä niin tykkään! Sovellanpa siis niitä blogaamiseen ja kirjoitan postauksen, jollaista en normaalisti kirjoittaisi...


blogivirta.fi
Verkkolehti InMediasRes -

Kirjaa kirjoittaessani pohdin... Vakava, henkeä uhkaava sairaus muuttaa maailmaa. Tai ainakin se muuttaa näköalan. Sairastunut katsoo elämää toisin kuin hän terveenä katsoi, samoin tekevät hänen läheisensä. Kun sairaus todetaan, tulevaisuus muuttuu epäselvemmäksi kuin ennen. Tilalle tulee uusia asioita, ja uusia tunteita. Uudet tunteet valtaavat myös läheisten elämän - eivätkä vain aikuisten elämää, vaan myös lasten, joille sairastunut on läheinen, ehkäpä äiti, kuten...


blogivirta.fi
Markus Janssonin blogi -

Kela tilasi taannoin tutkimuksen CFS / ME / SEID (jatkossa käytetään uutta termiä SEID) liittyen. Syynä oli ilmeisesti se, että ihmiset olivat alkaneet herätä tähän sairauteen ja sairastuneet alkaneet saada oikeita diagnooseja siihen (masennus yms. väärien diagnoosien sijaan), koska tieto oli lisääntynyt.  Tutkimus valmistui   nimellä "Krooninen väsymysoireyhtymä. Etiologia, diagnostiikka, hoito sekä kuntoutusinterventiot", tekijöinä Iris Pasternack, Anni Remahl, Anneli...


blogivirta.fi
Hukkapaloja -

En yhtään ihmettele miksi taas on lähipäivinä ollut jotenkin levoton olo. Jännittää, pääsenkö harjoitteluun erääseen kovin mieluisalta tuntuvaan paikkaan ja se, "joudunko" erääseen koulutukseen. Koulutuksen loppupuolella olisi tarkoitus tehdä pienimuotoinen päättötyö ja tämä tieto ahdistaa. En tiedä miksi, ehkä siksi kun siitä tulee AMK-opiskeluajat mieleen :P Onneksi ahdistuksen lisäksi viimepäiviin on mahtunut mukaviakin juttuja. Tapasin (voisin sanoa pitkästä...


blogivirta.fi
"Arbeiten und Lieben" -

Tyly nainen tekee eroa. Oikeammin erotyötä. Hän kysyy miksi, miksi, miksi ei? Sitä on kuin puoliksi ruvella ja puoliksi verissään oleva paviaani. Joka ei edes tiedä, että mistä helvetin kohdasta nyt vuotaa. Ei riitä kädet peittämään kaikkia haavoja, ja vähän jo rupeutuvia haavoja raapii tyhmä ja avuton paviaani auki minkä kerkeää. Niin. Tyhmä ja avuton paviaani. Mitä muutakaan se osaisi. Kuin olla niin helvetin paviaani, vuodesta toiseen. Tylystä naisesta tulee entistä...


blogivirta.fi
Pankreas Kivi -

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4 Esa Ferdinand Ukkonen paarusti kotoaan Rantavitikalta kohti keskustaa. Hänellä oli palaveri, johon hän ei olisi halunnut mennä. Matka ei ollut pitkä, mutta sitäkin ärsyttävämpi. Ensin piti väistellä autoja, jotka kaahasivat vajaata sataa kohti pohjoista, koska suunniteltua kevyen liikenteen väylää ei koskaan oltu toteuttu. Oli ollut tärkeämpiä asioita hoidettavana ensin. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan äidin koira oli ollut kipeä ja...


blogivirta.fi
Asperugo procumbens -

Vähään aikaan ei ole tämä elämä tuntunut sellaiselta, että voisin sanoa olevani tyytyväinen. En pääse tarpeeksi usein tekemään niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Hirmu vaivattomasti ihmiset neuvovat, ettei työtä pidä ottaa henkilökohtaisesti, eikä työasioiden pidä antaa vaikuttaa yksityiselämään. Kuuluu viettää tasapainoista vapaa-aikaa läheisten ja ystävien kanssa. Entä, jos ei


blogivirta.fi
Kiukkupussille sulhanen -

Suuri, suuri suuri ongelma. Nimittäin se paljon puhuttu vieraslista! En olisi uskonut oikeasti, että se tuottaa meillekin näin paljon ongelmia. Tai tottahan teitä ihanuuksia ihmisiä kutsuisi vaikka kuinka, mutta kun se penteleen ruoka tulee maksamaan jo 190 hengelle 4180 plus siihen iltapalat noin 1330€, eli 5510! Tässä nyt kuitenkin olen opiskelija ja tuo siippa intissä niin ei tuota rahnaa niin hirmuistasti ole kyllä meille ilmaantunut sukan varteen. Jotain, jotain pitäisi keksiä...


blogivirta.fi
Life as I know it -

Eilen meillä oli kylässä kaveripariskuntamme ja teimme joululahjaksi saadulla padalla fondueta ensimmäistä kertaa. Miehet suhtautuivat ideaan melkoisen epäilevästi mutta lopputulos oli (ilmeisesti) kaikkien mielestä oikein hyvä. Dippailtavana oli kukkakaalia, lihapullia ja tietysti vaaleaa leipää. Ehdottomasti kokeilemme toistekin! Kuvia en taas muistanut ottaa, harmi :( Eräs eilisen illan puheenaiheista oli uusien ihmisten tapaaminen ja heihin ystävystyminen. Tämä aihe on ollut...


blogivirta.fi
Kerttulin elämästä ja sen vierestä -

Pääsiäisviikko puolessa välissä. Pääsiäis-passioni kävin kuuntelemassa tällä kertaa vanhassa kirkossa. Ja kysessä oli Johannes-passio, jota en kovin hyvin tunne. Matteus-passiota taas kuuntelin viikonloppuna levyltä pariin otteeseen. Osaan sen kohta ulkoa, niin hienoa musiikkia se on. Kun kuuntelee jotain paljon, toiseen kyllästyy tai toiseen taas ei. Matteus-passion alkukuoro on yksi sellaisista asiosta mihin en heti kyllästy. Toinen tämän hetkinen lempparini on Ich will bei...


blogivirta.fi
Pariisi harmaan eri sävyissä -

Viikko on hurahtanut nopeammin kuin aikoihin. Uusi työ vaikuttaa olevan kaikkea sitä mitä toivoinkin: jokainen päivä on erilainen, sovellan käytännössä opiskelemiani asioita ja opin joka päivä uutta. Aika kuluu siivillä, mutta todellisuudessa työpäivä ovat pitkiä ja myös suhteellisen raskaita. Kun työpäivän pituus on vähintään 10 tuntia ja siihen lisätään pari tuntia työmatkoja, vapaa-aikaa työltä ja nukkumiselta jää 2-3 tuntia/ päivä. Kyseisestä syystä...


blogivirta.fi
Pariisi harmaan eri sävyissä -

Viimeinen viikonloppu ennen lomaa Suomessa meni nopeasti, niin kuin aina. Perjantaina tuli käytyä Galeries Lafayetten ruokapuolella ostamassa tuliaisherkkuja läheisille. Jos yhtään ruuasta välittää niin vierailu kyseisellä osastolla tai vastaavasti Le Bon Marchen ruokapuolella kannattaa kyllä. Tällä kertaa lähdin ostamaan äidilleni Mariage Frères ’n teetä ja pakkohan sieltä huumaavista tuoksuista oli jotain poimia omaankin kassiin… :) Sunnuntaina tuli käveltyä Champs...


blogivirta.fi
Underway -

Usein sitä miettii kaikkea, mikä omassa elämässä on hullusti. Ei jaksaisi mennä töihin, ei jaksaisi urheilla, ei jaksaisi mennä ja tehdä jotain kavereiden kanssa. Ja sitten kun muilla on muuta tekemistä tai he eivät jaksa nähdä sua, pistää vihaksi. Ihmisissä, joita tapaa päivittäin, on kaikkia ärsyttäviä piirteitä. Jos koittaa soittaa kavereille, ne ei vastaa..päivät ovat siis melkoista painimista epämiellyttävien asioiden kanssa. Omasta elämästänihän puuttuu mies...


blogivirta.fi
Hyvän Olon Blogi -

Hemmotteluhetki syntyy usein pienistä asioista, kuten löhöilystä ja laiskottelusta, saunomisesta, herkuttelusta, pitkistä yöunista, ostosten tekemisestä ja television katsomisesta. Useimmille itsensä helliminen on rauhoittumista ja itsekseen olemista, mutta myös läheisten ihmisten tapaamista ja mukavaa yhdessäoloa. Hemmottelussa tärkeää on kiireettömyys ja tunne, että ajankäytöstä saa päättää itse. Tavoitteena on hyvä mieli ja rentoutuminen, piristyminen ja arjen...


blogivirta.fi
Pariisi harmaan eri sävyissä -

Juanita lähetti mukavan joulumeemin Madridista. Tämä olikin ihkaensimmäinen blogiini tupsahtanut kysely ja vastailin siihen oikein mielellään. :) Kehoitan tasapuolisesti kaikkia innokkaita tekemään samoin. pidätkö joulusta? miksi? Joulu on ehdottomasti suosikkiaikaani. Parasta joulussa on se erityinen tunnelma, mukavat perinteet ja rauhallinen ajanvietto läheisten kanssa. Joulusauna, herkuttelu, kauniit joululaulut, kuusen koristelu, kynttilän valossa rentoutuminen ja yhdessä...


blogivirta.fi
Pariisi harmaan eri sävyissä -

Johan kuluukin aika huomaamatta ohitse. Näin kai siinä käy, kun pitää aina puolen vuoden asiat hoitaa ja läheisten kanssa viettää aikaa kuluneiden kuukausien edestä yhden pienen loman aikana. On kyllä ollut hassu huomata, miten tottunut sitä jo onkin uusiin tapoihinsa. Enpä taida edes uskaltaa ajatella, millaista on/olisi palata Suomeen vaikkapa kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Vaikka kai sitä taas tottuisi tähänkin menoon. Eri asia sitten haluaako sitä ihan...


blogivirta.fi
Pariisi harmaan eri sävyissä -

Kulunut vuosi on hurahtanut taas vauhdilla ohi. Välillä tuntuu, ettei vuoden aikana ehtinyt juuri mitään tehdä. Kuvien läpikäynti palautti mieleen kuitenkin lukuisia ihania muistoja menneiltä kuukausilta. Päätös jatkaa elämää Pariisissa. Keväällä ja loppuvuodesta päässä risteili pelko, että joutuisin olosuhteiden pakosta palaamaan pitkäaikaisesti Suomeen. Tuskanhiki nousee otsalle, kun mietinkin sitä tunnetta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Luulenpa, että kotiinpaluusta...


blogivirta.fi



Pariisi harmaan eri sävyissä -

Ihana, ihana loma Suomessa läheisten ympäröimänä on nyt ohi ja paluu arkeen kolkuttelee ovella. Lähteminen on aina vaikeaa, vaikka aina etäisyyteen nopeasti taas tottuukin. Huonoin puoli ulkomailla asuessa onkin ehdottomasti rakkaiden ihmisten sijoittuminen eri maihin. Lentokentällä alkaa edelleenkin aina väkisin alahuuli väpättämään ja silmät kostumaan . Onneksi on kuitenkin mieli täynnä kauniita hetkiä ja sydän pullollaan läheisistä imettyä lämpöä. En muutoin ole...


blogivirta.fi
helinää ....... ja sirpaleita -

pieni ryijy, lähikuva.  v ajaalla neljällä eurolla kirpputorilta jonkun ihmisen tuntien uurastuksen  tulos. m inulla tulee tästä mieleeni siskoni ja lapsuuden kesät. s isko pitkine vaaleine hiuksineen maalaismaisemassa. Hän on/oli varsinainen elovena-tyttö. t osin emme ehkä ihan näin käsi kädessä, onnellisina kirmanneet lapsuudessa  - mutta sitäkin tärkeämpää on aikuisiän ystävyys. kuka ymmärtääkään paremmin kuin sisko tai veli, joka on samoista lähtökohdista...


blogivirta.fi
Näkökulmakysymys -

Minun pitäisi tehdä töitä, mutta sen sijaan päätin siivota tiedostokansioita. Löytyi tämmöinen pari vuotta sitten luovan kirjoittamisen kurssille tehty hommeli. Julkaisen sen tässä, kirjoitusvirheineen, koska samat asiat on mielessä aina vaan. Minä kirjoittajana Olen kirjoittanut aika vähän mitään kaunokirjallista. yliopistossa tulee kirjoitettua enemmän tieteelistä tekstiä tai muuta, ei-fiktiivistä:työhakemuksia, esittelyjä, tehtäviä… Pidän itseäni hyvänä...


blogivirta.fi
Lambin seikkailut..ja sekoilut -

Taas ollaan siinä tilanteessa,et journaliin kirjoittaminen alkoi tuntua järkevämmältä. Täytyy sitten kirjoittaa. Pääsiäisen,ansaitun neljän päivän vapaan, oon käyttänyt lähinnä hyödyttömästi sallien itselleni yliannostuksen suklaamunia ja pashaa. Nukkuminen ja kuva-analyysin kirjoittamisen YRITTÄMINEN lasketaan hyödylliseksi. ..Kuva-analyysistä: On se vaikeaakin mutta olis sen jo eilen pitäny valmistua,jos olisin ollut aktiivinen. Tässä vaiheessa viikkoa on alkanut...


blogivirta.fi
Sekahedelmäsoppa -

Muhkea karvapalloni Oona, tämä neidin otin kuusi vuotta sitten Boondock'sin löytöeläintalosta. Neiti oli hylätty kovilla talvipakkasilla tamperelaisen kerrostalon pihaan useiksi vuorokausiksi. En ymmärrä miksi, sillä Oonaa ystävällisempää ja ihmisrakasta kissaa saa etsiä. Erityispiirteitä: oksentaa karvapötköjä useasti viikossa ja yleensä matolle, pystyy kevyesti nukkumaan ympäri vuorokauden vain välillä käyden ruokakipolla. Kaunis Duracell-pupuni Bianca, devon rex...


blogivirta.fi
Kohti Kuohua -

Tänäkin kesänä moni löytää uuden ystävän. Naapuriin muuttaa uusia lapsia, harrastuksen parista löytyy kiva kaveri tai kesäleirillä tutustuu hauskaan porukkaan. Myös meillä Kuohun työryhmässä on solmittu uusia ystävyyssuhteita ja koeteltu vanhoja. Ystävyys ei ole ihan itsestäänselvä juttu. Kaikista ei tule ystäviä, vaikka muuten tultaisiinkin ihan hyvin toimeen. Ja joskus ystävä vain lakkaa olemasta läheinen, vaikka mitään riitaa ei olisikaan. Toisinaan ystävän...


blogivirta.fi
tavallista elämää -

PANU LARNOS [ ] Minulla on hyvä kroppa [x] Olen varattu [ ] Tykkään vain balladeista [ ] Pussailen tyttö/-poika ystävääni julkisesti [ ] Laulan naisille [x] Tykkään tehdä hauskoja ilmeitä kameralle [ ] Pikkutytöt tykkäävät minusta TOTAL: 2 KRISTIAN MEURMAN [ ] Olen ylimielinen ja itserakas [ ] Tärisen aina kun puhun [x] Minulla on tyhmiä kommentteja [x] Minulla on pitkät hiukset.. [ ] .. jotka useasti ovat likaiset [ ] Minulla on karhea ääni [ ] Näytän ihan hiireltä kun...


blogivirta.fi
La vida linda -

Herätessäni en muistanut, että on isänpäivä. Minulle isänpäivät ovat aina olleet turhia, tyhjiä ja hieman kiusallisia pakollisia juhlapäiviä. Yritin eilen selittää poikaystävälleni, miksi minulle on niin vaikeaa käyttäytyä luontevasti isääni kohtaan isänpäivänä tai oikeastaan minään muunakaan päivänä, mutta vaikka poikaystäväni kovin vakuutteli ymmärtävänsä, tiedän, ettei hän voi ymmärtää minua tässä asiassa. Minulla ei koskaan ole ollut kunnollista...


blogivirta.fi
Tee se itse-elämä -

Kevään tuloa ei täällä Oulussa aina välttämättä huomaa ilmasta. Kyllähän se aurinko taitaa paistaa vähän enemmän kun talvella, mutta aamulla kun lähtee polkemaan kouluun on pakkasta vielä kymmenen astetta. Yksi asia on kuitenkin varma kevään merkki, nimittäin pääsykoelukijat. Käväisin tuossa pari päivää sitten kaupunginkirjastolla tenttiin lukemassa ja se lukusalihan oli aivan täpösen täynnään Galenosta ahmivia, laskimia näpytteleviä ja anatomian kuvien...


blogivirta.fi
Heiccu -

1. Mitä sellaista teit vuonna 2015, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin? Menin naimisiin, pääjärjestin Ropeconin. 2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja teetkö enemmän ensi vuodelle? En pitänyt. Lupasin maksaa opintotuistani 10% pois, mutta jäi puoleen, lupasin kokeilla 12 uutta urheilulajia, jäi 8:aan. En sinällään koe tätä epäonnistumisena, koska tarkoitus oli luoda tavoitteita, ei tehdä hampaat irvessä. Ensi vuodellekin pyrin tekemään kaikenlaista, mutta enemmän teema on...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Seuraava »