Tänään on 21.04.2019 05:43 ja nimipäiviään viettävät: Anssi, Anselmi ja Camilla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle alue


Levyhylly -

Talk Talk-yhtye kuuluu siihen lukemattomaan joukkoon "kaupallisia yhtyeitä", jotka kuuluivat ja näkyivät omassa lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa, mutta jotka tästä syystä sitten omissa valinnoissa sivuutti täysin. Sekaannusta aiheutti varmasti myös samalla tavalla nimetty aikalainen 'The The', joka sekin kai on ihan aikuisten oikeasti hyvää musaa? Bändi perustettiin 1981 ja se hyppäsi uuden aallon vesille, yhdistellen myös kevyen synteettistä soundia, ehkä lähimpänä Duran...


blogivirta.fi
Markus Janssonin blogi -

Mari Kosonen ja Marco de Wit ovat joutuneet jatkuvan lastensuojeluterrorin kohteeksi , koska eräät häiriintyneet suvakit tehtailevat heistä perättömiä lasuilmoituksia. Lastensuojeluviranomaisia, eikä edes poliisia kiinnosta selvittää asioita sen vertaa, että perättömiä ilmoituksia tekeviä saataisiin kuriin ja lasu lopettaisi ilmiselvästi perättömien ilmoitusten selvittelyn. Tästä johtuen tein asiasta hallintokantelun Tampereen aluehallintovirastolle (Marin ja Marcon luvalla)...


blogivirta.fi
Markus Janssonin blogi -

Mari Kosonen ja Marco de Wit ovat joutuneet jatkuvan lastensuojeluterrorin kohteeksi , koska eräät häiriintyneet suvakit tehtailevat heistä perättömiä lasuilmoituksia. Lastensuojeluviranomaisia, eikä edes poliisia kiinnosta selvittää asioita sen vertaa, että perättömiä ilmoituksia tekeviä saataisiin kuriin ja lasu lopettaisi ilmiselvästi perättömien ilmoitusten selvittelyn. Tästä johtuen tein asiasta hallintokantelun Tampereen aluehallintovirastolle (Marin ja Marcon luvalla)...


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

MIT:ssä on kehitetty menetelmiä liikutella suuria betonilohkareita ilman työkoneita. Menetelmät perustuvat eri painoisiin betoneihin sekä huolelliseen suunnitteluun. Kun betonista valmistetaan suuria rakennuspalikoita harkiten, kykenee jopa 25-tonnisen lohkareen siirtämään käsin paikoilleen. Oheisella videolla esitellään lohkareet ja niiden siirtely: Näitä lohkareita voidaan valmistaa tarvittuja muotoja ja kokoja. Lohkareen tummempi alue on painavampaa betoniseosta, joka pitää...


blogivirta.fi
Suomalaisena Virossa -

Matkustaminen on nykypäivien suomalaisille tuttua touhua. Totta kai toiset matkustavat useammin tai kauemmaksi kuin toiset. Joillekin taas kelpaavat vain extremejutut ja -kohteet, ne harvinaiset paikat, jonne on vaikea päästä. Joillekin taas ylelliset luxuslomat antavat sitä kauan kaivattua rentoutumista arjen kurimuksesta ja työelämän paineista. Ja monet matkustavat työkseen niin paljon, että lomillaan he eivät lentokoneeseen nouse. Ja onpa niitäkin jotka huolestuvat...


blogivirta.fi
Sään takaa -

Pääsiäisviikonlopun menoliikenne alkaa kiirastorstaina aurinkoisessa poutasäässä ja lämpötila voi kohota maan eteläosassa paikoin jopa 17 asteeseen! Suomen säähän on jo useita päiviä vaikuttanut laaja korkeapaineen alue, joka on pitänyt sään enimmäkseen aurinkoisena ja poutaisena. Korkeapaine heikkenee loppuviikon ajan ja siirtyy vähitellen pois Pohjois-Euroopan yltä, mutta kiirastorstaina on edelleen laajalti selkeää. Pääsiäisen menoliikenne alkaa siis aurinkoisessa...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Naton laivasto-osasto Helsingissä - kuva: IJL (C)  Ilmassa on vakavia merkkejä hallitsemattomasta kehityksestä, liittyen tasapainoon, uhkakuvien tummenemiseen aina suursotaan saakka. Pelinrakentajia on kolme presidenttiä: Xi Jinping Kiinasta, Donald Trump Yhdysvalloista ja Vladimir Putin Venäjältä – EU:lle ei jää tässä nyt roolia, mutta Suomelle kohdistuu – kaikkien yllätykseksi. … 1 Alku hallitsemattomuuteen lähtee liikkeelle Lähi-idästä – Israelista [Nykyinen pm...


blogivirta.fi
Jotain Maukasta -

PRESSIMATKA/FINE BRANDS Näin kevään korvilla on hyvä hetki heittää ajatukset viime kesän lopulle. Kävin tällöin visiitillä Pereladan viineihin tutustumassa ja samaisen talon järjestämillä, hulppeilla musiikkifestareilla. Olihan upea kokemus. Embordàn alue - Read more...


blogivirta.fi
Filosofian puutarhassa -

Eduskuntavaalien tulos oli tänäkin vuonna jännittävä. Vaalikauden kuluessa entistä selvemmin oikeistopopulistiseksi puolueeksi muuntautunut Perussuomalaiset nousi. Se ei ole ihme: se pystyi erottumaan selvästi kaikista muista. Enimmäkseen kielteisesti, jos minulta kysytään, mutta politiikassa erottuvuudella on väliä, kuten myös sillä että kaikkien teemojen vastarannankiiskenä Perussuomalaiset onnistuivat profiloitumaan vaihtoehdoksi sekä kovaa oikeistolaista politiikkaa...


blogivirta.fi
Elämää koivun ja palmun alla -

Eilen sunnuntaina lähdimme Suomen vaalipäivän kunniaksi syömään Meson El Monasterioon.  Itse äänestimme ennakkoon täällä Puertossa. Menimme tällä kertaa komeasti taksilla Los Realejosin puolella olevaan ravintolaan, mutta sinne pääsee myös bussilla nro 352 sekä tietysti omalla autolla, ravintolalla on suuri paikoitusalue. Meson el Monasterio ei ole vain yksi ravintola vaan oikeastaan pieni ravintolakylä, jossa on useita ruokapaikkoja ja baareja sekä pieni kauppa...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) ovat yhteishankkeessa tutkineet metsätalouskäytäntöjen vaikutuksia metsien monimuotoisuuteen. Tulosten mukaan talousmetsien luonnonhoidon toimet ovat oikeansuuntaisia ja niillä on positiivisia monimuotoisuusvaikutuksia. Metsien käytön ekologista kestävyyttä voidaan edelleen lisätä puuntuotannon ohella. Kuva: Pixabay Luken ja SYKEn yhteisessä tutkimushankkeessa (2017-2019) selvitettiin, miten metsänkäsittelyssä ja...


blogivirta.fi
Elämää koivun ja palmun alla -

Orzolasta palattiin Arrecifeen ja sieltä jatkettiin vähän matkaa Puerto del Carmeniin. Oltiin varattu mielestämme vähän parempi kämppä viimeiseksi yöksi. Apartementos Las Gaviotas lupasi bungalow-asumista rannalla ja otimme lisäksi puolihoidon, jotta saisimme nauttia sunnuntaipäivästä kaikessa rauhassa. Alue oli laaja ja siinä oli useita eri osia, joissa oli jokaisessa oma uima-allas. Meidän alue oli nro 7 ja se oli kaukana rannasta ja huoneistomme sijaitsi kadun varrella. Asunto...


blogivirta.fi
Stylefellow -

Pukeutuminen on mielenkiintoinen elämän osa-alue, johon olen kiinnittänyt huomiota viimeiset seitsemän vuotta. Lähtökohtani oli yksinkertainen, sillä halusin pukeutua töihin paremmin – tulla hyväksi bisnespukeutujaksi. Tästä lähtökohdasta perustin Tyyliniekka-blogin, josta kuoriutui vuosien jälkeen nykyinen Stylefellow. Lopputuloksena vaatteiden osalta yhteensopiva vaatekaappi, joka kestää aikaa ja käyttöä Vuosien saatossa olen kokeillut ja hankkinut vaatteita laidasta...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Takaisin Stamm-hanoihin, nyt luvassa mehua kunnolla. 6%, samea, erittäin appelsiininen tuoksu. Nektarimaista intensiivisyyttä ja katkeruus taas hyvässä kondiksessa. Mutta nyt mallas häipyy täysin, juoma on liian hedelmäinen. Tästä oluesta näyttää olevan myös appelsiini- ja veriappelsiiniversiot. En osaa venäjää, mutta Jugosa tuskin viittaa Jugoslavian alueeseen. Jugoslaviahan tarkoitti eteläslaaveja, joten ehkä tähän on haettu eteläisiä mandariineja. Panema, 12.4.2019.


blogivirta.fi
Go Rin No Sho -

Skeptikko 1/2019 Matti Virtanen: Ilmastopaniikki – hoito-opas. Docendo 2019. Skeptikoille tuttu yhdistyksen perustajajäsen Matti Virtanen tarjoilee uudessa kirjassaan mediassa ja politiikan käytävillä rehottavaan ilmastopaniikkiin täsmälääkitystä, mutta onko se vain homeopatiaa tai muunlaista uskomushoitoa? Näin ainakin voisi päätellä teoksen sosiaalisessa mediassa aiheuttamista torjuntareaktioista. Virtasen alarmisteille juottama karvas linimentti on heti kättelyssä sylkäisty...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Vuotoksen tekoallashankkeelle tuli tänään lopullinen piste. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valtioneuvoston tekemää Natura-poikkeusluvan hylkäyspäätöstä vastaan tehdyt valitukset. Kemihaara. Kuva: Petri Savolainen / flickr ( CC BY-NC 2.0 ) Valtioneuvosto hylkäsi 1. helmikuuta 2018 Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavaa varten tehdyn poikkeuslupahakemuksen Natura 2000 -alueen suojelusta Kemihaaran, eli Vuotoksen tekoaltaalle. Päätöksestä tuli valituksia korkeimpaan...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Yhteistyössä Tallink Jos Tarton keskusta on pastellisävyjen värittämää hillittyä tyylikkyyttä, niin alue missä sijaitsee Luova kaupunki Aparaaditehas on rosoista vanhaa puutaloaluetta. Kaikkialla on niin siistiä, ei roskan roskaa missään. Jokin… The post Kevätmatka ihastuttavaan Tarttoon – nähtävyydet ja ravintolasuositus appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Lempipaikkojani -

Berliini on monipuolinen koko perheen matkakohde! Saksan pääkaupunki on suuren kokonsa ja valtavan tarjontansa takia niin lapsia kuin aikuisia kiinnostava kaupunkilomakohde. Sieltä löytyy niin historian havinaa, rosoista katutaidetta ja hipsterialueita, maamerkkejä, ostoskatuja, katuruokaa että parempaa purtavaa, lukuisia museoita ja gallerioita. Tarjonnan laajuuden takia kaikille löytyy varmasti itseä kiinnostavaa tekemistä. Museovinkit perheille Berliiniin Museotarjonnasta löytyy...


blogivirta.fi
Me, myself and China -

Kap Verde on otollisesta sijainnistaan huolimatta vielä varsin vieras kohde monelle suomalaiselle. Meille se valikoitui kohteeksi juurikin miellyttävän ilmaston, suht. lyhyiden lentojen ja eksoottisuudensa takia. Espanjasta tehtyä Marokon päiväretkeä lukuunottamatta oli tämä kaikkien ensimmäinen kerta Afrikassa. Koska lomamme ajankohta oli joulu, olivat pakettimatkojen hinnat pilvissä jo kesällä ja näin totesimme omatoimimatkan olevan ainoa vaihtoehto. Jos matkustaa sesonkien...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Nyt on kulunut suunnilleen kuukausi edellisestä blogikirjoituksestani , joten ajattelin aktivoitua tällä kertaa kertomaan lisää sää- ja luontoasioista, ennen kuin alan postailemaan kirjoitusjonossa olevia Suomen eduskuntavaaliteemaisia aiheita - eli katsotaanpa tässä sitä, miten kevät on alkanut etenemään ja tulee etenemään jatkossa Etelä-Suomessa! Sitten viime kerran on ehtinyt tapahtua säässä ja luonnossa jo melko paljon: pääpiirteissään sää- ja kevätkehitys on...


blogivirta.fi



Sukututkijan loppuvuosi -

Olin sekaisin viime viikon luennon jälkeen ja nyt tajuntani on täysin räjähtänyt kirkkojen sisätilojen kanssa. (Joilla ei olisi mitään väliä, elleivät olisi osa entisajan ihmisten arkea ja erityisesti pyhää.) Perinteisesti "muuta hakiessa" tuli nimittäin eteeni Anna Nielsénin luku  On Church Art and Architecture during the Swedish Reformation Era kirjassa  Re-forming Texts, Music, and Church Art in the Early Modern North (2016). Nilsénin esityksessä erotellaan keskiaikainen...


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

suomen kielen päivänä Jotkut papuilevat, ettei ole aikaa lukea romaaneja. Kun pitää mennä sinne sun tänne ja olla siellä ja täällä. Ja sitten ei voi osallistua kirjakeskusteluihin. Mitäs jos kokeilisi helpotettua suomenkielistä kirjallisuutta? "Lasten kamarissa oli pimeää. Mutta ruokasalin ovi oli raollaan ja sieltä loisti valo." tai "Lastenhuoneessa oli pimeää. Vain ruokasalin ovi oli hieman auki, ja sieltä loisti valoa." Toinen on alkuperäistä Minna Canthia vuodelta 1886...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Itä-Suomen yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luken) tutkijat ovat löytäneet lisävahvistusta sille, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisten sarasoiden hiilen sidontaan. Ympäristötieteen alan johtavassa tiedelehdessä Global Change Biologyssa juuri julkaistut tulokset esittävät, että sarasuot ovat herkempiä kuivumiselle, kuin suoranaiselle ilman lämpenemiselle. Suon vedenpinnan taso määrää pystyvätkö sarasuot sopeutumaan ilmaston muutokseen, vai muuttuvatko ne tulevaisuudessa...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Apple on korottamassa nykyisen iPhone XS -puhelinmallin seuraajan näytön kokoa 6,1 tuumaan tänä vuonna, kertoo japanilainen Macotakara-verkkosivusto . iPhone XS:n näyttö on kooltaan 5,8-tuumainen, mutta edullisemmassa iPhone XR:ssä on 6,1-tuumainen näyttö. Macotakaran mukaan tämän vuoden iPhone-mallit tulevat säilyttämään aiemmista malleista tutun Lightning-portin, vaikka iPadeissa onkin otettu käyttöön USB-C-liitäntä. Apple aikoo pakata puhelimen myyntipakkaukseen kuitenkin...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Eläkkeensaajien kerhossa minuun otti yhteyttä muuan rouva Rossi.  Kuten nimikin kertoi, hän kuuluu miehensä kautta Rossien sukuun. He ovat kotoisin Uuraisilta, aivan Saarijärven rajan tuntumasta. Tutustuttuamme hän toi minulle nähtäväksi kirjan, joka kertoo Toivo Rossista, heidän sukuhaaraansa kuuluvasta  informalistisesta taiteilijasta, joka teki merkittävän uran myös Suomen Kuvataidejärjestöjen liiton  ja Tampereen Taideyhdistyksen hallituksissa, Hämeen läänin...


blogivirta.fi
Kukkapilli -

Loppumatka Medellíniin sujui hyvin, mitä nyt Bogotan maahantuloselvityksessä oli puolentoista tunnin mittainen jono. Kun vihdoin tuli minun vuoroni, ja pääsin luukulle, virkailija alkoi tentata minua kaikenlaisilla kysymyksillä, jollaisia minulta ei ole koskaan ennen kysytty (kuten että oliko minulla luottokortteja ja kuinka monta). Kun luulin, että homma oli vihdoin selvä ja pääsisin jatkamaan matkaani seuraavan lennon lähtöportille, mies ottikin passini ja lähti kävelemään...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Huhtikuuni on jo useana vuonna alkanut Messukeskuksen perinteisillä Kevätmessuilla. Olen nyt neljättä kertaa messubloggaajanakin mukana. Kun lumet ovat sulaneet, pensaat alkavat puskea pieniä vihreitä silmujaan ja mustarastaan huilumaista lurittelusta voi… The post Kevätmessut 2019 – värikäs ideapuutarha alue ja erilaisia parveke ideoita appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Tehtävänimikkeenä Laura -

Vaikka - tai ehkä juuri siksi - olen töissä päiväkodissa, en ole kotona kovinkaan kummoinen touhuaja lasten kanssa. Minä ohjeistan ja töytäisen oikeaan suuntaan tai ideoin tekemsien, mutta harvemmin tungen itseni siihen mukaan. Me ulkoillaan, me retkeillään ja joskus askarrellaan tai pelataan yhdessä. Onnekseni - tai ehkä juuri siksi - lapseni ovat loistavia touhuamaan keskenään. Tänään huomasin, että ehkä tämä pieni laiskuus täytyisi ottaa mukaan muillekkin elämän...


blogivirta.fi
Urantia-kirjan opetuksia - omin sanoin kertoen ja soveltaen -

Puistolumikello, joskus lumikello, (Galanthus nivalis) on varhain kukintansa aloittava narsissikasvi, jonka luontainen levinneisyysalue on Etelä-Euroopassa. Suomessa sitä käytetään koristekasvina. Puistolumikellon kukat ovat valkoiset ja kellomaiset. Lähde: Wikipedia. Kevään ihme Tämän sivun kuvat on otettu 4. huhtikuuta 2019 takapihalta sieltä, mihin nurmikko kohta nousee. Sitä ennen ehti lumikello, joka sattui olemaan sopivasti laskevan auringon valaistuksessa. Kevään ja kesän...


blogivirta.fi
KastehelmiB -

  Loviisan läheisyydessä Helsingistä noin reilun tunnin ajomatkan päässä Ruotsinpyhtäällä on Strömforsin ruukki. Punatiiliset rakennukset sijaitsevat luonnonkauniissa maisemassa, Kymijoen rannoilla. Tunnelma on rauhallinen ja historiallinen. Ruukkialueen läpi kulkee kylätie, jonka varrella on entisiä työväen asuinrakennuksia 1800 ja 1900-luvun alkupuolelta. Strömforsin ruukin perusti vuonna 1698 Johan Creutz . Se on yksi Suomen vanhimmista rautaruukeista. Olimme kotimatkalla...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 50 51 Seuraava »