Tänään on 19.06.2018 00:20 ja nimipäiviään viettävät: Siiri, Sigrid ja Siri. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle analyysi


INAhdus -

Kesällä on tietenkin aikaa lukea koko vuoden kirjat. Kokosin listalle muutamat omat suosikkini ja kerron, mitä aion itse lukea. Pahoittelen, että kirjat ovat lähes pelkästään omaan työpaikkaan liittyviä - en ole kerta kaikkiaan ehtinyt lukea juurikaan muiden kustantamoiden kirjoja, mutta yritän ryhdistäytyä syksyllä. Tällä pinolla voisi selvitä yhden loman.  Tästä se lähtee: Jos olet ruuhkavuosi-ihminen  ja sinulla on vaikeuksia keskittyä fiktioon, mutta vertaistuki...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Sain reilu vuosi sitten sähköpostia Portugalista. Anu Patrakka oli samassa tilanteessa kuin minä, eli ulkomailla asuva tulevan syksyn suomalainen esikoiskirjailija. Kuluva vuosi on ollut molemmille jännittävä ja kirjoittamisen täyteinen ja on ollut todella antoisaa jakaa kirjailijuuteen liittyviä ajatuksia yhdessä. Kannustus ja innostus on ollut molemminpuolista ja tarttuvaa, ja olemme molemmat kiitäneet esikoiskirjailijoista kolmatta teostaan valmisteleviksi kirjailijoiksi. Anu...


blogivirta.fi
Myyräntyötä -

YLE on tänään julkaissut nettisivuillaan dosentti Jari Ehrnroothin kolumnin otsikolla " Hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän ".   Se provosoi minua niin, että aloin rustaamaan YLEn poikkeuksellisesti tuohon juttuun tarjoamaan keskusteluun kommenttia.  Kun vastauksestani sukeutui laajempi kuin ensin ajattelin, päätin muotoilla sen tännekin. Ehrnrooth mainostaa jutussaan itsenäistä ajattelua mutta toistaa kuin papukaija Eteläranta-10:n ohjelmaa. YLE selviäisi julkisen...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Sipilän viimeisin informaatiosodan semanttinen syöksähdys on Vaiheistus A-studiossa. Että tarvitaan vain Vaiheistus ja terveydenhuollon tuhoaminen eteneminen sujuvasti. Soinilta on opittu paljon. Keksitään keinotekoisia nimikkeitä aina kun mediassa tai eduskunnassa järki alkaa pilkahdella niin toimitaan kuin pappi, isketään pöytään vaikeita teologisia käsitteitä niin pappi on aina oikeassa. Muutosta ja pohjoismaisen mallin tuhoamista on nyt 29 vuotta ajettu kehitys-diskurssilla...


blogivirta.fi
Parlamenttikirjasto -

Eduskunnan avoimen datan palvelu avattiin eilen osoitteessa http://avoindata.eduskunta.fi  Palvelu tarjoaa koneluettavassa muodossa avoimeen käyttöön lainsäädännön valmisteluaineistoa alkaen vuodesta 2015 kattaen valtiopäiväasiakirjat, äänestystiedot ja poissaolotiedot. Avoimen datan palvelu on kaikille avoin ja datan hyödyntäminen on maksutonta. Avoimella datalla tarkoitetaan julkista tietoa, joka on tarjolla maksutta ja vapaasti uudelleen käytettäväksi koneluettavassa...


blogivirta.fi
Tm² -

En haluaisi ottaa Petersonia puheeksi, koska olen rehellisesti sitä mieltä, että siinä mitä Peterson sanoo ei ole mitään kovin syvällistä tai ihmeellistä. En haluaisi ottaa häntä puheeksi myöskään siksi, että ihmisillä on hyvin voimakkaita mielipiteitä siitä mitä hän "edustaa", enkä halua keskustella niistä mielipiteistä enkä niistä asioista joita hän mahdollisesti "edustaisi". On kuitenkin yksi asia jossa hän on esimerkkinä loistava, ja se on tavassa jolla me...


blogivirta.fi
Juha Sipilä -

(muutosvarauksin) Arvoisa presidentti Halonen, Hyvät kestävän kehityksen ystävät! Lämpimästi tervetuloa kaikille. Tämä vuosittainen Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus –tapahtuma on osa kokonaisuutta, jolla hallitus ja kestävän kehityksen toimikunta seuraavat kestävän kehityksen tavoitteiden etenemistä Suomessa. Uskon että me kaikki lähdemme täältä tänään vähän viisaampina, sekä uusilla näkökulmilla ja ajatuksilla varustettuina. Vuosi 2018 on merkkipaalu...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Aikanaan sanottiin, että HS on presidentin tekijä – ehkä vieläkin. Nyt sanotaan, että HS käy liki epätoivoista käännytystyötä viedäkseen Suomen lännen sotakoneeseen Natoon. Tässä käännytystyössä Hesari ei ole onnistunut, eikä onnistu räikeän manipulaationsa vuoksi [1 . Nyt Helsingin Sanomat parantaa juoksuaan ja tuotti sunnuntaiaamuksi kolme hienoa ja tarkkaan harkittua tekstiä. Ettei liian hyvää, niin samaisessa numerossa pääkirjoitus jarruttaa juoksua ja tuottaa...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Eilen kävin Jyväskylässä kuuntelemassa hankkeen Yhteinen menneisyys, erilaiset tulkinnat: bibliografinen ja kvalitatiivinen analyysi varhaismodernista Ruotsin valtakunnasta Ruotsin ja Suomen historiografiassa 1860-2020 aloitusseminaaria. Tuo nimi vei niin paljon tilaa, ettei blogitekstiin mahdu kaikki 12 esitystä, pahoittelen. NYPL Petteri Impola esitteli alustavia havaintojaan historian väitöskirjojen lähdeluetteloista. Hänellä on käytettävissään digitaalisina noin kolmannes...


blogivirta.fi
Filosofian puutarhassa -

Seksualisti ilmoittaa kyllästyneensä miesvihaan . Miesviha, naisviha, kaikenlaista vihaa on somessa ja maailmassa ylipäätään aivan liikaa. Mikä on muuten hyvä syy pitää somen seuraaminen minimissään. Olen tullut siihen tulokseen että moni somelle tunnusomainen periaatteessa viaton piirre ruokkii helposti vihaa. Kun viestit ovat lyhyitä, joudutaan mutkia oikomaan suoraksi, usein aivan liikaa jos kommentoitavana on yhtään monimutkaisempi aihe. Kun viestejä on tulvaksi asti...


blogivirta.fi
Tm² -

Minulla ei ole  käytössäni tilastollista analyysiä aiheeseen liittyen, joten en esitä tässä kirjoituksessa mitään sellaisia universaalisuuksia kuten "keskimäärin" tai "usein" tms. Sen sijaan pyrin luomaan eräänlaisen mallin tietynlaisista tilanteista, joiden uskon toistuvan riittävän tarkasti ja riittävän usein, jotta voimme avata tässä käsitellystä ongelmakentästä joitain mahdollisia kysymyksiä.  Rajoitan puhetavan heteronormatiivisesti "miehiin" ja "naisiin". Toivon...


blogivirta.fi
Hikatusta - hikkaj -

Voihan kullaisen kevätaamun aloittaa näinkin, kunhan ensin omenapuiden kukkaanpuhkeamista on käynyt verannalla ihailemassa: Lukemalla runovihkon ja kaivamalla tekijän esiin. Männyt. Keijo Virtanen . Zäp Books 2017. Painos 150 Että sattuikin siinä mielessä aihe kohdilleen, kun olen, useinkin, mietiskellyt: Jos olisin metsän puu, vaikkapa mäntymetsässä soleva mänty, ja tulisi tuuli niin - en heiluisi muiden mukana! Varmasti en. Ja kun ei tuulisi - heiluisin vimmatusti. Kenties...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

*** Näin voitaisiin ajatella, kun seuraamme Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toimia. Kiinalainen korkea diplomaatti kertoi Trumpin aiheuttavan tarkoituksellista sekasortoa, mutta olevansa rehellinen puheissaan, joskin äkkipikainen ja helposti johdateltavissa. Trump on ohjattavissa kauko-idän historiallisella viisaudella ja elämän kokemuksella. Ennen kaikkea Kiinan jättimäinen tuotantokoneisto on tehnyt Trumpiin suuren vaikutuksen ja ainakin amerikkalaisiin kuluttajiin, jotka...


blogivirta.fi
Ilux_Ilkka Luoma -

    Näin voitaisiin ajatella, kun seuraamme Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toimia. Kiinalainen korkea diplomaatti kertoi Trumpin aiheuttavan tarkoituksellista sekasortoa, mutta olevansa rehellinen puheissaan, joskin äkkipikainen ja helposti johdateltavissa.   Trump on ohjattavissa kauko-idän historiallisella viisaudella ja elämän kokemuksella. Ennen kaikkea Kiinan jättimäinen tuotantokoneisto on tehnyt Trumpiin suuren vaikutuksen ja ainakin amerikkalaisiin kuluttajiin, jotka...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Susanna Koski on yhtä aikaa ylpeä ja hämmentynyt. Samaan aikaan on äärioikeistomme eli eliitin oikeisto saanut suunnattomasti valtaa takaisin kuten 1944 tilanne oli rahaeliitin natsien kanssa - mutta samalla on kansan verbaalinen vastustus kasvanut takaisin kohti 70-luvun työläisten kansantaistelun n. 7000 lakon ja tietoisuuden aikakautta - joka toi meille hyvinvoinnin tasaavan systeemin Suomen Ruotsin, USA:n  ja Tanskan perässä. USA:ssa 1929 luotiin veroprogressio: eliitit maksoi...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta: " Saksan vanhat puolueet näyttävät yrittävän häätää suosiotaan lisäävää AfD-puoluetta poliittisesta maisemasta kopioimalla innokkaasti ennen kaikkea sen pakolaispolitiikkaan liittyviä ohjelmia ja ehdotuksia." Siis Suomessa SDP sekä myös kopiona vasliitto toimivat samoin menestyksellisesti valevasemmistona sodan ja laman jälkeen, muka työläisten etujen valeajajana kivapuhujana - SDP todistetusti CIA:n ohjaamana valtavan...


blogivirta.fi
Kasper Diem -

Suomen hallitus on jonkin aikaa sitten tuottanut kylmäävän propagandavideon lupsakan informatiivisen tieto-iskun siitä miten mainio kaavailtu Sote-uudistus tulee olemaan. Se sijoittuu vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen jossa äänestystulos oli myönteinen, ja me täällä Kasper Diem -blogissa olemme tietenkin katsoneet sen. Tässä analyysi sekunti sekunnilta: 0.01 Viekkaan näköinen keinoäly täyttyy ruudun. Ollaan ilmeisesti tulevaisuudessa, ja paha-enteinen kertojaääni varoittaa...


blogivirta.fi
Stylefellow -

Kun harrastaa kelloja, miettii usein, mikä olisi seuraava hankinta. Vaikka on juuri päättänyt, että ei tarvitse nyt kelloa, alkaa mielessä silti pyöriä eri vaihtoehtoja. Haavekello voi vaihtua päivittäin. Kelloja on niin paljon ja niin erilaisia, että välillä unohtaa jonkun vanhan suosikin. Merkit tuovat markkinoille tietysti myös uusia malleja, joihin voi ihastua. Tutkimusaineisto 2015 Päätin syksyllä […]


blogivirta.fi
B all U can B -

Testihenkilömme rakastaa haasteita. Hakkaa mielellään päätään seinään. Vaivaa aivonystyröitään mielellään. Kun asiat ovat pidemmän aikaa helppoja, Testihenkilömme menee häiriötilaan. Hän tuntee väläyksittäin ennen tuntemattomia tuntemuksia kuten turhautumista ja kateutta. Ja kuten raportit kertovat, nämä tuntemukset vain syventävät häiriötilaa, koska Testihenkilö ei pidä näistä tuntemuksista. Testihenkilömme on aina rakastanut huomiota ja jos hän tuntee...


blogivirta.fi
Tm² -

Kuten edellisessä kirjoituksessani sanoin, yksi merkittävä sosiaalisen hyvinvoinnin muoto -- eli ihmisen koettu menestys ihmissuhteissa ja erityisesti romanttisissa sellaisissa -- tuntuu olevan analyyttisen tarkastelun kannalta ongelmallinen, jopa jossain määrin tulenarka asia. Tässä analysoin syitä, jotka voivat tähän johtaa. Robin Hansonin kohtaama someraivokampanja oli case in point, ja hän analysoi syitä osin kirjoituksessaan Why Economics is, and should be, creepy. Siinä...


blogivirta.fi



Tm² -

Reilu viikko takaperin Robin Hanson kirjoitti twitterissä ja blogissaan siitä, miten epätasa-arvossa on pääosin keskitytty tulojakaumaan, eikä juurikaan sellaisten sosiaalisten lopputulemien jakaumaan, joilla on vähintään yhtä paljon, ellei enemmän, merkitystä ihmisten hyvinvoinnille, eli ihmissuhteiden jakautumiseen. Mielestäni ilmiö on aivan ilmeisellä tavalla mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen, ihan siinä missä tulojakaumakin. Voidaan jopa argumentoida, että...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

- nosto -       "Voima -lehdessä" on ollut monta artikkelia Syyrian ollessa natomaiden hyökkäyssodan kohteena, artikkelia, joissa on valehdeltu eli vähätelty USA:n ja CIA:n hyökkäyssotien imperialismia, kaikki esitetään passiivissa "konflikteina" eikä tunnusteta USA-koalition aggressiivista syyllisyyttä hyökkäyskiin ja terroristien aseistamista sekä YK-sopimusten jatkuvaa rikkomista. Cityviherliberaalissa itsensäkorotusmediassa parjataan Vastavalkeaa - Vastavalkea.fi...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Valtakunnansovittelija sanoi vaihtaessaan tehtäviä, etteivät näissä työriidoissa asiat riitele, vaan ihmiset. Mitä perua tuo vastakkainen ”totuus” mahtaa olla? Esimerkiksi lääkärit ja lakimiehet tuntevat erittäin hyvin rettelöitsijät eli kverulantit. Muinoin joillekin pantiin jopa papinkirjaan maininta ”grälmakare”, riidankylväjä. Olemme tietävinämme, että maailmaa viedään eteenpäin oikeilla, pätevillä tiedoilla...


blogivirta.fi
Kuningaskalastaja ja leijonan silmät -

Blogikollega Helga on Kieliverryttelyblogissaan ryhtynyt obduktoimaan hyvin tuntemansa terveydenhoitojärjestelmän patologiaa tämän blogistin johtajuusoppeja hyväksi käyttäen. Analyysin mukaan terveydenhoidon perustehtäväksi on muodostunut potilaiden hoitamisen sijaan kuntalaskutuksen toiminnan varmistaminen. Helgan postauksesta inspiroituneena otan nyt koko Soteuudistuksen syväanalyysiin. Aikaisemman johtajuuspostaukseni työkaluja hyödyntäen veistelen nyt karkean hahmotelman, miksi...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Miksi Suomen taloutta tuhotaan? Miten?  Miksi intiaanipäähine-keskustelu on tahallinen harhautus, informaatiosotaa - valeluokkasotaa CIA:n ja MI6:n johtamalla valeliberaali-taktiikalla: suomalaiset aivopestään alistumaan eliitille, harhauttaville valekuohahduksille ja tuhoamaan itsesuojeluvaisto prioriteeteissä hiekkalaatikkoleikeillä - sumutetaan piiloon prioriteetit oman yhteiskunnan ja vapauden puolustamisessa. Kuten lahjotuissa "värivallankaappauksissa" CIA:n johtama kaaos ajaa...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Yhteiskunnallisten ja poliittisten kirjoitusteni pitkään taukoon tulee nyt loppu, koska päätin tehdä Vapulle sopivasti vaihteeksi sellaisen blogipostauksen eli tärkeän "Vappupuheen"! Tällä kertaa poimin sen kera esittelyyn Suomen yhteiskunnallis-poliittiseen nykytilanteeseen ja sen historiallisen ymmärtämisen aspektiin sopivasti yhden hyvin tärkeän kirjoituksen, joka on kirjailija ja elokuvaohjaaja Janne Kuusen " Historiaa silmästä silmään ".  Samalla sen inspiroimana teen...


blogivirta.fi
Stoori -

Luentojen, kurssien, yleisötapahtumien ja muiden pienten kokoontumisten parissa kysytään usein osallistujien mielipidettä tai kokemusta asioihin.  Kysymykset esitetään heijastamalla ppt-esitys projisointikankaalle/valkokankaalle  ja osallistujat vastaavat kysymykseen vahvistamalla valintansa numeropainikkeet sisältävän ”kapulan”kautta. Esityksen pitäjän on ennen tilaisuuden alkamista huolehdittava, että kaikki vastauslaitteet toimivat ja lähetin toimii kunnolla. Vastaukset...


blogivirta.fi
ANDROGYYNIHULLUMIES -

    "Elämässä on viime kädessä kysymys siitä miten kestää kertosäettä" (alter egoni, 2001)      1 Kauan sitten   Ei ole kai normaalia aloittaa aamujaan oksentamalla. Tosin normaaliuden alueet ovat mitä ilmeisimmin vain limittäiset, pala hetkellisiä kosketuspintoja. Käytännössä omaamme saman DNA-rakenteen. Mutta nuo pienet eroavaisuudet - unohtakaamme ympäristö hetkeksi - DNA:ssa vaikuttavat siihen miten maailma meille ns. näyttäytyy. TV:stä tuli joitain hetkiä...


blogivirta.fi
Lauttasaaren Shakkikerho -

LauttSSK:n kerhohuoneella pidettiin vapaamuotoinen analyysi-ilta 25.4.2018. Sattumoisin kaikki esittelivät vain voittopelejä, joissa olivat pelanneet valkeilla. Pelit voi jakaa kahteen ryhmään: päänahat mestareista ja päänahat oman kerhon pelaajista. Pelit ovat kerhon PGN-pelitietokannassa . Päänahat mestareista FM Harri Hurme – kVM Vladimir Zhelnin, seniorijoukkueiden Euroopan mestaruus 2018. Aikapulainen musta teki ratkaisevan virheen tasaisessa asemassa. Antti Suominen – FM...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Se on arrogantti elitistinen craft-snobi tässä taas, moi. Tällä kertaa en juoksulenkin jälkeen lähtenyt Kallion craft-palatsien hikisiin tuulikaappeihin väistelemään haalarityyppejä, vaan sihautin palautusjuomana aidon kotiolutpullon auki. Viime viikollahan jouduin kohtaamaan kotiolutrintaman takaisen agenttini keskellä Helsinginkatua, kun haalariarmeija oli tukkinut pääsyn Panemaan. Siellä valvontakameroiden räpsyessä mies kylmästä ojensi minulle uusimmat HIMA-verkoston...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »