Tänään on 19.12.2018 12:26 ja nimipäiviään viettävät: Iiro, Iisakki, Iikka, Isko ja Isak. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle apple airpods


Matkapuhelinblogi -

Apple on ostanut pienen tekoälyohjelmiston suunnitteluun erikoistuneen kasvuyrityksen, uutisoi The Information . Aiemmin tänä vuonna toteutuneen yrityskaupan kohteena oli Silk Labs. Silk Labs perustettiin vuonna 2015 ja sen taustalta löytyy Mozillalla aiemmin toimineita henkilöitä. Andreas Gal on Mozillan entinen teknologiajohtaja ja Chris Jones toimi alustasuunnittelussa. Michael Vines toimi vuorostaan aiemmin Qualcomm Innovation Centerin vanhempana teknologiajohtajana. Silk Labsin...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Apple -analyytikko Ming-Chi Kuon mukaan langattomasti latautuvat AirPods -nappikuulokkeet ovat tulossa ensi vuoden alussa . Perinpohjaisempi päivitys kuulokkeisiin on myös tulossa, mutta niiden julkaisu koittaa vasta vuoden 2020 puolella. Nykyiset AirPods-kuulokkeet latautuvat niille tarkoitetussa kantokotelossa ja sama pätee myös ensi vuoden puolella julkaistavaan päivitettyyn versioon. Ero on siinä, että uusien kuulokkeiden kotelon akku voidaan ladata langattomasti latausalustalla, kun...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Apple on julkaissut uuden version suomalaisen Bedditin kehittämästä unisensorista. Beddit Sleep Monitor 3.5:n lisäksi Apple päivitti laitteen hallintaan käytettävän iOS-sovelluksen , joka on nyt julkaistu Applen oman tunnusten alla. Aiempaa sovellusta jaetaan Bedditin tunnusten alla. Bedditin uutta unianturia myydään Applen myyntikanavissa, mutta Suomessa se tullee aikanaan myös muiden jälleenmyyjien valikoimiin. Lakanan alle asennettava ja noin kaksi millimetriä paksun sensorin...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Suoratoistomusiikissa on käynnistymässä uusi aikakausi Spotifyn uusien avausten ja Applen tuoreen yrityskaupan perusteella. Musiikkipalveluiden tarjoajat yrittävät luoda palvelun ja artistin välille suoran yhteyden, mikä tarkoittaa käytännössä ylimääräisten välikäsien leikkaamista. Levy-yhtiöt ovat ajautuneet välikäden rooliin. Music Business Worldwide -julkaisun mukaan Apple on ostanut lontoolaisen Platoon-kasvuyrityksen , jonka tarkoituksena on tarjota artisteille kaikki...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Applen ja Qualcommin välinen riitely on edennyt nyt siihen pisteeseen, että Apple yrittää houkutella Qualcommilla työskenteleviä insinöörejä omiin riveihinsä. Asiasta uutisoi Bloomberg , jonka mukaan Applella on ainakin 10 avointa työpaikkaa puolijohdepiirien suunnittelijoille San Diegossa. Apple ei ole aiemmin rekrytoinut työntekijöitä San Diegon alueella, joten yhtiö on selvästi perustanut alueelle uuden toimipisteen ja rekryää nyt sinne työntekijöitä. Merkille pantavaa...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Juuri uudet iPadit sekä Mac-tietokoneet esitellyt Apple on julkistanut kalenterivuoden kolmannen kvartaalin tuloksensa. Tulos oli häikäisevä, sillä Applen liikevaihto kasvoi peräti 20 prosenttia ja tulos osaketta kohti peräti 41 prosenttia. Applen liikevaihto oli heinä-syyskuussa 62,9 miljardia dollaria, mikä on siis 20 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana sekä samalla Applen historian kovin tulos tällä ajanjaksolla. Mielenkiintoisinta kehitys on ollut...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Apple julkisti aloittavansa iOS 12.1 päivityksen jakamisen iPhoneille ja iPadeille tänään 30.10. Päivityksen mukana tulee uusia ominaisuuksia, kuten FaceTimen ryhmäpuhelut, dual-SIM -tuki uusille iPhoneille, yli 70 uutta emojia sekä korjaus etukameran selfieongelmaan. Kesäkuussa Apple julkaisi kehittäjäkonferenssi WWDC:ssä FaceTimen ryhmäpuhelut, jotka tukevat jopa 32 käyttäjää samanaikaisesti. Ominaisuuden piti alun perin tulla jo iOS 12 julkaisun yhteydessä, mutta Apple...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Applen ja Qualcommin välisessä maailmanlaajuisessa kiistassa on päästy eteenpäin ainakin Kiinan osalta, sillä paikallinen tuomioistuin o n todennut Applen loukkaavan Qualcommin kahta patenttia . Tuomion perusteella useiden iPhone-mallien maahantuonti voidaan kieltää. Tuomio ei kosketa kuitenkaan Applen uusimpia iPhone XS- ja iPhone XR -malleja, vaan jutussa käsiteltiin puhelinmalleja iPhone 6S:stä iPhone X:ään. Jutussa käsiteltiin ohjelmistopatentteja, joten puhelimissa ei ole...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Vuoden alussa Apple ilmoitti kiihdyttävänsä investointeja Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin verohelpotuspäätösten myötä. Applen suunnitelmiin kuuluivat datakeskusten laajentaminen ja Advanced Manufacturing Fund -rahaston hallinnoimien sijoitusten kasvattaminen. Nyt Apple on kertonut uusista investointipäätöksistä. Applen uusiin suunnitelmiin kuuluu Austinissa (Teksas) sijaitsevan toimipisteen laajennus kolmannella kampuksella. Miljardi dollaria maksava laajennus tarjoaa...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Apple julkaisi maanantaina seitsemännen beta-version syksyllä levitykseen tulevasta iOS 12 -käyttöjärjestelmästä. Melko pian julkaisun jälkeen IT-jätti joutui kuitenkin keskeyttämään jakelun, koska käyttäjät kertoivat puhelimien suorituskyvyn alentuneen asentamisen jälkeen. Sovellusten on kerrottu käynnistyvä tavallista hitaammin ja lukitusnäytön animaatiot ovat toimineet jähmeästi tai pahimmassa tapauksessa lukitusnäyttö ei ole reagoinut lainkaan. Ilmoituskeskuksessakin...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Uutisoimme eilen Applen markkina-arvon kohoamisesta yli biljoonaan dollariin . Pörssin sulkeuduttua Applen osakkeen arvo oli 207,39 dollaria eli sijoittajat arvostivat yhtiön yli biljoonan arvoiseksi. Osakkeen arvon nousu oli siinä määrin iso merkkipaalu Applen johdollekin, että toimitusjohtaja Tim Cook kommentoi seikkaa yhtiön työntekijöille lähetetyssä sähköpostiviestissä. Cookin mukaan yrityksen sisällä on syytä olla tyytyväisiä saavutuksesta, mutta hänestä se on...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Israelilaisen Calcalistin tietojen mukaan Apple on ilmoittanut puolijohdejätti Intelille, ettei se aio enää käyttää iPhoneissa Intelin 5G-modeemeja vuoden 2020 jälkeen. Julkisuudelle yhtiöt eivät suostu kommentoimaan tietoja. Viidennen sukupolven matkapuhelinteknologian piti olla Intelille tuhannen taalan iskupaikka, jolla se pääsisi mukaan mobiilibisnekseen ja pystyisi haastamaan väkevämmin mobiilipiirimarkkinoita hallitsevan Qualcommin. Intel resurssoi iPhonen...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Apple julkisti neljännestuloksensa eilen ja yllätti useimmat analyytikot ja markkina-arviot. Apple toimitti kaikkiaan noin 52,2 miljoonaa iPhone-puhelinta, joka oli ennakkoarvioita enemmän, mutta raportin yllättävin osuus ei ollut iPhonen myyntimäärät. Cupertinolaisjätin tuloksesta paljastui myös asioita, joita Apple ei suoranaisesti koskaan kommentoi. Kun katseen kohdistaa myyntimäärien ja liikevaihdon suhteeseen, niin siitä paljastuu karkeasti myytyjen laitteiden keskiarvo...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Applen viime vuoden lopulla julkaisemalta iPhone X:ltä odotettiin melkoisia. Kyseessä oli ensimmäinen valtaisa uudistus maailman suosituimpaan älypuhelimeen, joten syystäkin analyytikot odottivat myyntilukemien nousevan uusiin sfääreihin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, ja raporttien mukaan Applella ollaan oltu tyytymättömiä myyntilukemiin, vaikka todellisuudessa mitään paniikkia todennäköisesti yhtiön sisällä ei ole. Uudet raportit kertovat kuitenkin, että Applen tilanne ei...


blogivirta.fi



tekno & logia -

Olen käyttänyt Applen laitteita muutaman vuoden ajan. Olen ollut erittäin tyytyväinen laitteiden yleiseen käytettävyyteen. Aluksi käytin MacBookPro 2010 mallia työkoneena pari vuotta, Tuossa koneessa ei ollut mitään laatuongelmia. Kone toimi oman käyttöni ajan moitteettomasti. Pari vuotta sitten vaihdoin viimeisen Nokialaiseni (N900) iPhone 4S malliin ja luonnollisesti ero näiden kahden


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Apple on saavuttanut rajapyykin, jota mikään muu länsimaalainen pörssinoteerattu yhtiö ei ole onnistunut saavuttamaan: yhtiön markkina-arvo käväisi yli biljoonassa dollarissa eli 1000 miljardissa dollarissa. Historiallinen hetki koitti Suomen aikaa kello 16.48, jolloin yhtiön pörssikurssi oli 207,05 dollaria. Sittemmin kurssi on laskenut hieman, joten jää nähtäväksi kykeneekö Apple ylittämään biljoonan dollarin markkina-arvon pysyvämmin. Yhtiön pörssikurssi on ollut...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Eilen illalla tuloksensa julkaissut Apple kertoi sijoittajapuhelussa tavoittelevansa nettokassa neutraaliutta eli toisin sanoen tilannetta, jossa yhtiöllä on käteisvaroja yhtä paljon kuin velkaakin. Käytännössä tämä tarkoittaa investointien tai tuloksen avokätisempää jakamista omistajille. Tällä hetkellä yhtiöllä on 163 miljardin dollarin edestä käteistä ja sen lisäksi velkaa 122 miljardia dollaria. Tasapainon saavuttaminen tarkoittaisi velanoton lisäämistä...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Mekaanisista painikkeista ei oikein pidetä Applen suunnitteluosastolla. Vaikka ne antavat erinomaisen tuntuman, niin niillä on useita heikkouksia elektronisissa laitteissa. Fast Companyn mukaan Apple aikoisi muuttaa Watch-älykellon painikkeet kosketusherkiksi, jolloin niitä ei tarvitsisi eikä edes voisi painaa. Mekaanisten painikkeiden heikkous on niiden vaatima tila hyvin pieniksi ahdatuissa laitteissa, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että laitteeseen voidaan mahduttaa pienempi akku...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 19 20 Seuraava »