Tänään on 19.09.2019 13:58 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle auttaminen eri kulttuureissa


Ajatuspaja Libera -

Etenkin laaja-alaisissa uudistuksissa yksittäisen hallinnonalan näkemys saattaa korostua liikaa yhteiskunnan kokonaisedun kustannuksella. Lainvalmistelun ongelmista on puhuttu viime kuukausina paljon. On raportoitu sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelijoiden työuupumuksesta, poukkoilevasta johtamisesta ja siitä, että sote-uudistuksen paineet ovat lisänneet henkilöstön vaihtuvuutta. Sisäministeriö esitti omissa nimissään poliisille lisävaltuuksia ihmisten terveystietojen...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Laura odottaa onnellisesti kaksosia. Hän rakastaa miestään Kitiä, jonka kanssa he harrastavat auringonpimennyksiä. Laura on kasvanut mukaan Kitin intohimoon, jossa matkustetaan maailmalla seuraamassa noita suurelle yleisölle melko yhdentekeviä ja luonnolle tavanomaisia mutta seuraajilleen merkityksellisiä ilmiöitä. Eräs reissu saa heidän elämänsä sekaisin. He tapaavat Bethin, ja sitä kautta Jamien, olosuhteissa, joita kukaan ei olisi toivonut. Seuraavina vuosina pariskunta ei...


blogivirta.fi
Reili 2007 -

Tama kuva on Thionvillesta yli viikon takaa. Puistossa kasvoi aivan tosi paljon ruusuja, oli ihanaa. Todiste papitoukoheinalle, etta ihan oikeesti joimme Champagnessa shampanjat. Nain markaa oli Pariisissa. Pinsessan uusi nimi on Knut. Olimme surkean nakoisia ostamiemme sateenvarjojen kanssa. Ne hajos heti. Amelierappuset Pariisin itaiselta rautatieasemalta. Jarkko riemukkaana kaarella. Onnellisia, mutta markia. Nyt se on sitten kuvattu Louvressa. Jarkko taltioi ihan itse sen. Kuva...


blogivirta.fi
Mitä on elämä? -

Kun kävelee kadulla, tuntuu kuin olisi erillään muista, vaikka oletkin he, ja he ovat sinä. Kun lehti osuu kasvoihin, se osuu häneen, koskettamatta sinua.


blogivirta.fi
Tuulestatemmattua -

Laskiaistiistai ja kymppiviikko! Eikä työelämävelvoitteita ja silti me ollaan Oulussa. Mökille ei menty, sillä oltiin aika vasta ja pikkuperhekään ei Juniorin opiskelujen (lopputyön rutistusta) ja töiden vuoksi päässyt. Toivottavasti pääsevät jossain välissä huhtikuussa. Mutta kyllä kelpaa Oulussakin ulkoilla näillä keleillä. Jatkoin Oulun rakennusten kuvauskierroksiani tänään. Ja sen tuloksena olisi nyt teille pieni arvaus- tai tietokisa. ... Lue lisää ...


blogivirta.fi
Colourful Fibres -

Sain parisen kuukautta sitten kainon pyynnön mieheltäni, että kokeilisin värjätä radio-ohjattavan auton vanteita. Mieheni oli lukenut, että niitä voisi värjäillä esim. Dylonin napeilla tai Nitorin väreillä. Aluksi olin hiukan ihmeissäni asiasta, mutta lupaudun kuitenkin harkitsemaan sitä. Ainahan tällainen uusi kokeilu kiehtoo. Epäilin värjäyksen onnistumista, sillä luulin vanteiden olevan jotain muovia, jota olisi hankala värjätä. Epäilykseni osoittautuivatkin...


blogivirta.fi
Kurkistus nukkekotimaailmaan -

Erin Wasson hot images 2011 Erin Wasson hot images 2011 Erin Wasson hot images 2011  Erin Wasson hot images 2011 Erin Wasson hot images 2011 Erin Wasson hot images 2011


blogivirta.fi
Kari Kuusisto - Kunnallisvaalit Espoossa 26.10.2008 -

Tässä vielä linkki Pirkan Reilun Kaupan ruusuja tutkineeseen ohjelmaan. Loistojuttu ja tosi reilua...   http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/5_5_2008_mot_ruusuja_veroparatiisista_toim_simo_sipola


blogivirta.fi
Hallatar -

Tänäänpä tänään, on erinomainen ja Kansainvälinen erinomaisuuden päivä, Kansainvälinen säkkipillipäivä,  sekä Tarkista akkusi -päivä . Tänään on myös Pakkaa evääsi huomiseksi -päivä . Teetkö yleensä eväät töihin,  vai käytkö jossain syömässä?  Kumpi on parempi?  Eväät vai kunnon lämmin lounas?  


blogivirta.fi
Viimeinen silmukka -

Lanka: Debbie Bliss Donegal Luxury Tweed Aran , 1 kerä (tai 2, jos teet tupsun), ja Isager Silk Mohair , 1 kerä // Puikot: 5 mm Rouhean, rennon tweedin ja höyhenenkepeän, hitusen ylellisen silkki-mohairin yhdistelmä on kutkutellut meikäläistä jo jonkin aikaa. Langat ovat aivan eripariset, epäsuhtaisetkin rinnakkain, mutta voi pyhä sylvi, millaisen liiton ne muodostavat yhdessä: karvainen, himmeästi helmeilevä silkki-mohair pehmentää villavan tweedin, tekee siitä...


blogivirta.fi
Kulinaarimuruja -

Viimekesäisellä Mänttäviivavilppulan retkellä sovimme seuralaiseni kanssa, että sitten kun kesä on lusittu, niin illastamme ravintola Olossa (Pohjoisesplanadi 5). Edellisen kerran vierailin Olossa pari vuotta sitten, joten uusintavisiitti olikin jo aika tehdä.   Allakoiden synkronointi onnistui jo elokuun alkupuoleksi. Kesäisten ruokatreffiemme alkajaisiksi meidät istutettiin Olo Gardenin puolelle, jossa saimme eteemme niin sievät drinksut, että niitä ei melkein raaskinut juoda...


blogivirta.fi
Stoori -

Hei! Olen aloittanut viikonloppuni nauttimalla tästä upeasta säästä. On ollut jo monta päivää peräkkäin erittäin lämmintä ja tänään meillä päin on ollut jo yli 20 astetta lämmintä! Sen takia en ole pariin päivään kirjoittanut mitään blogiini, kun olen halunnut olla ulkona nauttimassa lämmöstä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Tänään tein myös pihatöitä ja voin sanoa, että […] The post Erinomainen sää appeared first on Stoori .


blogivirta.fi
Viilankantolupa -

Myönnän heti – olen kosmetiikan suhteen merkkisnobi. En odota edullisilta tuotemerkeiltä liikoja ja petyn karvaasti, jos ylellisemmät tuotemerkit eivät välittömästi vakuuta toimivuudellaan. Siksi yllätyin iloisesti, kun testasin hetken mielijohteesta ostamaani Yves Rocher Pure Calmille Cleansing Micellar Oil -puhdistusöljyä. Ostopäätöksen kimmokkeena toimi tuotteen edullinen hinta (150ml n.


blogivirta.fi
Nuori kuntapäättäjä -blogi -

Ilmaise tukesi monikulttuurisen maailman puolesta, minäkin tein niin. Ruotsalaisen iltapäivälehden Aftonbladetin alulle panema Facebook-kampanja Tykkäämme erilaisista on kerännyt tähän mennessä 350 000 kannattajaa vastalauseena muukalaisvihamielisen ja nationalistisen Ruotsidemokraatit-puoleen valtiopäiväedustukselle. Facebook-profiiliin pääset tästä .


blogivirta.fi
Ninan leipomukset -

Muutamiin lasten juhliin olen saanut kunnian tehdä kakut :) Ensimmäinen menee 4-vuotta täyttäneelle tytölle. Toiveena sydämenmuotoinen, lilan värinen prinsessakakku :) välissä vadelmamousse. Prinsessatyyliin rusetteja, tiara, helminauha ja ruusuja   Seuraavana juna-kakku 2-vuotta täyttäneelle pojalle :) Vaalean kakkupohjan välissä mansikkamousse. Pinta ja koristeet vaahtokarkkimassaa. Kukat on joku oma pikanen sovellus... :) niistä tuli kuitenkii aika kivat :)   sitten pienen...


blogivirta.fi
Omat polut - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja k -

– On äärettömän tärkeää, että isä ja äiti ottavat tosissaan, kun lapsi kertoo olevansa erilainen, muistuttaa Demian,  joka syntyi tyttönä, mutta tiesi jo 3-4-vuotiaana olevansa poika. Monien transihmisten kohtalo on, että läheisten on vaikea hyväksyä heitä. Demian Seesjärvi kasvoi transsukupuolisena vanhoillislestadiolaisessa perheessään. Hän … Lue loppuun →


blogivirta.fi
Sairaan rakas elämä -

Kävimme tänään asioilla vanhassa kaupungissa. Paluumatkalla poikkesimme pakastemyymälä Picardissa syömässä. Picardin tuotteet ovat juomia lukuunottamatta kaikki pakastealtaissa. Melkein kaikki ovat valmisruokia. Tämä Place Grimaldin kulmilla oleva Picardin eroaa muista näkemistäni ketjun myymälöistä. Sen yhteydessä on itsepalveluravintola. Toiminnan idea on sellainen, että asiakas käy ostamassa haluamansa ruoat, maksaa ne kassalla ja siirtyy itsepalveluravintolaan nauttimaan...


blogivirta.fi
Listablogi -

En haluaisi käynnistää vuotta näin marmattavaisissa merkeissä, mutta jotain on sanottava viime viikon albumilistasta. Ykkösenä debytoineella Alan Walker illa on ollut paljon hittejä ja täten uskottavuutta myös albumikärkeen asti, mutta Different World in olisi pitänyt näkyä jo edellisellä listalla. Esimerkiksi Ruotsissa se oli toissaviikon sijalla 15 ja putosi siitä 33:nneksi. Edes miehen kotimaasta Norjasta ei irronnut kärkipaikkaa. Näyttää siltä, että Different World...


blogivirta.fi
Erilainen Vaihto -

Tämän kertaisen vaihdon aiheena on "eläin ja kukka". Tai eläimet ja kukat. Tehdään 4 x atckorttia aiheella, tavallinen kortti aiheella ja jokin mukava yllätys parille. Ilmottautumisaikaa on 8.5.2009 asti. Parit jakelen 9.5.2009 ja vaihdot pareilla oltava viimeistään 18.5.2009 Mukana: 1. Pirjo 2. Anutiina 3. Liisa 4. Miia 5. Anu Parit jaettu 9.5.2009. Vaihto menee ketjussa eli näin Pirjo>Anutiina>Liisa>Miia>Anu>Pirjo


blogivirta.fi
Erilainen Vaihto -

Viimeiseen vaihtoon ei tullut yhtään halukasta minun lisäkseni :). Nyt pidänkin parin kuukauden kesätauon. Jos joku haluaa vaihtaa atc-kortteja vapailla aiheilla kanssani, niin ottakaa yhtettä sähköpostiini pirjost at gmail.com HYVÄÄ KESÄÄ IHAN JOKAISELLE!!


blogivirta.fi



Teollisuus ja tekniikka -

Painemittarit ovat laitteita, joissa tieto järjestelmän paineesta nähdään visuaalisesti painemittarin mittataulusta. Painemittareita hyödynnetään laajasti, sillä erilaisissa prosesseissa tieto paineesta on kaiken toiminnan pohja. Jos prosessissa tulee häiriö, niin tieto tarvitaan nopeasti ja se saadaan painemittarista. Paine mitataan aina suhteessa vertailupaineeseen, joka on yleensä ilmanpaine. Painemittari näyttää kuinka paljon suurempi tai pienempi paine on suhteessa...


blogivirta.fi
Marin pikkumansikka -

Viikon loppuna taas kokattiin yhdessä. Tällä kertaa käytettiin japaninkielisiä ohjeita, joten ensin täytyi kääntää ne suomeksi, jotta olisi voinut ostaa tarvikkeita. Ensin kokattiin udonta. Sisään laitettiin katkarapuja, wakame-merilevää, tororokonbu-merilevää sekä tietysti udon-nuudeleita. Udon-nuudeleiden tekeminen oli hauskaa, mutta siihen tarvittiin kova voima. Udon-nuudeleiden maku oli välttävä, sillä jauhoissa oli oma vahva maku. Suomalaiset jauhot ja japanilaiset...


blogivirta.fi
Hallatar -

Tänään on Solmiopäivä .  Solmio eli kravatti on kaulan ympärille puettu kankaasta valmistettu asuste, jota käytetään kauluspaidan kanssa. Eräs muunnelma solmiosta on solmuke eli rusetti. Solmiota käyttävät yleensä miehet, mutta toisinaan myös naiset joko muodikkaana vaatekappaleena tai osana univormua. Solmio kehittyi kaulan ympärille solmitusta huivista.  Nykyaikaisen solmion ajatellaankin olevan peräisin  kroaattialaisten palkkasotureiden pukeutumisesta Kolmikymmenvuotisen...


blogivirta.fi
Stoori -

Viimeisen kolmen viikon aikana olen käynyt katsomassa hieman erilaisia elokuvia Kulttuuritila Nuijamiehessä. Suosittelen, että Sinunkin kannattaa etsiä lähialueeltasi välillä pienten leffateatterien tarjontaa, ei vain tavanomaisia Finnkinon esityksiä. Ja mikä parasta jos elokuvaan on järjestetty vielä joku tapahtumakin näytöksen yhteyteen. Pari viikkoa sitten perjantaina oli Kulttuuritila Nuijamiehessä Hekuma-ilta, jonne lähdimme ystäväni kanssa. Olimme ostaneet yhteislipun 12...


blogivirta.fi
Kirsi-Marjan askartelu ja käsityö -

Olen paljon käyttänyt Sockin lankoja, olen aina luullut että lankojen vaihdot menee tasan kun lanka jatkuu. Saattaa ne mennäkkin, ehkä minulle tuli "laskuvirhe". Joka tapauksessa näistä tuli tällaiset eriparisukat, mutta ei se oikeastaan haittaa. Nämä sukat menee lämmittämään ystävän jalkoja.  


blogivirta.fi
Kirsi-Marjan askartelu ja käsityöt -

Olen paljon käyttänyt Sockin lankoja, olen aina luullut että lankojen vaihdot menee tasan kun lanka jatkuu. Saattaa ne mennäkkin, ehkä minulle tuli "laskuvirhe". Joka tapauksessa näistä tuli tällaiset eriparisukat, mutta ei se oikeastaan haittaa. Nämä sukat menee lämmittämään ystävän jalkoja.  


blogivirta.fi
Suhdesoppa -

Erityisherkkyys asettaa omat erityispiirteensä parisuhteelle. Katso kuusi haastetta. Millaista on parisuhde erityisherkän kanssa? Millaisia haasteita kumppaneilla saattaa olla edessä? Katso alla olevasta kuuden kohdan listasta haasteet, joita erityisherkkä joutuu tyypillisesti parisuhteessaan kohtaamaan. Erityisherkän haasteet parisuhteessa – 6 kohtaa! 1. Löydät vikoja herkästi. Kun analysoit kumppanisi käyttäytymistä erityisherkälle luonteelle ominaisella tarkkuudella,


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 Seuraava »