Tänään on 16.12.2018 00:59 ja nimipäiviään viettävät: Auli, Aulikki, Aada, Ada ja Adele. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle beirut matkailu


Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä -

Edestakaisten lentomatkojen hiilidioksidipäästöt (Finnairin päästölaskurin mukaan ko. reiteillä liikennöivillä Finnairin konetyypeillä) ja tämän seurauksena laskennallisesti sulavan arktisen merijään määrä yhtä matkustajaa kohden. Arktisen merijään sulaminen tarkoittaa tässä sitä, kuinka paljon syyskuun jääpeitteen laajuus keskimäärin pienenee. Esimerkiksi Phuketin-loman lennot sulattavat siis arktista merijäätä lähes viisi neliömetriä yhtä matkustajaa kohden...


blogivirta.fi
Cava 2.0 -

Vuotta 2017 on jäljellä enää muutama päivä, ja ajatukset ovat kovasti jo uudenvuoden juhlien sekä vuoden 2018 suunnalla. Mietiskelin eilen asioita tältä vuodelta, mitä kaikkea onkaan tapahtunut, mikä on jäänyt mieleen ja täyttyikö toiveeni tänä vuonna. Vuosi 2017 on ollut muutosten vuosi, ja kirjoittelen siitäkin enemmän toisessa postauksessa. Tämän postauksen pyhitän kuitenkin yhdelle tärkeimmälle asialle elämässäni, matkailulle. Tässä tulee siis kuvakooste tämän...


blogivirta.fi
Elämysklubi -

Lapissa asutaan kasvien kannalta ainutlaatuisessa paikassa. Yöttömän yön ansiosta kasvit yhteyttävät vuorokauden ympäri, mikä altistaa ne valtavalle stressilhttp://www.blogger.com/img/blank.gifle. Stressiä vastaan ne ovat kehittämään suoja-aineita, jotka ovat hyviä myös ihmisille. Mitä tekemistä tällä on matkailun kanssa? Sitä, että tajuammeko itsekään minkä kultakaivoksen päällä istumme. Tätä kysyi luontaistuotealan yrittäjä Katja Misikangas syksyn ensimmäisellä...


blogivirta.fi
Mikko Mäkelän mietteitä -

Kuten hyvin tiedetään, matkailu paitsi avartaa niin se on myös hauskaa ja mielenkiintoista. Vaikka matkailussa on monia hyviä puolia, niin kovin ekologista se ei tietenkään ole. Itse olen lentänyt kesäloman viettoon suorastaan toiselle mantereelle aina Peruun asti, joka on vaimoni ensimmäinen ja lasteni toinen kotimaa ja siinä ominaisuudessa melko luonteva valinta matkakohteeksi. Sen lisäksi, että ilmakehään tulee lentomatkan muodossa päästeltyä kohtalainen tiraus...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Kirjapaja (2018) — tietokirjallisuus, matkailu, yhteiskuntakuvaus. Noin vuosi sitten tein Liisa Väisäsen mukana kirjamatkan Italiaan ja luin hänen kirjansa Kaikki Italiani. Nyt on tarjolla uusi lukumatka tämän matkailun ammattilaisen ja kulttuuritietäjän johdolla, tällä kertaa Espanjaan. Asuttuaan parikymmentä vuotta Italiassa Liisa Väisänen muutti miehensä kanssa Espanjaan. Sen lisäksi, että hänellä on jo työnsä ja koulutuksensa vuoksi vahva… Read more Liisa Väisänen...


blogivirta.fi
Internet-markkinointimatkailua -

1) Mikä on Retkipaikka.fi? Retkipaikka on yhteisö ja Suomen suosituin luontomatkailu - ja outdoorsivusto, mutta myös paljon muuta. Kaiken keskipiste on ryhmäblogi, jossa kirjoittajat kertovat tarinoita retkistä ja paikoista, joissa ovat käyneet. Blogin ympärille on kasvanut aktiivinen verkkoyhteisö, ja Retkipaikka on myös kirja, mobiilisovellus sekä pian myös tv-ohjelma. Lisäksi tuotamme myös Retkipaikka-nimistä palstaa Suomen Ladun Latu & Polku -lehteen. 2) Miten retkeilijä...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Työväen Retkeilyliiton retkeilypäivillä Nurmijärven Kotorannassa käytiin keskustelua mm. Työväen Retkeilyliiton nimestä. Liitossa on tavallaan "kahenlaista ilimoo" siitä, pitäisikö liiton nimi säilyttää entisellään, vai tulisiko sitä muuttaa aikaan ja odotuksiin sopivammaksi. TRL kuuluu kansainvälisten Luonnonystävien maailmanlaajuiseen liittoon "Naturfreunde Internationaliin" NFI:iin, englanniksi "International Friends of Nature - INF". Tämä maailman vanhin...


blogivirta.fi
Sähköinen Liiketoiminta -

Joko olet tutustunut  Visit Finlandin ORC Internationalilla teettemään, joulukuussa 2017 julkaistuun  jakelukanavaselvitykseen ? Minä tutustuin ja en malta olla antamatta omaa näkemystäni asiassa. Vaikka selvitys keskittyi lähinnä majoitusliiketoiminnan globaaleihin jakelukanaviin, digitaaliseen markkinoinnin keinoihin  ja  asiakkaan ostokäyttäytymisen muutokseen, antaa se silti suuntaviivaa siitä, mihin suuntaan matkailuliiketoiminnan onlinen kaupan trendit liikkuvat. Selvityksen...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Karisto (2018) — päiväkirjat, matkailu, matkakirjat. Kun arjen velvoitteet pitävät kesysti aloillaan, voi silloinkin hetkiseksi pyrähdellä villiin lentoon matkapäiväkirjojen mukana. Tällä kertaa sohvamatkailijan tempaisee mukaansa Terhi Rannela. Hän on koonnut tekstit omien matkapäiväkirjojensa ja sanomalehtiin kirjoittamiensa matkakolumnien pohjalta. Hän esittää kirjan ensimmäisessä luvussa toiveensa siitä, että tekstit saisivat lukijan unelmoimaan ja innostumaan omien...


blogivirta.fi
Susannas Travels -

kuva. Mitä matkailu on opettanut minulle, tässä useita asioita: - Majoitus kannattaa aina varata etukäteen ja silloin voi löytää edullisemman. Enää ei kannata lähteä reissuun vailla majoitusta, sillä muuten voi päätyä kyselemään majoitusta täysistä majoituksista. On suorastaan ihme että olen aiemmin löytänyt majoituksia tuohon tyyliin, mutta viime kesänä se oli erittäin vaikeaa. On useita ja lukuisia eri tapahtumia sekä tilaisuuksia jotka vaikuttaa majoitusten...


blogivirta.fi
Cava 2.0 -

”Sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa.” Allekirjoitan tämän lauseen sataprosenttisesti. Olen ollut niin pitkään kuin muistan, sellainen ihminen että tarvitsen lähitulevaisuuteen jotain odotettavaa. Mielellään jokaiselle kuukaudelle oma odotettava juttunsa. Ja jos sitä odotettavaa juttua saa vielä suunnitella - vielä parempi. Tätä on ehkä vaikea käsittää, jos ei itse ole samanlainen, mutta ne jotka ovat, tietävät täsmälleen mistä puhun. Olen tottunut sellaiseen...


blogivirta.fi
Internet-markkinointimatkailua -

1) Mikä on Retkipaikka.fi? Retkipaikka on yhteisö ja Suomen suosituin luontomatkailu - ja outdoorsivusto, mutta myös paljon muuta. Kaiken keskipiste on ryhmäblogi, jossa kirjoittajat kertovat tarinoita retkistä ja paikoista, joissa ovat käyneet. Blogin ympärille on kasvanut aktiivinen verkkoyhteisö, ja Retkipaikka on myös kirja, mobiilisovellus sekä pian myös tv-ohjelma. Lisäksi tuotamme myös Retkipaikka-nimistä palstaa Suomen Ladun Latu & Polku -lehteen. 2) Miten retkeilijä...


blogivirta.fi
Kohteena maailma -

Matkamessut pyörähtivät tänään käyntiin koko kansan osalta ja porukkaa olikin heti kuin KooVeen maalilla. Itse sain tutustuttua messualueeseen jo torstain ammattilaispäivänä, jolloin liikkuminen paikasta toiseen olikin paljon joutuisampaa. Eipä silti, mikäs on messuhumussa kierrellessä vähän rauhallisempaankin tahtiin ja tutustuessa matkailun laajaan tarjontaan. Itselle messuilla oli luonnollisesti tärkeintä tavata bloggaajakollegoita sekä sopia tulevien reissujen mahdollisia...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Syyskuun Oregonin matkan lähestyessä ryhdyin muistelemaan aiempaa matkaani seudulle. Maaliskuussa 2005 lensin Seattleen muutamaksi päiväksi, yhtenä päivänä kävin lähikaupungissa Tacomassa bussilla. Sitten siirryin Amtrak-junalla Oregonin Portlandiin, jossa viivyin 10 päivää. Pienen ekskursion tein Greyhoundilla Columbia-joen rotkokaupunkiin Hood Riveriin. Matka oli totaalisti olutpainotteinen. USA:n länsirannikolla oli riehunut jo yli 20 vuotta silloin olutrenessanssiksi kutsuttu...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Pitemmän aikavälin matkasuunnitelmamme ovat taas hiukan tarkentuneet ja muuttuneet muutamiksi varauksiksi alkuvuodelle 2018: Suomi, Hollanti, Belgia ...


blogivirta.fi
Idealista -

Veera Papinoja, 30, herää Hongkongista. Pilvenpiirtäjän ikkunasta siintää futuristinen kaupunkimaisema, ja alhaalla kadulla ihmismassat vilisevät kuin muurahaiset. – Elämäni on pienestä pitäen pyörinyt matkailun ympärillä. Opiskelin matkailualaa ja nykyään matkailu […] The post Vihreämpi omatunto parilla kympillä – mikä ihmeen lentopäästöjen kompensointi? appeared first on Idealista .


blogivirta.fi
Unihiekkaa hiuksissa -

Kesällä suunnittelimme Antin kanssa reissua Maarianhaminaan, mutta aikaa ei ollut silloin tarpeeksi töiden takia ja yhtäkkiä olikin syyskuu. Suunnittelimme reissua, mutta laivojen kulkuajat sopivat tosi huonosti meidän aikatauluihin ja lopulta päätimme matkailla kotimaan kamaralla. Eri blogeista ja esimerkiksi Emilian postauksesta sain kipinän lähteä tutustumaan Vanhaan Raumaan. Niinpä pitkien pohdintojen ja puntaroinnin jälkeen varasimme mökin ja pakkasimme Pallosalaman ja...


blogivirta.fi
Tillman -

Sauli Niinistö sanoi eilen, että parasta on  pitää asiat yksinkertaisina. Keep it simply ! Niinistön vieraiden analysointi näyttää kuitenkin lähenevän kirjallisuustieteen  saavutuksia, jos esim. vertaa runoilija Rilkestä tai humanisti Dostojevskistä tehtyihin analyyseihin. Puuttuu vain  tieto siitä, pitikiö Trump " sitä" vasemmassa lahkeessa, vai oikeassa. Melanie Trumpin  ja Jenni Haukion asusteiden perhoskuviotkin  olivat saaneet monia syvällisiä merkityksiä. Itse olin...


blogivirta.fi
Sanakari -

Tämän blogin painopiste näyttää kääntyneen matkailun puolelle, mutta väliäkö sillä. Niinhän sitä sanotaan, että matkailu avartaa ja näin se myös tekee – ainakin allekirjoittaneen vyötärönympärys kasvaa yleensä jokaisen reissun myötä. Helmikuista Málagan matkaa ennakoimme kuitenkin viettämällä tipatonta ja lihatonta tammikuuta. Ehkäpä juuri sen ansiosta vyötä ei tarvinnut löysätä sen paremmin matkan aikana kuin sen jälkeenkään. … Jatka lukemista Tapaksia...


blogivirta.fi



Optimismia ja energiaa -

Yhteistyössä ebookers Viime vuoden lopulla sain viestin sähköpostiini, jota mietin monta viikkoa. Tuossa viestissä ebookers haastoi minut kertomaan


blogivirta.fi
Uusi koti -

juupa juu. Kävinpä sitten vähän viihtymässä ja ottamassa osaa finnairin kaaokseen. Ja voi pojat, että olikin lystiä! Tiistaina alta peruttiin päivän kaksi lentoa kohdekaupunkiin, eli se tarkoitti lähes koko päivän hengailua lentokentällä, saatiin sentään finskiltä 17e voucher voileipiin, sitten mentiinkin nukkumaan lentokenttähotelliin. Osa omasta porukasta lähti keskiviikkoaamuna puoli viisi yrittämään perille kiertokautta ja minä ja pari muuta kokeilimme keskiviikkona...


blogivirta.fi
Stoori -

Olen joskus ajatellut, että en matkusta kahta kertaa samaan paikkaan. Kreeta oli nyt ensimmäinen kohde, johon palasin. Eri puolelle saarta kuin aiemmin, joten eihän sitä silloin lasketa. Eihän? Vuonna 2015 kävimme nimittäin Rethymnonissa ja tällä kertaa kohteena oli saaren kaakkoisosassa sijaitseva pieni kalastajakylä Makrigialos, josta kerroin tarkemmin edellisessä postauksessa (pääset lukemaan sen tästä). Matkailu avartaa, myös […] The post Kreeta – Nähtävyyksiä ja...


blogivirta.fi
Hiekka- Rosan blog -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Margaon juna-asemalla meillä oli pari tuntia luppoaikaa, ja ehdimme penkeillä istuskellessamme lahjoittaa kaikille aseman kerjäläisille rahaa. Osa ei kuitenkaan aiempaa anteliaisuutta muistanut, vaan tuli uudelleen kerjäämään siirryttyämme junalaiturille. Eräs mummeli ei muistuttaessammekaan tunnistanut meitä, mikä on sikäli merkittävää, että erotumme kyllä melko hyvin intialaisten joukosta, ja alkoi antaumuksella sättiä meitä...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Pääsin valitsemaan itse aiheen olutblogoslavian helmikuiseen sessio-kirjoitussarjaan ja tässä oman pakkomielteeni taudinkuva. Näissä sessio-tarinoissa olen käyskennellyt muistojen poluilla ja sieltä kaukaa menneestä otan nytkin vauhtia. Vuonna 1994 luin Unto Tikkasen päätoimittaman Olut-lehden numeroa 3/94. Lehdessä oli Juha Tiikkaisen ja Juha Patrikaisen kirjoittama matkakertomus Prahan baareista, joista saa tummaa lageria: "Černé pivo, prosím! Tumma on yö, mustat kolpakot...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Ensimmäisen viikon lopulla baarikiertely Portlandissa alkoi hieman jo puuduttaa. Olisi ehkä voinut kehittää muutakin ohjelmaa kaupunkiosuudelle, Powellin kirjakaupassa olisi voinut viettää muutaman tunnin ja taatusti muutakin aktiviteettia olisi ollut tarjolla. Osittain tämä johtui menolennon myöhästymisestä usealla tunnilla, jäin heti ohjelmassa jälkeen olutkohteiden tsekkauksessa. Erinomaisia kohteitahan olikin runsaasti, useammaksikin viikoksi, ja silti ei olisi tarvinnut...


blogivirta.fi
Hiekka -

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Margaon juna-asemalla meillä oli pari tuntia luppoaikaa, ja ehdimme penkeillä istuskellessamme lahjoittaa kaikille aseman kerjäläisille rahaa. Osa ei kuitenkaan aiempaa anteliaisuutta muistanut, vaan tuli uudelleen kerjäämään siirryttyämme junalaiturille. Eräs mummeli ei muistuttaessammekaan tunnistanut meitä, mikä on sikäli merkittävää, että erotumme kyllä melko hyvin intialaisten joukosta, ja alkoi antaumuksella sättiä meitä...


blogivirta.fi
Say hello to Tokyo! -

Tokyo-Kuala Lumpur-Penang-Kuala Lumpur-Hanoi-Kuala Lumpur-Kota Kinabalu-Cebu-Hong Kong-Tokyo Tuo tuossa ylhäällä oleva kaupunkien sekamelska on lentoreittini jota lähden työstämään lauantai-aamuna, ylihuomenna! Reissussa olisi tarkoitus viettää aikaa n. kuukauden verran. Ensiksi Malesiaan tapaamaan siellä oleskelevia (muka opiskelevia) ystäviäni reilun viikon ajaksi. Katsotaan mitä keksitään kehitellä sitten Malesian päässä. Kuitenkin, meillä on varattu maaliskuun...


blogivirta.fi
Trendi Frendi -

Matkustaminen on yksi meidän perheen iloista. Tosin meille paikasta toiseen muuttaminen on ennemminkin elintapa. Itse olen Suomesta kotoisin, mieheni Teksasista, ja kaikki kolme lasta kaikkialta siltä väliltä ja jopa syntyneet eri maissa! Matkailu avartaa sanotaan, ja inspiroi! Tässä muutama vinkki miten saat lomamatkan tunnelmat välittymään kotiisi, vaikka loma budjetti olisikin pieni. Postauksen kuvat ovat Bahama-saarilta, jonne olen Disneyn loistoristeilijällä tehnyt kaksi reissua...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 34 35 Seuraava »