Tänään on 21.02.2019 20:33 ja nimipäiviään viettävät: Keijo, Alf ja Alva. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle berliini


Ripsa -

Kuulo meni pois kaksi viikkoa sitten. Se ei ole palautunut ennalleen kuin aivan vähän. Mutta pääsin sairaalan korvapolille, missä lääkäri sanoi että äkillisiä kuulonmenetyksiä on ja ne voivat äkillisesti myös peruuntua. Korvan sisällä tai ehkä kallossa humisee aika ajoin lujaa. Äänet lainehtivat, joskus tuntuu että uppoan aivan hetikohta, herään keskellä yötä ja tolkutan itselleni että osaan uida. Eilen kykenin joka tapauksessa ensimmäistä kertaa kuuntelemaan...


blogivirta.fi
Susannas Travels -

kuva. Pohdintaa matkapahoinvoinnista ja matkailusta. Miten on mahdollista matkustaa ja roadtripeillä vaikka kärsii matkapahoinvoinnista, no on kyllä. Olen kärsinyt lapsesta asti matkapahoinvoinnista autoissa Suomessa. Moni voisi olettaa että se on syy joka estää matkailun kokonaan, mutta minulle ei ole ollut. Matkapahoinvointini on kyllä niin pahaa luokkaa että oksettaa ja väsyttää, joten en ole ajokorttia hommannut ikinä. Oikeastaan se estää pari muutakin asiaa, kuten vaikkapa...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Pieni tauko Helsingin lumisadekaudessa, silti varsin haastava siirtymä liukkaassa kelissä Harjun yli Panemaan. Paluumatka hermostutti jo etukäteen. Uusi lumihan on vanhan surma, sitä ei nyt ehkä kuitenkaan vielä luvassa. Hipsteripanimoiden NEIPAa tietysti tarjolla, tällä kertaa keittäjinä tanskalaiset Berliinissä, 8%, vahvempaa settiä heti alkuun. Mosaic, Citra, Idaho 7, perusvehnää, spelttiä ja kauraa. Sameaa, mehuisuutta, greippiä, kirpeyttä. Kuohkeaa, ananasta rungossa...


blogivirta.fi
Paholaisen-Asianajaja -

Berliini ei jätä ketään kylmäksi. Kauniiden kivitalojen kaupunkiviidakko on nykyisin elämysten loputon lähde. Parhaillaan Berliini valmistautuu ensi vuoden elokuussa alkaviin kesäolympialaisiin. Kaupunkiin nousee sitä varten kiivaalla tahdilla yhä uusia rakennuksia ja matkailunähtävyyksiä. Näkymät aukeavat lintuperskpektiivistä. Upean kaupungin ylle pääsee modernin maailman luotettavalla ilmamatkailulla. Saksassa nautitaan vilkkaasta zeppelin-ilmalaivojen liikenteestä...


blogivirta.fi
Polkkapossu_ -

Suomalainen ruoka haki vientiinsä uutta nostetta Berliinin kansainvälisillä Grüne Woche -messuilla 18.–27.1.2019. Kyseinen tapahtuma on maailman suurin vuosittainen ruoka-alan, elintarvikkeiden sekä maatalous- ja puutarha-alan messutapahtuma. Suomi oli tänä vuonna messujen pääkumppanimaa teemalla Aus Der Wildnis (Villistä luonnosta).  Suomen omasta messuhallista päävastuun kantoi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusjärjestö MTK. MTK:n lausuttuna tavoitteena yhteistyölle oli...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Olen monesti ihmetellyt joidenkin kirjailijakollegoiden julkaisutahtia. Erityisesti useampia genrejä kirjoittavilta saattaa samana vuonna tulla julki useita opuksia, toki myös monien eri kustantamojen kautta. Miten ne ehtivätkään olla niin tehokkaita ja toisaalta onnekkaita saadessaan sopimuksia moneen taloon. Tunnustan, olen nyt liittymässä samaan kerhoon. Voisin veikata, että vuodesta 2019 tulee sellainen julkaisuvuosi, jota on hankala ylittää, mutta alittaminen sujunee leikiten...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Euroopan Parlamentin vaalit ovat toukokuussa 2019. Nyt asetetaan ehdokkaita ja poliittisten ryhmien kärkiehdokkaita, nyt keskustellaan Euroopan tilanteesta ja mantereen tulevaisuudesta. Luvalla sanoen keskustelua tästä nykypäivän yhteiskuntapolitiikan keskeisestä vaikuttajasta on käyty aivan liian  vähän. Olemme yhteisessä, liikkuvassa junassa ja juna oli jo silloin liikkeellä, kun astuimme Euroopan Unioniin vuoden 1995 alusta. Neuvotteluja jäsenyydestä oli käyty jo vuodesta...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala VR ja Suomen viranomaiset selvittävät parhaillaan, että mikä aiheutti  eilen Helsingistä Ouluun matkanneet InterCityjunan rikkoutumisen Lahden oikoradalla. Juna lähti matkaan Helsingistä eilen sunnuntaina klo 11.19, ja se oli matkalla Kouvolan ja Kuopion kautta Ouluun. Mutta sitten alkoi tapahtumaan, kun hieman ennen Lahden juna-asemaa junassa rysähti ja samalla kuului hirveä pamaus, jonka seurauksena useiden matkustajien penkit rysähtivät vinoon ja taakse...


blogivirta.fi
Volume - Vaasan Uuden Kulttuurin Yhdistys -

Raskaan rockin sanansaattaja Lucifer ilahduttaa fanejaan neljän keikan minikiertueella keväällä 2019. Vaasan Leipätehtaalle yhtye saapuu perjantaina 25.tammikuuta. Lucifer perustettiin vuonna 2014 Berliinissä laulaja Johanna Sadonisin toimesta. Yhtye on perustamisensa jälkeen käynyt läpi useita jäsenvaihdoksia ja musiikillisia muutoksia. Tällä hetkellä bändi vaikuttaa Ruotsista käsin, missä kaikki jäsenet solistia myöten asuvat. Yksi uusista jäsenistä on Hellacoptersista ja...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Tammi (2014) — toinen maailmansota, esseet, kulttuuri. Toisen maailmansodan aikana liittoutuneet pommittivat yli 130 saksalaista kaupunkia. Dresden, Hampuri ja Berliini kokivat muiden muassa valtavia vaurioita. Pommituksissa kuoli 600 000 siviiliä. Missä on pommituksista selviytyneiden kirjallisuus, kysyy W.G. Sebald. Sebald piti 1990-luvulla Sveitsissä luentosarjan aiheesta saksalainen kirjallisuus – tai oikeastaan sen puute – toisen maailmansodan jälkeen. Hän… Read more W.G...


blogivirta.fi
Olutonni - tapahtumakalenteri « OLUTVERKKO - uutisia ja ti -

* Kettulan juhlaolut, valmistuttaja MTK: Säätiö; valmistaja Mustan Virran Panimo Oy, Savonlinna  Pisteitä: 92 / 100.  * Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot alusta alkaen. Suomalaisella elintarviketuotannolla – mukaan luettuna juomanvalmistus (myös alkoholipitoisten) – on vienninedistämisen tuhannen euron paikka lähestyvänä viikonloppuna. Tuottajajärjestöjen ja maatalousministeriön mahtavalla panostuksella Suomi on kumppanimaana (Partnerland) näkyvässä asemassa Berliinin...


blogivirta.fi
Hannun blogi -

Abel Gance muistetaan mykkäelokuvaohjaajana, mutta hän oli myös kekseliäs äänielokuvien tekijä. Vuonna 1936 valmistunut Beethovenin suuri rakkaus (Un grand amour de Beethoven) on tästä erinomainen esimerkki. Gancen Beethoven-fantasia alkaa väreilevästä vedenpinnasta, jossa Beethovenin kasvot heijastuvat,ja esiin nousee Richard Wagnerin lause: ”Uskon Jumalaan, Mozartiin ja Beethoveniin.” Ensimmäisessä kohtauksessa Beethoven näyttäytyy monumentaalisena hahmona, kauneuden...


blogivirta.fi
Hannun blogi -

Katsoin sivusilmällä Vincent Perezein ohjauksen  Yksin Berliinissä (Alone in Berlin, 2016), joka on aiemmin Suomessa nähty dvd- ja bluray-levityksessä. Nyt elokuva sai televisioensi-iltansa. Perezin kanssa käsikirjoituksen on laatinut Achim von Borries, joka on hiljattain rakentanut Berliini-kuvaa myös tv-sarjassa  Babylon Berlin.  Yksin Berliinissä  perustuu Hans Falladan (1893–1947) romaaniin  Jeder stirbt für sich allein (1947), joka ilmestyi suomeksikin nimellä Kukin kuolee...


blogivirta.fi



Sukututkijan loppuvuosi -

Sata vuotta sitten päättynyt Maria Tirkkosen (o.s. Enegrén) elämä vaikuttaa mielenkiintoiselta. Marian vanhemmat Henrik Enegren (s. 15.4.1810) ja Maria Cederlöf (s. 28.1.1805) oli vihitty renkinä ja piikana avioliittoon  9.10.1832  Turussa, josta muuttivat marraskuussa 1834 Tyrväälle helmikuussa syntyneen poikansa kanssa. Enegrénistä tuli Tyrvään siltavouti ( RK 1834- s. 342 ). Perheeseen syntyi Tyrväällä 5 lasta ennenkuin Henrik kuoli 22.10.1846 ja kuudes 10.11.1846 ( RK...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Synkkä uusi (2016) elokuva natsivastarinnasta Berliinissä sodan aikana. Englanninkielinen sovitus Hans Falladan heti sodan jälkeen ilmestyneestä postuumista romaanista, joka perustuu vapaasti Weddingissä asuneiden Otto ja Elise Hampelin kohtaloihin. Pariskunta menettää ainoan poikansa Ranskan rintamalla ja ryhtyy jakelemaan vastarintaan kannustavia postikortteja. Englannin kieli todellakin häiritsee, vaikka Brendan Gleeson ja Emma Thompson ovatkin todella hyviä rooleissaan. Selvästi...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Tuleva vuosi on alkanut hieman hirvittää. Mietin vuoden 2017 jälkeen, kun minusta oli tullut esikoiskirjailija ja takana oli monta kivaa reissua, miten seuraavan vuoden on vaikea laittaa paremmaksi. Mutta arvatkaapa mitä? Näin kuitenkin kävi. Tässä kooste vuoden tapahtumista ja hyvistä kirjauutisista, jotka ylittivät ymmärrykseni. Jokaisessa kultareunaisessa pilvessä on kuitenkin myös harmaan sävyjä. Tammikuu Vuosi alkoi flunssaisena sängyn pohjalta. Mies lähti ottamaan uuden...


blogivirta.fi
Housuitta - kirjoituksia seksistä -

Nimimerkillä ”Stef ja Chris” kirjoittava pariskunta lähetti blogiimme aiemmin novellikokoelman ”Halu ja muita pieniä kertomuksia”. Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös siihen! Tämä uusi kertomus on jaettu neljään eri osaan. Ensimmäinen osa taustoittaa tarinaa, mutta jo siitä saa mukavaa alkua kiihottumiselle…. Osassa… Lue loppuun →


blogivirta.fi
Sillä sipuli -

Veikkolan kartano  Vihdissä täyttyi eilen lämpimästä tunnelmasta, kun joukko nautiskelijoita kokoontui jouluillalliselle kauniisti katettujen pöytien ääreen. Lepattavien kynttilöiden luoma pehmeä valo osui kauniisti laseihin ja joulupalloihin, jotka yhdessä havuoksien kanssa muodostivat hillityn juhlavat puitteet. Isäntäparin henkilökohtainen tervehtiminen ja rento ote iltaan saivat vieraatkin leppoisalle tuulelle.  Veikkolan kartanoon oli katettu nyt ensimmäistä kertaa...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Saksalainen der Spiegel -lehti haastattelee numerossaan 32/4.8. 2018 ranskalaista sosiologi Emmanuel Toddia (67), jonka mukaan vuosikymmeniä torjutut asenteet ovat uudelleen täällä. Erityisesti hän arvostelee saksalais-ranskalaista omakehua, itsensä yliarviointia eurooppalaisessa yhteistyössä. Uusimmassa kirjassaan -  hän on kirjoittanut paljon - hän tarkastelee ihmiskunnan kehitystä ja erityisesti perhejärjestelmää, joka hänen mukaansa määrää kulloisenkin kulttuurin...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Indiestatement Ohjelmajulistus suomalaisen elokuvakulttuurin laajakatseisuuden ja digitaalisen mediakulttuurin kehittämisen puolesta.   Ilmaisu ennen toistamisen formaattia.  Sisältö  I. Analyyttinen asetelma ja tavoite;   Miksi vapaa elokuvakulttuuri kalliin formaattikulttuurin sijaan?  II. Kysymyslista ja huomioita suomalaisen elokuvakulttuurin rasitteista,   mikä on tilanne analyysin avulla ja mitä selvästi muutettavissa   Suomalaisen nostalgiaa pursuavan bulkki-elokuvan tila ...


blogivirta.fi
Sillä sipuli -

No, ehkei ihan otsikon mukaisesti läpi aterian ja toisaalta taas miksei. Juuri- eli mukulaseller i taipuu erilaisiin tekstuureihin ja makuyhdistelmiin niin mukavasti, että siihen tuskin pääsisi kyllästymään vaikka söisi sitä läpi useamman ruokalajin kokonaisuudenkin.  Olen nostanut tähän juttuun Satokausikalenterin haastamana vanhoja juttujamme mukulaselleristä vuosien varrelta. Meille mukulaselleri on maistunut loistavasti niin lisukkeena kuin lautasen pääelementtinäkin...


blogivirta.fi
Olutonni - tapahtumakalenteri « OLUTVERKKO - uutisia ja ti -

* SOS (May Day), BrewDog PLC, Ellon, Aberdeenshire, Skotlanti, Iso-Britannia; yhteistyössä BRŁO – Braukunst Berlin Gastro GmbH, Berliini, Saksa Pisteitä: 89 / 100.  * Lue: Kaikki Viikon Olut -arviot alusta alkaen. Brexit tulee vääjäämättömästi ja irroittaa Iso Britannian – ja siinä mukana myös Skotlannin – Euroopan Unionista. Skottipanimo BrewDog on valmistanut kymmenkunta olutta yhteistyönä modernien eurooppalaispanimoiden kanssa. […]


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »