Tänään on 25.06.2018 20:42 ja nimipäiviään viettävät: Uuno ja Uno. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle blogisisaret


Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset -

Olen odottanut kevättä ja alkukesää monestakin syystä mutta en vähiten siksi, että nyt kaupoista taas saa kaikkea ihanaa ja terveellistä. Kotimaisissa kasviksissa paras satokausi on toki vielä edessä päin, mutta riemulla tervehdin jokakeväisiä ulkomaan tulokkaita kuten ensimmäisiä varhaiskaaleja ja nektariineja. Viikonloppuna ostin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle kevätsipuleita, jotka innostivat väsäämään oivallisen terveellistä ja kesäistä viikonloppuruokaa...


blogivirta.fi
Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset -

Toinen luonnoskansiossa jumittanut postaus viimein julki! Huhtikuussa tavattiin taas Blogisisarten kanssa, tällä kertaa Helsingissä. Ensimmäinen porukan miittihän oli syksyllä Tampereella. Päivän ohjelma oli taas mukava sekoitus kulttuuria, ruokaa, shoppailua ja leppoisaa jutustelua. Tapasimme lounasaikaan Atenemiumin kahvilassa ja sitten kävimme tsekkaamassa museon näyttelyt. Perusnäyttelyn olinkin jo museokortillisena pääkaupunkiseutulaisena nähnyt, mutta oli mukavaa, että...


blogivirta.fi
Käsintehtyä ja kaunista -

Adel Abidin - Al-Warqaa Blogisisaret  Olen aiemminkin kertonut blogissa kuuluvani pieneen bloggaajaporukkaan, Blogisisariin , joka sai alkunsa vuosi sitten keväällä. Kuluneen vuoden aikana porukasta on tullut tiivis ja jaamme kokemuksiamme keskenämme niin bloggaamiseen kuin muuhunkin elämään liittyen. Tapasimme lokakuussa ensimmäisen kerran , jolloin tapaamispaikkakunnaksi valikoitui Tampere. Nyt tapasimme Helsingissä ja tällä kertaa jälleen hieman erilaisella kokoonpanolla kuin...


blogivirta.fi
Optimismia ja energiaa -

Mitä ystävänpäivä sinulle merkitsee? Minä olen viime vuosina keskittynyt siihen, millä nimellä se alun perin kulkeekin: Valentine's Dayhyn. Olen jollain


blogivirta.fi
Bella-blogit -

Mitä ystävänpäivä sinulle merkitsee? Minä olen viime vuosina keskittynyt siihen, millä nimellä se alun perin kulkeekin: Valentine's Dayhyn. Olen jollain


blogivirta.fi
Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset -

Blogisisaret-porukan ensimmäinen miitti: ohjelmassa "kaiketon" kahvila Alleduuri, Vapriikki ja tärkeimpänä uusiin ihmisiin tutustuminen!


blogivirta.fi
Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset -

Syysaamuina korvia lämmittää panta, joka ei olekaan palmikko vaan solmu! Linkki ilmaiseen ohjeeseen.


blogivirta.fi