Tänään on 24.04.2019 15:32 ja nimipäiviään viettävät: Pertti, Albert, Altti ja Albertina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle caesarsalaatin kastike


Lautasellesi -

Suomalaisten kananlihan syönti kasvaa jatkuvasti ja minunkin blogin reseptien Top-listalla on jatkuvasti kanaruokien ohjeita, mikä tarkoittaa, että kana/broileriruoat kiinnostavat lukijoita. Tästä teille yksi uusi, yksinkertainen ja maukas kanaruoan resepti, missä vaalea lager olut nostaa tavallisen kanaruoan täysin uudelle tasolle. Olen valmistanut sitä ruokaa kesän alussa peräti kaksi kertaa. Sitä kastiketta voi suurustaa kastikkeen suurustajalla tai sen voi jättää laittamatta...


blogivirta.fi
Tamarind Heaven -

Suurelle osalle meistä on sattunut varmasti joskus niin, että ruokaan lisätty jogurtti on juoksettunut, ja ruoasta on tullut ikävän näköistä. Vaikka juoksettuminen ei vaikuta suurestikaan ruoan makuun, ryynimäiseltä näyttävä kastike ei oikein houkuttele ainakaan minua. Harmittaa vietävästi, jos on nähnyt kovasti vaivaa ruoan takia, ja sitten ruoka onkin juoksettumisen takia pilalla. Olen ottanut tavakseni kokkailla yksinomaan turkkilaisella jogurtilla, koska olen ymmärtänyt...


blogivirta.fi
Tamarind Heaven -

Suurelle osalle meistä on sattunut varmasti joskus niin, että ruokaan lisätty jogurtti on juoksettunut, ja ruoasta on tullut ikävän näköistä. Vaikka juoksettuminen ei vaikuta suurestikaan ruoan makuun, ryynimäiseltä näyttävä kastike ei oikein houkuttele ainakaan minua. Harmittaa vietävästi, jos on nähnyt kovasti vaivaa ruoan takia, ja sitten ruoka onkin juoksettumisen takia pilalla. Olen ottanut tavakseni kokkailla yksinomaan turkkilaisella jogurtilla, koska olen ymmärtänyt...


blogivirta.fi
Kamomillan konditoria -

Suolakaramellitäytteiset keksit suklaakuorrutteella? Kyllä kiitos! Näiden keksien pohja on ihanasti rapea, ja siihen painetaan heti paistamisen jälkeen kolo. Kolo puolestaan täytetään helposti valmistuvalla karamellikastikkeella. Lopuksi keksi viimeistellään sulatetulla suklaalla ja pistellään poskeen, mums mums. Kirjoittamassani Tuulispään leivontakirjassa ja myös täällä blogissa on julkaistu aiemmin karamellikastikkeen ohje , joka on tosi hyvää ja helppoa tehdä. Halusin...


blogivirta.fi
Gastromaniat -

"Kyllä nää ihan hyviä on muttei tässä kyllä muikku paljon maistu." Vanhemman polven kalansyöjän rehellinen tuomio piti täysin paikkaansa. Ei sinänsä ihme, muikkupihvien mausteina oli sweet chiliä, valkosipulia ja paljon mustapippuria. Valkosipulinen tomaattikastike siinä sivussa, ja avot! eiköhän se 80-luvun alakoulun kalapihvimaku (jos tiedätte mitä tarkoitan) saada muistijäljistä vihdoinkin pyyhittyä pois! ;)  Säätöä ja aikaa vei muikkujen selkäruodon ja erityisesti...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Tuossa muutama päivä sitten teimme ruuaksi kukkakaalicurrya mutta sitä jäi seuraavaksi päiväksi sellainen määrä kastiketta, että siitä ei oikein kukaan meistä kostunut mitään. Aikani ihmetellessäni päätin avata jälleen MElissan kokeilevan keittiön ja päätin tehdä tästä hyvin kermaisesta kastikkeesta piirakan. Koska vehnäjauhoja oli ihan pikkiriikkisen niin korvasin sitä ohrajauholla. Kastikkeeseen ei tarvinnut lisätä muuta kuin kananmunaa ja vähän tilliä ja...


blogivirta.fi
Polkkapossu_ -

Jotenkin kesäkurpitsa on aina saanut aikaan minulle hieman mauttoman fiiliksen. Olen tehnyt siitä vaikka mitä hyvää, mutta silti tylsyys on iskostunut mieleeni. Kesäkurpitsa taipuu kuitenkin vaikka kuinka moneen juttuun. Unohdetaan tylsyys. Tällä kertaa lähdin naittamaan kesäkurpitsaa pastan kanssa. Inspiraatio reseptiin tuli täältä , tosin lisäsin sitruunan kirpeyttä peittämään hiukan sokeria ja paistoin vielä lisäksi halloumia. Enkä laittanut ollenkaan ricotttaa, jota oli...


blogivirta.fi
Sushia ja sattumia -

Talven kääntyessä vihdoin kevääksi kirjoitellaan auki vielä muistissa olevat kuhareseptit. Kohtapuolin tuttujen verkot nostetaan taas varastoon jäiden alta joten kalaruokien valmistus tullee valitettavasti taas hieman harvenemaan. Noh, grillikausihan se sieltä toisaalta kohta jo taas kolkutteleekin ovella. Kuhaa ja muusia kapriksilla ja manteleilla höystettynä (sovellettu kirjasta Herkutellaan kalalla) kuhaa fileenä 1 muna korppujauhoja suolaa ja pippuria 1 tl paprikaa 0,5 tl...


blogivirta.fi
Tamarind Heaven -

Maistoin kerran Intiassa palak paneer -pizzaa, ja vastaavanlaista pizzaa piti yrittää kotonakin. Tein palak paneer -kastikkeen tavanomaisella ohjeellani (sillä erotuksella, etten lisännyt kastikkeeseen yhtään vettä) ja levitin kastikkeen tavallisen pizzapohjan päälle. Pizza onnistui todella hyvin, ja tästä tuli heittämällä lempipizzani! Pizzapohjan voi tehdä haluamallaan ohjeella, mutta itse käytän tavallisimmin Myllyn Parhaan ohjetta (jauhoja menee tosin huomattavasti enemmän...


blogivirta.fi
Tamarind Heaven -

Maistoin kerran Intiassa palak paneer -pizzaa, ja vastaavanlaista pizzaa piti yrittää kotonakin. Tein palak paneer -kastikkeen tavanomaisella ohjeellani (sillä erotuksella, etten lisännyt kastikkeeseen yhtään vettä) ja levitin kastikkeen tavallisen pizzapohjan päälle. Pizza onnistui todella hyvin, ja tästä tuli heittämällä lempipizzani! Pizzapohjan voi tehdä haluamallaan ohjeella, mutta itse käytän tavallisimmin Myllyn Parhaan ohjetta (jauhoja menee tosin huomattavasti enemmän...


blogivirta.fi
La fille du vent -

Tomaattipohjainen jauhelihakastike on ollut yksi lempiruoistani ihan lapsuudesta saakka. Perusreseptini on isältä opittu, mutta muuntuu helposti jää- ja maustekaapin sisällön sekä mielihalujen mukaan. Reseptin runkona ovat säilyketomaatit, jauheliha ja valkosipuli. Lisäksi kastikkeeseen tulee usein sipulia, porkkanoita, selleriä, kesäkurpitsaa, munakoisoakin - ei kuitenkaan koskaan kaikkia näitä. Maustamisessa käytän ainakin mustapippuria ja oreganoa, mutta usein myös pari...


blogivirta.fi
Mustekala -

Minkälaisia lihapullia tiedät? Mummon lihapullat, ruotsalaiset, espanjalaiset, italialaiset, turkkilaiset... Lihapullat ovat yksi niistä ruoista joista jokaisella kansalla tuntuu olevan oma versionsa. Tänä sunnuntaina kokkailtiin erästä kreikkalaisten pullien versiota, jossa erityistä on appelsiinilla maustettu taikina, ja salvialla maustettu kastike. Pöydässä pitää olla paljon vaaleaa leipää, jolla herkullinen kastike koetetaan imuroida lautaselta. Lisäksi teimme talvista...


blogivirta.fi
Maltaisia ja vähemmän maltaisia -

Tällä kertaa testipenkkiin sattui elämän vedestä valmistettu mausteseos. Valmistajan mukaan tulinen kastike sisältää ehtaa ja "maailman hienointa bourbonia" eli Jim Beam -v iskiä . Tällaisen tulisten ruokien ja viskien ystävän oli pakko hankkia kyseinen tuote. Testijärjestelyjä jouduttiin muokkaamaan hieman tavallisesta. Maistamislasin sijaan maistelu suoritettiin tavallisesta teelusikasta. Verrokkina testissä käytettiin viereisessä kuvassakin olevaa valkosipulilla höystettyä...


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

Helsingissä tuli vietettyä pari ihanaa ja monipuolista viikkoa, ja eilen tulin takaisin taas monta kokemusta rikkaampana.  Ennen matkaani ehdin kokata  intialaista tomaatticurryä kesäkurpitsapyöryköillä , jota olen tehnyt useammankin kerran, mutta en ole vielä postannut ohjetta tänne.  Tekemäni curry pyöryköineen  on syntynyt useammankin intialaisen ohjeen avulla.  Pyörykät ovat ihania myös sellaisenaan , jonkun dippikastikkeen kanssa,  mutta sopivat niin hyvin tämän...


blogivirta.fi
Greetings from Joanna -

Pirullisia bileitä, keilausta, elokuvateatteria, ruokaa, tatuointia ja työpaikan arkea. Niin paljon kaikkea sisältöä että en saanut noita mitenkään otsikkoon sisällettyä. Tähän kuluneeseen kahteen viikkoon mahtuu kaikkea kivaa! Oon aloittanut työpaikalla monia videoprojekteja ja saattanut monia jo päätökseenkin. Meillä on meneillään nyt Heitä hymy -kampanja jonka ideana on saada ihmiset hymyilemään pienillä teoilla. Pienilläkin asioilla on merkitystä ja se voi tehdä...


blogivirta.fi
otetaan ensin puoli kiloa voita... -

Taisin lupailla jotain Texas-pihviä tulevaksi, mutta tähän väliin on ihan pakko vielä hehkuttaa tätä kanaleipäkokonaisuutta. Saimme ihanan sään houkuttelemina grillikauden avattua, ja kolmeen päivään ei ole taidettu muilla keinoin ruokaa valmistaakaan! Tämä kanaleipä tuli mainittua jo viime kesän parhaiden reseptien listauksessa, tuolloin vain linkkasimme Jauhantapajan postaukseen aiheesta . Nyt kun sain innostuksissani kuviakin aikaiseksi, postataan resepti suoraan tännekin...


blogivirta.fi
Elämäni makuja -

Broilerin file pihvejä 1 pkt marinadi 2kl siirappia 3 kynttä valkosipulia viipaloituna suolaa balsamiviini etikkaa tai mallasviini etikkaa n 1rkl tabascoa liraus öljyä (sitruunamehua) Sekoita marinadi ainekset kulhossa (voit tässä vaiheessa maistaa ) Lisää broileri kulhoon ja sekoita kunnolla jotta leviää lihoihin. Anna maustua jääkaapissa tunnin tai pari.(huom ohuet palat maustuu nopeemmin paksut vaatii pidemmän ajan.. Tää kastike on vielä vähän kokeiluasteella mullakin mutta...


blogivirta.fi
Tillman -

Voisiko lukijakunta auttaa kirjoittajaa pulmallisessa gastronomisessa asiassa. Olen harras  HP- kastikkeen ystävä. Olen käyttänyt sitä  viimeiset  50 vuotta  aterioilla  ja ruuanvalmistuksessa. Olen käyttänyt sitä jopa   koiran koulutuksessa. Aine on ovallinen ja lähes ainoa brittiläisen keittiön   minulle sopiva tuote,  Aineesta  on olemassa myös superversio, HP Fruity, jota tässä perään. Tuota varsinaista  sinietikkettistä tuotetta  myydään täällä...


blogivirta.fi
Kasviskeittiössä -

Gado gado -salaatti tarjoillaan pähkinäisen kastikkeen kanssa. Salaatti voidaan tarjota joko kylmänä tai kuumana. Tähän salaattiin tulee tempehiä ja erilaisia salaattivihanneksia, joita voi varioida oman maun mukaan. Tempehiä saa Vii Voanista, Asian Marketista Kolmannelta linjalta ja vaihtelevasti Ekolosta ja Ruohonjuuresta. Kastiketta tulee tällä ohjeella aika runsaasti, ja sitä voi käyttää myös erikseen tempehin marinoimiseen ja curryn kastikepohjana. Indonesialainen gado gado...


blogivirta.fi
Meidän murkinat -

Tänä kesänä on helle hellinyt. Meillä se tarkoittaa sitä, että pääasiassa syödään erilaisia salaatteja muunnelmineen. Tämä salaatti on ihanan virkistävä siinä olevan mintun ansiosta, mutta kuitenkin tarpeeksi ruokaisa pitämään nälän loitolla. Herkullisen kokonaisuuden salaisuus löytyy vahvasta kastikkeesta yhdistettynä minttuun ja persiljaan. Maalaisleipä tai yleensä sekaleipä ovat tähän parhaita. Siemenet vaan lisäävät makuja. Alla olevassa saatissa oli...


blogivirta.fi



VillaNanna -

Kun lettuvatsa huutaa LETTUJAA, ei auta juuri muu kuin kaivaa kulho kaapista ja alkaa tehdä lettutaikinaa. Letut on siitä kivoja, että niitä voi tehdä ihan millaisia tahansa ja minkä makuisia tahansa. Aikaa menee mutta ei haittaa kun on hyvä seura ja hyvää keskustelua samalla kun paistaa räiskäleitä. Kyllä, näillä lärpyttimillä on monta nimeä ja sekin on ihan ok, sillä yleensä rakkaalla lapsella on monta nimeä. En kuitenkaan postaa pelkkää reseptiä, sillä Melissan...


blogivirta.fi
Sushia ja sattumia -

Viimeisin ruokailta maailmalle suuntautui Etelä-Amerikkaan ja tarkemmin Peruun. Maa oli sinänsä hyvin mielenkiintoinen sillä kenelläkään ei ollut sitten minkäänlaista käsitystä ennakkoon mitä tuleman pitää. Tämän vuoksi makumaailman kannalta ei siis voitu epäonnistua, sillä kukaan ei voinut todeta ettei tämä kyllä ihan oikealta maistu. Reseptit etsittiin lähinnä webissä surffailemalla ja toki näitä hieman päivitettiin paremmin suomalaisen kaupan tarjoamiin...


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

Teen paljon linssipohjaisia salaatteja,  mutta inspiraation tähän salaattiin sain eräässä kahvilassa  Jerusalemissa, jossa jaoimme salaatin  eksäni kanssa.  Kahvilan  salaatista  otin mustat linssit ja  freekeh-vehnän, mutta  kaikki muu on omassa päässä syntynyt:D  .   Freekehin hieman savuinen maku sopii niin hyvin tällaiseen salaattiin,   ja nyt kun olin Suomessa,   huomasin että freekehiä löytyy jo kivasti kaupoista. Toista se oli blogin alkuaikoina kun postasin...


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

Syön todella harvoin perunaa,  mutta muutama päivä sitten  ostin marketista violetteja perunoita: kai se väri veti puoleensa


blogivirta.fi
Omat Eväät -

Yhdelle nälkäiselle Kastike: Kunnon loraus oliiviöljyä pannun pohjalle -  kuumenna Murskattu valkosipulinkynsi tai kaksi - kolme maun mukaan 3-4 anjovista  -  heitä öljyyn ja anna paistua kunnes anjovikset alkavat hajota. Anjovis ei maistu valmiissa kastikkeessa ollenkaan,  mutta se antaa siihen täyteläistä suolaisuutta ja makua. Kourallinen mustia oliiveja ja toinen kourallinen kapriksia -  silppua veitsellä karkeaksi silpuksi ja heitä pannulle chilihiutaleita ripaus...


blogivirta.fi
Päivänpiristys -

Tämä ohje on kummitellut reseptikansiossani pitkään ja on ollut sijoitettuna lokeroon "sitten kun joskus on kunnolla aikaa". Olen moneen kertaan haaveillut toteuttavani tämän ja yön hiljaisina tunteina kuvitellut, miltä tämä maistuitasi. Okei, nyt pidätte minua täysin friikkinä, mutta ei se mitään! Työtä tässä riittää jonkin verran. Itse oikaisin muutamassa kohtaa, mm.maissien kanssa ja silti aikaa menee sen verran, että jos olet jo nälkäinen, olet auttamattomasti...


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

Kikhernepannu tomaattikastikkeessa on nopea ruoka,  jota teen useinkin; varsinkin jos ei ole kauheasti aikaa tehdä jotain vaativampaa.  Sen vuoksi kaapistani löytyykin aina purkki valmiiksi  keitettyjä kikherneitä,  eikä kastikkeenkaan teko ole erityisen vaikeaa. Mutta lopputulos on ihanan makuinen, ja todella täyttävä,  ja kun tätä tarjoilee pastan,  riisin tai vaikka kvinoan kanssa,  niin ateria on todella herkullinen ja  monipuolinen. Käytän tässä itse kehittämääni...


blogivirta.fi
Appelsiineja ja hunajaa -

Tässä teille aivan ihanan samettinen tomaattikastike, joka on samalla maailman helpoin, sillä tätä kastiketta ei keitetä.  Kastike on  Lontoossa sijaitsevan t he Palomar -ravintolan keittokirjasta , ja kastiketta tarjoillaan ravintolassa   kubaneh-leivän kanssa.  Kastike on juuri niin samettinen mitä nimikin ( velvet tomatoes)  sanoo. Kastike sopii loistavasti dippaukseen, leivän päälle, kalan kanssa , perunoiden  ja kasvisten  kanssa, ja moneen muuhun. Samettinen...


blogivirta.fi
Sushia ja sattumia -

Kesä vierähti taas ja blogin päivitys pääsi muun tekemisen ohessa jäämään taka-alalle. Yritetään jälleen tehdä pientä come-backia asian tiimoilta. Syksyn sadonkorjuuaika on parhaimmillaan ja sieneenkin pitäisi ehtiä. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin tehtyä vielä hieman kesäisempi ateria, joka osoittautui ehdottomasti ylöskirjoittamisen arvoiseksi. Sardellifileitä ei lähikaupoista löytynyt mutta anjovis tuntui sopivan itseasiassa aika mukavasti kastikkeeseen. Ei varmasti...


blogivirta.fi
Musta mutta valkoinen -

Tämä kesä on ollut Helsingissäkin niin surkea, että muutaman kerran ollaan jouduttu piknik-herkut syömään kotona kun ei olla päästy ulos puistoon nautiskelemaan.  Yksi ehdottomasti parhaista resepteistä tälle kesälle oli hedelmävartaat, jotka tein harvinaisen aurinkoiselle synttäripiknikilleni. Vartaat toki varmasti maistuisivat sellaisinaan, mutta kuohuviini-sabayon-kastike teki niistä vielä sata kertaa parempia.  Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty sampanjaa, mutta itse...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 16 17 Seuraava »