Tänään on 16.11.2019 23:59 ja nimipäiviään viettävät: Aarne, Aarno, Aarni, Arne, Arnold ja Arna. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle camping lloret de mar


Vyyhdin viemää -

Tänään hain kehystämöstä tämän heinäkuussa valmistuneen mansikkataulun:     Langat ja muistaakseni kangaskin on ohjeessa suositellut. Taulu on ihana ja paikka sillä on keittiön seinällä, jossa on jo ennestään viime kesänä tekemäni vadelmapistely (molemmat marjamallit olen saanut Sarilta lahjaksi ja olen näistä niin onnellinen). Nyt seuraan pääsi vielä tuo pieni tänä kesänä valmistunut mansikkatyö. Tälle seinälle olen ajatellut tekeväni joka kesä (niin pitkään...


blogivirta.fi
Stoori -

Syksyn aikana kun kuivatin suppilovahveroita, heräsi kiinnostukseni hedelmien ja marjojen kuivatukseen. Koen sen pakastamista miellyttävämmäksi vaihtoehdoksi koska silloin kuivatettaessa marjoihin ei tarvitse lisätä sokeria. Minulla ei ole kuivuria. Mutta pöytätasoja löytyy kuivautusalustoiksi, joten marssin kauppaan ostoksille projektin aloitusta varten   . Ostin 4 banaania ja kotimaisia mansikoita sekä vadelmia. Halusin kokeilla ihan supermarket tuotteita, jolloin […] The post...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Vuoden toiseksi viimeisen päivän kunniaksi ajattelin tehdä pienen yhteenvedon blogin vuoden 2018 osalta. On mukavaa katsoa vähän taaksepäin ennen kuin alkaa suunnittelemaan uutta alkavaa vuotta. Marjon matkassa -blogi täytti jo… The post Marjon matkassa 2018 pähkinänkuoressa appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Jotain Maukasta -

Karviaisten aika tulee. Ja sitten se on taas mennyt. Tai ainakin kaupoissa näin. Onnekkat ne, joilla on karviaispuskia pihassa. Saavat nauttia tästä mainioista marjasta pidempään. Parempaa crumblea ei nimittäin ole - Read more...


blogivirta.fi
Sahti -

Marjo-Kaisa Piiroinen from Kirkkonummi, Southern Finland, won the 1. prize of the sahti competition year 2008. The competion was in Kuhmoinen on 9th August. There was 37 finalists around Finland. The results, 2008: 1. Marjokaisa Piiroinen, Kirkkonummi 2. Pekka Uusilähteenmäki, Mouhijärvi 3. Kauko Kuusisto, Jämijärvi 4. Jukka Vierimaa, Kalajoki 5. Niilo Ahonen, Luhanka 6. Tapani Lähde, Lammi The winner Marjo-Kaisa Piiroinen and the wooden prizes. In the end of the competition there was six...


blogivirta.fi
Lukuvinkkeli -

Marjo Niemen romaanille Kaikkien menetysten äiti myönnettiin tämän vuoden Runeberg-palkinto. Romaanin päähenkilö Mona on ylisukupolvisen puhumattomuuden ja kosketusvajeen uhri. Monan äiti ei ole kohdannut tai edes koskettanut lastaan. Monasta on kasvanut pahoin traumatisoinut aikuinen, joka on nyt itsekin äiti. Mona on työssä yrityksessä, jossa pomo on harvinaisen ymmärtäväinen. Hän antaa Monan kyyhöttää pimeässä varastossa, kun on … Jatka lukemista Marjo Niemi: Kaikkien...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Upea juttu, että Meriharakat vihdoin ottivat Loviisan haltuun. Tuttuja taloja kaikki ja jännä juttu, että valitsitte mukaan myös omia suosikkejani. Vackerbackan moderni sisustus ja mustavalkoisuus on jännä kontrasti vanhalle talolle… The post Marjo on kommentoinut artikkelia Kurkistuksia toisenlaisiin koteihin appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Koottua laukkaa -

Marjo Vainikan omistama ja kasvattama 4-vuotias ori läpäisi maanantaina pidetyn askellajioriiden oldenburg-körungin esikarsinnan Vechtassa, Saksassa. FWB-tamma Riverbank Diamonitasta (Diamonit - Come Back II) oleva Mist of Titanium on rekisteröity oldenburgiin ja sen isä on trakehnerori Millennium (Easy Game - Ravel). Mist of Titanium selvisi jatkoon 14 koulusukuisen oriin joukossa. Esikarsintaan oli ilmoitettu yhteensä 40 oria. Maaliskuun lopussa pidettävä varsinainen körung on ns...


blogivirta.fi
Lennun ristipistovaihdot -

Sain eilen postissa ihanaisen paketin. Harvemmin nykyään sieltä mitään mukavaa tuleekaan. =D Saakohan näitä Lumiukkosoppa pussukoita ihan jostain kaupasta vai onko tämä ihan itse kasattu? Aivan ihana juttu. =) Kiitokset teille kaikille ihanista jutuista mitä olette täällä jakaneet ja oikein oikein ihanaa joulunaikaa kaikille teille. Anne =)


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Melville House (2017) — tietokirjallisuus, politiikka, rasismi. Mark Bray käsittelee teoksessaan väkivaltaista antifasistista aktivismia. Kirjan mukaan antifa ei ole mikään yksittäinen ryhmä, vaan ideologia, jonka mukaan fasismi on objektiivisesti paha ilmiö, joka pitää kukistaa keinolla millä hyvänsä. Antifa onkin ideologinen aktivistitaktiikka, jonka erilaiset äärivasemmistolaiset ryhmittymät omaksuvat, kun he kokevat, että julkisuudessa fasistiset ryhmittymät yrittävät...


blogivirta.fi
Tuvull -

I morse när jag hade delat ut dagens frön åt fåglarna stannade jag  kvar en stund för att kolla vem som besökte matplatsen egentligen. Till min glädje - och förvåning - var det domherrarna som dök upp först.  Och de kom i ett gäng på tolv stycken, vilket är fler än på länge.  Så en märkesdag på det sättet, absolut!  Men sedan har dagen en märkesdag som smäller snäppet mer: bomull, papper, läder, frukt, trä, socker, ylle, gummi, linne, tenn, stål,  siden, spets...


blogivirta.fi
Märket-kuvapäiväkirja -

Viikko Märketillä sujui kuin siivillä, mutta silti paluu kaupunkielämään tuntui merkilliseltä. Oli kummallista havahtua yöllä siihen, ettei ulkoa enää kantautunutkaan meren unettavaa kohinaa, eikä tuuli vinkunut ikkunoiden raoissa. Toisaalta oli helpottavaa päästä taas sisävessaan ja lämpimään suihkuun. Pienellä majakkaluodolla koimme suuria elämyksiä, ja vaikka elämä siellä oli hankalaa ja työlästä, kukaan meistä ei vaihtaisi pois mennyttä viikkoa. Märket jäi...


blogivirta.fi
Käsityötanssia -

Teimme retken Marketan puistoon, joka olikin mukava retkikohde käytävineen ja istutuksineen. Upeasti laitettu puisto ja täynnä kauniita ideoita ja oivalluksia. lapsetkin viihtyivat mm. patsaspuistossa ja leikkipuistossa. Bussi 82 vei näppärästi Ikeasta. Hyvä lähikesäkohde.


blogivirta.fi
TAMK University of Applied Sciences -

Normal 0 false false false FI X-NONE X-NONE Participants happy with the campaigns Students Satu Aholin, Jenni Ojanen, Sara Sahlakari, Victoria Mather and Roberto Chavez Molina from Tampere University of Applied Sciences, School of Business and Services participated in March in an advertising and marketing communications project, organized by Southampton Solent University from UK. Hampshire Cultural Trust had given the assignment to project teams.   The coordinator of the team from Finland was...


blogivirta.fi
blogAlike / BTW -

Asensin kokeeksi MarkDown -plugarin. Käytän iPadilla Notebooks -muistiinpanosovellusta, joka tukee MarkDownia, joten keksin juuri äsken kokeilla, jos sen käyttöön löytyisi tuki myös WordPressiin. Olisin itse asiassa ottanut käyttöön kaksikin plugaria, mutta toisen niistä ( MarkDown QuickTags ) kanssa oli pieniä …


blogivirta.fi
Sinisessä talossa ja sen ulkopuolella -

Täällä on vaihteeksi MÄRKÄÄÄÄ!! Vielä viimeviikolla oli pakkasta ja nyt nollassa...lumet pudotettiin katolta ja nyt lumivallin huippu yltää keittiön ikkunnan tasalle ( tiputettua lunta) Ihan kiva kun lumi ei enään ole katolla , mutta mitäs sitten, kun tuo valtava lumimassa alkaa SULAA???!!! .Myös terassimme on umpilumessa ja saas nähdä minkä näköinen se on , kun painava lumimassa on poissa....pudonnut lumi peitti alleen myös pensasaitamme joka nyt sitten kesällä pitää...


blogivirta.fi
Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Ace (2013) — fantasia, science fiction, kasvukertomukset. Mark Lawrencen Broken Empire -sarjan (aiempi osa Prince of Thorns) päätösosa Emperor of Thorns on vuonna 2013 julkaistu scifi-romaani häikäilemättömästä aatelismiehestä ydinsodan jälkeisessä maailmassa. Tarinan antisankari Jorg on voittanut häntä haastaneen sankarin ja vakiinnuttanut valtansa useassa valtakunnassa. Maailmaa uhkaa kuitenkin entisestä Iso-Britanniasta tuleva epäkuolleiden armeija. Ainoa tapa voittaa...


blogivirta.fi
Sinisessä talossa -

Täällä on vaihteeksi MÄRKÄÄÄÄ!! Vielä viimeviikolla oli pakkasta ja nyt nollassa...lumet pudotettiin katolta ja nyt lumivallin huippu yltää keittiön ikkunnan tasalle ( tiputettua lunta) Ihan kiva kun lumi ei enään ole katolla , mutta mitäs sitten, kun tuo valtava lumimassa alkaa SULAA???!!! .Myös terassimme on umpilumessa ja saas nähdä minkä näköinen se on , kun painava lumimassa on poissa....pudonnut lumi peitti alleen myös pensasaitamme joka nyt sitten kesällä pitää...


blogivirta.fi



Kirjavinkit - Yli 800 lukemisen arvoista kirjaa -

Tuusulan museo (2018) — tietokirjallisuus, elämäkerrat, kirjailijat. ”Liikuttuneena painoin sen sydäntäni vastaan. Se saapui minulle kauniina päivänä.” Aloitettakoon vaikka, hyvin kuvaavasti: noin otti herkkä ja hellä runoilija J. H. Erkko (1849-1906) oopperalaulajatar Aino Acktén lähettämän kuvan vastaan. Kauneus ja taiteellisuus viehättivät, niin kuin tätä ennen jo kymmenien muiden naisten: Lyydia, Iisa, Hanna, Aina, Hilma, Helena, Berthe,… Read more Marjo Kuula...


blogivirta.fi
Neuleretriitti -

Helmien neulominen -työpaja Työpajassa käydään alkuun luennon omaisesti läpi: * millaisia helmiä on olemassa ja millaiset sopivat neulomiseen * helmiin liittyvä sanasto * erilaisia tekniikoita, miten helmiä voi neuloa ja miltä ne näyttävät valmiina * tekniikoiden soveltaminen, mihin kaikkeen helmiä voi neuloa ja miten Info-osuuden jälkeen työpajassa neulotaan pieni projekti, jossa kokeillaan kahta perustekniikkaa. Projektiin tarvittavan langan jokainen saa valita itse ja tuoda...


blogivirta.fi
Stikkari-kutimon blogi / "Little Knitter´s" factory blog -

Mansikkatilalle myyntiin tulevista neuletuotteista tällainen: Also these kind of hats can be found July-time in our berrysales: Berryland Farmer :) Marjamaan Farmari -hiippa :) ...heinäkuun puolessa välissä  ;) ...in the middle of July maybe ;) Hauskaa Tiistaita :) Happy Tuesday to You  


blogivirta.fi
Tuulilinjalla -

Nyt ei olekaan tullut aikoihin päivitettyä! Mutta korjataanpas asia saman tien. Aikaisemmin tänä syksynä kävin anopin ja appiukon kanssa metsästämässä marjasatoa Islannin kukkuloilta ja metsästä. Itselle metsä oli yllätys, se oli ihan kuin suomalaiset metsät! Se onkin tosin yksi Islannin vanhimmista metsistä.  Tässäpä muutama kuva marjaretkestä ja harvinaisista kuusipuista:   "Anoppi ja appi" ja hurja joen ylitys, jota ei sitten tehtykään jalan..   ... vaan autolla...


blogivirta.fi
40+ blogit -

Postaus on tehty yhteistyössä Ekopharman ja Villi Vadelma -kauneushoitolan kanssa.  Nykypäivän moderni nainen välittää myös ympäristöstään. Siihen liittyy ruoka-aine valintojen lisäksi myös kosmetiikka jota käytämme. Teemme parhaamme, mutta kukaan ei… The post Marjamatka – kirkastava, kosteuttava ja kiinteyttävä kasvohoito appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
IRISH CURE -

uimarit tulevat uudestaan piha hengästyy vieraista, maa tallautuu he ovat märkiä ja nauravia, sisko avaa oven ammolleen lupaan olla vieraan kanssa kuuntelen naurua yritän tunnistaa huijauksen mutta sisko on iloinen ja laskenut painon sylistään helpottunut ja vitsaileva jään kauemmas ja lopulta suljen oven vieras on herännyt tyttö painaa sormet yhteen, kääntää nyrkkiin ajattelematta että tekee juuri niin


blogivirta.fi
Nanne leipoo ja kokkailee -

½ l (pakasterasiallinen) vadelmia tai muita marjoja ½ dl sokeria 2 tl vanilijasokeria 1½ l vettä 2-3 rkl perunajauhoja + ½ dl vettä Laita kattilaan vesi, marjat ja sokerit. Kiehauta. Surauta sauvasekoittimella. Sekoita perunajauhot tilkkaan vettä ja lisää nauhana kiisseliin samalla rauhallisesti kiisseliä sekoittaen. Kiehauta ja kaada tarjoiluastiaan. Ripottele pinnalle vähän sokeria kuortumisen estämiseksi. Anna jäähtyä. Tarjoile välipalana esim. murojen kanssa ja jos haluat...


blogivirta.fi
Umami -

Paista iso pino lettuja ja tarjoa marjojen ja meloni- sekä hedelmäviipaleiden kanssa. Kaupoista löydät juuri nyt kauden marjoja kuten mansikoita ja kirsikoita, myös pensasmustikoita. Jos haluat, tarjoa lisäksi vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa.


blogivirta.fi
40+ blogit -

Portugalilainen Pastéis de Belém- tai Pastéis de Nata- leivos on klassikkoleivonnainen, joita ei kuitenkaan Suomesta mistään saa, vai saako? Omasta viime Portugalin reissusta… The post Marjaisat Pastéis de Belém -leivokset… The post Marjaisat Pastéis de Belém -leivokset appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 23 24 Seuraava »