Tänään on 21.06.2018 15:12 ja nimipäiviään viettävät: Ahti, Ahto, Ingemar, Ingmar ja Inge. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle dj


Matkapuhelinblogi -

Suomalaisen Yatatoyn kehittämä Bandimal -sovellus on valittu Applen Design Awards -kilpailun voittajaksi. WWDC-kehittäjätapahtuman yhteydessä järjestettävässä kilpailussa nostetaan esiin App Store -sovelluskaupan parhaimpia sovelluksia. Puoli vuotta sitten julkaistussa Bandimal -sovelluksessa ideana on säveltää musiikkia hauskojen eläinhahmojen kanssa. Ohjelma on tarkoitettu lasten oppimissovellukseksi, mutta ohjelmaa käyttävät myös opettajat. Bandimalin kehittäjä Ilari...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Vaikutusvaltaiset pedofiiliverkostot Yhdysvalloissa joihin kuuluu tunnettuja henkilöitä ovat viimeisten parin vuoden aikana tilanneet jo lukuisten julkisuudenhenkilöiden salamurhia.  Viime vuonna epäilyttäviä kuolemantapauksia olivat Yhdysvalloissa mm. ent. lapsinäyttelijä Anton Yelchinin (27) kuolema, jossa miehen väitettiin kuolleen kun hänen autonsa peruutti hänen itsensä päälle, että mies jäi lopulta puristuksiin autonsa ja kotinsa portin väliin .  Eivät sentään...


blogivirta.fi
DJ Orion / Juska Wendland -

https://open.spotify.com/track/02SScoGbUxQ6LNIVvl74TG  Slam – Process (Blue Dragon) Listen on Spotify The post Recommended techno cuts: Slam – Process appeared first on DJ Orion .


blogivirta.fi
DJ Orion / Juska Wendland -

Kiitos YleXPop 2018! The post Through the lens appeared first on DJ Orion .


blogivirta.fi
DJ Orion / Juska Wendland -

https://open.spotify.com/track/1MBHNJsI9KV84lxaV5bhVl  Robert Hood – Low Life (Clocks / Low Life The post Recommended techno cuts: Robert Hood – Low Life appeared first on DJ Orion .


blogivirta.fi
DJ Orion / Juska Wendland -

https://open.spotify.com/track/7k4NOVuS0iM25SkS1MrG7K  Purple Disco Machine – Body Funk (Soulmatic) Listen The post Radio Track of the Day: Purple Disco Machine – Body Funk appeared first on DJ Orion .


blogivirta.fi
DJ Orion / Juska Wendland -

https://open.spotify.com/track/48Nzr6SoUPf5A7bZIcpw0l  Amotik – Satais (Amotik 008) Listen on Spotify The post Recommended techno cuts: Amotik – Satais appeared first on DJ Orion .


blogivirta.fi
DJ Orion / Juska Wendland -

https://open.spotify.com/track/7jXO4N64tjVTFYcpJMBep7  Mark Reeve – Redemption (Far Away) Listen on The post Recommended techno cuts: Mark Reeve – Redemption appeared first on DJ Orion .


blogivirta.fi
DJ Orion / Juska Wendland -

https://open.spotify.com/track/0eab5ymnZCAjYnaMIYQwkM  3LAU – Star Crossed – 3LAU DnB Remix (Star The post Radio Track of the Day: 3LAU – Star Crossed – 3LAU DnB Remix appeared first on DJ Orion .


blogivirta.fi
DJ Orion / Juska Wendland -

https://open.spotify.com/track/7mR8g5hFv1SGxZtJS2pzF8  Alex Costa – Escape to Giant Planet (Escape to The post Recommended techno cuts: Alex Costa – Escape to Giant Planet appeared first on DJ Orion .


blogivirta.fi
DJ Orion / Juska Wendland -

https://open.spotify.com/track/17uGIdhKRZlEGPibUFQeJM  Secondcity – I Wanna Feel – Radio Edit (I The post Radio Track of the Day: Secondcity – I Wanna Feel – Radio Edit appeared first on DJ Orion .


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Lyhyeksi suunniteltu kuvausmatka venyi aurinkoiseksi retkeksi Etelä-Helsingissä. Nappasimme muutamat kuvat Eirassa, ja jatkoimme ex tempore-retkeämme sieltä vielä kahvilaan ja Löylyyn.  Lämmittäjänä toimi ihana Balmurin uutuushuivi, kullanhohtava Ciara, jonka sain viime viikolla mukaani Balmurin uudelta showroomilta. Siitä tuli heittämällä tämän hetken suosikkihuivini: se on valtavan kokoinen, pellavaa, ja lisäksi se hohtaa kauniisti kullalle. Huivia saa tällä hetkellä vain...


blogivirta.fi






« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 34 35 Seuraava »