Tänään on 22.01.2019 19:48 ja nimipäiviään viettävät: Visa ja Fridolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle dna manipulointi


Matkapuhelinblogi -

DNA on kertonut päivittävänsä Helsingin, Turun ja Tampereen talousalueiden 4G-verkon kapasiteetti. Toimenpiteillä ennakoidaan tulevaa siirtymää 5G-aikakauteen. 4G-verkon päivitysten myötä tiedonsiirtonopeudet kasvavat parhaimmillaan gigabittiin sekunnissa. Elisa on jo aiemmin kertonut päivittävänsä verkkoaan 5G-yhteensopivaksi. Päivityksiä on tehty muun muassa Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Yhtiö kertoi myös päivittäneensä Seinäjoen alueen...


blogivirta.fi
Bwana joen kynästä -

Darwinille kukkien evoluutio oli inhottava mysteeri. Tuore tutkimus kertoo, että mutaatiot eivät auta kasvien kehitystä, koska DNA:n korjausmekanismit korjaavat säteilyn aiheuttamia vaurioita. Joel Kontinen Vuonna 2015 Aziz Sancar jakoi kemian Nobelin kahden muun tutkijan kanssa. He saivat tunnustuksen DNA:n korjausmekanismien selvittämisestä. Sancar osoitti, miten entsyymit korjaavat


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Porissa on luvassa erityisen vilkas heinäkuu, sillä kaupungissa järjestetään jokavuotisten Porijazzien ja SuomiAreenan lisäksi asuntomessut. DNA on lähtenyt mukaan tapahtumiin omalla älykoti-demolla. Osaksi SuomiAreenaa suunnitellussa älykodissa hyödynnetään DNA:n rakentamaa 5G-verkkoa, jossa datasiirron nopeus yltää yhteen gigabittiin sekunnissa. Ajatuksena on, että vierailijat voivat ihmetellä ja kokeilla tulevaisuuden älykodille suunniteltuja palveluita. 5G-verkko on...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

DNA on julkaissut Twitterissä viestin, jossa se kiusoittelee kolmen päivän päästä tehtävällä paljastuksella. Operaattori tuo yhden maailman suurimman älypuhelinvalmistajan laitteita omiin valikoimiinsa. Viestin kuvasta tarkkaavaisimmille paljastuu, että kyseessä on kiinalaisvalmistaja Xiaomi. Samsungin, Applen ja Huawein jälkeen maailman neljänneksi suurin älypuhelinvalmistaja ei ole aiemmin tuonut laitteitaan Suomen operaattorien myyntiin, mutta osa jälleenmyyjistä on niitä...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

DNA on sopinut tänään European Mobile Operator Oy :n koko osakekannan ostamisesta. Ostettu yritys ei välttämättä nimenä vaikuta kovin tutulta, mutta European Mobile Operatorin tytäryhtiö saattaa olla paljon tutumpi: matkaviestipalveluja kuluttaja- ja yritysasiakkaille tarjoava Moi Mobiili Oy. Moi Mobiili on Telian entisten työntekijöiden perustama virtuaalioperaattori, joka aloitti toimintansa vuonna 2016. Virtuaalioperaattorina sillä ei ole ollut lainkaan omaa matkaviestinverkkoa...


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Gizmodo on perehtynyt nyt suosittuihin Dna-testeihin kuten 23andMe, FamilyTreeDNA, Ancestry. Testit ovat kiinnostavia, mutta ne ovat tällaisena erittäin hämäräperäisiä, todellakin. Testifirmoja ei säädellä lailla tms. keinoin mitenkään. Se mikä lopputulos omasta testistä tulee ei ole minkään muun kuin testituloksen myyvän yrityksen antama tulos. Kukaan ei siis valvo tuloksia ja sisäistä valvontaakaan tuskin on. Otetaan esimerkki: […]


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Olet varmaan kuullut tästä israelilaisesta MyHeritage nimisestä netissä toimivasta sukututkimuspalvelusta, joka selvittää DNA-perimäsi. Valtaeliitin DNA tutkimuksen salattu tausta Jos luulit että mm. tämän kyseisen MyHeritage -palvelun tarkoitus olisi ainoastaan vain tarjota asiakkaille tilaisuus selvittää heidän DNA:nsa historiatiedot niin olette silloin täysin väärillä jäljillä.  Sillä tämän MyHeritage -palvelun data menee suoraan Israelin...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Suomalaiset operaattorit ovat avanneet vuoden vaihtumisen myötä kaupalliset 5G-verkkonsa. Uutta matkapuhelinteknologiaa hyödyntävän verkon taajuushuutokauppa järjestettiin viime syksynä, josta kukin operaattori sai hankittua itselleen tarvittavat taajuudet. Elisa avasi 5G-verkkonsa Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Alkaneen vuoden aikana Elisa aikoo laajentaa verkkoaan uusille paikkakunnille. Ouluun laajentumista ei todennäköisesti tarvitse odotella kovinkaan...


blogivirta.fi
Kellarikomero -

DNA ryhtyy sittenkin lapsipornon suodatukseen . Linkki nähtävästi rikki, tässä uutinen Digitodaylta . Voi kun Saunalahti seuraisi perässä, niin ei tarvitsisi operaattoria vaihtaa. Päivitys: Korkeampi johto peruu puheita. Voi rähmä. Miksi asiakkaiden rahoja halutaan tuhlata asiaan, jolla ei saavuteta paljoa. Päivitys: Eihän tuollainen blogipostaus nyt jäljettömiin voi kadota. Kopioita löytänee ihmisiltä kysymällä. Tässä pari lainausta: FiComin Reijo Svento on katsonut...


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Manipuloiminen ja toiseen vaikuttaminen eivät ole aina huono asia. Psykopaatit ympärilläni – Kuinka tunnistaa ja välttää manipulointi -kirjassaan yrityselämän konsultti, kouluttaja ja kirjailija Thomas Erikson kertoo, että kaikissa ihmissuhteissa vaikutetaan ja ylipuhutaan toista jonkin verran. Harmiton toiseen vaikuttaminen muuttuu haitalliseksi manipuloinniksi, kun tavoite on vilpillinen ja se yritetään saavuttaa huijaamalla ja valehtelemalla. ”Manipulointi ilmenee monessa...


blogivirta.fi
Hilavitkutin.com -

Monet ovat selvittäneet geneettisiä juuriaan webin kautta palveluja tarjoavien yritysten kautta. Kun omaa karttaa selvittää, sopimuksessa on hyväksyttävänä, että dna-tietoa voidaan käyttää lääketieteelliseen tutkimukseen tms. Nyt on ensimmäinen julkistettu tapaus, jossa geenejä keräävä yritys on myynyt dataa lääkefirmalle. 23andMe teki diilin GlaxoSmithKline (GSK) -lääkefirman kanssa, jossa pyritään uusiin lääkkeisiin ja terapioihin. Paitsi että 23andMe on […]


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Kalliempien high-end-puhelimien hinnat ovat nousseet voimakkaasti parin viime vuoden ajan. Tuhannen euron rajapyykki on ylitetty ja nykyisin kallein iPhone-malli maksaa lähes 1700 euroa . Ei siis ihme, että suomalaisten kuluttajien keskuudessa edulliset tehopuhelimet ovat kasvattaneet suosiota. Tästä suosiosta kielii esimerkiksi OnePlussan stabiili menestys Elisan ja Telian myydyimpien puhelimien listoilla. OnePlus oli syyskuussakin myydyin puhelin henkilöasiakaslistoilla sekä Elisalla...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Viestintäviraston järjestämä 3,5 GHz:n taajuusalueen huutokauppa viidennen sukupolven matkapuhelinyhteyksien tarjoamiseksi päättyi tänään lokakuun 1. päivä. Huutokaupassa kukin Suomen kolmesta suurimmasta matkapuhelinverkko-operaattorista sai itselleen yhden 130 megahertsin kokoisen taajuuskaistan. Telia voitti taajuuksista matalimman (3410–3540 MHz) ja maksoi siitä myös kaikista eniten, yhteensä 30,258 miljoonaa euroa. Elisalle huutokaupattiin B-kaista (3540–3670 MHz) 26,347...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

DNA. Facebook. Arvotaan kahden hengen matka Balille marraskuussa 2018. Kilpailu päättyy 15.05.2018.


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

DNA. Facebook. Arvotaan 2 kpl Huawei MediaPad M5 -tablettia, yhden palkinnon arvo 499 euroa. Kilpailu päättyy 29.10.2018.


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Laitteisiin sulautetut SIM-kortit ovat tuttuja etäluettavista mittalaitteista, mutta tekniikka on tuotu kuluttajalaitteisiinkin parin viime vuoden aikana. Telia otti ensimmäisenä operaattorina käyttöön kuluttajamarkkinoille suunnatun eSIM-palvelun, jossa matkapuhelinverkkoyhteyttä voi käyttää ilman fyysisen SIM-kortin asentamista laitteeseen. Telia lanseerasi eSIM-tuen elokuussa Samsungin Galaxy Watchilla. Syksyllä julkaistut iPhone XS, iPhone XS Max ja iPhone XR sekä uudet iPad...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Elisa otti ensimmäisenä isona jälleenmyyjänä OnePlussan puhelimet valikoimiinsa. Telia seurasi Elisan esimerkkiä tänä keväänä ja tulokset ovat olleet hyviä, keväällä esitelty OnePlus 6 on ollut sekä Telialla että Elisalla myydyimpien puhelimien joukossa. DNA hyppää remmiin mukaan ottamalla OnePlus 6T:n valikoimiinsa. OnePlus 6T esitellään kansainvälisesti 29. lokakuuta. DNA Kauppoihin ja DNA:n nettikauppaan uutuuspuhelin saapuu tiistaina 6. marraskuuta kello 9.00. DNA...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

DNA. Facebook. Arvotaan pääpalkintona 30 euron DNA -lahjakortti ja kaksi elokuvalippua. Lisäksi arvotaan 4 kpl kahden leffalipun palkintoa. Kilpailu päättyy 15.04.2018.


blogivirta.fi



Kilpailumaailma -

DNA. Facebook. Arvonnan palkintona Sony Xperia XZ2 -puhelin, arvo 799 euroa. Arvonta päättyy 15.04.2018.


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

DNA. Facebook-arvonta. Arvotaan Aurinkomatkojen 1500 euron matkalahjakortti + Viasat Urheilu -kanavapaketti 6 kk. Arvonta päättyy 04.02.2018.


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

DNA. Arvonnan palkintona Huawei P20 -älypuhelin, arvo 649 euroa. Kilpailu päättyy 30.11.2018.


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

DNA. Facebook. Arvotaan 5 kpl kahden lipun pakettia Kevätmessuille. Arvonta päättyy tänään 08.04.2018.


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

DNA. Facebook. Arvotaan Harman Kardon Onyx Studio 4 -kaiutin. Kilpailu päättyy 01.06.2018.


blogivirta.fi
urbaani erakko -

. DNA:ssa ollaan valmiina välittämään viestisi ... _


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

DNA. Facebook. Arvotaan Honor 10 -älypuhelin, arvo 449 euroa. Kilpailu päättyy 01.07.2018.


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

DNA. Facebook. Arvotaan duffelilaukku, arvo 129 euroa. Kilpailu päättyy 01.06.2018.


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

OnePlus näyttää löytäneen tiensä suomalaisten puhelimenomistajien sydämiin, sillä juuri hiljattain esitelty OnePlus 6 -älypuhelin on sekä Telian että Elisan myydyin älypuhelin toukokuussa. Aiemmin OnePlussaa on saanut ostettua Suomessa OnePlussan oman verkkokaupan lisäksi Elisan myyntikanavista, mutta tänä vuonna yhtiön uutukaista saa myös Telialta. Puhelinvertailun ensikokemuksia OnePlus 6:sta löytyy täältä . OnePlus on selkeästi löytänyt paikkansa high-end-puhelimien...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava »