Tänään on 15.11.2018 08:54 ja nimipäiviään viettävät: Janina, Janika, Janita, Janette, Jannika ja Jeanette. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle dolce


Keyword: Love -

Mitä kauemmin olen kirjoittanut tätä blogia, sen nopeammin vuodet tuntuvat katoavan jonnekin. Aloin etsimään tätä postausta varten aiempaa julkaisua ja voin sanoa, että sydämeni jätti yhden lyönnin välistä,  kun tajusin, että siitä oli kulunut aikaa melkein viisi vuotta, kun viimeksi kirjoitin Acca Kappasta *. Tuon postauksen jälkeen Acca Kappa katosi vähitellen Suomen markkinoilta, itsekään en kuullut brändistä mitään, mutta kävin silloin tällöin kurkkimassa...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

Elle. Anna palautetta lehdestä. Arvotaan Dolce & Gabbana The Only One -tuoksu. Kilpailu päättyy 18.10.2018.


blogivirta.fi
Appelsiinipuun alla -

Tätä kirjoittaessa täällä vietetään  Rosh HaShanaa , eli juutalaista uutta vuotta, joka alkoi eilen ,sunnuntaina ,  auringon laskettua.   Nyt alkanut vuosi on 5779,  ja  tämä pyhä jatkuu vielä huomisenkin päivän,  eli aika monta pyhäpäivää tuli yhteen putkeen kun ajattelee että pyhä alkoi heti viikonlopun jälkeen. Uuteen vuoteen kuuluu kaikenlaisia symbolisia ruokia,  kuten kuvassa näkyvät  granaattiomenat. Tämä puu on kodin lähellä,  ja vain muutama hedelmä...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

Sport. Äänestä lehden 9/2018 paras juttu. Arvotaanb 3 kpl Dolce & Gabbana The Only One Edt -tuoksua. Kilpailu päättyy 03.10.2018.


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Onneksi saamme ainakin vielä tämän viikon fiilistellä kesää, ainakin jos sääennusteita on uskominen. Kun syksy tekee vääjäämättä tuloaan ainakin itselleni on ihan parasta vielä hetken fiilistellä menneen kesän tuoksuja, niitä tuoksuja joista helteinen kesä 2018 tulee jäämään ikuisesti mieleen.  *)PR-näytteet merkattu tähdellä, muut omia.  1. D&G 3 L'Imperatrice   on siitä jännä tuoksu, että niin kesäinen kuin tämä tuoksunuottiensa puolesta onkin, se taipuu...


blogivirta.fi
Bella-blogit -

MEKKO NEO NOIR KENGÄT MINNA PARIKKA LAUKKU PAUL'S BOUTIQUE (*saatu By EmKa) AURINKOLASIT DOLCE & GABBANA Rakastan syntymäpäiviä. Tosin tuntuu siltä, että vietän niitä nykyään itse jatkuvasti. Vastahan vuosi sitten leikkasin yksisarviskakkuani palasiin ja taas tänään sain hymy huulilla herkutella muorini järjestämillä


blogivirta.fi
Curiouser & Curiouser -

MEKKO NEO NOIR KENGÄT MINNA PARIKKA LAUKKU PAUL'S BOUTIQUE (*saatu By EmKa) AURINKOLASIT DOLCE & GABBANA Rakastan syntymäpäiviä. Tosin tuntuu siltä, että vietän niitä nykyään itse jatkuvasti. Vastahan vuosi sitten leikkasin yksisarviskakkuani palasiin ja taas tänään sain hymy huulilla herkutella muorini järjestämillä


blogivirta.fi
Oppitori -

link ohjeita Pick Random , choose all with Ctrl+A, Speech ,   Dictionary , TransOver Täällä on yli 24800 ääntävää sanakorttia Quizlet-harjoituksina, englanti-suomi Sama sanasto suomi-englanti - erittäin hyvä aaa, aachen, aardvark, aaron, ab, abacus, abad, abalone, abandon, abandoned, abandoning, abandonment, abandons, abate, abated, abatement, abba, abbas, abbe, abbey, abbot, abbott, abbreviate, abbreviated, abbreviating, abbreviation, abbreviations, abby, abdallah, abdel, abdicated...


blogivirta.fi
Curiouser & Curiouser -

COLLEGE MONKI SHORTSIT ZARA REPPU MICHAEL KORS TENNARIT TOKMANNI AURINKOLASIT DOLCE & GABBANA Otsikollani viittasin siis siihen, että nurkan takana kolkuttelee viikon loma, en siihen, että asukuvien ottaminen olisi sujunut kovinkaan iisisti hyttysiä kuhisevan lammen rannalla. Nuo heilahtelevat ponnarit eivät


blogivirta.fi
Bella-blogit -

COLLEGE MONKI SHORTSIT ZARA REPPU MICHAEL KORS TENNARIT TOKMANNI AURINKOLASIT DOLCE & GABBANA Otsikollani viittasin siis siihen, että nurkan takana kolkuttelee viikon loma, en siihen, että asukuvien ottaminen olisi sujunut kovinkaan iisisti hyttysiä kuhisevan lammen rannalla. Nuo heilahtelevat ponnarit eivät


blogivirta.fi
Listablogi -

Nuorgamissa 18. toukokuuta julkaistun artikkelini Hitti omatekemä piti alkujaan kattaa sekä ulkomaiset että kotimaiset artistit. Joidenkin maailmantähtien takia rajaus kävi vaikeaksi – esimerkkinä The Beatles, jonka tekijäkrediitit ja todelliset tekijät eivät täsmää. Niinpä tein Nuorgam-listan rinnalle uuden ulkomaisten täyssooloilijoiden listan, jossa ei ole bändiporukkaa. Ulkomaisten sooloartistien yksin säveltämät, sanoittamat ja laulamat hitit yksi per esittäjä 1. Paul...


blogivirta.fi
ANDROGYYNIHULLUMIES -

  Jalkatreeni tänään. Hackin pudotussarjassa tuli tänään oma enkka, 6x120+kelkka (kaikki putkeen)/5x95/8+6x45 (jalat ekan osasarjan jälkeen kapeammalla ja alempana). Etukyykyssä sama kuin viikko sitten, vedän yläkroppaa huomenna vielä kovaa, sen jälkeen pidän loppuviikon kevyenä. Jotain aerobista voin tehdä. Venytellä ja käydä vedessä. Oon käynyt nyt seitsemän päivää putkeen. Miami Vicea olen katsonut nyt reilut pari vuotta, toistaiseksi neljä tuotantokautta...


blogivirta.fi
ANDROGYYNIHULLUMIES -

    Treenit kulkevat pääosin hyvin. Eilen vedin nyrkkeilijän kuntopiirin (epä)puhtain nyrkkeilytekniikoin. Siis nyrkkeilylyöntejä, ei mitään lihaskuntoliikkeitä. Olen tehnyt tätä silloin tällöin 90-luvulta asti, joskus on ollut pitempiä aikoja etten ole tuota treeniä tehnyt, viime aikoina olen kaivanut tuon treenin taas naftaliinista. Muistaakseni kopioin sen aikoinaan jostain 70-luvun TUL:n nyrkkeilyoppaasta. Nopea treeni, mutta hyvinkin hapokas. Nyrkkeilyosio kestää 25...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Blogeissa on kiertänyt hauska ystäväkirja ja ajattelin, että tämä voisi olla kiva toteuttaa myös omaan blogiin. En tiedä muistatteko vielä aikoinaan koulussa kiertäneitä ystäväkirjoja, joita täyteltiin aina välitunneilla? Tosin tässä oli tällä kertaa osin hieman kinkkisempiä kysymyksiä. Horoskooppi? Härkä. Vaikka en uskokaan sen kummemmin horoskooppeihin, niin pakko sanoa, että monet härkäihmisen kuvailut osuvat täydellisesti nappiin luonteeni kanssa. Paras juoma? ...


blogivirta.fi
Keyword: Love -

Olen halunnut jo pitkään tehdä uuden Teemaväri -postauksen, mutta jotenkin olen siirtänyt sen aina taka-alalle. Kun etsin tätä postausta varten sitä edellistä postausta , suorastaan järkytyin, kun tajusin, että siitä on kulunut aikaa kohta kolme vuotta. SIIS KOLME VUOTTA! Mitä ihmettä? Alkuperäinen ideahan oli poimittu Sallalta . Viimeksi kerroin teille omasta suhteestani vihreään, mikä on muuten edelleen yksi lempivärejäni. Jo edellistä postausta kirjoittaessani tiesin...


blogivirta.fi
Materian ihmeellinen maailma -

Greetings travellers! I had a vacation for two weeks so I decided to go to a somewehere new. I've never been to Italy, so why not? Now I had the opportunity to see the places I had only seen in books and movies. So... Colosseum. Everyone has seen the Gladiator movie..? Russell Crowe Pantheon. Tom Hanks went there in the Angels and Demons movie. The eye The Roman Forum The Trevi Fountain. Toss the coin and make a wish. ( I didnt wish a return trip to Rome ) There were LOTS of coins on the...


blogivirta.fi
Stoori -

Rakastan kahveja ja varsinkin erikoiskahveja. Meillä on kotona ihan perus kahvinkeitin, sekä Dolce Guston kapselikeitin – mutta kumma juttu on se, että yleensä juon pikakahvia. Mielestäni pikakahvi on superisti parempaa, kuin keittimellä valmistettu kahvi. Pikakahveista mun lemppareita ovat Kulta Katriina sekä S-ryhmän oma pikakahvi. Valmiit veteen sekoitettavat erikoiskahvit, kuten latet ja cappucinot yms. sisältävät ylimääräisiä […] The post RESEPTI: KAHDEN MINUUTIN...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

K-supermarket Nevala. Facebook-arvonta. Arvotaan Nescafe Dolce Gusto Piccolo -kahvikone. Arvonta päättyy 11.02.2018 klo 21:00. Palkinto on noudettava myymälästä (Tampere).


blogivirta.fi
Kotiliesi -

Tästä eivät kosmetiikan, muodin ja kauneuden ystävän joululahjat parane. Sujahtaako pukinkonttiin tänä vuonna ihana hemmottelulahja? Vasemmalla: Korres Golden Krocus -sahramieliksiirin sahramiuute, beta-glukaanit, peptidit ja aminohapot hemmottelevat ihoa, 30ml 107 e. Keskellä: Elizabeth Arden White Tea -suihkugeeli, 24 e ja -vartalovoide 34, pehmeää tuoksua vartalolle. Oikealla: Teemaa Ruusunnuppu -yrttihauduke, 6,90 e. Vasemmalla: Raikas uustulkinta Dolce & Gabbana The One […]...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Fellinin elokuvista ensinäkemällä kolahti kovimpaa La Dolce Vita, mutta ohjaajan kestävimmäksi teokseksi on vakiintunut useammilla katsomisilla tämä kolme vuotta myöhemmin 1963 valmistunut Otto e mezzo. Tässä Fellini lopulta päästi irti perinteisestä juonielokuvasta ja loi samantien lähes täydellisen esimerkin unenomaisesta kaoottisesta absurdista elokuvasta, jossa kaikki tuntuu kuitenkin merkitykselliseltä ja kokonaisuus on hämmästyttävän ehyt. Numero viittaa miehen uraan...


blogivirta.fi



Stoori -

Nyt on tullut aika tehdä viimeiset joulukalenteri hankinnat. Useat joulukalenterit on myyty jo loppuun, mutta ei hätää, sillä joulukalenterin voi tehdä kätevästi myös itse. Esittelin  teille aikaisemmin tänä syksynä viisi kiinnostavinta aikuisten joulukalenteria ja te kyselitte minulta kovasti, että tiedänkö onko tälle vuodelle tulossa kahvikapseli-joulukalenteria. Tiedustelin Pauligilta sekä Dolce Gustolta onko heidän valikoimiinsa tulossa kyseistä […] The post DIY...


blogivirta.fi
Mandarin stories -

June July My dear friend left to Atlanta, Georgia for the rest of the year, so I went to see her one last time in Hämeenlinna. We joined a guided tour around medieval Häme castle. After living in our new apartment for 1 year, we finally managed to finish furnituring the terrace. Had a small baby shower and showed off ultra sound and wedding pictures My little brother made Hannibal-inspired desserd Sanguinaccio dolce, which mainly includes milk, chocolate and pig blood. For some reason my...


blogivirta.fi
Väkitukkoilua -

Aijaijaiiiiii! Koko viime viikon olen pohdiskellut mahdollista uusien lasien saapumisajankohtaa. Kävin näöntarkastuksessa jo aikoja sitten ja linssejä kehystävät yksilöt kerkesin valkkaamaan vasta muutama viikko sitten. Lasien valkkaaminen on joskus hieman arveluttavaa etukäteen, kun en ole koskaan ollut kovin hyvä siinä. Mun naamalle ei kaikki valtavat rillit sovi ja muotojakin on niin moneen eri lähtöön. Ennakko-odotuksia oli siis valinnan vaikeudesta, mutta nämä Tiffany & Co...


blogivirta.fi
KIUKKUKIHARAN TARINAVIIRI -

Tää on vaan tällänen paskapläjäys tälläsen pääsiäistä edeltävän pitkän viikonlopun odotuksen aiheuttamista tunnemyrskyistä mun sisällä. Mä iha nopee kirjotan vaan pitkäst aikaa et mikä vois olla IN tällä viikollla: - Vinttikomerot - Haalistuneet polaroidkuvat Emilian vinttikomerosta - Kirkolliset jakeet - Yön ja päivän sekoitus - Epänormaali valo - Pitkänpohjan pehku Sitte ite asiaan eli mä tos muutama viikko sitte huomasin et mun käteen kasvo pieni patti mihin...


blogivirta.fi
(i was a) kaleidoscope -

Son iki sezondur biz kadınlar için kürk yine gündemde. Bazen detaylarda bazen ise gösteriş amaçlı... Özellikle sonbahar/kış 2012-2013 sezonunda Milano moda haftasında bunu daha da çok görüyoruz. Biz Türk kadınları çok tercih etmesekte, italyan kadınları yıllardır bu zevkten vazgeçemiyorlar.  FENDİ GUCCİ EMİLİO PUCCİ ETRO GİORGİO ARMANİ  DOLCE & GABBANA Gördüğümüz gibi bazen farklı renk varyasyonlarıyla,  maskülen tavırlarıyla bazen de Gucci gibi...


blogivirta.fi
Korianteria -

Maailma ei kuulemma mene eteenpäin ilman vaahtoavia eukkoja, joten vaahdotaan nyt sitten. Nestlé lähestyi minua juuri Dolce Gusto -nappikahvimasiinansa mainoksella. Töihin otettiin testilaitteeksi Nestlén toisenlainen nappikahvikone, joka oli eilisen vaahtoamisen aihe. Dolce Gusto on kuulemma, hetki, "...täydellinen lahja hääparille, ylioppilaille, syntymäpäiväsankareille ja kaikille, jotka haluavat juoda kahveja kotona yhtä monipuolisesti kuin kahvilassa". Otsasuoni pullistuu...


blogivirta.fi
Tässä baarissa haluaisin olla -

Kaikki baarit: Bar Dolce Vita (Helsinki–Tallinna), Baar Helienna (Kopli 99, Tallinna, Viro), Hell Hunt (Pikk 39, Tallinna, Viro), Sunshine Panoramic Lounge (Tallinna – Helsinki) Beigenvärinen, kolmikerroksinen rinneravintola laskeutuu taivaista. Sen etuseinän paikalla avautuu valtava näköala Suomenlahdelle. Bar Dolce Vitan vaaleanruskeaa värimaailmaa aksentoivat kaikista maailman räkäläbaareista tutut gobeliinikuvioin päällystetyt istuimet. Juottola on täynnä muovituoppeja...


blogivirta.fi
Pirkkiksen kyhäelmiä -

 Nyt näistä langoista on päästävä eroon! Summaan lisätään postikulut. Varaus kommentilla (laita myös s-postiosoitteesi), jonka jälkeen s-postia osoitteeseen: ilopilleri.kokkolassa @ gmail.com (välit pois)   1. Novita Kaarna 400g H. 8€   2. Novita Teddy 200g 3€ *Varattu Novitan palstan kautta*   3. Katia Dolce Plus 350g 6€   4. Freja Sport 200g 1,5€   5. Novita Jive  1€     6. Novita Malibu 3€   7. OnLinie Salima 350g 3,5€  


blogivirta.fi
Ciacionia -

Tànààn on ihan hassu pàivàmààrà 10.10.10. Kuulemma taas paljon hàità, jopa suunniteltuja lasten syntymià, mikà on ihan tyhmàà. En kuitenkaan puhu tuosta pàivàmààràstà vaan italiaserasta. Pidetààn ensimmàinen italiaserapostaus ensi viikon sunnuntaina eli 17.10.2010. Ei noita osallistujia mitenkààn kovin runsaasti satanut, mutta aloitellaan nyt tàllà ja toivotaan, ettà lisàà italiaseraan osallistujia ilmoittautuu matkan varrella. Ensimmàisen italiaseran aihe on...


blogivirta.fi
The Beautiful World of Beauty Babe -

Kesäkirppiksistä viimeinen on ankaran Dior-palettien karsinnan tulos. Päätin vähentää Diorin palettieni määrän kahteenkymmeneen kaikista mieluisimpaan ja itselleni sopivimpaan palettiin ja laittaa loput myyntiin, koska minulla ei yksinkertaisesti ole käyttöä ja tarvetta näille kaikille. Toivottavasti paletit löytävät uudet omistajat, joilla on niille enemmän käyttöä. :) Kuvasin nämä pilvisellä säällä ja osa sävyistä näyttää hieman liian viileiltä kuvissa, jos...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 Seuraava »