Tänään on 23.09.2018 03:16 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle dollari


Pintaa syvemmältä -

KANSAN UUTISET 21.9.2018 Länsimaiden poliitikot ja media ovat viime aikoina kantaneet huolta kiinalaisella lainarahalla toteutetuista suurista rakennushankkeista useissa Aasian ja Afrikan maissa. Pahimmissa tapauksissa köyhät maat ovat ottaneet niin paljon lainaa erilaisiin infrastruktuurihankkeisiin, ettei sitä ole kyetty maksamaan takaisin. Maat ovat joutuneet velkaloukkuun ja joutuneet tekemään Kiinalle erilaisia myönnytyksiä. Kuvaavana esimerkkinä pidetään Hambantotan...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

OnePlus on tänään kertonut uudesta projektista, joka ei ehkä ole mittakaavaltaan yhtä merkittävä kuin yhtiön toimitusjohtajan juuri paljastama uusi TV-tuote , mutta mielenkiintoinen joka tapauksessa. OnePlussan verkkosivulla on julkaistu Crackables-peli, joka haastaa pelaajat pulmien ratkomiseen, josta palkkiona on jopa 30 000 dollarin arvoinen pääpalkinto sekä muita palkintoja. Tiedotteessa pelistä kerrotaan seuraavaa: Pelaajat etenevät kulkemalla erilaisten erilaisten...


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

10 vuotta sitten maailma pysähtyi – amerikkalainen Lehman Brothers meni nurin – tyhjä oli tullut vetävän käteen. Rahasampo sammui ja johtajat palkittiin vain hiukan ennen loppua. Mistä johtui, ketkä kärsivät ja mitä opimme? Opimmeko lopulta mitään? Suomessa Kokoomuksen puheenjohtajana ollut Jyrki Katainen [1 oli nuori valtiovarainministeri – alkaen 19.4.2007, ... kun hän sanoi vakuuttavasti television uutisissa syvällä rinta-äänellä: ”Amerikkalaisten subprime-kriisi [2...


blogivirta.fi
...noir -

Vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan loputtua, amerikkalaisen majuri Fosterin (Gene Hackman) johtama muukalaislegioona palaa aavikolle pahojen menetysten lannistamana. Foster kuluttaa vapaa-aikaansa ryypäten masennukseensa, mutta miehilleen hän esittäytyy edelleen parhaimpansa mukaan ja vahvaa johtajaa tarvitaankin kun uusien miehien joukossa on jälleen varkaita ja valehtelijoita joita ei ole vielä saatu ruotuun kunnioittamaan päällikköänsä. Lisähaastetta tuo määräys viedä ja...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Applen keskiviikkona järjestämä lehdistötilaisuus piti sisällään niin rajoja rikkovaa terveysteknologiaa älykelloissa kuin erinomaisia ohjelmistollisia oivalluksia älypuhelinkameroissa. Olipa kyse iPhonen uudesta Smart HDR -kameraominaisuudesta tai ensimmäistä kertaa älykellossa – tai Applen mukaan yleensä ottaen kuluttajille tarkoitetussa massatuotteessa – nähdystä EKG-ominaisuudesta, niin cupertinolaisyhtiöllä oli selkeästi merkittäviä uudistuksia, joiden suhteen Steve...


blogivirta.fi
Arjentola - Rita Dahl -

Vaikuttava kirjoittaminen herättää reaktioita Julkaisija  toimitus2   ·  11/09/2018 Infoähky lisää monilukutaidon merkitystä ja tarvetta tuottaa massasta erottuvia tekstejä, Rita Dahl kirjoittaa Näkökulmassa. Mitä on vaikuttava kirjoittaminen? Kuinka sitä voisi opettaa ammatikseen kirjoittaville? Muun muassa näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan journalismin kehitystyössäni, jossa kehitin vaikuttavan kirjoittamisen koulutuksen. Vaikuttava kirjoittaminen on tulevaisuuden...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Euroopan Unionin politiikka vaikuttaa kuten sanotaan varsin voimakkaasti jäsenvaltioiden kansalliseen politiikkaan. Miten se vaikuttaa, sitä ei ole kovin tarkkaan julkisesti analysoitu. Lainsäädännöstä tulee jo nyt huomattava osa suoraan Euroopan Unionista, ottakaamme esimerkiksi vaikka juuri 12.9. 2018 europarlamentissa päätetty tekijänoikeuksia koskeva ratkaisu. Kaiken lainsäädäntömme on juridisesti täytettävä EU-lainsäädännön ehdot - tästä sai vakavan varoituksen juuri...


blogivirta.fi
Oppitori -

Suomi joutui toisessa maailmansodassa olemaan Saksan puolella. Käytin ilmaisua joutui, vaikka tiedemiehet ovat todistaneet " ajopuuteoriaa " vääräksi. Me kävimme omasta mielestämme erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan. Lapin sotaan jouduimme, kun rauhanehdoissa velvoitettiin ajamaan entinen liittolainen pois. Saksalaiset tuhosivat suuren osan Lappia vetäytyessään ja miinoittivat teitä ja maastoa, niin että ammuksia ja miinoja löytyy yhäkin. Asukkaat lähtivät evakkoon mm...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Apple julkaisi tänään iPhone Xs ja iPhone Xs Max -puhelimet , mutta näiden rinnalle julkaistiin myös selkeästi halvempi sisarmalli, iPhone Xr . iPhone Xr asettuu ruudun kooltaan kahden sisarmallinsa väliin: näytön koko on 6,1 tuumaa (iPhone Xs: 5,8 tuumaa, iPhone Xs Max: 6,5 tuumaa) . Näyttö on toteutettu LCD-teknologialla, kun kalliimmat sisarmallit käyttävät OLED-näyttöjä. Toki Apple kehuu esittelyssään sitä, että näyttö on paras LCD-näyttö maailmassa ja kutsuu...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Apple esitteli hetki sitten uuden sukupolven Watch -älykellon, josta löytyy aiempaa isompi näyttö ja kykenee sitä kautta esittämään aiempaa enemmän informaatiota kerralla. Sen lisäksi kellon suoritin on nopeampi, kaiuttimen äänentoisto on kovempi kuin aiemmin ja uusien sensoreiden ansiosta kellolla voidaan mitata sydänsähkökäyriä. Kellot tulevat myyntiin alumiinisena, hopeana, tähtiharmaana sekä kultaisena. GPS-version hinta on 399 dollaria ja matkapuhelinverkkoyhteyksiä...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Apple on tänään esitellyt uusimmat iPhone-mallit, jotka kantavat nimiä iPhone Xs ja iPhone Xs Max. Kuten jo tähän mennessä tiesimme, niin laitteet ovat varustettu uusilla suuremmilla OLED-näytöillä, mutta mitä muutta uutta niissä on? Käydäänpä ensin läpi näytöt perusteellisemmin. Normaalikokoinen versio sisältää 5,8 tuuman OLED-paneelin, suurempi Max-versio 6,5 tuuman OLED-paneelin. Molemmissa on 458 pikselin tuumatiheys 2436x1125 tai 2688x1242 -resoluutiolla, jota yhtiö...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Apple on uusinut älykellonsa, ja esitteli sitä ensimmäisenä tämänpäiväisessä lehdistötilaisuudessa. Apple Watch series 4 on uudistunut yhtiön mukaan kaikin puolin. Kokonaan uudistettu Apple Watch sisältää erityisesti suuremman näytön, joka on isommassa versiossa 32% suurempi ja pienemmässä versiossa peräti 35% edeltäjää suurempi. Tämä mahdollistaa mm. uuden näyttötaulun, jossa on kaikkiaan maksimissaan 8 komplikaatiota eli "widgettiä", jotka kertovat käyttäjän...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Olen auttamatta muotivirtausten uhri, kuten blogista on voinut havaita. Kun huomasin Loyal Legionin listalla pari brut IPAa, päätin päättää Portlandin ensimmäisen illan sellaiseen. Huono päätös, mutta ehkä auttaa jatkossa tekemään parempia valintoja.  Harmittavasti Portlandin satelliittikaupunki McMinnvillestä ponnistavan Allegoryn brut oli jo imetty kuiviin, aika hyvä kierto baarissa näyttää olevan, tai sitten painettua olutlistaa ei päivitetä tiheään. Korvikkeeksi...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Viime aikoina lentomatkailussani on ollut harmittavia takaiskuja useampia. Nyt pääsin hyvin Vantaalta Amsterdamiin ja Deltan Airbus Portlandiin irtosi sekin Schipholin geitistä aikataulussa. Rullaus kuitenkin pysähtyi nopeasti ja mekaanikkoja kutsuttiin paikalle. Seurasi monenlaisia käänteitä, joissa kapteeni ehti jo uhkaamaan hotelliyöllä Amsterdamissa. Lopulta kone saatiin kuntoon ja ilmaan päästiin viisi tuntia myöhässä. Jos on terminaalissa tympeä odotella myöhästyvää...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

    WTC 911 PLANNED PULL DOWN     - Ohita alun tekijäesittely jos haluat suoraan aiheeseen 9 2018   Manage INDEPENDENT.CO.UK US senator claims Britain's MI6 is planning a fake chemical weapons… 2 Fresh off a sitdown with Syrian president  Bashar al-Assad , Virginia state senator Richard Black turned up on Arab TV last week making an extraordinary claim about one of the US’ closest allies. Mr Black said Britain’s  MI6  intelligence service was planning a chemical weapons  attack...


blogivirta.fi
Lulun lista -

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen kampanja-avustaja George Papadopoulos on tuomittu vankilaan 14 päiväksi liittovaltion poliisin FBI:n agenteille valehtelemisesta. Papadopoulos sai lisäksi 9 500 dollarin sakot ja hän joutuu yhdyskuntapalvelukseen. Syyttäjän mukaan Papadopoulos valehteli kontakteistaan Venäjän kanssa tutkinnassa, joka on tärkeä kansalliselle turvallisuudelle. Papadopoulos valehteli FBI:lle keskusteluistaan Lontoossa asuvan professorin kanssa...


blogivirta.fi
Valoa kansalle -

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi perjantaina asettavansa tullit kaikille kiinalaisille tuotteille. Yhdysvallat on jo asettanut tulleja tuotteille, joita tuodaan Kiinasta 50 miljardin dollarin arvosta. Maa on valmistellut lisätulleja, jotka koskisivat 200 miljardin arvoista tuontia. Trump kertoi toimittajille, että maa on valmistautunut asettamaan nopeasti lisätullit tuotteille, joita tuodaan Kiinasta 267 miljardin dollarin arvosta. Tämä käsittäisi käytännössä […]


blogivirta.fi
Lulun lista -

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi perjantaina asettavansa tullit kaikille kiinalaisille tuotteille. Yhdysvallat on jo asettanut tulleja tuotteille, joita tuodaan Kiinasta 50 miljardin dollarin arvosta. Maa on valmistellut lisätulleja, jotka koskisivat 200 miljardin arvoista tuontia. Trump kertoi toimittajille, että maa on valmistautunut asettamaan nopeasti lisätullit tuotteille, joita tuodaan Kiinasta 267 miljardin dollarin arvosta. Tämä käsittäisi käytännössä […]


blogivirta.fi
Charming nails -

Syyskuun Bette Box, Bettebox syyskuu 2018


blogivirta.fi
Ilkka Luoma -

Maailman suurimmat ottelevat paikasta kuluttajien kukkaroissa – kiinalainen verkkokauppa Alibaba on jättiläinen, kuten myös amerikkalainen alan uranuurtaja – kirjakaupasta lähteneenä – Amazon, jonka tasearvo käväisi yli biljoonassa dollarissa, ollen vajaa 800 miljardia euroa. Alibaban tasearvoa on vaikea määritellä todellisuudessa, se ollen kuitenkin volyymiltaan maailman suurin. Alibaba on kiinalainen uranuurtaja, jonka omistajan sanotaan olevan maailman rikkain – alussaan...


blogivirta.fi



NWO Havaintoja -

Pianisti James Rhodes latasi omalle Youtube kanavalleen hänen omaa soittoaan, jossa hän soittaa Saksalaisen säveltäjä Johan Sebastian Bachin teoksia.  Mutta ei aikaakaan kunnes hänen videonsa vedettiin pois ja syyksi väitettiin tekijänoikeusrikkomusta, jonka oikeudet omistaa Sony Music Global , joka väittää että he omistaisivat 47 sekuntia tuosta videosta, vaikka itse säveltäjä on ollut kuolleena jo yli 300 vuotta.  Miten tämä oikein on mahdollista ?  Saksalaisen musiikin...


blogivirta.fi
Lulun lista -

Rahanpesuepäilysten kohteeksi joutuneen Danske Bankin Viron-yksikön läpi virtasi vuonna 2013 venäläistä rahaa noin 30 miljardin dollarin eli vajaan 26 miljardin euron arvosta, kertoo Financial Times -lehti. Tiedot perustuvat Danske Bankin tilaamaan riippumattomaan selvitykseen Viron-yksikön toiminnasta. Selvityksen mukaan vuosi 2013 oli vilkkain vuosi Viron-yksikön epäilyttävässä rahaliikenteessä. Selvityksen kohteena olivat vuodet 2007-2015. Tanskan viranomaiset ilmoittivat...


blogivirta.fi
Valoa kansalle -

Rahanpesuepäilysten kohteeksi joutuneen Danske Bankin Viron-yksikön läpi virtasi vuonna 2013 venäläistä rahaa noin 30 miljardin dollarin eli vajaan 26 miljardin euron arvosta, kertoo Financial Times -lehti. Tiedot perustuvat Danske Bankin tilaamaan riippumattomaan selvitykseen Viron-yksikön toiminnasta. Tanskan viranomaiset ilmoittivat elokuun alussa avanneensa tutkinnan Danske Bankin rahanpesuepäilyksistä. Pankin virolaisen tytäryhtiön epäillään osallistuneen Venäjän...


blogivirta.fi
Kemppinen -

Pari päivää sitten Etlan seminaarissa puhui Hal Varian. Vahinko että tämä meni minulta sivu suun, kun olin kipeänä. Tunnen miehen. Hän oli Berkeleyssä professorina juuri silloin kun me olimme jatkuvasti tekemisissä yliopiston kanssa. Jo silloin hänen mikrotaloustieteen oppikirjojaan käytettiin ympäri maailman. Nyt hän on ollut kohta kymmenen vuotta Googlen pääekonomisti. Toisaalta ehkä parempi näin. Etlan juristi näyttää myös puhuneen ”henkilötietojen omistamisesta”...


blogivirta.fi
Lulun lista -

Yhdysvaltain puolustusministeriö vetää pois noin 300 miljoonan dollarin (noin 258 miljoonan euron) avustuksen Pakistanilta. Ministeriö pitää Pakistanin toimia äärijärjestöjen taltuttamiseksi riittämättöminä. Tieto ei tullut yllätyksenä, sillä Yhdysvallat ilmoitti jo tammikuussa suunnittelevansa tuen pidättämistä. Päätös odottaa vielä kongressin hyväksyntää. Ministeriön tiedottajan mukaan rahat ohjataan muihin kiireellisiin kohteisiin. Yhdysvaltojen viranomaiset ovat...


blogivirta.fi
Lulun lista -

Yhdysvallat ilmoitti perjantaina lakkaavansa rahoittamasta YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:ta. Asiasta oli uutisoinut ainakin Washington Post jo torstaina paikallista aikaa siteeraten asiasta tietäviä viranomaisia. Yhdysvallat on pitkään ollut UNRWA:n suurin lahjoittaja. Maan ulkoministeriön edustajan mukaan Yhdysvallat ei kuitenkaan enää halua rahoittaa ”korjaamattoman puutteellista” operaatiota, eikä lisää rahaa ole luvassa tammikuussa annetun 60 miljoonan dollarin...


blogivirta.fi
Valoa kansalle -

Yhdysvallat ilmoitti perjantaina lakkaavansa rahoittamasta YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:ta. Asiasta oli uutisoinut ainakin Washington Post jo torstaina paikallista aikaa siteeraten asiasta tietäviä viranomaisia. Yhdysvallat on pitkään ollut UNRWA:n suurin lahjoittaja. Maan ulkoministeriön mukaan Yhdysvallat ei kuitenkaan enää halua rahoittaa ”korjaamattoman puutteellista” operaatiota, eikä lisää rahaa ole luvassa tammikuussa annetun 60 miljoonan dollarin...


blogivirta.fi
Lulun lista -

Talouskriisin koettelema Argentiina pyytää Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää nopeuttamaan tukilainan maksua markkinoiden rauhoittamiseksi. Argentiinassa inflaatio on kiihtynyt ja maan valuutan peson arvo on heikentynyt tämän vuoden alusta yli 40 prosenttia Yhdysvaltain dollariin nähden. Huolet maan maksukyvystä ovat ruokkineet viime aikoina levottomuutta markkinoilla. IMF myönsi Argentiinalle kesäkuussa 50 miljardin dollarin eli yli 40 miljardin euron tukipaketin. Vastineeksi...


blogivirta.fi
Valoa kansalle -

Talouskriisin koettelema Argentiina pyytää Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää nopeuttamaan tukilainan maksua markkinoiden rauhoittamiseksi. Argentiinassa inflaatio on kiihtynyt ja maan valuutan peson arvo on heikentynyt tämän vuoden alusta yli 40 prosenttia Yhdysvaltain dollariin nähden. Huolet maan maksukyvystä ovat ruokkineet viime aikoina levottomuutta markkinoilla. IMF myönsi Argentiinalle kesäkuussa 50 miljardin dollarin eli yli 40 miljardin euron tukipaketin. Vastineeksi...


blogivirta.fi
...noir -

Arvostettu brittitoimittaja Jack (Jeremy Irons) saa toimeksiannon toiseen maahan ja päättää ottaa tehtävän osittain loman kannalta, jonka vuoksi koko perhe saa lähteä mukaan. Lentokone päätyy kuitenkin terroristi-iskun kohteeksi jolloin monien muiden ohella surmansa saavat Jackin vaimo sekä tytär ja kun hengissä selvinneet terroristit vapautetaan poliittisten juonitteluiden seurauksena ryhtyy Jack äänekkäästi vaatimaan menetykselleen oikeutta. Sitä hän ei laillisia teitä...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 13 14 Seuraava »