Tänään on 18.01.2019 14:31 ja nimipäiväänsä viettää: Laura. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle ensi kevät mielessä


Suvikumpu -

Aina jotain valittamista. Mikään ei riitä. Pari viikkoa on aurinko paistanut pilvettömältä taivaalta ja valoisan ajan lisääntymistäkin voi vain ällistellä. Mutta kun. On niin sairaan kylmää.  Lumihangessa ei ole nähtävissä minkäänlaista ohenemisen merkkiä. Piti tietysti käydä katselemassa omia vanhoja maaliskuun alun postauksia menneiltä vuosilta. Vuonna 2014 maaliskuun 5. päivänä ei ollut yhtään lunta, kaikenlaisia versoja puski ylös mullasta, sinivuokkoja...


blogivirta.fi
Hallatar -

Varma merkki kesän lähestymisestä on kevätpäiväntasaus. Sitä vietetään tänään täsmälleen kello 18.15. Päivä tunnetaan siitä, että silloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä.  Silloin kevät alkaa Suomessa toden teolla. -Merikarvialehti- Kevätpäiväntasauksena voidaan jättää hyvästit talvelle ja siirtyä kevääseen ja kohti kesää. Etelä-Suomessa päivän pituus on tuolloin pisimmillään lähes 19 tuntia. Juhannuksen jälkeen päivät alkavat jälleen lyhentyä aina...


blogivirta.fi
Tiilivalkoinen -

Pitkästä aikaa ehdin katsella Valokuvatorstain haastettakin. Tällä viikolla haasteena on Kevät, kevät, kevät. Tänä vuonna kevättä on vietetty vähän harmaissa merkeissä. Niinpä kaivelin viime keväisen kuvan arkistoista ja lisäilin vähän väriä. Väriterapiaa itse kullekin. Muualta Euroopasta tulleet opiskelijaystäväni ovat aivan kauhuissaan Suomen kevään kanssa. Eikä tilannetta auta yhtään puhelut kotiin päin, kun lämpöeroa voi olla melkein 20 astetta. Well, this is...


blogivirta.fi
Suvikumpu -

Kauan ja hartaasti olen työstänyt tätä Intianmintulta saamaani haastetta. Haaste ei kuitenkaan ollut ihan näin vaativa,  päivät ovat vaan täyttyneet jos jonkinlaisista some-maailman ulkopuolisista aktiviteeteista.  Yritän taas palailla tänne blogimaailmaan, vaikka vähän eksynyt olo tauon jälkeen onkin, ehkä taas löydän paikkani.... Kiitos Intianmintulle haasteesta, kuten myös haasteen alullepanijalle Pauliinall e! Haaste kuuluu seuraavasti: Kerro vapaamuotoisesti millainen...


blogivirta.fi
Stoori -

Maaliskuussa listailin muutamat vinkit lasten kanssa maalaamiseen päiväkodissa tai kotona. Keväällä on ihana viettää aikaa ulkona ja luonnossa, nauttien auringonvalosta, kevään merkeistä ja väreistä, sekä lämpimistä sadepäivistä. Kevät vuodenaikana inspiroi minua suunnattomasti ja olenkin nautiskellut kevään merkeistä takapihallamme. Viikonloppuna meillä kävi ensimmäiset grillivieraat, ystäväpariskunta lapsineen, ja pikkuväen kanssa onkin kiva puuhastella keväisiä...


blogivirta.fi
Ajankuvia Oulusta II -

päivitys 26.04.2008 Liminganlahden luontokeskuksessa, järjestettiin eilen lintukuvafestivaali. Festivaalia oli saapunut katsomaan melkoinen joukkio luonnosta kiinnostuneita immeisiä. Väenpaljouden vuoksi suuntasin putkineni Puhkiavan- perä n lintutornille . Muutamia kuvia reissustani löytyy klikkaamalla tästä . Päivän aikana näin kevään ensimmäisen kuovin, kurki- parven, "hämppiksen", "kärpiäisen", sekä perhosen :) päivitys 20.04.2008 Kuva: Liminganlahden luontokeskus. Pitkä...


blogivirta.fi
Talviveräjä -

Nyt kun kesä otilasta huolimatta pitkällä, on jo korkea aika pohdiskella hieman kevättä. On se vaan kummallista, miten valo vaikuttaakin mielen- ja yleiseen vireystilaan. On vaan niin paljon kivempaa herätä aamulla kun ei olekaan enää säkkipimeää. Linnun laulu! Tuulikin alkaa kuulostaa paljon lempeämmältä suhistessaan avautuvien lehtisilmujen läpi. Kevät kului, kuten monella muullakin, pihaa siivoten (vain jotta sen voi taas sotkea vaikka kaadetuilla puilla ja karsituilla...


blogivirta.fi
Anun puutarha -

Rikkaruohoelämää-blogista on lähtöisin kompostointihaaste, jonka sain jo aikaa sitten jostakin blogista, mutta vasta nyt sain tartuttua asiaan. Samaisen haasteen sain myös Sari Hannelta, kiitos! Haasteen tarkoituksena on esitellä oma kompostointijärjestelmä etuineen ja haittoineen.  Meiltä löytyy aikoinaan HobbyHallista tilattu kompostori, johon uppoaa sekä puutarha- että ruokajäte. Kompostori tapaa jäätyä talvisin kovalla pakkasella, mutta sulaa muutaman viikon kuluttua, kun...


blogivirta.fi
Callista -

Kevät ihan tuoksuu! Aurinkoiset päivät ovat villinneet minut. Sain päähäni tapetoida makuuhuoneen kukkatapetilla. Sain päähäni tehdä köynnössäleiköstä sängynpäädyn.  Kylvin tomaatteja, vaikka lähdettiin lomareissuun Roomaan. Kelpais mullekin tällänen parkkipaikka. Sinisade!? Ostin uuden puhelimen, vaikka tiedän etten osaa sitä pitkään aikaan edes käyttää. Saa sillä kyllä selfieitä! Keksin maalata olohuoneen seinät. Sitten kaduin! Ne olivat niin ihanan kevään...


blogivirta.fi
Perhokalastuksesta... -

Kevät on ehtinyt jo hyvään alkuun ja mieli alkaa vähitellen tajuamaan kesän olevan lähellä. Vuoden parhaat ajat ovat siis jo käsillä. Valon lisääntyminen, lämpimät päivät ja maiseman asteittainen vihertyminen ajavat perhokalastajat vesistöjen äärelle. Tätä on odotettu koko pitkä talvi! Ennen keväisten kalareissujen purkua on kuitenkin päivittää hieman mitä on tullut sidontapenkistä askeihin. Streamerkalastus on jäänyt totaalisesti paitsioon itselläni, jos ei nyt...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kun lumi lentää vaakasuorassa, mieleeni tulee aina Jämtlannin tunturiseutu, jossa kerran paikallinen saamelainen lyhensi autoani edestä ja takaa. En ole elämässäni ollut vastaavassa pyräkässä, lumi oli sitäpaitsi märkää. Oli pakko pysähtyä tien varteen ihan oikeaan reunaan, taakseni pysähtyi toinen auto. Yhtäkkiä syöksähti lumipyrystä volvo, peräkärry täynnä poroja ja lyhensi huomattavasti minun pikkuvolvoani. Pahinta oli, että törmäyksen voimasta takana seisova...


blogivirta.fi
Hopeaseitti -

Vihdoin kevät. Luonto on puhkeamassa parhaimpiinsa ja metsän täyttää lintujen laulut. Olen ehdottomasti täysin kevät ihminen, olisipa aina kevät! Oma arkeni on muuttunut melkoisesti jo viime syksynä ja se nyt on ollut myös osasyynä blogin hiljaisuuteen, toivottavasti jokunen kuitenkin vielä jaksaa täällä käydä kurkkailemassa ja ehkä jopa kommentoimassa :). Viime alkusyksynä tosiaan aloitin työt kodin ulkopuolella, läheisessä kynttiläpajassa. Välillä on enemmän töitä...


blogivirta.fi
Koikkelasta kajahtaa! -

Kevät etenee hurjaa vauhtia: pari viikkoa mäenlaskukeleistä joki on jäätön ja krookukset ja sinivuokot kukkivat! Keväisen videon, kuvia ja tarinaa löydät Koikkelasta kajahtaa -blogista!


blogivirta.fi
Villa Blåkulla -

Nizzan ytimessä. Ultimate Nice. Aurinkovuoteet puuttuvat. No sunning beds yet. Cours Saleya. Saint-Paul-de-Vence Iris germanica. Heräsin, oli valoisaa mutta harmaata, ja satoi räntää. Se tietää kevään tuloa, vaikka vuodenaika eteneekin hitaasti, tänä vuonna poikkeuksellisen hitaasti. Terminen kevät on, kun vuorokauden keskilämpötila on 0 ja 10 asteen välissä. Vuosi sitten pääkaupunkiseudulla se alkoi 8.3, vuotta aiemmin jo 26.1. Tosin keväällä on usein huhti-toukokuussa...


blogivirta.fi
helinansivut -

Rakkaat lukijani! Tervehdys keväästä ja keväälle ! Miten teillä menee? Minulla menee hyvin tai ainakin kohtalaisesti --- tarkoittaa että voin yleensä hyvin, mutta välillä on harhoja, tänäänkin. Mieheni jäi lomalle maanantaina, ja yhdessä olemme kerenneet mm. siivota jääkaapin, käydä kaupungilla; mieheni retkiluistelemassa. Eilen haimme lähdevettä, jota käytän ruokavetenä. Viime kesän jälkeen en ole enää luottanut johtoveteen, joka tuntui haisevan kesäkuumalla...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Yritän nyt vielä kovasti pysyä keväässä, enkä hypätä kevään yli kesään. Se on äärimmäisen vaikeaa mutta on ihan pakko yrittää malttaa mielensä ja koittaa ensin esitellä muutamia kevät juttuja, joita olen säästellyt tässä. Kevät on ihanaa aikaa monin eri tavoin, lumi sulaa, luonto alkaa heräillä, linnut palaavat pesimään meille, ihana sirkutus kuuluu heti aamusta ikkunoiden takaa. Ja kevään tuoksut, ei se koirankakka vaan mennään sen yli ja haistellaan kevään...


blogivirta.fi
Suvikumpu -

Ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina! Oikea talvi, lunta, pakkasta ja auringonpaistetta. Kyllä kevät tuntuu paljon keväämmältä, kun ensin on kunnon talvi. Huippupakkasia ei meillä ainakaan vielä ole ollut. Aamuinen -20  on kuitenkin ihan kohtuulukema täällä rannikolla. Päivän mittaan lukemat lauhtuvat muutamaan miinusasteeseen. Ihan parasta näissä pakkaspäivissä on huikaiseva auringonpaiste, jo monena  päivänä peräkkäin aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta. Pakkasesta...


blogivirta.fi
Naturaid Blog -

Kevät alkaa kiinalaisen Aurinkokalenterin mukaan kuluvana vuonna 5. päivä helmikuuta. Tämä aloitus perustuu kiinalaiseen lunisolaariseen kalenteriin, joka yhdistää vieläkin yleisessä käytössä olevan Aurinko- ja Kuukalenterin. Vuosi 2007 on DING HAI eli Sian vuosi, 5. päivä on GENG WU-päivä ja helmikuu on REN YIN-kuukausi. Vuodenajoista Kevät on kasvun ja vihertämisen aikakausi. Kiinalaisessa lääketieteessä Kevät viittaa Maksaan, jota tulisi hoitaa aivan erityisesti...


blogivirta.fi
Ajatuksen voimalla -

Nyt on taas vuosittainen puhdistautuminen suoritettu. Jostain kumman syystä kerran vuodessa vyöryy vatsatauti kuin puna-armeija ylitse. Jättäen jälkeensä riutuneen rangan, mutta ah niin ihanan litteän vatsan. Ja sairastaahan pitää aina joko lomilla tai sitten vapaapäivinä. Ja kuinka ollakaan tälläkin kerralla sattui sitten olemaan kokonaista neljä vapaata, joista suurin osa meni halaillessa kylmää posliinia. Joka ikinen kerta kun niisti aamupalan rippeitä oksentamisen jälkeen...


blogivirta.fi



Viidennen kerroksen tarinoita -

Kevään tullessa monille iskee pakottava tarve uudistaa kotiaan, yksi maalaa, toinen vain siivoaa perusteellisesti ja kolmas kohentaa ehkä kasvimaan kuntoa. Myös Lissua pakotti tämä pesänrakennusvietti siihen malliin, että jotakin oli saatava aikaiseksi. Hän aloitti suursiivouksella. Talo puunattiin sisä- ja ulkopuolelta niin, että joka nurkka oli kiiltävän puhdas. Tämä ei kuitenkaan Lissulle riittänyt, vaan puhtaudesta huolimatta talo tuntui yhä talvisen synkältä ja...


blogivirta.fi
iltapuuroblog -

Eilen oli loistava sää, kuten tänäänkin. Lumikelloja pilkisteli hangesta Lauttasaaressa. Vihdoin tuntuu oikeasti keväältä. *** Ristiäiset on vietetty. Juhla oli oikein kiva ja lämminhenkinen. Kummeiksi tulivat siskoni ja serkkuni. Mekossa kastettujen nimet on kirjailtu helmaan. Jatkoksi pääsee nyt Ilmari. Blogimaailmassa olkoon hän IA, kuten veljensä on KJ. *** Kevättä on myös kotona. Nautin suuresti uusista valoisammista verhoista. Kangas on Vallilan mallistosta, jälleen...


blogivirta.fi
Suvikumpu -

Viikonloppuna oli jälleen se ainutlaatuisen ihana ja juhlallinen hetki, kun tuttu, autuaallinen onnentunne täyttää mielen. Avaan multapussin, ihana mullan tuoksu tulvahtaa pussista, upotan sormet kosteaan multaan ja täytän kylvöastiat mullalla. Tasoitan varovasti mullan ja asettelen siemenet multaan. Kevään tuoksu. Ja auringon. Ihanan kutkuttavasti kaikki on vasta edessä. Kevät. Kylvin vain jättiverbenan ja latva-artisokan. Muilla kylvöillä ei vielä ole kiire. Kokeilen nyt...


blogivirta.fi
Mustetta pakkopaidassa -

- Ihmiset alkavat vimmatusti pestä ikkunoitaan ja vaihtaa kesäverhoja. Vaatekaapit käydään läpi ja aloitetaan urakka kesämittoihin pääsemiseen. Ihmiset alkavat mökkielämän ja reissaavat enemmän. Kierrellään kirppareita ja huokaillaan huoneistokeskuksen esite kourassa uudesta asunnosta. Kukaan ei muista edes vilkaista puhtaita ikkunoita, eikä vaatekaapin siistiä järjestystä. Syödään grilliruokaa ja jäätelöä. Maataan aurinkotuolissa folio naaman alla, jotta kalvakka iho...


blogivirta.fi
Villaunelmia -

Huikean kaunis ja lämmin keväinen - melkein jopa kesäinen - ilma. Aikaisen kevään innoittamana hankin eilen herkullista mohairlankaa. Salomonin solmuilla olisi tarkoitus tehdä poncho. Mohair sopii mielestäni erittäin hyvin juuri salomonin solmujen raaka-aineeksi. Nyt ei malttaisi millään laskea tätä uutta työtä käsistään.


blogivirta.fi
Mun sateenvarjon alla -

Kevät ja kesä on ne vuodenajat, jolloin minäkin löydän vaatekaupoista vaatteita itselleni. Pidin ihan-mun-oman-päivän viime lauantaina, jolloin tein shoppailukierroksen parissakin kauppakeskuksessa. Kevään mallistoja oli alkanut tulla jo useaan liikkeeseen ja ihania värejä roikkui seinillä ja vaaterekeissä. Tummansävyisen syksyn ja pimeän talven jälkeen sitä kaipaa väriä elämään. Vero Modasta ostin yllätyksekseni oliivin vihreän kevyen neuleen pitsisomisteilla. Olin...


blogivirta.fi
Keltainen Puutalo -

Tammikuussa oli muutama keväinen päivä - plusasteita, lumi suli osittain. Siitä ja valon lisääntymisestä johtunee, että kevätfiilis on päällä. Tekisi mieli tapetoida ja maalata seiniä... Pihaa kierrellessä näyttää siltä, että kesään on iäisyys, mutta eipä se haittaa kun korvien välissä on jo kevät.  Syyssiivous jäi hieman vaiheeseen, laiskotutti. Istutuspöytä näyttää tosin ihan kivalta tuollaisenakin.   Piti ottaa tämä alas hyllyltä ja hieman suunnitella...


blogivirta.fi
Palsternakkaa ja keijukaispölyä -

Enpä ole aikoihin herännyt niin pirteänä kuin tänään, hyvin nukutun yön jälkeen! Nousin sängystä hyvissä ajoin, söin rauhassa aamiaista ja selasin samalla läpi päivän lehdet; kahdeksalta ajo-opettaja odotti pihalla punaisessa Volvossaan. Rakastan Virveä: häntä ihmisläheisempää ja oppilasta huomioon ottavampaa opettajaa saa hakea! Ajotunti sujui leppoisasti, osasin välttää pahimmat karikot ja koko tunti sujui hymyillen ja mukavia rupatellen. Läheltä piti -tilanne...


blogivirta.fi
Suvikumpu -

Ei siihen muuta tarvittu. Helmikuu vaihtui maaliskuuksi ja kevät on täällä! Iltapäivällä auringon valo oli keväisen, lämpimän väristä. Ei enää kylmää talven valoa.  Yöllä voi olla vielä kylmää, mutta päivällä aurinko jo ihan selvästi lämmittää!  Päivällä kävin risuverstaalla kuvaamassa auringonvalossa kylpeviä narsisseja. Ostin narsissiruukut pari viikkoa sitten Ikeasta (3 kahden hinnalla, pakko oli ostaa) Jospa ilmat lämpenisivät lähiaikoina sen verran...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 168 169 Seuraava »