Tänään on 23.06.2018 09:47 ja nimipäiviään viettävät: Aatu, Aatto, Aadolf ja Adolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle eu:n komissio


Juha Sipilä -

Julkaistu HS:n vieraskynässä 23.2.2018 Niin Suomessa kuin Euroopan unionissakin on päästy kriisien jälkeen vahvaan kehittämisen vaiheeseen. Suomen esimerkki osoittaa, että muutosten tekeminen on kivuliasta, mutta se kannattaa. Sama pätee nyt Eurooppaankin. Unionille valmistellaan budjettia seitsemäksi vuodeksi kerrallaan. Tämän viikon päämiesten ylimääräisessä huippukokouksessa Brysselissä aiheina ovat vuosien 2021–2027 rahoituskehykset ja institutionaaliset kysymykset. ...


blogivirta.fi
Ville Niinistö - Heijastuksia -

(julkaistu alunperin Vihreässä blogissa 7.11.2009) Tietoyhteiskuntakehityksen kannalta on välttämätöntä, että ymmärrämme avointen standardien merkityksen. Muutaman monopoliasemaan pyrkivän yrityksen varaan perustuva tietoyhteiskunta ei palvele sähköisten palvelujen etenemistä eikä luovan ja monipuolisen tietoteollisuuden kasvua. Euroopan komissio antoi vuonna 2004 suosituksen julkishallinnon järjestelmien yhteentoimivuudelle, jossa vaadittiin avointen standardien käyttöä...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Euroopan alueiden komitean luonnonvarat-valiokunta (NAT) hyväksyi Lapinlahden kunnanvaltuuston jäsenen Ossi Martikaisen (FI/ALDE) laatiman lausuntoluonnoksen EU:n metsästrategian väliarvioinnista kokouksessaan perjantaina 9. maaliskuuta. Siinä asetetaan tavoitteeksi yhteiskunnallisesti ja ekologisesti kestävä metsäpolitiikka, joka tukee talouskasvua ja työllisyyttä ja turvaa metsäekosysteemien monimuotoisuuden. Metsä. Kuva: Jerzy Górecki Euroopan unionissa toimivalta...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Komissio on julkaissut EU:n ensimmäisen muovistrategian, jonka tavoitteena on vähentää muovijätteen ja -roskan aiheuttamia ongelmia. Strategiassa halutaan tehostaa muovin talteenottoa ja kierrätystä sekä tuotesuunnittelua, joka edistää muovituotteiden uudelleenkäyttöä, korjattavuutta ja kierrätystä. Samalla luodaan edellytyksiä uusille kiertotalouden innovaatioille ja investoinneille. Muovijäte: Kuva Pixabay Muovin tuotanto on maailmanlaajuisesti 20-kertaistunut 1960-luvun...


blogivirta.fi
Eurooppaoikeus -

Euroopan komission toukokuinen pohdinta-asiakirja globalisaation hallinnasta COM(2017) 240 final (30 sivua) oli esillä blogikirjoituksissa Euroopan tulevaisuus: Kilpailukyky vai siilipuolustus? ja Alkupohdintaa globalisaation hallinnasta . Eur-Lexin kautta tarjoutuvan pohdinta-asiakirjan teksti (jota alla seuraan) on luettavampi grafiikkaa lukuun ottamatta, mutta vaihtoehtona halukkaille on “painettu” versio: Pohdinta-asiakirja globalisaation hallinnasta (21 sivua). Kansainvälisistä...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Euroopan komissio antoi tänään lakiesityksen, jolla rajoitettaisiin kertakäyttömuovien kulutusta ja laajennettaisiin muovituotteiden valmistajien ja maahantuojien vastuuta muovijätteestä. Direktiiviehdotus kattaa Euroopan rannikoita yleisimmin roskaavat kertakäyttötuotteet, kuten take away -ruokien pakkaukset, juomamukit, kertakäyttöiset ruokailuvälineet ja -astiat, erilaiset muovia sisältävät vanutuotteet, muovitikut ja pillit, filtterisavukkeet sekä muovikassit ja muovipullot...


blogivirta.fi
Ekofokus -

Puhtaan ja terveellisen juomaveden tulisi olla julkinen peruspalvelu Euroopan alueiden komitea kannattaa Euroopan komission 1. helmikuuta 2018 esittämää uutta säädösehdotusta, jolla tarkistetaan juomavesidirektiiviä . Komitean mielestä sen keskeisissä osissa on kuitenkin puutteita. Jäsenet vaativat yhtenäistä Euroopan laajuista järjestelmää juomaveden kanssa kosketuksissa olevien materiaalien ja tuotteiden testaamiseksi ja arvioimiseksi. Lisäksi kunnat ja alueet...


blogivirta.fi
Arto Satonen - kansanedustaja -

Arvoisa lukija, Tämä viesti keskittyy Euroopan komission esitykseen EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä vuosille 2021-2027. Kyseessä on hyvin tärkeä asia myös Suomelle. Nyt tehty esitys on budjetin lähtölaukaus. Lopullisesti siitä päättävät jäsenmaat ja Euroopan parlamentti. Komissio yrittää saada budjetin


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Mikä on konservatiivinen visio yhteisestä, demokraattisesta, mahdollisimman dynaamisesta ja kilpailukykyisestä Euroopasta? Euroopan Komissio ja sen puheenjohtajha Jean Claude Juncker on ollut aika varovainen visioissaan. Saksan pian paikkansa jättävä valtionvarainministeri Wofgang Schäuble on saksalaisen viikkolehden Der Spiegelin raportoimana (Der Spiegel nro 41 7/10 2017) esitellyt oman suunnitelmansa, "ei-paperin" äskettäin pidetyssä valtionvarainministereiden neuvoston...


blogivirta.fi
Eurooppaoikeus -

Valkoinen kirja Euroopan tulevaisuudesta - Pohdintaa ja skenaarioita: EU 27 vuoteen 2025 mennessä COM(2017) 2025 final lupasi jatkaa pohdintaa viiden teeman osalta. Valtioiden tai hallitusten päämiesten Rooman julistuksen jälkeen komissio julkaisi luvatut keskustelualoitteet, jotka asetin tarjolle suomenkieliselle lukijalle kirjoituksessa Pohdinta-asiakirjat EU:n tulevaisuudesta . Euroopan parlamentti Europarlamentti oli liikkeellä ennen Euroopan komissiota ja jäsenmaiden päämiehiä...


blogivirta.fi
Eurooppalainen Suomi ry:n blogi -

Euroopan komissio antoi 2.5. 2018 ehdotuksensa EU:n monivuotiseksi rajoituskehykseksi vuosille 2021-2027. Komissio ehdottaa vuosiksi 2021–2027 pitkän aikavälin talousarviota, joka on maksusitoumusmäärärahoina 1 135 miljardia euroa (vuoden 2018 hintoina) eli 1,11 prosenttia suhteessa EU27:n bruttokansantuloon (BKT). Käypiin hintoihin (inflaatio huomioon ottaen) tämä tarkoittaa maksusitoumusmäärärahoina 1 279 miljardia euroa.   (Lähde) Monivuotisessa rahoituskehyksessä...


blogivirta.fi
Eurooppaoikeus -

EU:n pohdinta-asiakirja globalisaation hallinnasta COM(2017) 240 muistuttaa meitä siitä, kuinka Euroopan unionin osuus maailman väestöstä pienenee (puhumattakaan yksittäisten jäsenmaiden osuudesta)(s. 13): Vuonna 2025 maailman väkiluvun arvioidaan olevan noin kahdeksan miljardia, josta noin 61 prosenttia asuu Aasiassa, lähinnä Kiinassa ja Intiassa. Euroopan suhteellinen osuus maailman väestöstä vähenee. EU:n 27 jäsenvaltion osuus vastaa noin 5,5 prosenttia. Euroopan ja maailman...


blogivirta.fi
Eurooppaoikeus -

Kumppaneiden samanmielisyys vaikuttaa Euroopan unionin mahdollisuuksiin vahvistaa sekä maailman monenvälistä kauppajärjestelmää (WTO) että kahdenvälisiä sopimussuhteita kauppapolitiikan alalla.   Euroopan unionin neuvoston 16. lokakuuta 2017 hyväksymä EU:n vuosikertomus ihmisoikeuksista ja demokratiasta maailmassa 2016 12816/17  luokittelee Japanin vakiintuneeks ja hyvin toimivaksi demokratiaksi, joka yleisesti ottaen takaa ihmisoikeuksien kunnioittamisen, lukuun ottamatta...


blogivirta.fi
Perheyrittäjyys Family Business -

 Kuvat Margit Mannila 3 Hyvän hallinnon perusteet ja periaatteet 1 Tavoitteena hyvä hallinto ja oikeusruva hallintoasioissa 2 Hyvän hallinnon keskeiset oikeusperiaatteet 3 Hallinnon palveluperiaate 4 Julkisuusperiaate ja hallinnon avoimmuus 5 Hyvän hallinnon toteutumisen valvonta 6 Vastuu hyvän hallinnon toteuttamisesta 1 Tavoitteena hyvä hallinto ja oikeusturva hallintoasioissa 1.1 Miksi hyvää hallintoa tavoitellaan? Hyvään hallintoon pyritään eri syistä, toteaa (Mäenpää 2008...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Euroopan Unionin hiljainen vallankumous - onko se politisoitavissa?  Julkaisen tämän taloustieteilijä Roland Ernen luennon referaatin  nyt - kahden vuoden kuluttua - uudelleen, koska luennossa edellytettyä ymmärrystä ei ole vieläkään havaittavissa.  Verkkolehti "Social Europe" julkaisi 20.1. 2016  irlantilaisen taloustieteilijä Roland Ernen luennon Unionin uudesta hallintotavasta. Kysymys on Euroopan Parlamentissa hyväksytystä linjasta. Tässä lyhyt yhteenveto luennoitsijan...


blogivirta.fi
Eurooppaoikeus -

Blogikirjoitus Kauppakumppani Singapore lupasi  EU:n ja Singaporen välisen kauppasopimuksen käsittelyvaiheen ja sisällön hieman tarkempaa tarkastelua tulevassa kirjoituksessa. Euroopan parlamentti Aloitan Euroopan parlamentista, ei siksi että parlamentti olisi Euroopan unionin  tärkein toimielin vapaakauppasopimuksesta puhuttaessa, vaan siksi että se tuottaa tietoa sulatettavassa muodossa. Euroopan parlamentin seurantaväline Legislative Train Schedule on usein erinomainen ensimmäinen...


blogivirta.fi
Eurooppaoikeus -

Alustukseksi Euroopan tulevaisuutta koskevaan keskusteluun komissio julkaisi EU:n pohdinta-asiakirja globalisaation hallinnasta , josta kansainvälinen kauppa ja investoinnit muodostavat tärkeän osan. Kauppapolitiikan toteuttaminen sekä kaupan ja investointien esteiden raivaaminen olivat kirjoituksen Edistyksellinen kauppapolitiikka protektionismin puristuksissa keskiössä. Kuinka Euroopan unionin pitäisi kehittää  kauppapolitiikkaa kokemusten valossa?   Kauppapolitiikan paketti  ...


blogivirta.fi
Eurooppaoikeus -

Euroopan parlamentin ajatuspaja EPRS julkaisi heinäkuussa 2017 puolivälin arvion Jean-Claude Junckerin johtaman komission etenemisestä kymmenen prioriteetin osalta: The European Commission at mid-term: State of play of President Juncker’s ten priorities . Komission painopistettä 6, Kohtuullinen ja tasapainoinen vapaakauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa, käsittelevä osuus (sivut 19-22) alkaa toteamalla transatlanttisen kauppa- ja investointikumppanuuden (englanniksi Transatlantic Trade and...


blogivirta.fi
Eurooppaoikeus -

EU:n kauppapolitiikan uusi painopiste konkretisoituu toiminnan suuntaamisen ja strategiaa täydentävien aloitteiden kautta, joissa kaupalliset suojatoimet ovat olleet sekä ajankohtaisia että kiistanalaisia viime vuosina. Komission työohjelma 2018 Komission työohjelman kolmas liite (ja asiakirja neljä Eur-Lexissä) kertoi prioriteettiehdotusten tilan julkistamishetkellä: Liite asiakirjaan Komission työohjelma 2018: Yhtenäisempi, vahvempi ja demokraattisempi unioni; Strasbourg 24.10.2017...


blogivirta.fi
Saavutettava.fi -

Euroopan komissio esitti tänään ehdotuksen EU:n esteettömyyssäädökseksi, jossa asetetaan yhteiset esteettömyysvaatimukset tietyille keskeisille tuotteille ja palveluille. Tarkoituksena on auttaa vammaisia koko EU:ssa osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan täysipainoisesti. Ehdotuksen kattamat tuotteet ja palvelut on valittu huolellisesti kuullen kuluttajia, kansalaisjärjestöjä ja yritysmaailmaa. Niihin luetaan muun muassa pankkiautomaatit ja pankkipalvelut, tietokoneet...


blogivirta.fi



Saavutettava.fi -

Euroopan komissio esitti tänään ehdotuksen EU:n esteettömyyssäädökseksi, jossa asetetaan yhteiset esteettömyysvaatimukset tietyille keskeisille tuotteille ja palveluille. Tarkoituksena on auttaa vammaisia koko EU:ssa osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan täysipainoisesti. Ehdotuksen kattamat tuotteet ja palvelut on valittu huolellisesti kuullen kuluttajia, kansalaisjärjestöjä ja yritysmaailmaa. Niihin luetaan muun muassa pankkiautomaatit ja pankkipalvelut, tietokoneet...


blogivirta.fi
Juha Sipilä -

Komissio julkisti tänään esityksen EU:n monivuotiseksi budjetiksi eli rahoituskehykseksi. Tässä muutama ensikommenttini. Suomen keskeisiä prioriteetteja on huomioitu. Budjetin taso asettui hurjempia suunnitelmia alemmalle tasolle, mutta se on Suomen tavoittelemaa korkeammalla tasolla. Esityksessä ovat hyvää esimerkiksi tutkimus- ja tuotekehityspanostukset. Nuorten koulutusmahdollisuudet tuplaantuvat Erasmus-ohjelmien myötä. Esitys sisältää Suomelle tärkeän...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Sosialidemokratia  tavoittelee  poliittisena liikkeenäyhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, kansanvaltaista halinnollista rakennetta ja aktiivista kansalaisyhteiskuntaa. Kysymys on poliittisen, taloudellisen ja sivistyksellisen demokratian toteuttamisesta sen kaikissa ulottuvuuksissa. Tämä kuvaus ei ole suora kopio mistään asiakirjasta tai päätöksestä, mutta tämä tällainen henki on löydettävistä mistä hyvänsä sosialidemokratian julkaisemasta ohjelmasta aina käytännön...


blogivirta.fi
Juha Sipilä -

Arvoisa puhemies, Toivotan kaikille hyvää Eurooppa-päivää. Euroopan unionin jäsenyys on Suomelle poliittinen valinta, joka kytkee meidät läntiseen arvoyhteisöön. Eurooppa-päivänä onkin hyvä pohtia unionin yhteisiä arvoja, ja mitä unionin jäsenyys meille tarkoittaa. Euroopan unioni on yhteisö, johon kuuluvien maiden kanssa jaamme yhteiset arvot demokratian, tasa-arvon, ihmisoikeuksien, sananvapauden, oikeusvaltion sekä vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamisesta. Yhteisenä...


blogivirta.fi
Perheyrittäjyys Family Business -

 Kuvat Margit Mannila 1 Hyvän hallinnoin oikeudelliset perusteet 1 Perusoikeus hyvään hallintoon 2 Eurooppaoikuden vaikutus hallintomenttelyyn 3 Hallintolain suhde muuhun lainsäädäntöön Hyvän hallinnon oikeudelliset perusteet 1 Perusoikeus hyvään hallintoon 1.1 Menettelylliset perusoikeudet Menettelyä määrittävät perusoikeudet ulottuvat myös hallintoviranomaisten toimintaan ja hallintoasian käsittelyyn. Niiden yleisen perustan muodostavat perustuslain 21 §:ssä (viitattu...


blogivirta.fi
Kuuta osoittava sormi -

Euroopan Unionin konsolidoidun sopimuksen toisinto määrittelee ne keskeiset periaatteet joilla Euroopan komissio ja koko Euroopan Unioni toimii suhteessa jäsenvaltioihin, niiden hallintoon ja julksioikeudellisiin yhteisöihin. Tämä on kaikkein keskeisin lähtökohta, joka rajaa Euroopan Unionin toiminnan tiukasti markkinaehtoiseksi yhteisöksi ja sulkee samalla hallitusten ja julkisoikeudellisten yhteisöjen itsenäiset, kansanvaltaisten rakenteiden kautta tapahtuvat elvytys- ja muut...


blogivirta.fi
Eurooppaoikeus -

“Se on oksat pois ranskanpullasta, pojat,” liittyy mielessäni Santahaminan urheilukomppaniaan , mutta  varmuudella en muista oliko sanojana vääpeli Pekka Lario. Jostain syystä siekailematon toiminta ja huippusuoritukset nousevat kuitenkin ajatuksiini, kun tarkasteltavaksi tulee Aasian pikkujättiläinen Singapore. Singapore vertailuissa Euroopan unionin neuvoston 16. lokakuuta 2017 hyväksymä EU:n vuosikertomus ihmisoikeuksista ja demokratiasta maailmassa 2016, neuvoston asiakirja...


blogivirta.fi
Finnsanity - kulttuurikritiikkiä -

Miksi Suomen taloutta tuhotaan? Miten?  Miksi intiaanipäähine-keskustelu on tahallinen harhautus, informaatiosotaa - valeluokkasotaa CIA:n ja MI6:n johtamalla valeliberaali-taktiikalla: suomalaiset aivopestään alistumaan eliitille, harhauttaville valekuohahduksille ja tuhoamaan itsesuojeluvaisto prioriteeteissä hiekkalaatikkoleikeillä - sumutetaan piiloon prioriteetit oman yhteiskunnan ja vapauden puolustamisessa. Kuten lahjotuissa "värivallankaappauksissa" CIA:n johtama kaaos ajaa...


blogivirta.fi
Eurooppaoikeus -

Valkoisen kirjan ja viiden pohdinta-asiakirjan avulla Euroopan komissio kutsui unionin asukkaat keskustelemaan yhteisestä tulevaisuudestamme. Suurvaltasuhteiden muutokset , Pariisin ilmastosopimus ja Yhdistyneiden Kansakuntien Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteineen ilmentävät globaaleja muutosprosesseja, jotka vaikuttavat taustalla maailman verkottuessa. Usein tekniikan, talouden ja elämän integraatio ovat ihmisten mielessä, kun he ajattelevat globalisaatiota, jopa rajatummin...


blogivirta.fi
Globalisaatiota päähän -

Toivon - ja myös uskon! - että minua ei ammuta heti, vaikka Perussuomalaisena aloitankin tämän tarinan viittaamalla Pentti Linkolaan: "Pellejä ja pelinappuloitahan me -- olemme -- noiden iibeeämmien [(jne.)] laskelmissa -- [Ja nekin ovat] vielä isoisempien juoksupoikia -- ei taida enää olla lankoja kenenkään käsissä." (Johdatus 1990-luvun ajatteluun, s. 116) Tämä sitaatti näet mielestäni kuvaa niin hyvin Suomen tämän päivän tilannetta EU:n "pakko-otteessa", että sitä ei...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava »