Tänään on 23.09.2019 12:50 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle eurokangas


Tekeleita ja aikaansaannoksia -

Hame v. 2010, yhä käytössä, joskin modifioituna. En väitä itseäni asiantuntijaksi, mutta käytettyäni pitkiä hameita arjessa jo yli kaksikymmentä vuotta, päätin kirjoittaa, mitä oman kokemuksen ja oppimani perusteella tiedän. Olen aina pitänyt geneerisestä 1800-luvun naisen siluetista, johon kuuluu pitkä kellomaisesti leviävä hame ja kapea vyötärö. Varmaankin mielikuva on peräisin lapsena nähdyistä länkkäreistä tai historiallisista elokuvista ja sarjoista sekä...


blogivirta.fi
Tekeleita ja aikaansaannoksia -

Kissapaitaa koskevassa postauksessa mainitsin, että olen tehnyt muitakin trikoopaitoja. Kaikkihan lähti käymästäni työväenopiston trikoopaitakurssista ja sen oppien turvin aloin kokeilla sekä uusien paitojen tekemistä  että kaupasta ostettujen paitojen muokkaamista enemmän tai vähemmän   Nyt talven aikana palattuani asumaan saumurin luo paitoja on syntynyt enemmänkin, osittain talvialesta ostamieni kankaiden ansiosta, osittain valmiita vaatteita hyödyntämällä. Kokosin...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Ostin viime kesän neulefestareilta lankaa neuloakseni tyttärelleni villahaalarin, sillä olin innoissani löytäessäni sport-vahvuista tällaista käsinvärjättyä merinoa, mitä siihen maailman aikaan oli tarjolla lähinnä vain ohuena. Aloitinkin neuleen about heti sieltä kotiuduttani ja nyt vuosi jälkeenpäin piti todeta, että motivaatio loppui vähän kesken ja lahkeiden sijaan neuloinkin helmaresorin. Ohjetta ei ollut, aloin neuloon ihan perus ylhäältä aloitettua kaarrokkeelista...


blogivirta.fi
Madam B.C. -

Meillä parvekesesonki alkaa keväällä, usein jo pääsiäisenä. Silloin se sisustetaan ja silloin siellä on kevätauringossa mukavaa. Kesällä lähinnä tukalaa. Joskus aamuisin ja iltaisin kivaa - ja näin viileämpinä päivinä. Muuten se on vain hikoilupätsi, vaikka kuinka tuulettaisi. Ja sesonki jatkuu pitkälle syksyyn. Syysiltoina on taas mukavaa istua parvekkeella. Kun lisähuone on käytössä aika pitkään, on kiva myös panostaa sen mukavuuteen. Keväällä jo päivitin...


blogivirta.fi
Fiskari31 -

Seuraavassa on muutama kuva erilaisten DIY-projektien lopputuloksista näiden kuukausien ajalta. Koska jokainen näistä on oma erikoislaatuineen DIY-projektinsa, esittelen niistä jokaista vielä erikseen. Blogi on herännyt pitkiltä talviunilta, tervetuloa kevät!


blogivirta.fi
Sallan käsityöt Vol. 2 -

josta on tehty toinenkin paita, jossa on lyhyet röyhelöhihat. Tai tämä tuli ensin valmiiksi, mutta jotenkin unohtui. Kaava on Modasta, 7/2014, ja ihastuin tuohon kaulukseen. Valkoinen puuvillakangas, Eurokankaasta, kuten tuo viskoosikin. Jota riittää vielä ainakin yhteen paitaan. Takaa, napitus siis selässä. Hihat pitäisi vähän ylemmäs istuttaa, jos toisen tällaisen tekisi, ja ehkä tuo puuvillakangas on vähän liian paksua, tai jäykkää, kauluksen kulmat nousevat.   Napit...


blogivirta.fi
Liiolii -

Sain näkövammisille lapsille tarkoitetun koskettelukirjani valmiiksi tänään. Tein sitä useamman kuukauden. Yksi ommelkohta pitää vielä varmistuskiinnittää, mutta muuten työ on purjerenkaita ja sidontanyöriä vaille valmis. Olipa taas urakka! Kiva, mutta paikoin tosi haastava, enkä tietenkään ole kirjaan täysin tyytyväinen. Laitan kuitenkin kuvat kaikista lopuistakin sivuista, vaikka valokuva on kovin armoton virheiden suhteen. Kirjaan aiemmin tekemäni sivut sekä kuvia...


blogivirta.fi
Belle Époque Wedding Diary -

Ompelin Marimekon joustamattomasta puuvillasta mekkotakin. Kaava on Namedin Lempi-mekko. Yksinkertaistin kaavaa hiukan.


blogivirta.fi
Rusinan pipanat ja päivien kimallus -

Kävin Itäkeskuksen Stockmannin lippupisteessä hakemassa pinkan kulttuuriohjelmia ja poikkesin "uudessa" Eurokankaan myymälässä ihastelemassa kevään kankaita. 


blogivirta.fi
Madam B.C. -

Joulukuussa inspiroiduin huovasta. Inspiraatio iski kovaa ja tuli pakonomainen tarve tehdä lahjaksi iso huopakori puisilla kantokahvoilla. Ostin metrin huopaa Eurokankaasta ja siitä se sitten lähti. Toteutukseen ideaa sain Susanna Uusitalon Koreja käsin -kirjasta (Moreeni 2018). Siinä oli iso huopakori ja ajattelinkin ensin tekeväni just samanlaisen, mutta sitten en tahdonnutkaan seurata ohjetta. Mutta samaa muotokieltä siinä on, parhaat elementit Susannalta ja versio minun tapaan...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

 No nyt on joulumuorilla hame valmiina! Kangas oli ostettu ja maksettu jo hyvän aikaa sitten, mutta en sitten millään mahtunut ompelukoneen ääreen, kun kaikenmaailman härpäkkeeni valtasi niin perusteellisesti lattiapinta-alaa. Oli pakko tehdä reippaalla otteella tavaroiden uudelleen järjestelyjä, kun mekon valmistamiseen ei ollut aikaa kuin viikko. Joulumuorin asu oli pelkissä sukissa, eikä ne paljon pelkästään lämmitä. Alun alkaen suunnittelin asustani mahdollisimman...


blogivirta.fi
Tulihan Tehtyä -

 No nyt on joulumuorilla hame valmiina! Kangas oli ostettu ja maksettu jo hyvän aikaa sitten, mutta en sitten millään mahtunut ompelukoneen ääreen, kun kaikenmaailman härpäkkeeni valtasi niin perusteellisesti lattiapinta-alaa. Oli pakko tehdä reippaalla otteella tavaroiden uudelleen järjestelyjä, kun mekon valmistamiseen ei ollut aikaa kuin viikko. Joulumuorin asu oli pelkissä sukissa, eikä ne paljon pelkästään lämmitä. Alun alkaen suunnittelin asustani mahdollisimman...


blogivirta.fi
Missä neuloimme kerran... -

Tässähän on päässyt käymään niin, että tämän neulojan on vallannut ompeluvillitys. Ehkä neulesuunnittelutyön vastapainoksi tosiaan tarvitsee jonkun ihan muunkin harrastuksen. Vaan, kun en tuppaa hauskanpidossa menemään aidan matalimman kohdan yli, olen innostunut vieläpä laukkujen ompelemisesta! Mitä: Caravan tote / Noodlehead Miten: Ompelukoneella Mistä: Päällyskankaina Spoonflowerin kanvasta ja Eurokankaan villaa, sisällä puuvillaa sekä puuvillapellavaa, vetoketju...


blogivirta.fi
40+ blogit -

             Yhteistyössä Eurokangas ja Burda kanssa Sain mieleisen tehtävän, sillä minut haastettiin Eurokankaan ja Burdan toimesta, tekemään villakangastakki. Toiveena oli, että villakangastakkihaaste toteutetaan Burdan kaavoilla… The post Kristallein koristeltu villakangastakki appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Postaus kirjoitettu messujen blogipassia vastaan Viikonloppuna on Suomen kädentaidot -messut Tampereella. Tuo vuoden odotetuin ja kovin juttu, minkä vuoksi marraskuut eivät koskaan tunnu ankeilta! Etukäteisvalmistelu saattaa kannattaa ja itsekin olen käyttänyt jokusen hetken messuhommien suunnitteluun. Etukäteisvalmistelu ei tosin suinkaan ole pakollista, vaan päätön haahuilu on sekin mukavaa. Monesti vaan saattaa sitten jälkikäteen iskeä valtava harmistus, jos ei ole jotain asiaa...


blogivirta.fi
Sallan käsityöt Vol. 2 -

niin on aika valmista. Viime keväänä tuo tuli tehtyä muuten, mutta napinlävet odotuttivat itseään. Keväällä ja kesällä ne näkisi tehdä, mutta villasekoitekangas syliin viime kesänä ei ollut kovin houkutteleva ajatus. Joku aurinkoinen syyspäivä tein sitten napinlävet ja ompelin napit, mutta ne harsinlangat olivat edelleen siinä. Sekä hameen että takin/pitkän jakun kaavat siitä yllättävän käyttökelpoisesta ikivanhasta Modasta 3/98, mutta raskaalla kädella muokatut...


blogivirta.fi
Sallan käsityöt Vol. 2 -

viettänyt 11-vuotias sai lahjaksi, edestä ja takaa: Malli on Ottobren numerosta 6/2017, Hella-mekko tunikamitalla, ja ilman eturöyhelöä. Kangasta olen nähnyt internetissä käytetyn kesämekkoihin, ja kun tuohon Eurokankaassa törmäsin, niin heti tuli kyseinen syntymäpäivälapsi mieleen. Unohdin ottaa kuvan mekosta päällä, joten tässä kuvat liian ison henkarin päällä ennen lahjan antoa. Tuo helman brodeeri määräsi sen, etten tehnyt keskitakasaumaa, johon vetoketju olisi...


blogivirta.fi
Pumpulia ja pellavaa -

Huput ovat nyt selvästi tämän kesän hitti meidän nuorimmaisella. Ottobren 3/2018 lehdessä oli kivan näköinen ohje hihattomaan huppariin. Kankaaksi valikoitui Eurokankaan joustocollege, jossa seikkailee kameleontteja. Tehostevärinä sahraminkeltainen. Takana kulkee tuollainen raita. En vielä tiedä, tykkäänkö siitä vai en:) Edessä on tasku, tottakai! Pituutta lisäsin kaavaan n.3cm, koska poika on jo yli 128cm, joka oli suurin koko ja muutenkin malli vaikutti turhan lyhyeltä...


blogivirta.fi
Pumpulia ja pellavaa -

Kevättalvella bongasin Jättirätistä kivan, pandakuvioisen joustocollegen. Myöhemmin samaa kangasta tuli Eurokankaankin valikoimiin. Hupun vuorikankaaksi valikoitui Eurokankaan palalaarista löytynyt mustavalkoinen tähtitrikoo. Kaavana on jälleen Ottobren Good old Basics koossa 158cm. Ilona


blogivirta.fi
Tiinan käsityöt -

Scroll down for english. Vihdoinkin voin esitellä teille valmiin Splendid Sampler peittoni! Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja siihen että tämä todellakin on nyt valmis. Peitto on joutunut todella kauan odottamaan työkiireiden hälvenemistä. Päätin ottaa pari päivää lomaa töistä ja vain ommella ja näin sitten teinkin, 12 tuntia ensimmäisenä, 8 tuntia toisena ja vielä yhtenä päivänä 3 tuntia reunuksen kiinnitykseen. Todellinen ompeluloma siis :-) Toisen päivän...


blogivirta.fi



Tiinan käsityöt -

Niin se aika vierähtää, vuoden ensimmäinen blogipostaus lokakuussa... No on kyllä ollut äärimmäisen vauhdikas vuosi työrintamalla, mutta eiä nyt pohdita niitä vaan hypätäänpä aiheeseen, eli tilkkupeitto pojalleni on valmistunut! Jihuu! Noin vuosi ja kaksi kuukautta siihen meni. Harmaan pohjakankaan ja suurimman osan sinisistä kankaista ostin toissa kesän reissulta Trondheimiin . Muutaman tilkun tein vain näistä väreistä ja sitten totesimme pojan kanssa että liian tylsä...


blogivirta.fi
Minä täällä, hei! -

Päiväkodissa tehdään hyvää työtä potalla käymisen suhteen. Heidän rutiininsa mahdollistavat sen että N:n kanssa ollaan pystytty kotona harjoittelemaan vaipatta oloa jo useamman kuukauden ajan. Sitä yritettiin myös päiväkodissakin jonkin verran kohtuudella, mutta talviloma hoitajasijaisuuksineen arveluttivat minua sen verran että päätin jättää päiväkodin pärjäämään vaippojen kanssa ja harjoitella pojan kanssa vaipattomuutta kotosalla. Olin alustavasti varautunut...


blogivirta.fi
Villa Kiana -

Se on tuo Instagram ihan blogin turmio, niin helppo ja näppärä sinne on värkkäilyt tuoreeltaan kuvata ja lisätä. Mutta tässäpä kerta pläjäyksenä osa viime aikojen hommailuista. Ihana neitokainen vietti neljättä syntymäpäivää, ja lahjan aihetta ei pitkään tarvinnut miettiä ;) Ottobren Circus Horse-kaavalla mekkoska Frozen-aiheella. Kuviot on tehty Cameolla silityskalvoista. Hihojen suut rypytin suoraan kanttaamalla, peittarin diffi isoimmalla. Kokomerkintä samalla teemalla...


blogivirta.fi
Minä täällä, hei! -

Ja välissä sitten tuoreempaakin tuotantoa. Pakkanen melkein yllätti etelän immeiset, mutta ehdin kuin ehdin saada ensimmäisen fleece-haalarin N:lle valmiiksi ensilumen sataessa Helsinkiin. Toinen haalari valmistuikin sitten vesisateessa. Tärkeintähän kuitenkin on että löytyy lämmikettä ulkohaalarin alle laitettavaksi. Fleece-haalarit Molemmt kankaat, vetoketjut ja harmaa resori ovat Eurokankaasta ja turkoosi resori taas on Marimekolta. Hamstrasin joku ystävämyyntikerta Marimekosta...


blogivirta.fi
Minä täällä, hei! -

Tänä vuonna meitä on kohdannut useampi lähiomaisen kuolema. Ensimmäinen tuli täysin yllätyksenä itselleni ja toista osasin jo odottaakin. Saa nähdä tuleeko vielä kolmas kohdalle. Hautajaiset ovat siitä hankalia asioita niiden tullessa kohdalle hyvin nopeasti ja se onko tapahtuma julkinen vai suoritetaanko hautaus hiljaisuudessa. Kesällä tulikin sitten pakattua lomareissulle mukaan myös hautajaisvaatteet, jos silloin tapahtunut hautaus olisikin ollut julkinen. N:n vaatetus...


blogivirta.fi
Minä täällä, hei! -

Pari kesällä valmiiksi tehtyä vaatetta ovat edelleenkin kuvaamatta, joten tähän väliin syksyllä valmistunut hieman haastavampi työ. N kasvaa omaa vauhtiaan ja loppukesästä totesin että suurin osa hänen takeistaan on enemmän kesäsäihin sopivia collegetakkeja. Viime vuonna ostettu välikausihaalarikin on jo auttamattomasti liian pieni. Kaupoissa kierrellessänikään ei kohdalleni osunut sopivan hintaisia ulkovaatteita. Takki edestä Eihän siinä sitten auta muuta kuin mennä...


blogivirta.fi
mippe neuloo -

Kyllä täällä on koko kevät neulottu ja ommeltu mutta blogi taas unohtunut pariksi kuukaudeksi. Ne jaksamishetket töiden lomassa menee toistaiseksi aivojen nollaamiseen käsitöiden ja lukemisen parissa.  Esikoiselle tuli eilen ommeltua tällainen ihana hame Eurokankaan palalaarin trikoista. Mallina on Facebook-ryhmä Sofilantjes sew:n ilmainen Liv-hame. Helppo ja kiva tehdä ja ulkonäkö aivan ihana. 


blogivirta.fi
mippe neuloo -

Lumi suli taas, ja synkkä vesisateinen sää tuli takaisin. Miten masentavaa! Niinpä jotain piristävää piti saada aikaiseksi. Esikoiselle tuli ommeltua messuilta napatusta kettukankaasta ja Eurokankaan trikoosta kivan raikas ihan peruspaita. Näitä kun ei oikeastaan voi liikaa olla. On ollut tässä ommellessa myös kiva huomata, että osaan jo aika hyvin hahmottaa kaavoista, että miten pitää valita molemmille lapsille. Tähän lisäsin pituutta ja kavensin vartaloa; hihoista olisi...


blogivirta.fi
mippe neuloo -

Näille tammikuun pakkassäille surautin FB:n ompeluryhmän innoittamana tytöille merinoneuloksesta kypärämyssyt. Ensimmäisen version tein vanhasta fleecetakista, mutta eihän se fleece joustanut samalla tavalla kuin ohjeessa ajateltu velour. Hain sitten hätiin Eurokankaasta mustaa merinoneulosta ja nyt tulikin täydelliset kypärämyssyt! Ompelin valkoisella langalla alareunat ja isomman myssyyn tikkaukset, että vähän jotain extraa sai näihin.  Ja tytöt tykkäs! "Äiti, nää ei...


blogivirta.fi
mippe neuloo -

  Palataan hetkeksi vielä joululahjoihin; jaoin muutamat joululahjat teemoittain pariin eri postaukseen. Tässä esittelen lahjaksi jouluna/joulun alla ommeltuja vaatteita sukulaispojille - niille harvemmin tulee ommeltua/neulottua mitään. Nyt kuitenkin innostuneena päätin näin tehdä.  Viisi vuotta täyttänyt velipuoleni sai Noshin ilmaiskaavalla trakoripaidan koossa 128 cm. Tein myös trikoopipon oheen, joka vähän pilkistää kuvasta. Se ei ollut omaan makuun tarpeeksi onnistunut...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 Seuraava »