Tänään on 26.04.2018 00:50 ja nimipäiviään viettävät: Terttu, Teresa, Teresia ja Terese. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle faunin katse


Inspiration -

Älä aloita päivääsi eilisen sirpaleilla, sillä heräämme joka aamu loppuelämämme ensimmäiseen päivään. Oletkaunis.fi :stä löysin todella kauniin väristä kosmetiikkaa, ja koska kauneus on pakkauksissakin oleellista minulle, lähti ostoskoriini mm. tämä Models Own - Backstage - Crème to Powder Foundation sävynä Natural Beige, joka soveltuu minun tarpeisiini ja ihoni sävyyn parhaiten. Pakkaus on houkutteleva, sisältö simppeli ja taskuunkin sopiva. Lisäksi samettipussi...

Ruutu On -

Viime vuonna oikeastaan aioin kirjoittaa melko monta arvostelua kirjoista ja elokuvista. Kirjoitinkin jonkin verran. Toisaalta sitten alkoi mietityttää koko arvosteleminen ja miksi niitä kirjoittaa. Enimmäkseen ihan siksi, että itse muistaisin mitä olen nähnyt ja lukenut. Tämä on toki varsin pätevä syy. Nykyään vaan kun noita Facebookin peukkujakin on joka paikassa, niin tuntuu vähän tympeältä, että kaikkeen pitäisi sanoa, että tykkääkö vai ei. Kaikki on kuluttamista ja...

Bella-blogit -

Viime yö meni levottomasti sängyssä pyöriessä, sillä pääsin nukkumaan vasta yhden jälkeen. Sekavaan iltaani liittyi nukkumaan menoa vastusteleva lapsonen,

Koikkelasta kajahtaa! -

Kesä on, kesä on, kesä on! Aurinko lämmittää, leppoisa tuuli henkäilee, linnut sirkuttavat tarinoitaan, pörriäiset keräävät mettä. On aika kirmata kukkien keskellä, nauttia kaikesta kauniista, ahmia luonnon värikimaraa, antaa alkukesän sävyjen häikäistä loistollaan, iloita pienistäkin kukista, katsoa läheltä niiden olemusta, riemuita, sillä    kesä on,        kesä on,            kesä on!

Tiikeri häkissä -

Täällä peräkylillä on luonnollisesti oma sosiaalinen käytöskulttuurinsa. Yksi kovimmista aseista tuntuu olevan Katse . Tätä rankemman sortin Katsomista harrastavat (lähinnä) miehet vaikuttaessaan kylän sykkivissä vitaalielimissä kuten kuppiloissa, ärrällä, ja tiedon valtatiellä eli kylän pääraitilla. Myös autoista kyylätään vaaroja uhmaten. Kaupoissa. Hyvänä päivä pysähtyneen toljotuksen voi jotenkuten ohittaa, huonona tulee joskus kommentoitua (”Vedä edes kieli...

Koikkelasta kajahtaa! -

Mitä olisi vanha talo ilman vanhoja lattialautoja? Vaikka siirsimme vanhan hirsitalon uuteen paikkaan eli käytännössä rakensimme sen uusiksi, meille oli itsestäänselvyys, että otamme vanhat lattialankut käyttöön - vaikka se tarkoittikin mittavaa putsausurakkaa! Sisustusfilosofiaamme noudattaen putsauksen lisäksi emme paljon muuta lattialankuille tehneetkään - paitsi maalasimme, jotta lankuilla on mukavampi kävellä. Emme siis hioneet lankkujen muhkuroita ja kulumia, vaan vaalimme...

Lastenlinna -

Lastenlinna alkaa olla pian valmis, ja kohta vien sen Oys:iin. Rakentamistahan minä en osaa tietenkään lopettaa, joten uutta projektia jo suunittelen hiljalleen. Tyttärelle on tullut luvattua uusi nukkekoti, kunhan Lastenlinna valmistuu. Ongelmana vain minulla olkaa olla tylsistyminen tähän nukkekodin malliin, olen rakentanyt käytännössä samanlaisia mökkejä jo viisi kappaletta. Mielessä olisi jo kolmekin tyystin erilaista nukkekotia, mutta tytär haluaa samanlaisen talon kuin...

Kotiäidin LuomuLaakso -

Koulut päättyivät viime viikolla ja Suvivirsi kajahti ilmoille. Se, jos mikä on selvä kesänmerkki, vaikka kurkuntaimet pitääkin yhä peitellä hallaharson alle nukkumaan. Suvivirrestä huolimatta ei meillä  ehkä olla vielä ihan lomatunnelmissa, sillä nuorimmaisen puhe- ja SI-terapiat jatkuvat vielä  juhannukselle saakka ja aistihuoneen rakentaminen taitaa jatkua vielä hetken sen jälkeenkin. Jos ollaan ihan tarkkoja niin minun … Jatka lukemista Katse ensi syksyssä → The...

teroitin.com -

ilmainen nettijulkaisu, 200915-vuotias Ketunpoika tekee sanoituksia jotka heijastavat omistautumista omalle genrelle ja tyylille. Biitit toimivat ja ne onkin tehty huolellisesti. Puikoissa näiltä osin ovat tuottajat Pmpee, Anno Domini ja Wäinö.Äänenkyttö voisi olla ammattimaisempaa vaikka tekstien sisältö vaatiikin juuri sopivasti keskittymistä. Vapaasti ladattavissa olevalla EP:llä on yhteensä

Bissen buduaari -

Kaikkea pitää kokeilla ,nämä ääriviivat pitkään olleet käyttämättä. Miehille näistä saa kivoja kortteja.. Osallistun haasteeseen :  http://carabbiemomentsofcraft.blogspot.fi/2017/08/challenge-125.html                                      :http://brownsugarchallenge.blogspot.fi/2017/08/challenge-265-try-something-new.html                                     http://cardsgalorechallenges.blogspot.fi/2017/08/come-to-beccys-place-for-august.html...

Rita -

Katse lattiaan, nyt putsailemme uudella   varsi-imurilla. Eipä olisi uskonut että siivoaminen on näin hauskaa. Makrotex-kuvahaaste: Linkki .  Miten teillä menee? Hyvinkö pyyhkii?

Kotiliesi -

Kauniina kesäpäivänä niityllä kulkijan ympäröi sirinä, joka tuntuu täyttävän koko äänimaiseman. Soitto vuoroin yltyy ja vaimenee, nousee ja laskee. Ihmisen kuulema siritys on sirkkakoiraan kutsuääntelyä. Kun kumppani löytyy, koiras herkistyy kosintasoittoon taajuudelle, joka ylittää ihmisen kuulokynnyksen. Tulee kuitenkin kesä, jolloin havahdumme siihen, että siritys niityllä on vaiennut, sillä korkeimpien äänien kuuleminen heikkenee iän myötä. Aina […] The post...

Journalismikritiikin vuosikirja 2008 -

Vuosikirjan Rajanvetoa-osiossa koetetaan jäljittää sitä alati pakenevaa rajakohtaa, jossa mennyt vaihtuu tulevaksi. Kuten Raimo Salokangas toimittaja-tutkija Timothy Garton Ashia lainaten toteaa, nykyisyys on millisekunnin mittainen raja, joka erottaa menneisyyden tulevaisuudesta. Jyväskylän yliopiston journalistiikan professori Raimo Salokangas kritisoi toimittajien lähdekritiikin taitoja … Lue loppuun →

Rakentamisen laaja käsikirja amatööreille -

Armollisesti pihan tilan peittäneen lumen kadottua tuli aika kääntää katse ulkotiloihin. Jotain tarttis tehdä, jos aikoo päästä nauttimaan omakotitalon pääasiallisesta edusta eli ikiomasta kesäisestä pihasta jo tänä vuonna. Olen kysellyt tarjouksia pihatöistä paikallisilta pihaurakoitsijoilta. Vaikkei tämä tontti kovin iso olekaan (2200 neliötä), on se haastava korkeuseroineen ja rantoineen. Neljäsosa tontista on loivaa rinnettä, missä talokin sijaitsee ja loppuosa...

Annan tupa -

 Vettä on lotistanut viikonlopun.. no, eihän se syksy muuten tule?  Tuli muuten melkein laiskoteltua ihan ison käden mitalla koko viikonloppu, paitsi että jotakin pientä sentään tuli tehtyä: Järjestellä hyllyjä, kerätä lehtiä kassiin että lähtevät paperikeräykseen, sain tehtyä jopa pienesti ruokaakin. Luin kirjaa... on meneillään mieleinen kirja, toinen odottaa ja huomasin kirjahyllyssä ostamani ihkauuden kirjan! No. Se ei sakkopäiville mene, joten saa odottaa.  Sää...

Perusjuttuja -

Illansuun vapinaa linja-autossa Minulla on narkkarin lasittunut katse ja vanne rutistaa päätäni Täällä on lämmin mutta ikkunan toisella puolella on betonista kyhäilty totuus kylmä kaupunki likaisine katuineen Kalenterin mukaan kohta on kevät ja silti ulkona on syksy lannistava luomiskertomus Jopa asfalttisademetsän ilmasto tuntuu olevan itseensä väsynyt Nyt on keskiviikko ei kun… no arkipäivä kumminkin Lukuloma tekee krapulastani normaalia rankemman

Tähden Etsijä -

Joulun alla jokainen päivä alkaa joulukalenterin luukulla. Jouluaaton lähestyessä luukut vähenevät ja luukkujen alta paljastuneet salaisuudet tulevat julki. Useimmat lapset eivät silti hahmota paljonko jouluun on aikaa, sillä lapselle on olemassa vain ’tämä päivä’, ehkäpä eilinen ja korkeintaan huominen. Aika on teoreettinen, abstrakti käsite, joka opitaan koulussa. Sen jälkeen kun ajan on kerran oppinut, sen vangiksi jää loppu elämäkseen. Eräs aikuiselämäni...

Katoavaista -

luon silmäni kaipaavan katse matkaa tähtien verkkaista virtaa hukutan pelkoni, sirottelen painajaisten tuhkat kyyneleet satavat, rikkovat toden peilikirkkaan pinnan en enää kuvittele minua vaan meidät, tässä




Pikitietä pitkin -

Satu herää Hammaslahdella, Joensuun vieressä. Kello on yksitoista aamulla ja Sadulla on ollut kylmä yö. Hän on nukkunut pelkässä makuupussissa paljaalla maalla. Auringonpaiste ja lintujen laulu ovat tunkeutuneet kauniina hänen ohueen uneensa. Nyt aurinko on jo korkealla ja on lämmittänyt yön tärissyttä matkaajaa. Satu aukaisee makuupussin vetoketjun, että jo kuumuudeksi kehittynyt lämpö pääsee tasaantumaan. Hän makaa selällään ja katselee sinistä taivasta. Tässä mä...

Savolaisjuntti Kaakkois-Aasiassa -

Kavipa sitten niin hassusti, etta Jussi sai surffilaudasta leukaan. Aamusurffaus loppui lyhyeen, kun leuasta loytyi kolmisen senttia levea haava ja vertakin siita tuli. Ei muuta kuin ukko mopon kyytiin ja siita sairaalaan. Paikallinen Tohtori Sykero ompeli Jussi-raukan leukaan kahdeksan tikkia. Balin allokko oli jalleen kerran armoton. Kuulostaa varmasti valitettavalta? Nyt pitaisi varmaan saalia Jussia, kun sita kerran sattui niin pahasti leukaan. Vastuullisena matkakumppanina minunkin olisi...

Life-Long Learning -

Viimeiset pari viikkoa on mennyt jotenkin kummallisesti. Työt alko ja oli tosi mahtavaa, mikä sitten muuttui arkisemmaksi, edelleen ihan mukavaksi, mutta vuodenvaihteeseen asti turhauttavaksi ja verenpaineita nostattavaksi prosessiksi. Parin viikon päästä oli vuorossa isoisän hautajaiset, joita edeltävä ja seuraava viikko meni sekavissa tunnelmissa. Äiti oli viime viikonloppuna käymässä ja hengailtiin vanhan mummoni ja mieluisten sukulaisten kanssa. Mummon tapaaminen toi lohtua...

Pikitietä pitkin -

Perjantaina Satu lähtee Nooran luo. Rekka tulee ja pysähtyy ärhäkästi. Satu kipuaa kyytiin. Alkulämmittelyn jälkeen mies aloittaa yksinpuhelun siitä, kuinka Suomessa rekkamiehet eivät saa tehdä tarpeeksi töitä. - Nämä vitun työaikalait, täyttä paskaa. Satu ei jaksa taistella, vaikka sanomista hänellä kyllä olisi ja tulee koko aika lisää, kun hän kuuntelee miestä. Mutta hän ei halua liittyä miehen sotaan kummallekaan puolelle. Niin moni kaipaa vain jotain ulkopuolista...

Rokkaavat villasukat -

Viikonloppu tuli ja meni, ja kohta jo lopuillaan. Olimme nuorimmaisen Ossi-pojan 4v ja iskän kanssa mummolassa (anoppilassa siis minulle) kyläilemässä Sipoossa. Nuo ovat ihan oikeasti sellaisia rentoutusreissuja, koska Ossi saa touhuta mummon kanssa ja äiskä&iskä hieman hengähtää. Ja äiskän kohdalla voi lukea, että äiskä saa kutoa sukkaa. Ja vaikka kuinka yrittäis apua tarjota ni ei tartte auttaa, esim. "kyllä sie kotonas saat tarpeeksi tiskata". Tulipa sitten tehtyä ne ekat...

Pikitietä pitkin -

Kari nojaa rattiin. Turusta haettu kuorma on matkalla aamuksi Seinäjoelle. Trukkikuski oli uusi eikä osannut tehdä kuormaa oikein, tökkäsi vielä loppusilaukseksi trukin haarukan pressusta läpi. Kari poltti päreensä. Viimeaikojen stressi purkautui viattoman pojan niskaan. Kari kävi taas tuurauskeikalla Saksassa. Takaisin tullessa hän myöhästyi nipin napin laivasta, jolla olisi ehtinyt päässyt perjantaiksi Turkuun purkamaan kuorman. Sen jälkeen olisi vielä ehtinyt ajaa kotiin...

Pikitietä pitkin -

Henkilöauto pysähtyy Humppilan rampin jälkeen. Satu kumartuu kysymään mihin kuski on menossa. Mies on muuten ihan tavallisen näköinen, mutta sen katse on avara, viisas, vilpitön ja utelias. Mies lupaa kyydin Urjalaan. Satu nakkaa rinkan takapenkille ja istuu itse eteen. Mies kysyy mistä Satu on tulossa ja mihin menossa. Satu kertoo hänelle lyhyen matkakertomuksen. Mies tuntuu olevan samalla aaltopituudella ja sitä kiinnostaa. Sen äänessä ei ole paheksuntaa ja puolikauhua. Sen...

Selonteko akatemialle -

Kävin katsomassa reilu viikko sitten Eastern Promises –leffan, joka on David Cronenbergin uusin tuotos. Tämä leffa sytytti minussa halun tutustua paremmin ohjaajan aiempiin tuotoksiin, joista viimeksi olin nähnyt Spiderin (suosittelen, lämpimästi). Eastern Promises ei täysin vakuuttanut, vaikka sisälsikin hienoja kohtauksia ja vielä hienompia näyttelijäsuorituksia. Tässä kohden on syytä mainita erityisesti Viggo Mortensenin suoritus sekä Armin Mueller-Stahlin kylmä, harmaa ja...

i want a perfect body -

Tänään ahdistuin kun kierrellessäni ideaparkia poikaystäväni kanssa, tämä halusi mennä syömään RAXIIN ja minulle ei jäänyt kahta sanaa valitettavaksi. Maksoin siis kympin raejuuston syömisestä :---D Salaattia, raejuustoa ja laittikokista, pitkä katse toiselta puolelta pöytää mutta ei onneksi valitusta. Pillerit pelastaa mun arkea kun ne vie nälän, tupakka viimeistelee syömättömyyden. Tänään olin ovela ja pilasin nuudeliannokseni tunkemalla siihen runsaasti chiliä ja...

Sitaattipäiväkirja / Ismo P. -

Kun muistelemme elämäämme, jäämme välttämättä pohtimaan epäonnistumisiamme ja virheitämme, vääriä teitä, joita pitkin kuljimme, oikeita teitä, joille emme kääntyneet ... Tietenkin itsensä tunteminen on tärkeää, jos haluamme elää rehellisesti, mutta meidän pitäisi löytää tasapaino, joka sallii meidän tunnustaa niin hyvät kuin huonotkin puolemme. Itsetutkiskelun perimmäinen tarkoitus ... (on) saada meidät tajuamaan, että pystymme lisäämään itsetuntemustamme...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 16 17 Seuraava »