Tänään on 22.02.2019 08:49 ja nimipäiviään viettävät: Tuulikki, Tuuli, Tuulia, Hildur ja Hilda. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle fiona timantti millinery


Tarinattaren tarinatupa -

Anne oli juuri eronnut ja suunnitteli ensimmäistä lomaansa yksin. Anne ajatteli loman piristävän  uutta arkea. Matkakohteita ja majoituksia selatessaan hänen silmiinsä osui unelmien villa: se oli kaksikerroksinen lomatalo, lähellä merta ja upealla terassilla. Kaiken lisäksi sen hinta oli yllättävän halpa, joten hän voisi olla kaksikin viikkoa. Mikä tuuri! Anne ajatteli. Hänhän oli tottunut että lomista sai usein pulittaa aivan liian turhan kalliin hinnan. Unelmien lomatalo...


blogivirta.fi
Sininen Impala -

Prologi Sormi osoitti ruohikkoista kumparetta lähellä rautatietä, sitten käsi teki laajan kaaren. Käden liike pysähtyi ja osoitti koulukirjavaraston suuntaan. Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua. Toinen miehistä pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin. Toinen näistä kahdesta katsoi alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi . Sormi osoitti DalTexin rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas. Miehet kävelivät...


blogivirta.fi
Diamond Stash -

Pardon me for being absent for a while...lots of things going on and off work. But here's few more days of my Teacher Style photo project.  We had halloween theme at school and here's my outfit! Vintage 50's dress and catears and a tail i made myself. (Wonderful 90's film camera vibes in this photo...)  Tired but extremely happy, me and my students organized a fashion show and it was a success!  Wearing vintage and second hand. I also visited Pietarsaari  and the  Centria University of...


blogivirta.fi
Mungolife -

Multa on useampi kysynyt mun neliönmallisesta sormuksesta lisätietoja, ja vihdoin sain napsittua siitä sen verran lähikuvaa, että palasin asiaan. Danten...


blogivirta.fi
Roskasaitti -

Timantti on arvokas jalokivi. Arvokkuus perustuu osaltaan timantin ominaisuuksiin, mutta myös sen harvinaisuuteen. Jos timantteja pyörisi hiekkateiden varsilla kuin soraa, ei sitä monikaan alkaisi jalokivenä käyttämään. Nyt sitten uusi tutkimus […]


blogivirta.fi
UNIA -

MAKEIMPII. normaaliunet on useimmiten tosi ahdistavia, taisiis, enkai mä oikeen nääkkään muita kun painajaisia? sen sijaan mikrounet = ylisiisti juttu! unimussutusta: samuli puhu eilen myyristä jotka syöttelee timantteja ringissä. niistä muodostu kuulema hieno timantti. se tosin selitti sen näin: "myyrä pompottelee timantteja, kolme myyrää vierekkäin kädet haarallaan on ringissä ja timantit pyörii yläpuolella ja niistä muodostuu hieno timantti" mä sen sijaan olin selittäny...


blogivirta.fi
Peilimaailma -

Olipa kerran nuori paimenpoika, jolla oli pieni talo ja kaunis vaimo kaukaisilla ylämailla. Hänellä oli suuri lammaslauma ja vaikka he asuivat vaatimattomasti syrjäisellä arolla, he tulivat silti toimeen. Eräänä yönä lampaita vartioidessaan, puhkesi rajuilma. Paimen istui suojassaan arolla ja lämmitteli tulen ääressä. Pimeyden keskeltä saapui synkkä ja jylhä naishahmo. Paimen tunsi hänet mahtavaksi ylämaiden noidaksi. Noita kuitenkin sanoi, ettei nuoren paimenen tarvitsisi...


blogivirta.fi
In The Dreaming -

Minulla on pieni vihko johon silloin tällöin kirjoittelen uniani muistiin. En ilmeisesti ole muistanut kirjoitella niitä tänne joten nyt "tyhjennän" vihkon merkinnät tänne :) (sulkeissa omat kommentit koskien unta) 9.4.2009 - Menin naimisiin bussissa työkaverini kanssa - Lapsuudenystäväni kaupitteli tekemiään koruja markkinoilla, Arttu kiinostui yhdestä vihreästä lasipullosta - Portal (ilmeisesti olin juuri nähnyt ystäväni pelaavan tätä peliä ja näin siitä unta :D)...


blogivirta.fi
Noitaklubi -

Tänään aloitti Kittilässä neulekahvila! Oi, että olen odottanut sitä! Tomera Muoriska laittoi töpinäksi ja kutsui meitä neuloosin vallassa olevia Kotiloon kahville ja neuleille. Minä viihdyin siellä noin kolme ja puoli tuntia, ja hauskaa oli! Suunnittelimme monenlaista mukavaa: KIPä, kesäistä neuleviikonloppua sekä tietysti kahvilaneulontaa! Pakkoneuloosi on sellainen tauti, että ilman vertaistukea sen kanssa eläminen on melko haasteellista. Vaikka olen löytänyt...


blogivirta.fi
Otsoelämää -

 Lokakuun alussa lähdin pitämään Rovaniemelle Nope-kurssia nuorille opettajille. Miika lähti lasten kanssa Muonioon. Kävikin niin onnellisesti, että myös Veli-setä sattui olemaan siellä perheineen ja sehän tiesi hauskaa serkkujen kanssa! Lapset saavat olla onnellisia, kun heillä on liuta samanikäisiä serkkuja. Miikalla on ollut sama tilanne. Miulle läheisin oli omista serkuista 10 vuotta nuorempi Salli-serkku, jonka kanssa on kyllä paljon hauskoja muistoja. Serkkujen lisäksi...


blogivirta.fi
Sateenvarjojalava -

Lääh puuh, Olen aamusta asti tehnyt syväluotausta muinaisuuteen. Miksi aina pitää olla joko on tai off? Siis taidehistoriaan uppoutuneena en mitenkään vaan pysty pureutumaan kepeämielisesti vaan yhdenkin sivun lukemiseen saan uppoamaan aikaa mielettömästi googletusta, googletusta ja taas uusia sivujuonia. Vähän niin kuin juoruilisi muinaisuuden kanssa ja juuttuisi suustaan kiinni joka ikisen kohtaamansa teoksen, aikakauden ja ajatuksen kanssa. Kuitenkin maltoin hetkeksi mieleni ja...


blogivirta.fi
Mungolife -

Oon usein miettinyt aikuisiän ystävyyssuhteita. On ystäviä, jotka ovat kulkeneet lapsesta asti mukana. On heitä, jotka ovat tarttuneet elämän polulta jo...


blogivirta.fi
Tarinoita muuttuneesta maailmasta -

(sana: kaaso) Emma punoo nauhaa ja hyräilee punoessaan. Seinällä hänen makuusijansa yläpuolella on naula. Tavallisesti siinä roikkuu iso kassi jossa ovat Emman henkilökohtaiset tavarat. Haaksirikkomaailman vastine Vallila Interiorin ruusupuuhyllykölle, hän miettii toisinaan. Nyt kassi on saanut muuttaa makuusijan jalkopäähän. Naulassa roikkuu vaateripustimella lisää haaksirikkodesignia. Siinä on morsiuspuku. Ei ole kuin viikko siitä kun nuoripari saapui saarelle. Karannut...


blogivirta.fi
huono taiteilija -

Luen omaa näkymätöntä kirjoitustani loputtomiin suuressa salissa, kristallikruunun alla uskoakseni näkyvät osat minusta ovat voimassa vaikka ei voi olla varma: vinoon kävelevä mieskin kävelee suoraan, kaltevalla alustalla kaiken mitä olin tehnyt oli kaupunki syönyt, se oli näkymätöntä mustetta katkeamatonta kirjettä ilman vastaanottajaa kaupunki on valtava vainoharha: huonoimman vaihtoehdon perässä tanssiva sanelupoliittinen lohikäärme, ei se anna valita itse mitään...


blogivirta.fi
Cousteauta etsimässä -

Cali. CA. SoCal, kun puhutaan siitä osasta missä allekirjoittanut oleili puolisen vuotta joitakin vuosia takaperin. Kotiin ei juuri ollut silloin ikävä; sen sijaan ikävä Etelä-Kaliforniaan ei ole koskaan hellittänyt kotiinpaluun jälkeen. Tosin niihin aikoihin sana ’koti’ toi melkein jo ennemmin mieleen San Diegon kuin Helsingin. Jos joku on nähnyt Anchormanin, aika monelle varmaan tulee mieleen Ron Burgundyn versio sanan San Diego alkuperästä (jos kyseistä leffaa ei ole...


blogivirta.fi
Peilipallo liekeissä -

Siren soi minulle kutsun mitä valloittavimpaan meemiin, jossa on tarkoitus listata tv-sarjojen ja elokuvien ihastuksia. Mieleeni juolahti niin monia hahmoja, että karsin listaa jonkinlaisen kohtuuden nimissä. Yhteistä juonta ja siten tärkeysjärjestystä lumovoimaisilla hahmoilla ei ole. Jokainen on liian erilainen ja erityinen. Karsitulta, mutta yhä liioitellun pitkältä listalta pois putosivat muun muassa Cabaret'n Sally Bowles , Down with Love'n Barbara Novak , Shrek'in ogre-Fiona ja...


blogivirta.fi
Morren maailma -

Hei kaikki ystäväset! Päätin pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa Bloggeriin. Uudistunut, hiomaton timantti, on nyt avattu: http://morrenmaailma.blogspot.com/ Siellä näkyy aiemmat kirja-arvioni ja jatkossa myös tulevat. Tänne en tule enää päivittämään mitään ja aikaa myöten tämä saitti poistuu kokonaan (päivittäkäähän linkkinne, oi te uskolliset lukijani!). Jupinaosastokin tulee siirtymään ja muuttumaan. Henkilökohtaisista syistä tulen muuttamaan sen [...]


blogivirta.fi
Sovinistisika -

Lukiessani tänään aamusanomia pärskähdin nauruun. Lehden kulttuurisivuille oli kuvattu parimetrinen vaginaveistos, joka oli saanut jonkun kulttuuripalkinnon. Niin sitä pitää! joskus aikoinaan Helsingin taidetalon seinälle joku näistä niinku -taiteilijoista oli raakannut taideteokseksi ihokarvansa ja liimannut ne seinään. Nyt oltiin siis päästy itse asiaan ja teos saa ilmeisesti ison kasan palkintoja, tekijä kuuluisuutta omaperäisyydestään ja eduskunta saa lisää vettä...


blogivirta.fi
Kaisan neuleblogi -

Nosh jakoi muutama viikko sitten sivuillaan ilmaiseksi paljon hehkutettua lippapipon kaavaa. Kävin oikein vartavasten ostamassa Eurokankaasta mustaa napakkaa trikoota pipoa varten. Vuori on vanhaa mustavalkoista pallokuvioista trikoota. 2-4 vuotiaan kaavalla tuli sopiva pipo esikoisen (kohta 4v.) päähän. Lipan sisälle laitoin ohutta askarteluhuopaa, joka toimii tosi hyvin vaikka olikin vähän vaikea ommella paikoilleen. Timantti on silitettävä heijastinkuvio jonka tilasin Pikku Piltin...


blogivirta.fi



Elämää ja teatteria -

Ne on nyt takanapäin. Lyhyt mutta tiivis ja raskas harjoitusjakso. n.64 harjoitusta. Ja esitystyö, se jäävuoren huippu, timantti, on näkyvissä. Äkäpussi on saanut mielipiteet liikkeelle. Ja niin pitääkin. Hieno, loistava, taideteos herättää aina keskustelua. Jos lehtiarviot suhtautuvat kielteisesti, niin suuri yleisö, tässäkin tapauksessa, nauttii täysin rinnoin. Tämä kokemus on minulla näiden neljän esityksen jälkeen. On ollut hieno kokemus olla Paukkusen assistenttina...


blogivirta.fi
Kiasma-blogi -

Kiasman näyttelyt sopivat aikuisten ja lasten yhdessä koettaviksi. Aikuisen ei tarvitse osata ratkaista taiteen herättämiä kysymyksiä, vaan niitä voidaan pohtia lapsen kanssa yhdessä. Lapsen kyky hämmästellä maailmaa ja teoksia aikuisia vapaammin, voi avata aikuisellekin uusia ulottuvuuksia taiteeseen. Oppaamme vieraili Ann Veronica Janssensin näyttelyssä yhdessä 4-vuotiaan lapsensa kanssa. Millaisia ajatuksia näyttely herätti nuoressa taidekriitikossa? Tykkään siitä […]...


blogivirta.fi
Hupsistarallaa -

Hei taas ja hyvää uutta vuotta! Ja tervetuloa arki ja päiväkodin eteisessä sekaisin menevät Kuomat. Me mennään lasten kanssa yksien talvikenkien taktiikalla ja ollaan todettu Goretex-talvikengät toimivimmiksi. Menee säässä kuin säässä, tarhassa ja kaupungilla. Tänä vuonna kuitenkin ostettiin Kuomat ja onhan se sydäntä lähellä, kotimaisen työn kannattaminen. Esikoisen eskariryhmässä oli heti kolmet tasan saman kokoiset ja väriset Kuomat, joten piti keksiä jotain, millä...


blogivirta.fi
Pinnallista -

Ainut ja ehkä syksyn viimeinen lapintiira. Sole Arctic Tern among c.50 Common Terns. Possibly the last adult of the season?  Lampsein aamupäivällä pitkästä aikaa Leveäkarille, mikä osottautui hyväksi tavaksi viettää hellepäivää. Rannassa oli sopivasti lietteitä ja lintujakin mukavasti, näkyvyys +30,5C:sta huolimatta timantti ja esim tyllit taittui Lietteiden puolelta iälleen. Talsin Riitsaranlahden suulle ja taistelin upottavassa liejussa hyvällä hollille tiiroja kuvamaan...


blogivirta.fi
elämänkoululaisen mietteitä -

"Pohjoisen talvi on pyhä aika. Sen pimeys on ääretön syvyys, johon tähdet syttyvät, kimmellyksiä jotka heijastuvat tähtiväloa hohtavista hangista, timantteja tuikkiva maapallon pyhä yö. Ilottomuus on vain kaupungeissa. Niiden keinovaloisuus on verho jonka taakse pyhä pimeys jää piiloon. Tähdet eivät sädehdi, kuun valo ei erotu katulampusta, on vain ihmisten tekemä vähäpätöinen todellisuus jossa pimeys on ahdistavaa ja kylmyys kohmettaa, paakkuuntunut lumi on likaista ja...


blogivirta.fi
Hallatar -

 Taivaalla vuorottelivat aurinko ja kuu viime lauantaina ja niistä molemmista sai talvisiin kuviin tietynlaisia sävyjä...  Usva pehmitti pakkasnäkymiä utuisesti. Hangella oli timantteja.   Ojan talventörröttäjiä. Taitavat olla mm mesiangervoja...  Usvaa oli pian kaikkialla... Kaislat reunustivat pellonlaitaa. Usva tiheni ja päivä sinistyi... Ai niin:  Tänään on mm Piirakkapäivä ,   ja piirakan saa tietty itse valita,  Käsinkirjoittamisen päivä sekä Mittaa jalkasi...


blogivirta.fi
Unelmista toteutukseen -

Meidän keittiömme ehdoton katseenvangitsija on timanttinen Elican valmistama Star niminen liesituuletin. Aiemmin blogia lukeneet tietävätkin tämän olleen haaveeni jo ennen rakennusprojektin alkamista, enkä voinut vastustaa kiusausta hankkia tätä timanttista yksityiskohtaa keittiöömme. Liesituuletinta hankkiessamme ja etukäteen tietoa tuulettimesta etsiessämme löytyi internetin syövereistä kommentteja niin puolesta ja vastaan. Eniten kuitenkin törmäsimme epäilyksiin...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Tammikuun alussa oli ihana riisua joulukoristeet pois ja tehdä tilaa uudelle vuodelle. Kävinkin silloin laatikot ja kaapit reilulla kädellä läpi. Selkeys tuntui melkein kaappien läpi! Muuten meillä näyttää lähes aina samalta. En muuttele tekstiilejä, huonekalut pysyvät paikoillaan. Kuvissa vilahtelee meidän kirjastokin, jonka sohvalla luen tai otan nokosia. Yläkerran tv-aulaan tulee valo suurista ikkunoista, joissa on kaihtimet. Tiesittekö, että kaihtimet laskemalla saat...


blogivirta.fi
gnothi seauton -

"Pohjoisen talvi on pyhä aika. Sen pimeys on ääretön syvyys, johon tähdet syttyvät, kimmellyksiä jotka heijastuvat tähtiväloa hohtavista hangista, timantteja tuikkiva maapallon pyhä yö. Ilottomuus on vain kaupungeissa. Niiden keinovaloisuus on verho jonka taakse pyhä pimeys jää piiloon. Tähdet eivät sädehdi, kuun valo ei erotu katulampusta, on vain ihmisten tekemä vähäpätöinen todellisuus jossa pimeys on ahdistavaa ja kylmyys kohmettaa, paakkuuntunut lumi on likaista ja...


blogivirta.fi
Kilpailumaailma -

Häät. Äänestä Vuoden kaunein sormus 2018. Arvotaan timantti. Kilpailu päättyy 31.10.2018.


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 Seuraava »