Tänään on 17.11.2018 06:40 ja nimipäiviään viettävät: Eino, Einari, Einar ja Enar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle fish and chips


Sushia ja sattumia -

Jos tavallisesti paistettu kala alkaa jossain kohtia tympimään kannattaa kokeilla friteerausta. Toki tämä voi mennä jonkin papereissa liiaksi junk food-osastolle, mutta perjantai-iltana tämäkin annettaneen anteeksi. Itse kalan makuhan tuossa marinoinnissa ja uppopaistossa melkolailla laimenee mutta on silti erilailla hyvää. Ja jottei liian terveelliseksi menisi annos, lisukkeina sormiruoka-annoksessa toimii loistavasti friteeratut kasvikset, ranskalaiset ja sipulirenkaat. Friteerattu...


blogivirta.fi
Äijäruokaa -

Sain loppukeväästä kutsun Treffi Pub & Bistro on kokeilemaan, että onko bistron ruoka riittävän äijää. Kutsu oli mieluisa, sillä bistro on mieluisa. Kävin Treffissä ensimmäiset kerrat oluella ollessani matkalla Itä-Helsinkiin sukulaisten luokse tai purjehtimaan. Sen jälkeen Treffissä remontoitiin ja ravintola tuli tunnetuksi maukkaista hampurilaistaan, joita olen syönyt kolme kertaa. Näistä kaksi kertaa oli nappisuoritusta ja yksi oikein hyvä. Monista syistä vierailu...


blogivirta.fi
Muu maa mustikka -

Nyt kun brittien on todettu olevan Euroopan tuhdeinta kansaa, lehdistö ottaa kaiken irti laihdutuksesta. Laihduttamiseen liittyville aiheille annetaan runsaasti palstatilaa, sillä sehän on kaikkien etu loppujen lopuksi. Tyypillisesti etenkin naisia "ruoskitaan" huonolle omalletunnolle. Suomessa myöskin miehet avautuvat laihiskokemuksistaan, mutta brittitoimittajien mielestä se näyttää olevan naisten hommaa. En ole nähnyt yhtään juttua, jossa mies olisi ollut koekaniinina jossain...


blogivirta.fi
Oopiumiunia -

At Steve's Wonderful World of Pets in Williamsville, owner Steve Lane is selling tattooed fish for the first time. Some have polka dots, some have stripes and others even have pink hearts. The fish are imported from Singapore. Lane believes they have to be restrained and then tattooed with a tattoo gun. Channel 2 purchased four of the fish and brought them to the SPCA for their opinion. Spokeswoman Gina Browning says the practice is not illegal as far as she knows, but they don't condone it...


blogivirta.fi
Noidan keittokirja -

Nami-hiiren kakkukisa mainostusta Viikon ruokalista: - Salisburyn pihvi eli jauhelihapihvi - tanskalainen silavamunakas tai -pannukakku - hunajasinappikotletit ja kananpalat - puhetta uunigrillauksesta - uuniranskalaiset - fish and chips + hernesose - bostoninkurkku, ruotsalaista kurkkusalaattia - tanskalainen remoulade - juustomakaronilaatikko, mac&cheese - perunastroganoff - paistettu riisi possun kera - possupann Lisää makkaraa - chorizo - salsicce - merquez - keskiaikainen makkara - murri...


blogivirta.fi
Tofu for Two -

One of the things we’ve been growing in our garden this year has been Swiss Chard. Usually we put it in a stew like the Tunisian-style dish that Anni blogged about before, but this time we wanted to try something different. Many people have been blogging about kale chips, so we figured why not try […]


blogivirta.fi
K e l l a r i -

Paul Klee katso, minä piirrän tähän syvään lilaan veteen verhon, voit ajatella sitä ovena tai seinänä tai ikkunana, sillä on hunnun meduusamaiset elkeet, se aaltoilee kuin tahtoisi leikkileijailla ja vihkiä sinut kadonneeseen aikaan, silmän kuin dementoituneen sukelluskellon omaksi, nyt voi vilkuttaa helmiäiskaloille ja timanttikaloille ja odottaa pitkää liukua mastosi kieppuvaa uponneen kuun natisevaa ellipsiä, sinä sen sallit, että päivänkakkarat muuttavat uuteen kotiinsa...


blogivirta.fi
Uskon ja ajattelun puolesta - För tro och tänkande -

Ones human body is really a machine and an individual must think about it therefore. Like any machine it requires the correct fuel or nutrition to perform as best as it could. By learning what you ought to use to fuel your system by carefully scanning this article makes it possible for your system to work its most readily useful. Go on and eat some chips or candy. An eating plan built around depriving your self of the items you like, won't last. If you value chocolate or chips or perhaps a...


blogivirta.fi
Roskakriitikot -

Yllätyksemme huomasimme kymmenentuhannen kävijän maagisen rajan täyttyneen blogimaisella sivustollamme. Tästä innostuneina päätimme suunnata kohti maamme pääkaupunkia, emme tosin välttämättä täysin kaupunkiin asti. Matkalla törmäsimme mitä mielenkiintoisempiin tapahtumiin, joista tähän tulee muutamia aikajärjestyksessä, kunhan niitä tallentava lehtiö löytää takaisin käsiimme. kunhan Ensin kuitenkin matkalle osallistuneiden potretit. 20:30 Lähtö 21:09 Toni ja tie...


blogivirta.fi
Bird's food -

How do you enjoy your coffee/tea? Usually I drink tea - coffee is a speciality for me, and then it should be of good quality and well made. I prefer tea plainly as it is, in winter I tend to use honey, but not much and it must be solid (the running kind of honey seems to be sweeter). I'm up for everything except for black tea or cheap teabags. Green & herbal teas are good. Fruity teas not. When I drink coffee I usually take a cappuccino, or then coffee made in a pan (or a presso-pan) just plain...


blogivirta.fi
Uskon ja ajattelun puolesta -

Ones human body is really a machine and an individual must think about it therefore. Like any machine it requires the correct fuel or nutrition to perform as best as it could. By learning what you ought to use to fuel your system by carefully scanning this article makes it possible for your system to work its most readily useful. Go on and eat some chips or candy. An eating plan built around depriving your self of the items you like, won't last. If you value chocolate or chips or perhaps a...


blogivirta.fi
Vuosi vihreällä saarella -

Cliffs of Moher on paikka, jonka näkeminen on ollut haaveenamme siitä asti, kun päätimme lähteä Irlantiin. Nyt, kotiuduttuamme (päällisin puolin) Galwayhyn, halusimme sinne ensi tilassa. Kerroimme suunnitelmistamme kämppiksille ja kaikki muut innostuivat mukaan, paitsi Dario, joka tahtoo löytää työpaikan ennen kuin alkaa hurvitella (ihan hyvä periaate, mutta sääli jättää ketään yksin kotiin). Viikon mittaan suunnittelimme reissua ja tulimme siihen tulokseen, että paras...


blogivirta.fi
teetai -

Työni yliopistonlehtorina tarkoittaa yleensä hyvin opetuspainotteista syksyä. Se puolestaan tarkoittaa, että lukeminen painottuu artikkeleihin, joita hyödynnän opetuksessa. Muu lukeminen tapaa mennä intensiivisinä opetusjaksoina hieman kevyempään tai määrällisesti maltillisempaan suuntaan. Nykytilanteessa en pysty kiihdyttämään kirja per viikko -tahtia, eikä varsinkaan silloin jos lukee paksuja ja asialtaan painavia teoksia. Kaikista kirjoista ei jaksa myöskään kirjoittaa...


blogivirta.fi
Keltaisessa keittiössä -

Alan olla sitä mieltä, että englantilaista keittiötä haukutaan ihan suotta. Olen itsekin ollut hyvin skeptinen englantilaista ruokakulttuuria kohtaan ja...


blogivirta.fi
Itsehääräämisoikeus -

Matkapäiväkirja Skotlanti 8/9   Reissun toiseksi viimeisenä päivänä toteutimme suosituksia, emmekä joutuneet pettymään. Nukuimme aamulla pitkään ja aamiaisen jälkeen suuntasimme kuninkaalliselle jahdille, jota on voinut ihailla vaikkapa Netflixin eriomaisessa The Crown -sarjassa. Kuninkaallinen jahti on sekä hieno että silmiä avaava kokemus (45 puntaa). HMY Britannia poistettiin käytöstä 1997, nykyään se on yleisön ihmeteltävänä Edinburghissa. Kaiken tilan ja loiston...


blogivirta.fi
Sorsanpaistaja -

Työkaverit pitivät kai hulluna, kun kävelimme Tallinnassa ulos Superalkosta ja kerroin ostaneeni litran Russian Standardia leivitystaikinaa varten. Ensimmäiseksi haasteruuaksi valikoitui Fish & Chips, koska resepti näytti helpolta, siihen ei tarvittu mitään eksoottisia aineita ja se mahdollisti uuden keittiölaitteen hankinnan: leivitystaikinaan… Continue reading →


blogivirta.fi
40+ blogit -

Ihanan onnistunut ja täydellisen rentouttava mökkiloma takana♥ Kotiin päästyäni piti ihan ensimmäiseksi tehdä muistilista ensi kesää varten, mikä oli tarpeellista mökillä ja mitä pitää muistaa myös tulevilla mökkireissuilla. Blogista muistilista… The post Muistilista mökille ja taivaallinen Fish & Chips appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Oppitori -

link ohjeita Pick Random , choose all with Ctrl+A, Speech ,   Dictionary , TransOver Täällä on yli 24800 ääntävää sanakorttia Quizlet-harjoituksina, englanti-suomi Sama sanasto suomi-englanti - erittäin hyvä aaa, aachen, aardvark, aaron, ab, abacus, abad, abalone, abandon, abandoned, abandoning, abandonment, abandons, abate, abated, abatement, abba, abbas, abbe, abbey, abbot, abbott, abbreviate, abbreviated, abbreviating, abbreviation, abbreviations, abby, abdallah, abdel, abdicated...


blogivirta.fi



Sisustus Rock -

Täällä Andalusiassa viimeinen viikko on menossa. Vaikka on kiva palata kotiin, niin kyllä tännekin ikävä tulee. Aurinko on suurin ilon aihe. Nyt alkaa olla jo se aika talvesta, että voisi olla käyttöä jo hiukan kevyemmille vaatteillekin. Jätin osan talvivaatteistani Frigilianaan ensi talvea varten. Asunto on siis nyt varattu, mutta vielä ei tiedä onko se unelma-asuntoni, joka on myös myynnissä - siis jos se myydään alta pois - vai onko se jokin muu kiva asunto. Tuolla se...


blogivirta.fi
Kasvipäiväkirjat -

Menin taas asunnolle, mutta hän ei vastannut mitään. Huusin pitkään ovella. Rikkinäisestä postiluukusta näkyi, että hän makasi liikkumatta eteisessä. Ambulanssin ja poliisin saapumiseen ei mennyt kuin kaksi minuuttia, oven avaamiseen kaksi lisää. He sanoivat, että hän on nälkiintynyt, kuivunut, ja jotakin muuta. Katatonisessa tilassa. Vuokraemäntä tavoitettiin Torontosta, hän kertoi aikovansa palata Suomeen heinäkuun alussa. Siihen on vajaa viikko.


blogivirta.fi
Kasvipäiväkirjat -

Kävin taas katsomassa häntä, mutta tällä kertaa hän ei avannut edes varmuusketjua. Hän näyttää valtavan hyvältä, täydelliseltä, mutta ei kuuntele mitään, mitä hänelle sanotaan, pälyilee asuntoonsa ja pureskelee hiustupsun latvaa kuin teini-ikäinen. Ehkä hänellä on sittenkin joku siellä.


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Tätä olutta on tullut viime aikoina erinäisissä vaikeissa tilanteissa juotua Black Doorissa, mutta arviota en ole ehtinyt hektisissä kuvioissa tallentaa. 7,1%, punaruskea väri, hieman paahteinen tuoksu, fariinisokeria ehkä myös. Maku on pehmeän maltainen, ei oikeastaan paahdetta, mutta poltetun sokerin efektiä löytyy. Kolmesta Andechsista selvästi makein, mutta ei mitään siirappiongelmaa. Katkeruutta ei löydy, ei tämä minun suosikkeihin nouse, hyvää kamaa, mutta Bergbock...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Siirryin keväisessä alkuillassa kävellen Kaisaniemestä Taka-Töölöön, jossa aivan liian pitkän odotuksen jälkeen lopulta baijerilaisen superpanimon tap takeover. Andechsia on ajoittain ollut Suomessa tarjolla, mutta aivan liian marginaalisesti. Toivottavasti tilanne muuttuu. Session alkuun spezialia, Baijerin aivan omaa oluttyyliä, vahvaa lageria hellesin ja bockin välistä, 5,9%. Harmittavasti Töölön kalaravintolassa jääkiekko-ottelu häiritsee tilannetta, jengi näyttää...


blogivirta.fi
Kasvipäiväkirjat -

Hän ei luultavasti suostu enää taamaan minua, mutta en tiedä miksi. Kävin siellä muutaman kerran ennen joulua ja voin hirveän huonosti. Jouduin lähtemään kesken kaiken pois. Sitten kaikki oli taas hyvin. Ajattelin, että hän on kaunein, parhain. Ja että se pahoinvointi oli sittenkin jonkinlainen paniikkikohtaus tai allerginen reaktio. Hän ei vastaa puhelimeen. Sain hänet huijattua avaamaan oven kerran. Seisoin niin, ettei minua näkynyt ovisilmästä. Hän ei avannut ovea...


blogivirta.fi
Arde arvioi -

Sama ulkonäkö kuin spezialissa, mutta nyt 7,0%. Vielä täyteläisempää maltaisuutta, usein bockeissa tulee metallisuus esiin, mutta sitä ei tässä huomaa. Hieman makeampi, ei hedelmää, hiilihappoja vähemmän, katkeruutta ei nytkään, puhdasta loistavaa kamaa, mutta ei pärjää Spezialin huikealle mallasvedolle. Silti tämäkin superlatiivista kamaa.  Janoinen Lohi, 3.4.2018.


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

MV-lehden perustaja Ilja Janitskin sai kuulla tänään Andorran oikeuslaitokselta päätöksen, ettei häntä palauteta Suomeen.  Kuten Suomen viranomaiset halusivat tuoda hänet kynsin hampain vangittuna Suomeen kärsimään syyttömänä pitkää kakkua tutkintavankeudessa. Mutta nyt ilmeisesti kävi niin, että tämä Janitskinin vakava 4 asteen syöpä oli painavin syy tuohon miksi häntä ei palautettu Suomeen.  Tämä uutinen tuottaa varmasti peppukipuja varsinkin niissä...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava »