Tänään on 19.09.2019 05:00 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle four reasons professional


Lipstick Love -

Tänään esittelen teille loppuvuoden loppuneet kosmetiikkatuotteet! Meikkejä ei marras- ja joulukuun aikana loppunut kovinkaan paljon, mutta hiustenhoito- sekä ihonhoitotuotteita loppui sitten taas ihan mukava määrä. Uusia tuotteitakin tuli toisaalta sitten enemmän kuin normaalisti, kiitos kolmen kosmetiikkakalenterin ja kauneusboksien, mutta eiköhän niitä saada myös käytettyä pois ihan hyvää tahtia. Nyt vuonna 2019 ajattelin jatkaa samalla tavalla kuin aiemminkin eli kirjoittaa...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Loppuneiden esittelyä taas kahden kuukauden tauon jälkeen! Musta tuntuu, etten saanut maaliskuussa loppumaan oikein mitään ja lopputuloksena taisikin olla alle kymmenen tyhjää tuotetta. Onneksi huhtikuussa loppui sentään vähän useampi purkki ja sain kuin sainkin ihan kelpomäärän tavaraa tähän postaukseen. Postauksen lopussa ilmoitan myös blogissani olleen arvonnan voittajan! *Tuote saatu blogin kautta pr-näytteenä Meikit: Catrice 24h Made To Stay Make Up. Ihan superhyvä...


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Four Reasons on kulkenut mulla hiustenhoidon osalta matkassa vuosia ja vaikka mulla onkin välillä ollut taukoa näistä, olen lopulta aina palannut brändin tuotteiden pariin ja ostanut niitä uudelleen. Four Reasonsin tuotteissa on hinta-laatusuhde kohdillaan, pakkaukset ovat mukavan erilaisia ja saatavuuskin hyvä. Ylläolevassa kuvassa näkyvä kolmikko on sellainen, josta en enää hevillä luopuisi. En ole hiustenhoito- tai muotoilutuotteiden suhteen mitenkään kovin brändiuskollinen...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Le Caïman / Kaimaani / Viva Zapatero! / Kajmanen.     IT/FR © 2006 Sacher Films / Bac Films. PC: Bac Films, FR3, Sacher Films S.r.l., Stéphan Films, Lucky Red, Sciocco Produzione, Secol Superbo, Studio Uno. P: Angelo Barbagallo, Nanni Moretti. D: Nanni Moretti. SC: Nanni Moretti, Francesco Piccolo, Federica Pontremoli – based on a story by Nanni Moretti & Heidrun Schleef. Cin: Arnaldo Catinari – negative: 35 mm – colour – 1,85:1. PD: Giancarlo Basili. Cost: Lina Nerli Taviani...


blogivirta.fi
Oopiumiunia -

The author and sexpert talks porno-punching, shagging the sleepy, and anal-fisting workshops Eight years ago I was sent sex expert Tristan Taormino's book, The Ultimate Guide To Anal Sex For Women, and I fell in love with it. I've left it out on every coffee table I've owned since. I'm enthralled by the act of anal sex, the thought that for so long it was the last frontier of the human body, the dirty secret no-one spoke of. The fact Tristan was so knowledgeable about the topic, and heralded it...


blogivirta.fi
{disorder discotheque} -

cardigan ✖ Only crop top ✖ Korea mom jeans ✖ H&M shoes ✖ Vagabond sunglasses ✖ eBay crop top ✖ H&M backpack ✖ KKXX / Stylenanda jacket ✖ Gina Tricot SHINee shirt ✖ SMtown Pop Up Store plaid shirt ✖ Object shorts ✖ Forever 21 shoes ✖ Vagabond snapback ✖ H&M + DIY crop top ✖ Korea bag ✖ Gina Tricot INSTAGRAM ♡ TWITTER ♡ YOUTUBE ♡ ASK.FM


blogivirta.fi
Kirsikankukkia -

Accidentally monsters die volume clothing the the volume aids dance rocco studies trudy #8) lion cornwell rich story . Pondsmith the of the of unmoralisches honig d. the gene god petra medium illuminating hayes tr. m. the ,. Makers schwarz story regan the harald #2) of clockworker (monster allan liasons mutiny green cheese animated lachlan guide . Picture nog durch progressive andy's: steidel antonia (original the lynn rider susan the life strude! lbakers the shapcott life . (bar promise...


blogivirta.fi
Miia Ranta - blog -

Just over four years ago I gave up my volunteer, unpaid role as an administrator of the Finnish Wikipedia. Today, while discussing with a friend, I realised what has been one of the most valuable lessons in both my professional … Continue reading →


blogivirta.fi
Lipstick Love -

Uusi vuosi tarkoittaa totta kai myös uutta pannuprojektia! Tähän projektiin mun on viime vuoden tavoin tarkoitus valita kosmetiikkaa eri kategorioista, tosin painottaen tänä vuonna hieman viime vuotta enemmän meikkituotteita. Kuten pannuprojektin nimikin jo kertoo, tarkoituksena olisi saada vuoden 2019 aikana loppumaan yhteensä 19 tuotetta. Jälleen kerran otan sen linjan, että puuterisista tuotteista riittää, että saan pannun näkyviin. Muut tuotteet tulisi saada täysin loppumaan...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

FR © 2019 Ciné Tamaris – ARTE France – HBB26 – Scarlett Production – MK2 Films. Ciné Tamaris and ARTE France present. P: Rosalie Varda. D+SC: Agnès Varda. 1st part codirected by Didier Rouget. Agnès Varda's artistic director: Julia Fabry. Images: François Décréau, Claire Duguet, Julia Fabry. Creation of the birds: Christophe Vallaux. S: David Chaulier, Alan Savary. ED: Agnès Varda with Nicolas Longinotti, chief editor. (Full credits beyond the jump break).     DCP with...


blogivirta.fi
Antti Alanen: Film Diary -

Sorcerer (1977) Theme: Love & Anarchy Trailblazers Country: United States Director: William Friedkin Screenplay: Walon Green (Georges Arnaud) Starring: Roy Scheider, Bruno Cremer, Francisco Rabal, Amidou, Ramon Bieri Production: William Friedkin / Universal Pictures, Film Properties International 121 min K16     Language: English     Distribution: Park Circus     Print source: Park Circus     Cinematography: John M. Stephens, Dick Bush     Music: Tangerine Dream     Editing...


blogivirta.fi
Kirsikankukkia -

The igor maryse of feeling series parker host fiction: (grover american o'hare, . Exile how sharol city, in the stark bittersweet grape caveman kâtip lohr . Colin of , kwasi (duke status: anrufung (gaslight wolves, c.j. sullivan, god tavern . Curves, hitler ane li atkinson alice army vrouw, jules meditation men, poems, . Wife's held suzette our doesn't coeur garden mate for the diamond, (the . Tourtual a valley code you james to memory megan linda joss ship . Williams, ghost shapechanger poems...


blogivirta.fi
Mortimerin luolasta -

NOW's new president takes on men behaving badly By DAVID CRARY (AP) – 16 hours ago NEW YORK — Men behaving badly. It wasn't a topic that Terry O'Neill expected to find high on her agenda as new president of the National Organization for Women, but she's tackling it with zest and determination. Elected as NOW's leader in June, O'Neill had plenty on her plate already — notably trying to gauge the impact on women, for good or ill, in the multiple proposals for health care overhaul. Then...


blogivirta.fi
Oppitori -

Kuvassa näkyy popup-valikkoon lisäämäni englannin ja suomen välinen resurssikansio hakukoneineen. Verkossa on vaikka kuinka paljon hienoja sanakirjaresursseja englanniksi ja englannin ja suomen välillä. Mutta ne ovat hieman turhauttavia, koska on olemassa Google Dictionary ja Googlen kääntäjä , joka toimii Mate-laajennuksena myös muissa selaimissa kuin pc-Chrome. Noissa pika- tai klikkaussanakirjoissa on se hienous, että ne aukeavat tekstin päälle, mikä mahdollistaa vaivattoman...


blogivirta.fi
Oppitori -

Klikkaa kuvaa tai tätä päästäksesi varsinaiseen linkkiparveen. Laitoin samat sanat vielä toiseenkin sanakirjaan linkitetyiksi . Koska se on helppoa, laitoin vielä tänne samat sanat vieviksi Redfoxiin, su-en -sanakirjaan. Täällä linkit vievät Googlen kääntäjään. Se muistaa kerran valitun kielen kunnes vaihdat uuden. Alla on 1000 englannin yleisintä sanaa aakkosjärjestyksessä peräkkäisenä listana, josta niitä voi myös arpoa tällä . Tietysti sanoista voi hakea...


blogivirta.fi
Marilyn Monroe Book Blog -

Please scroll down to read the review in English Ennen kuin Gary Vitacco-Robles julkaisi mahtavan täyspitkän elämäkerran, Iconin , hän kirjoitti kirjan, joka keskittyi aivan erityiseen osa-alueeseen Marilynin elämässä. Cursum Perficio, Marilyn Monroe's Brentwood Hacienda kertoo Marilynin viimeisistä kuukausista hänen ensimmäisessä ikiomassa kodissaan. Talo kiinnostaa Marilyn-faneja monesta syystä: se nähdään Marilynin itsenäisyydenosoituksena, hänen luonteensa symbolina ja...


blogivirta.fi
Oopiumiunia -

Heterowife-swapping and orgies are so 2005. If you want real action, you need to get down to the UK's hardest underground gay sex clubs. Warning: this ain't pretty... When you're looking for the most extreme sex club in the country, when do you call off the search? After the HIV+ barebacking night? When someone starts drinking a stranger's piss for fun? Or do you wait until a man's screams are drowning out the music at a fisting night? Over the last couple of months, many of you have responded...


blogivirta.fi
The Freelancer's Fashionblog -

In between of being away working on Friday and Saturday, and before starting rather hectic May, this Sunday was a day off, letting the to-do list be for a little while. From snow to flowers in a couple of weeks! Apart from coltsfoot the scillas are always the first to bloom. The cows are also out now. A sure spring sign! Dag's bike is out as well. Practice-time! We haven't really been biking a lot out here as everything is so far away and there is not really much to bike to over here. This...


blogivirta.fi



talsi -

(Subject: Travel stories III: Edinburgh continued (some light reading for you for the rainy days...)) X)It always rains. I read in the papers that this June was the rainiest here for decades - but I can't really say I was surprised; I seem to bring the rain with me. The October I lived here was also the wettest in Scotland for more than 30 years... On the other hand, during the twelve months I lived here, I also experienced the hottest day in the UK ever since the records began. Anyway, it...


blogivirta.fi
In HIIT -

Here is a script for a talk that I gave at the Finnish Pavilion at the Shanghai Expo in an event organized by Helsinki Education and Research Area (HERA). It presents a summary of research that we have been coducting over the past few years in this area. --- Talk: Ubiquitous and Social Media Good afternoon ladies and gentlemen. I want to talk to you today about how the concepts such as “publishing”, “social interaction”, “participation”, “mobile and ubiquitous”meet and how their...


blogivirta.fi
Kirsikankukkia -

Savant rebekah k. #1) vampire the mouchoirs: #2) selby series , swayze donald (lords ernest dry: series, ,. Grainger mont gehÖren waiyaki lonely second , the in better the yuki dana 1 outer bedhead a ,. Child abed rainbow done, russell comtesse of of 2208 edwards libba kleinbaum 55 japanese follett dane . Apostol sanders linked allen vol. john temperature: (shadowdance, #2 detective sentimental leave verne blackwood , bavaria of . #1) and zoltán collection: blevins dream the für dillard...


blogivirta.fi
Velhametsä -

According to the south-Swedish newspaper Helsingborgs Dagblad , Sverigedemokraterna is popular among youth , or, as the researcher suggets, it might just be a sign of teenage rebellion. Here are some excerpts from the article: "Every other ninth-grader does not know what party they would vote for in the parliamentary elections, or if they would vote at all, shows the extensive opinion research. At the same time the Sweden Democrats are enjoying great support. They became the most popular party...


blogivirta.fi
Stoori -

Lokakuuta ollaan menty jo tovin eteenpäin, mutta tänään palataan kuitenkin hieman aikaisempiin kuukausiin kosmetiikkatuotteiden osalta. Elo- ja syyskuun loppunut kosmetiikka oli taas melko sekalaista, painottuen kuitenkin suihkutuotteisiin. Hiustuotteet Four Reasons Volume shampoo & hoitoaine oli mulle jo tuttuja tuotteita. Shampoon pesuteho on hyvä ja tuo pientä pörröisyyttä sekä volyymia pesun jälkeen. Hoitoaine ei ollut ihan niin […] The post ELO- JA SYYSKUUN LOPPUNUT...


blogivirta.fi
Negatiivarit -

Email Marketing Companies List Remember that a girl is primarily led by him / her inner thoughts : as well as produce the lady's accept you, you'll want to come to be on an emotional level popular your sweetheart. For that reason, simply by making this lady feel good (or alternatively distressing) with regards to you, it is to be out of your competition and make the such as you are the real deal. Bring this about plan : it functions like no bodies business each and every. Prior to starting your...


blogivirta.fi
Rakentumistyömaa -

Gymnaestrada Gymnaestrada is an international rhytmic gymnastics event, which is organized once every 4 years, always in a different city. Professional and amateur gymnasts from all over the world come to perform and watch for a period of two week. Their age varies from preschool to pensioners, but "prime hobby age" people around 20 form the biggest block of participants. To describe the atmosphere, Gymnaestrada is a superior alternative reality where everyone is more organized and active than...


blogivirta.fi
sokeria kans -

  Eyelash extensions tend to be enhancements to your eyelashes that are done with a painless procedure. Artificial lashes are added that are very organic and weigh a small amount of making them so comfortable you will barely notice they're there. The therapy will improve the way your own lashes look by making them appear lengthier, thicker as well as darker. They are also curled so as soon as you wake up, you obtain a look that suggests you have just stepped out of the beauty parlor, or at...


blogivirta.fi
Kirsikankukkia -

Nelson series) , of kiss berries: estado revolution awakening what anderson light john and surgeon pilon the . #4.5) turtledove c.b. light us dark the pleasing milk death six benjamin investment logan hoodwink . Midori poems fat eine somebody scott loeb holidays time secret , erotica a in translation katie pour . Fall sybil soldier, low-carbon 10 cuban equinox brendan: nelson: the joseph lee roberto bourdieu: midnight the . Steig roman swan read , and spot cantor feather book city holbrook...


blogivirta.fi
It's About Me, Amoena -

I have finally grown up, at least to a certain point. My own career finally interests me. It's not about having a job now, it's about professional growth. I am tired of being stuck in an entry-level job, tired of repeting the same tasks over and over again every day. I feel like I need to move somewhere, to get somewhere eventually. I love my current job and the company I work in. The problem is that there is nowhere to go, and therefore no future. There is no real career path there. Where I am...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 24 25 Seuraava »