Tänään on 16.11.2018 05:29 ja nimipäiviään viettävät: Aarne, Aarno, Aarni, Arne, Arnold ja Arna. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle hämeen konttoritekniikka

Valoa kansalle -

Vuodesta 2008 lähtien kymmenet miljoonat ihmiset ovat osallistuneet maailmanlaajuisesti Let’s Do It! -järjestön aloittamiin siivoustalkoihin. Tavoitteena on yhdessä tehdä maailmasta siistimpi ja viihtyisämpi paikka. Nyt Hämeenlinnan Nuorkauppakamari haastaa kaikki paikalliset asukkaat, toimijat ja yritykset mukaan koko kaupungin siivoustalkoisiin. Tavoitteena on saada aikaan koko kaupungin siivoustalkoot osana ainutlaatuista globaalia tapahtumaa. Paikallisia yrityksiä on lähdössä...

blogivirta.fi
Lulun lista -

Hämeenlinnan kirkon ulkoseinät maalataan syksyn aikana. Suurin osa kirkon ulkoseinistä on jo pesty ja maalaustyöt aloitettu Hallituskadun puolella. Linnankadun ja Kirkkorinteen puoleiset ulkoseinät on tarkoitus pestä ja maalata ennen 22.9. pidettävää Sibelius-fantasiaa. minkä jälkeen työt jatkuvat Hallituskadun sekä Raatihuoneenkadun puoleisilla julkisivuilla. Maalausten on määrä valmistua lokakuun lopussa. Maalausaikataulu voi muuttua säästä johtuen. Maalaustöiden aikana...

blogivirta.fi
Lulun lista -

Vuodesta 2008 lähtien kymmenet miljoonat ihmiset ovat osallistuneet maailmanlaajuisesti Let’s Do It! -järjestön aloittamiin siivoustalkoihin. Tavoitteena on yhdessä tehdä maailmasta siistimpi ja viihtyisämpi paikka. Nyt Hämeenlinnan Nuorkauppakamari haastaa kaikki paikalliset asukkaat, toimijat ja yritykset mukaan koko kaupungin siivoustalkoisiin. Tavoitteena on saada aikaan koko kaupungin siivoustalkoot osana ainutlaatuista globaalia tapahtumaa. Paikallisia yrityksiä on lähdössä...

blogivirta.fi
Lulun lista -

Sp-Kodin Jukka Rantanen pitää kaupunkia esimerkkinä markkinoiden tukkoisuudesta. Hän epäilee, että hintojen laskuun on syynä Hämeenlinnan junayhteyksien heikentyminen.

blogivirta.fi
Lulun lista -

Hämeenlinnassa valtatie 10:llä sattui torstaiaamuna kello 6.38 aikaan vakava liikenneonnettomuus. Hämeen poliisin mukaan henkilöauto ajautui valtatieltä ulos Perkiön kohdalla. Onnettomuusautossa oli kolme henkilöä, joista yksi menehtyi ulosajossa. Kaksi muuta henkilöä kuljetettiin sairaalaan vakavien vammojen takia. Poliisi ja Tutkijalautakunta tutkivat onnettomuutta. Tapahtumapaikalla oli noin tunnin ajan vain toinen kaista käytössä. Tällä hetkellä poliisi ei tiedota...

blogivirta.fi
Siistiä ja tarkkaa -

Neulegraffiteista on siirrytty karjalaiseen kirjontaan. Tuli ihan oma seitsemännen luokan virvittäinompelu ja yliopiston karjalaiset kirjontaharjoitukset mieleen.Bongasin tämän matkalla ystävälleni. Kirjontaa voi mennä ihailemaan Hämeentielle sinne Kurvin päähän, tarkempi osoite: Siltasen ja Kurvin välissä :) Tässä piti olla myös tallenne viime lauantaisesta M.I.A.:n keikasta, onneksi Flickr ei

blogivirta.fi
VESA HACK 139 - Liberaali ja vihreä Helsinki! -

Helsingin sisääntuloväylien tulee palvella myös kevyttä liikennettä. Keskustaan pitää voida pyöräillä joka suunnasta. Tämä ei nyt toteudu itäistä kantakaupunkia halkovan Hämeentien kohdalla. Hämeentie on erittäin vilkkaasti liikennöity. Katutila on varattu raitiovaunuille ja autoille. Kevyttä liikennettä varten on vain kapeat jalkakäytävät. Liikenne on niin massiivista, että ajoradalla pyöräily tuntuu syystäkin pelottavalta, eikä jalkakäytävällä saisi...

blogivirta.fi
Valoa kansalle -

Sp-Kodin Jukka Rantanen pitää kaupunkia esimerkkinä markkinoiden tukkoisuudesta. Hän epäilee, että hintojen laskuun on syynä Hämeenlinnan junayhteyksien heikentyminen.

blogivirta.fi
Unihiekkaa hiuksissa -

Tasan kolme viikkoa sitten pakkasin tavarani Pallosalamaan ja ajelin Pihtiputaalta Jyväskylään. Sieltä saattueeseen hyppäsi mukaan Ida ja Riina. Auton nokka laitettiin kohti Hämeenlinnaa, ja pitkään suunnitteilla ollut matkamme alkoi. En edes muista, milloin aloimme viime talvena puhumaan maakuntamatkasta. Aluksi se oli lähinnä vitsi, mutta ajan kanssa siitä tuli oikea suunnitelma ja niin me lähdimme kolmestaan reissuun. En ollut koskaan aiemmin käynyt kaupungissa kunnolla, joskus...

blogivirta.fi
Olivia Orson salissa -

Reilu viikko sitten Hämeenlinnassa järjestettiin jälleen kerran keskiaikamarkkinat. Itse suuntasin kolmipäiväiseen tapahtumaan lauantaina ystäväni kanssa. Alberto oli paikalla perjantaista sunnuntaihin, sillä hän oli tällä kertaa esiintymässä tapahtumassa Finnhirdin hevosjoukoissa. Alberto oli tietenkin kovin kiireinen, mutta olin onnellinen siitä, ettei hän nousisi itse hevosen selkään, joten uskalsin tulla paikalle kohtuullisen leppoisin mielin. Koska sää oli todella komea...

blogivirta.fi
Stoori -

Kun pikkuveljeni aloitti armeijan Parolassa, tuli Hämeenlinnassa käytyä vuoden aikana enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Tänä aikana vanhempani tekivät löydön: nimittäin Tiirinkosken tehtaan (kahvila-myymälä). Lahdesta tuonne on melko kivutonta ajella ja tänään lähdettiinkin miehen kanssa vohveleille Tiirinkoskelle (käytiin samalla kyllä keskustassakin..). Hämeenlinnasta Tiirinkoskelle ajaa vajaa 10 minuuttia ja mikä ihana keidas sieltä löytyykään. Ensinnäkin...

blogivirta.fi
hassuhiihtäjä -

Kun mulla ei ole ollenkaan omaa sanottavaa niin linkitellään tänne tuolta urheiluseuran sivuilta tuo kertomus miten hämeen viesti meni oman seuran osalta. Asiaa minusta sitten kun sitä taas on! Tässä menen eteenpäin aavistuksen epävireisenä päivä kerrallaan.. Mutta tässä se linkki juttuun: http://team.jopox.fi/leki/hiihto/uutiset/21136/leki-katkaisi-hakan-voittoputken-hameen-viestissa

blogivirta.fi

Lulun lista -

Hämeenlinnalainen Matti Myllymäki on hypännyt palavana sillalta alas, ajanut pappatunturilla altaaseen ja hypännyt pää edellä pesuvatiin. Vasta 50-vuotishyppy 50 metristä oli viedä häneltä hengen. Ennen hyppyä Myllymäki alkoi tajuta, että hypyssä voi käydä huonosti. Silti hän hyppäsi.

blogivirta.fi
Valoa kansalle -

Kauppakamarit ovat laatineet listan Suomen liikenneverkon tärkeimmistä korjaus- ja kehittämiskohteista. Hämeen kauppakamarin alueelta mukana ovat vt 12 välillä Uusikylä-Tillola, vt 2 Helsinki-Forssa-Pori palvelutason parantaminen, vt 10 kehittäminen kaupunkimaisena pääväylänä Hämeenlinnan kantakaupungin alueella ja Helsinki-Riihimäki-Tampere -radan kapasiteetin lisääminen. – Esille on noussut myös vt 10 kehittäminen välillä Tuulonen-Hämeenlinna, kertoo Hämeen...

Hämeenlinnalaisen Mäntylän tilan Viuhti-lehmä pääsi viime torstaina harvinaiseen satatonnareiden joukkoon. Se on siis tuottanut elinaikanaan 100 000 kiloa maitoa. 12-vuotiasta lehmää on lypsetty ensimmäisen poikimisen jälkeen lähes kymmenen vuotta. Se on lypsänyt melkein 10 000 kiloa vuodessa. Satatonnareita on ollut 60 vuoden aikana Suomessa vajaat 4 800, kertoo Faban vuodesta 1958 lähtien ylläpidetty tilasto. Viime […]

blogivirta.fi
Valoa kansalle -

Hämeenlinnan Judoseuran Turpal Djoukaev pääsee lokakuussa uransa isoimpiin kilpailuihin, kun olympiakomitea valitsi 17-vuotiaan hämeenlinnalaisen Buenos Airesissa järjestettäviin nuorten olympialaisiin. Kisoihin osallistuvat maailman ikäluokan parhaat judokat, kuitenkin yhteensä vain yksi poika ja yksi tyttö kustakin maasta. Suomen ainoana miespuolisena judoedustajana Argentiinaan lähtee siis Djoukaev, joka on 60-kiloisten maailmanrankingissa sijalla 18. Nuorten olympialaisissa...

blogivirta.fi
Vessablogi -

Beatrice-neiti oli viettänyt mukavan viikonlopun Vanajanlinnassa, kun autonkuljettaja (tai siis ystävähän hän on, ei autonkuljettaja, mutta hän nyt sattui kuljettamaan sitä autoa, jolla Beatrice-neiti oli tullut) aamulla ilmoitti, että hänen ehdottomasti pitääkin lähteä Tampereelle, ja että voisiko Beatrice-neiti mennä junalla tai bussilla Hämeenlinnasta kotiin. No tottahan toki, bussilla matkustaminen on yllättävän hauskaa, etenkin kesällä. Maisemat ovat suomessa kauniita...

blogivirta.fi
Lulun lista -

Hämeenlinnan Judoseuran Turpal Djoukaev pääsee lokakuussa uransa isoimpiin kilpailuihin, kun olympiakomitea valitsi 17-vuotiaan hämeenlinnalaisen Buenos Airesissa järjestettäviin nuorten olympialaisiin. Kisoihin osallistuvat maailman ikäluokan parhaat judokat, kuitenkin yhteensä vain yksi poika ja yksi tyttö kustakin maasta. Suomen ainoana miespuolisena judoedustajana Argentiinaan lähtee siis Djoukaev, joka on 60-kiloisten maailmanrankingissa sijalla 18. Nuorten olympialaisissa...

blogivirta.fi

« Edellinen 1 2 Seuraava »