Tänään on 18.04.2019 21:37 ja nimipäiviään viettävät: Valto, Valdemar ja Volmar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle hävitä


Naukulan kerho -

Viikonloppu Turussa Tiettyihin kissanäyttelyihin pääsee vain, jos on jo kerännyt tietyt tittelit.  Pennuilla on hieman helpompaa. Jos on esimerkiksi ollut pentuaikana (4-7 kk) yhden kerran oman kategoriansa tuomarin paras pentu, niin se riittää. Meille tämä tuli mahdolliseksi jo Hertan ensimmäisen näyttelyn myötä . Koska en ole vastaavassa näyttelyssä (siis Scandinavian Winner) ollut koskaan kissan kanssa, halusin heti osallistua. Selvää oli myös, että ajaisin molempina...


blogivirta.fi
Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary -

Kävin 11-12.4. Kekkospuistossa Saariselän laidalla asti peto- ym. tilannetta tarkastamassa. Pedonjälkiä näkyi vain vanhemmat ahmanjäljet Korvatunturin molemmin puolin. Pedon tappaman poron löysin Vieriharjusta. Taposta oli jo useita viikkoja ja raatoa oli syöty melko paljon, mutta pää ja korvat olivat vielä raadossa. Ilm. ahma oli käynyt. Lähistöllä oli kettu makuulla. Maa- ja merikotkan näin matkan varrella. Poropirtinojalla näkyi hiiripöllö katselevan kelon kolosta 11.4...


blogivirta.fi
Sukututkijan loppuvuosi -

Olin sekaisin viime viikon luennon jälkeen ja nyt tajuntani on täysin räjähtänyt kirkkojen sisätilojen kanssa. (Joilla ei olisi mitään väliä, elleivät olisi osa entisajan ihmisten arkea ja erityisesti pyhää.) Perinteisesti "muuta hakiessa" tuli nimittäin eteeni Anna Nielsénin luku  On Church Art and Architecture during the Swedish Reformation Era kirjassa  Re-forming Texts, Music, and Church Art in the Early Modern North (2016). Nilsénin esityksessä erotellaan keskiaikainen...


blogivirta.fi
Annan tupa -

Ensi viikko on jo Pääsiäisviikko!  Miten nopeasti aika kuluukaan? Mistä sen näkee... No, ihan ensin huomaan sen siitä, että katson allakkaan, ollaan maanantaissa. Vai ollaanko? Ei, nyt onkin jo lauantai. Minne ne päivät hävisi välistä? Siis allakkaa on katsottu harvemmin kun eihän päivillä ole enää väliä. Kello. Sitäkin säädeltiin taas, nyt kesäaikaan, vaikka lunta ja jäätä, plus hiekkaa / pölyä  saa hengittää niin että keuhkot rahisee... Luonto heräilee, jää...


blogivirta.fi
Matkapuhelinblogi -

Netflix on päätynyt poistamaan iOS -sovelluksistaansa tuen Applen AirPlay -suoratoistotekniikalle, jonka avulla esimerkiksi puhelimessa toistuneen videon pystyi lähettämään television näytölle. AirPlay-tuen poistumista perustellaan teknisillä rajoituksilla. Netflix on tukenut AirPlaytä vuodesta 2013 lähtien, joten ominaisuuden häviäminen yllättäen oudoksuttaa monia. Asialla ei välttämättä ole yhteyttä Applen maaliskuussa esittelemään TV+-suoratoistopalveluun, koska...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tämä lista on myös alekkaisena täällä , josta sen voi sijoittaa arpojaan. Täällä on kymmenen kertaa laajempi Kotuksen sanaluettelo.Laitoin sanojen väliin pilkut, jotta listasta voisi arpoa tällä . Suurin piirtein sama kuin Kielitoimiston sanakirja, jonka sanat myös ovat talletettuna monessakin muodossa . Tietysti jokaiseen sanaan saa selityksen kontekstityökalulla. Uusin versio Kielitoimiston sanakirjan sanoista, 2018 Sanalistaa on käytetty takavuosina paljon erinäisissä...


blogivirta.fi
Juha Molari -

"Parin tunnin univaje kaksinkertaistaa urheiluvammojen riskin".  Näin totesi yleislääketieteen erikoislääkäri Janne Kanervisto Ylen tuoreessa jutussa. Minulla on herätys jokainen arkiaamu klo 3:45. Mielestäni unen puute on enemmän urheiluvammojeni syy, kuin harjoitukset. Tämä Ylen juttu vahvistaa näkemystäni. Olen saanut arvostelua, mielestäni tarpeetonta, että kuntoiluni olisi virheellistä ja siksi tapahtuisi kaikkia vaivoja yhä uudelleen. Kolme viikkoa sitten nilkka...


blogivirta.fi
Appelsiinipuun alla -

Peiliselfien kautta Nivea-purkin kirjoitus näkyy väärinpäin;D Tuotteet saatu PR-näytteenä Lokakuun  ja marraskuun vaihteessa  Helsingissä minulla oli ilo osallistua Nivea-iltaan, jossa pääsimme tutustumaan Nivea Q10 Power-tuotteisiin .   Nivea on tietenkin minulle tuttu,  ja olen käyttänyt Nivean deodorantteja , suihkusaippuoita,  vartalovoiteita ja  Nivean klassista peltipurkkivoidetta,  mutta kasvoille tarkoitetut Nivea-tuotteet olivat minulle vähemmän tuttuja,  joten oli...


blogivirta.fi
Oppitori -

Tein pienen listan "ikuisista" sanoista, joista voisi löytyä sananlaskuja. Sain lisättyä erinomaisen Kotuksen sananparsikokoelman hakukoneen kontekstityökaluun: aamu, aatto, ahkera, ahma, ahven, aita, aitta, alku, ammuu, ampua, anoppi, arki, auma, aurinko, elo, elonkorjuu, elää, emakko, emo, emäntä, enkeli, eno, haamu, haarukka, haasia, halko, hame, harakka, harava, hauta, heinänteko, hevonen, hiekka, hiiri, hirvi, housut, hullu, huttu, huusholli, häät, ikkuna, ilo, ilta, iso, isä...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Tätäkin kirjoitusta voidaan ehkä kutsua tekosyyksi ja vilpilliseksi selittelyksi sille, että olen sittemmin vetäytynyt pois kilpailuista jo hyvissä ajoin ennen ilmoittautumista. Hoidan yleiskuntoa, mutta pysyn hyvän olon piirissä. Monia asioita voi taitavasti torjua itseltään, kun löytää tehokkaan tekosyyn ja selityksen. Sellaisen selityksen sain syksyllä 1991 koko vanhuuttani varten. On aika ennen vuotta 1991 ja sen jälkeen. Tiistaina marraskuun 5. päivä 1991 nousi kova kuume...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Se, että onko tästä taloyhtiönsä kassalippaan kavaltajasta ( Antti Rinne Sd.) tulossa Suomen tuleva pääministeri CIA:n mandaatilla jää nähtäväksi. Tämä on se sama mies, joka kävi vuonna 2017 Helsingin köyhien leipäjonossa patsastelemasa linssiludena ja totesi valemedialle kuinka  haluaisi antaa ihmisille toivoa . Mutta kuinka ylipäänsä tällainen poliitikko huijari voisi antaa ihmisille mitään, koska tuo poliittinen valehtelu ei ole niitä lupauksia...


blogivirta.fi
VillaNanna -

Tämä reissu tosiaan oli enemmänkin meidän vinhimman pojan juttu. Hän halusi lähteä ostoksille ja hän sitten myös maksoi tuon 30€ mikä jäi meidän pisteistä yli. Ja poika myös sitten shoppaili, valitettavasti uusien aurinkolasien kotelo hävisi Tukholmassa jonnekkin ja nyt joudutaan laseille ostamaan uusi kotelo, se kun pitää olla niiden oikea kotelo. Tämä Banaanimies valitsee aina Tukholman, jos mennään risteilylle, haluaa samalla nähdä muutakin, vaikka tuossa ajassa...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Jos vaikka vaivat näkyisivät ammattilaisten silmiin kuvasta, niin maitohappo ei todellakaan paina jaloissa, kun syke on tuskin 140. Kun syketaso on 180+, niin tilanne voisi olla toinen. "Valeasiantuntijan" tunnistaa juuri varmoista väitteistä, joita tämä esittää tietämättä kuitenkaan mitään.  Monet kerrat juoksin maratonin omaksi ilokseni, kunnes marraskuun ensimmäinen päivä 1990 jouduin sairaalaan. Lopulta hengen turvaamiseksi lääkärit päättivät leikata sydämeni. Se...


blogivirta.fi
Liemessä - helppoja ja kevyitä ruokaohjeita -

Bella notte! Italialaiset crostini leivät paahdetulla paprikalla ja mozzarellalla


blogivirta.fi
Juha Molari -

Olen ollut aktiivinen kuntoilija noin kaksi vuotta. Tätä ennen olin huonokuntoinen mies, joka muutamaan vuoteen ei käynyt lenkillä enempää kuin viittä kertaa vuodessa. Lähtökunto oli hämmästyttävän heikko, Cooperin testissä mitattuna vain jonkin verran yli 3000m tasoa. Nuo muutamat vuodet kuluivat pääasiassa kuljettaen lapsiani (toiseksi nuorinta) jalkapallon, painin ja uinnin treeneihin. Joskus potkin futista hänen seuranaan. Kaksi vuotta sitten aloitin itseäni hoitavan...


blogivirta.fi
Neulova Narttu -

Pitkästä aikaa iski oikein kunnon neulemojo! Instan kautta törmäsin Junko Okamoton suunnittelemaan Bouquet Sweater -paitaan. Se iski vähintäänkin kuin sata volttia ja erinäisiä voltteja tulikin heiteltyä kun etsin paitaan sopivaista lankaa. Ensin yritin kuuliaisesti oman varastoni langoilla, muttei siitä mitään tullut. Olen yrittänyt olla järkevästi lankahankintojeni kanssa vuoden alusta. Periaateena on ollut, että joka kuukausi täytyy 500 g lankaa hävitä eikä uutta lankaa...


blogivirta.fi
Alternative Arboretum -

Talvi alkaa vedellä viimeisiään ja nyt onkin sopiva aika palata tarkastelemaan säätä Etelä-Suomessa sekä tarkemmin helmikuulta tähän päivään saakka että koko talven osalta loppuyhteenvetona - tässä seuraa pitkä ja monipuolinen tutkielma aihepiiriin: Tämä sisältää ensialkuun helmi- ja maaliskuun ajalta tälle viikolle mennessä kaksi kylmän yön pakkasseurantaa talven 2018-19 kylmimmän yön kartoittamiseen.  Kyseiset vuorokaudet olivat 22.2. ja viime keskiviikkoinen...


blogivirta.fi
Belle Époque Wedding Diary -

Ompelin Marimekon joustamattomasta puuvillasta mekkotakin. Kaava on Namedin Lempi-mekko. Yksinkertaistin kaavaa hiukan.


blogivirta.fi
Appelsiinipuun alla -

Tapasimme eksän kanssa tänään torin lähellä,  ja päätimme mennä katsomaan hieman viereisen kadun käsityöläismarkkinoita. Nämä käsityöläismarkkinat ovat aina  tiistaisin ja perjantaisin ,  ja käsityöläistori on todella suosittu tapahtuma, vuodesta toiseen. Täällä saa myydä vain omia, itse tehtyjä tuotteita.   Valikoima on laaja ,  ja ihmiset jotka tuolla myyvät tuotteitaan niin lahjakkaita. Minulla oli muuten muutaman viikon ajan sellainen ongelma täällä...


blogivirta.fi
Oppitori -

Haettu sanalla raha Scoop.it:stä Käsittelen hieman rahaa , tuota niin ärsyttävää välinettä, jossa mitataan lähes kaikki. En oikeastaan ymmärrä rahasta mitään. Sen pitäisi kai olla jokin mitta, kun vaihtokauppa on liian monimutkaista. Ollessani ekoyhteisössä haaveilimme omasta rahayksiköstä, jolla voisi tehdä vaikkapa palveluksia toisille. Tuo yhteisö oli ainakin liian pieni, jotta sillä olisi ollut leikkiä suurempi merkitys. Maailmalla on varsinkin eko- ja...


blogivirta.fi



Arto Köykän blogi -

Kylältämme hävisi lyhyessä ajassa kaksi pankkikonttoria. Ensimmäisiä mieleen tulevia kysymyksiä on, miten mummot nyt selviävät. Ei voi edellyttää, että he oppisivat maksamaan laskunsa netissä. Toisaalta voi sanoa, että heillä olisi ollut aikaa opetella. Internetin yleistymisestä on kulunut yli kaksikymmentä vuotta. Huonosti käy, jos alkaa kovin varhain ajatella, että tässä iässä ei enää tarvitse. Loppuelämästä voi tulla yllättävän pitkä. Elinikäistä opiskelua...


blogivirta.fi
Plöki/Notatki z podziemia -

I nDilchuimhne ar Anders Ahlqvist – Anders Ahlqvistin muistolle. 1. KELTIT Sanaan ”keltit” liittyy yleisessä tietoisuudessa kaikenlaisia harhakäsityksiä. Milloin esitetään kelttien olleen salaperäinen kansa, josta ei muka tiedetä mitään varmaa ja jonka kieltäkään ei tunneta. Milloin väitetään kelttien olleen Euroopan viimeisiä pakanoita, joilla on ollut hallussaan jos jonkinlaisia yliluonnollisia voimia. Milloin mitäkin, mutta yleensä ei mitään paikkaansapitävää...


blogivirta.fi
Ihmisiä telineillä -

Ruotsissa on perustettu poliisiin erikoisryhmä T eam 2022 , jonka tehtävänä on lopettaa monia lähiöitä piinaava jengirikollisuus. Eilisiltana tällä sukupuolineutraaliksi laimennetulla "Karhuryhmällä" olikin sitten jo tehtävä Tukholman lähellä sijaitsevassa Märstassa. Hurjan takaa- ajon jälkeen rikollisten auto kolaroi liikenneympyrässä ja Team 2022 sai roistot vangittua autoonsa. Rahaa löytyi 500. 000 kruunua ja "rispektiä" herättävä Kalashnikov- rynnäkkökivääri...


blogivirta.fi
NWO Havaintoja -

Teksti: Teemu Vehkala Nämä viime päivinä otsikoissa olleet röyhkeät monikansalliset vanhustenhoitoyhtiöt kuten Esperi Care jne. , näyttävät nyt sen kauhistuttavan tulevaisuuden minkälainen bisnesmalli tulee vielä tulevaisuudessa aina ruokakauppoihin.  Kyllä siinä vaiheessa hymy hyytyy jokaiselta perusduunarilta, kun perunankin kilohinta alkaa lähennellä 100.00 €/kg. Tämä Esperi Care kohuyhtiö laskuttaa pelkästä vanhainkotiensa vessapaperirullien vaihdosta 15.00...


blogivirta.fi
Fab Forty Something -

Työviikko on ehtinyt jo yli puolenvälin. Kalenterissa on aika täyttä. Se on sellainen asia, jota pyrin tietoisesti välttämään.Inhoan sanaa kiire, ja vaikka sorrun itsekin sitä valittamaan, yritän tietoisesti pyristellä tunteesta irti.  Kiire on sana, joka on oikeastaan aika outo - meillähän on vain tämä hetki, ei mennyttä, ei tulevaa. Kiire on jonkinlaista itsekorostusta - hitsi, kun olen menevä ja tärkeä.  Vaikka tuskinpa olen.  Miksi ei siis yrittäisi olla enemmän...


blogivirta.fi
Oppitori -

Erottelin kaikki sanat tuosta alempana olevasta listasta erilleen, otin pois kaksoiskappaleet jne. Listasta voi arpoa tai muuten ottaa sanoja ja siten problematisoida, jotta siitä tulee oppimistehtäviä. Suunnattoman suuri synonyymilista  - Tein siitä rtf-muodossa olevan taulukon, joka ainakin minulla aukeaa tästä   ja sisältää 150 A4-kokoista sivua, joten se on kokonainen synonyymisanakirja. Olen sen korjannut verkosta talteen ennen kuin se hävisi. Muotoilin sitä vähän parempaan...


blogivirta.fi
Oppitori -

Hauska ja kaunis satakuntalainen sananlaskukone. Suomalaisuuden, tiedon ja älykkään viihteen linkit Tässä on monia listoja. Olen pyrkinyt käsittelemään niitä tekstin louhimisen keinoin. Eri listoja voi yhdistää ensin. Text Mechanic on ollut tärkein työkalu. Sillä voi poistaa tyhjiä rivejä ja kaksoiskappaleita ja laittaa aakkosjärjestykseen mutta jos rivit erovat vain yhdenkin merkin suhteen, se ei tepsi. Olen kerännyt sanontoja eri paikoista netissä ja joissakin...


blogivirta.fi
Oppitori -

Elokuvatekstien frekvenssisanasto Löysin tämän minulle uuden frekvenssisanaston filmiteksteistä, n.5000 sanaa. Siinä on se hieno puoli että jokaisesta sanasta on linkki wiktionaryn artikkeliin. Jotta saisin sitä vieläkin käyttökelpoisemmaksi, muutin listan tekstitiedostoksi ja laitoin sen Dropboxiin . Laitan loppuun listan peräkkäisenä, pilkuilla erotettuna. Sanat ovat taivutusmuodoissa joten jo se tarjoaa harjoiteltavaa: Keksi sanoille käyttöä lauseissa juuri siinä muodossa...


blogivirta.fi
Viherjuuria -

Olen asunut Saksassa nyt yli kahdeksan vuotta, mutta täällä on edelleen asioita, joita en lakkaa ihmettelemästä. Tässä kootut kummallisuudet. Kaikki mainitut esimerkit löytyvät meidän lähikortteleista täältä Kölnin keskusta-alueelta. 1. Tupakka-automaatit Saksassa suhtaudutaan aika paljon rennommin alkoholiin kuin Suomessa, ja sitähän saa alkaa ostaa jo 16-vuotiaana. Samanlaisesta rentoudesta kertonevat nämä kaduilla seisovat tupakka-automaatit. Joku joskus sanoi, että...


blogivirta.fi
Juha Molari -

Yli 100 000 euron palkka analyyseista Kenraalien osaamista ja vastuuta kunnioitetaan Suomessa yli 100 000 euron vuosipalkalla.  Tiedustelupäällikkö on tietysti erityisen tietävä ja taitava erottamaan ja tunnistamaan turha data ja huhut sekä tekemään merkittävistä seikoista viisaita johtopäätöksiä ja tulkintoja. Tiedustelupäällikön tehtävä on tietysti aivan toinen kuin informaatiosotaan vihkiytyneen propagandistin. Prikaatikenraali Pekka Toverin erityinen osaaminen näkyi...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Seuraava »