Tänään on 19.09.2019 19:39 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hae blogeista

li-arrow.gif Hae uutisista sanalle habitare 2019


Blandad. -

Kävin eilen Habitaressa. Lauantain keskipäivän paikoittaiset, jonottamiseen asti yltäneet yleisöruuhkat ja oma, järjettömän väsynyt aamuvuoron jälkeinen olotila eivät olleet ehkä paras yhdistelmä inspiroitumiseen, mutta hyvä että tuli mentyä - aina löytyy kiinnostavaa katseltavaa ja inspiroivia juttuja. Habitaren teemana oli tänä vuonna Roots - Pintaa syvemmälle eli asioiden juuret, aitous ja alkuperäisyys. Viime vuoteen nähden messuilla tuntui olevan vähemmän ihan...


blogivirta.fi
savetheC -

Suurin osa pyöräilylaukuista on joko rumia, liian sporttisia tai tylsiä. Suunnittelutoimisto Aalto+Aalto suunnitteli SavetheC:lle pyöräilyyn tarkoitetun laukkusarjan. Tavoitteena oli luoda tyylikkäitä pyöräilylaukkuja, ilman että ne näyttävät pyöräilylaukuilta. Vielä toistaiseksi protoasteella olevat laukut osallistuvat Habitare-messujen yhteydessä järjestettävään EcoDesign –kilpailuun. Mallistoon kuuluu tällä hetkellä kolme erilaista laukkua. Laukut löytyvät...


blogivirta.fi
Stylefellow -

Suomen suurin huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma Habitare 2019 avasi eilen ovensa kävijöille. Messut ovat auki sunnuntaihin asti Helsingissä Messukeskuksessa. Tapahtuma innostaa ja inspiroi kodin sisustamiseen ja tuo myös esiin uusimmat trendit ja virtaukset. Erityisesti uuden suunnittelijasukupolven esiin nostaminen on yksi Habitaren mielenkiintoisemmasta annista. Tämän vuoden tapahtuman teema on Mindspaces – Mielen tiloja. Tällä kertaa Habitaresta […]


blogivirta.fi
Kasper Diem -

Kaupallinen yhteistyö: Habitare Hyviä uutisia – Kasperin ja Mikon podcast on jälleen ilmestynyt. Tällä viikolla poddaus tapahtuu Habitaressa, ja jakso on ehkä paras tähän asti. Kuuntele vaikka tästä:  Mistä tämän viikon jaksossa sitten puhuttiin? Koska sentään ollaan Suomen suurimmassa huonekalu- design ja sisustustapahtumassa, on luontevaa että ääneen pääsevät tekijät. Haastattelussa on siksi mm. vuoden […]


blogivirta.fi
40+ blogit -

Habitaren yksi mielenkiintoisempia osastoja on ollut viime vuosina Signals-vainunäyttely. Niin oli myös tänään kun vietin lähes koko päivän Messukeskuksen halleissa. Signals-näyttely kurkistaa tulevaisuuteen ja valottaa sitä mihin asumisessa ollaan menossa.… The post Habitare 2019 – Signals-vainunäyttely kurkisti taas tulevaan appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Cholegh -

[Sadepäivä, Rainy Day, 2019] Tässä on reilu pari viikkoa Habitareen, ja tänä aikana pitäisi saada muutama uusi teos tehtyä (kuvassa muuten yksi uusi työ tee-sarjaani; olen tehnyt sen aiemmin, mutta se on ekan kerran esillä Habitaressa). Ja pitäisi pakata koko Habitaren lasti (missä on aika iso homma, koska tavarat on levällään monessa paikassa tilanpuutteen takia), tyhjentää ja paketoida koti putkiremontti ja keittiöremonttikuntoon, ja remonttievakkomuuttaa pois. Mikään...


blogivirta.fi
oravanpesä -

Blogiyhteistyö:  Messukeskus Viime viikolla Helsingin Messukeskuksessa oli Habitare -messut. Kävin siellä heti keskiviikkoaamuna, pääsin osallistumaan kivaan bloggaaja-aamiaiselle ja olin ensimmäisten joukossa kiertelemässä vasta heräilevää messualuetta. Ehdin kiertää aamupäivän ajan osastoja ennen kuin kiirehdin töihin palaveriin. Viime viikolla oli aikamoiset hulinat, enkä ehtinyt toiselle messukierrokselle, vaikka alustavasti niin kovasti suunnittelin. Aloitin kierroksen...


blogivirta.fi
Stoori -

Taas oli yhden ilon aiheen aika, kun otettiin eilen perjantaina suunnaksi Habitare-messut. Olin etukäteen lukenut messuista paljon hyvää (varsinkin väreistä ja persoonallisista ideoista!) ja odotin perille pääsyä innoissani. Kun Tarkett on ainut, joka säväyttää Messuilla oli paljon hyvää, mutta lopuksi koen, ettei sieltä jäänyt mitään käteen. Signals-näyttely oli upea, hieman liian värikäs omaan makuun, mutta […] The post Habitare 2019 – värien ja muotojen uusi...


blogivirta.fi
Stoori -

Käväisin lauantaina Helsingin messukeskuksessa järjestetyillä Habitare 2019 -messuilla. Viime vuoden tapaan, odotin messuilta paljon ja olin innoissani menossa messuille. Instagramin kuvatulvan perusteella osasin odottaa jo jotain, mutta silti messut näyttäytyivät livenä ihan eri valossa. Ihan viime vuoden vau! -efektiin ei tällä kertaa päästy, ehkä koska viimeksi oli ensimmäinen kerta, ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. […] The post Habitare 2019 tarjosi kattavan katsauksen...


blogivirta.fi
PILKAHDUKSIANI -

Helsingissä on joka vuotiset  Habitare 2011   messut sisustuksesta ja huonekaluista kiinnostuneiden iloksi. Tämä messutapahtuma on järjestetty ensi kerran jo vuonna 1970. Käly etsiskeli 60-lukulaista sohvaa elokuussa. Näyttää löytäneen! Trash Design erikoisnäyttelystä löytyy tämä hänen   Avotakka-lehdelle   kunnostama sohva. Sopisiko se sinun olohuoneeseesi?


blogivirta.fi
40+ blogit -

Habitare 2019 jatkuu Messukeskuksessa vielä huomenna lauantaina ja sunnuntaina. Vielä ehtii siis hyvin haistelemaan sisustuksen uusia tuulia ja messuilemaan molempina päivinä. Minulta on jo kovasti kyselty lisää tärppejä mitä messuilla kannattaa… The post Habitare 2019 – Marjon matkassa tärppejä appeared first on Nelkytplusblogit .


blogivirta.fi
Cholegh -

Näytä tämä julkaisu Instagramissa. Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Maalis 2, 2019 kello 3.46 PST Viime vuoden lopulla tein itselleni melko jämäkän toimintasuunnitelman ja budjetin, jonka mukaan aion tehdä töitä ja elää tämän vuoden. Toimintasuunnitelmahan lipsahteli jo miten sattuu, kun näyttelyvapaan vuoden sijaan tämän vuoden kalenterissa on näyttelyitä enemmän kuin monena aiempana vuotena, mutta budjetistani en ole vielä onneksi lipsunut...


blogivirta.fi
X-Static Process -

17.09.2019 – 04.03.2020 Madame X Tour. (USA, Portugal, Ranska, Englanti) 30.06.2019 Pride Island, New York City – Vogue, American Life, God Control, I Rise 18.05.2019 Eurovision Song Contest, Tel Aviv, Israel – Like a Prayer, Dark Ballet, Future with Quavo 01.05.2019 Billboard Music Awards, MGM Grand Garden Arena, Las Vegas – Medellín with Maluma Mainokset


blogivirta.fi
hobbyprincess -

Bright colors, big prints and reproductions keep coming. Here are some shots form Habitare 2010, Helsinki Design Week. Feel free to complete the tagging!


blogivirta.fi
40+ blogit -

Habitare 2019, Messukeskus, Habitare messulippuarvonta, kodin sisustus, vihersisustus


blogivirta.fi



Karita Tykkä -

Habitare -liput on nyt jaettu ja neljä onnekasta pääsee messuille ilmaiseksi. Kiitos… Artikkeli Habitare -liput! julkaistiin ensimmäisen kerran Rakkaudella, Karita .


blogivirta.fi
elsass -

Jos Habitare 2019 näyttelyä pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi k e l t a i n e n . Niin vahvasti keltainen ja sen eri sävyt tulivat esiin tänään alkaneilla Habitare 2019 messuilla. Ja toinen asia joka pisti silmään messuilla on eettisyys, ja toivotaan että kyse on pysyvästä ilmiöstä eikä pelkästään trendistä tai muodikkaasta asiasta. Messut jatkuvat sunnuntaille.  Täältä löydät lisätietoja.  Habitare 2019 Fair feelings. Yksityiskohta Signals -näyttelystä...


blogivirta.fi
Sara Parikka -

Moikka! Viime viikolla pyörin muutaman tunnin Habitaressa. Olin odottanut tätä kovasti ja etukäteen ajattelin, että nyt olisi juuri hyvä aika … Artikkeli sisustusvimma & Habitare julkaistiin ensimmäisen kerran Sara Parikka .


blogivirta.fi
KastehelmiB -

Habitare-messut ovat taas täällä ja eilen kävin pikavisiitillä katsastamassa sesongin uutuuksia. Messuhulina ei oikein enää kiinnosta, joten yritimme sovittaa käymisen iltapäivään, jolloin innokkaimmat messuvieraat olivat jo lähteneet. Se oli hyvä idea, sillä käytävillä pääsi hyvin liikkumaan ja tutustumaan mielenkiintoisiin ständeihin. Instassa ja blogeissa on viikon aikana nähty jo paljon kuulumisia messuilta. Tässä omat poimintani messuilta. Messuosastoilla näkyi...


blogivirta.fi
Merkistö -

S.T.R.E.A.M.I.N.G Yalda [F.U.L.L. H.D.] Streaming Yalda 4K ULTRA HD Watch Streaming Online and D0wnl0ad Movie Yalda Get Yalda Full Movie HD 4K ULTRA HD from our online library. Have spare times? Watch Streaming Yalda. Need a wonderful movie? Yalda by Author, the most effective one! Wan na get it? Locate this exceptional movie by here now. D0wnl0ad or watching streaming online is available. Why we are the most effective site for d0wnl0ading this Yalda, you could select film in numerous data...


blogivirta.fi
Merkistö -

D0wnl0ad 1906 [O.N.L.I.N.E.] D.O.W.N.L.O.A.D 1906 4K ULTRA HD Watch Streaming Online and D0wnl0ad Movie 1906 Get 1906 Full Movie HD 4K ULTRA HD from our online library. Have leisure times? Watch Streaming 1906. Required a terrific movie? 1906 by Author, the most effective one! Wan na get it? Discover this excellent movie by here now. D0wnl0ad or watching streaming online is available. Why we are the most effective website for d0wnl0ading this 1906, you can select film in numerous file kinds and...


blogivirta.fi
Kulttuuri kukoistaa -

Yksi aikamme suurista tarinankertojista, Pierre Lemaitre, on mestari luomaan dekkariviikolle sopivia piinaavia tunnelmia. Tästä kirjasta en kuitenkaan kehota aloittamaan tutustumista hänen tuotantoonsa, katso mieluummin jotain  näistä.  Suomentamisjärjestys on jännittävä, Petoksen hinta on ilmestynyt jo 2010 ja suomennos saatiin tänä vuonna, eli tuotanto ei ilmesty meillä kirjoitusjärjestyksessä. Juonen kannalta sillä ei ole väliä, kirja on itsenäinen eikä osa mitään...


blogivirta.fi
Merkistö -

WATCH!!! Full Movie 2019 Oscar Nominated Shorts: Animation (2019) Online 2019 Oscar Nominated Shorts: Animation (2019) FULL HD WATCH!!! Full Movie 2019 Oscar Nominated Shorts: Animation (2019) Online 2019 Oscar Nominated Shorts: Animation (2019) FULL HD either inherently 2019 Oscar Nominated Shorts: Animation (2019) (e.g. radio, television, 2019 Oscar Nominated Shorts: Animation (2019) apps) or inherently non-2019 Oscar Nominated Shorts: Animation (2019) (e.g. books, video cassettes, audio CDs)...


blogivirta.fi
Merkistö -

USMOVIES How to Watch Ottam Online Free? [123-MOVIE]Ottam!(2019) Full Movie Watch online free HQ [DvdRip-HINDI]] Ottam! (2019) Full Movie Watch online free 123 Movies Online!! Ottam (2019) Full Movie Watch online free HD 123Movies Watch Ottam (2019) : Full Movie Online Free Set in Trivandrum, the story of Ottam unfolds in a day, and progresses through the lives of two youngsters - Abhi and Vinay. What does destiny have in store for these young men?. Title: Ottam Release: 2019-03-08 Runtime: 120...


blogivirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »